Onkohan kenelläkään keski-ikäisellä suomalaisella ollut turvallista äitiä?

Vierailija kirjoitti:

No ei ihme, että suurin osa keski-ikäisistä naisista on v.ittumaisia luonteeltaan. Ja vielä ihmettelette miksi miehet katselee nuorempia🙄🙄

Ei ne nuorempia katselevat miehet ole yhtään sen mukavampia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan ei ollut lasuja ja siksi perheiden ei tarvinnut noudattaa turvallisen tilan periaatteita kasvatustyössään. Lapsia saatettiin komentaa ja rangaista hyvinkin kovasti.

Ei aiheesta annettu komentaminen ketään tuhoa. Epäoikeudenmukaisuus hajottaa mieltä ja moraalitajua, esim lasten jakaminen suosikkiin ja syylliseen. Sanotaan että vaikka suosikilla on lapsena mukavampaa niin todennäköisempi pärjääjä on sittenkin päähänpotkittu lapsi jos ei luovuta ja löytää oman tonttinsa. Hänethän tyypillisesti häädetäänkin kotoaan "sietämättömänä".

 

Amen. Luulen että reilu selkäsauna ei ole ketään traumatisoinut, jos lapsi on etukäteen tiennyt että jostain tietysti asiasta sen tulee saamaan ja silti on vaikka kiusannut kissaa tms. Minulle ainakin loi turvattomuutta se, että meidän keskiluo

Kummatkin on väärin. Lyöminen JA mykkäkoulu. 

Vierailija kirjoitti:

Boomerit on kyllä kasvattajina olleet ihan oma lukunsa. Onneksi omien lasten kohdalla on voinut tehdä parempia valintoja.

Ei, vaan monet ennen sitä syntyneet, sodan kokeneet ovat traumaattisimpia ja siirsivät pahat sotatraumansa myös lapsiinsa ja jos lapset ei ole älynneet katkaista traumaketjua se siirtyy yhä uusille sukupolville. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aatella jos me boomerit, huonoistakin oloista lähtöisin, olidimme jäänewt jankkaamaan rujoa lapsuuttamme vielä aikuisina.  Kun oli oma perhe jo.

Minä en jankkaa lapsuuttani, sen voisin antaa anteeksi koska siitä on kauan. En kuitenkaan pysty antamaan anteeksi sitä, että sen jälkeenkin äiti on, kiihtyvällä vauhdilla, ilkeillyt ja haukkunut minua. Vaikka meitä on nyt kaksi aikuista, niin hän on edelleen se jolla on 30 vuotta enemmän elämänkokemusta. Todella surullista mihin hän sen kokemuksen käyttää.

Miten on käynyt ett hän pitää sinua lapsena?  Vai onko jo vanhuuden vaivaa ?  Jotkut taas valittaa kun vanha äiti ei yhtään kysele asioista.

Mun ei tulis mieleen sanoa lasten asioista sitä taikka. He normaalisti aikuistuivat 20 +.  Taloudellisesti pärjäävät ettei silläkään heidän asioihinsa mitään oikeutta.

Kun itse olin 40 annoin vanhan äitini 83 puhua mitä puhui , joskus huolehti ja neuvoi lasten kanssa.  Minulla oli varaa jättää hänen puheensa omaan arvoonsa ja kääntää puhe vaikka mummokerhon tapaamisiin.

Kun olin 50, ei häntä enää ollut.  Lämpimästi muistan tuota sitkeää vanhan kansan hampaatonta mummua.

Ne ylisukupolviset sotatraumat... 

Huomatkaa nyt yks juttu.  Vertaatte 70 -lukua tähän 2020 -vuoskymmeneen ja ihmettelette miksei äitinne osannut yhtä fiksua lapsuutta teille järjestää kuin te nyt omillenne.

Oon vanha , mun järki sanoo että aika on ihan toinen nyt, elintasolta, mahdollisuuksilta, vanhempien koulutustasolta ja varakkuudelta.

Vierailija kirjoitti:

Se että äitisi oli psykolehmä, ei tarkoita sitä että jokaisen äiti on/oli sellainen.

Minun äitini on seitsemänkymppinen, kohta kasikymppinen ja edelleen jutellaan vaikeistakin asioista.

Minun äitini on yli 80v, ihan tolkuissaan vielä, asuu yksin ja hoitaa raha-asiansa ja on monessa yhdistyksessä mukana. Hän suuttuu heti kun yrittää keskustella mistään muusta kuin kissasta, säästä tai ruoasta. No ystävänsä muistaa vielä haukkua pariin kertaan. Minun uutiset ei kiinnosta, olenkin yleensä hiljaa. Mikään noita vaikeampi asia saa heti suuttumaan. Hän lupautui edunvalvojaksi vielä vanhemmalle sukulaiselle. Tämä halusi keskustella hautajaisistaan ja äitini oli suuttunut ja tiuskinut että kyllä sinut saadaan haudattua, mitä tuota jauhat vielä. Elää omassa kuplassaan huomioimatta muiden tunteita. Tosin hän on aina ollut samanlainen. Jos hän ei ole surullinen, ei kukaan muukaan saa olla. Jos hän on iloinen, kaikkien muidenkin pitää olla. Ei siis tunnista toisten tunteita. Pelkää kaikkea minkä voi mieltää negatiiviseksi. Eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aatella jos me boomerit, huonoistakin oloista lähtöisin, olidimme jäänewt jankkaamaan rujoa lapsuuttamme vielä aikuisina.  Kun oli oma perhe jo.

Minä en jankkaa lapsuuttani, sen voisin antaa anteeksi koska siitä on kauan. En kuitenkaan pysty antamaan anteeksi sitä, että sen jälkeenkin äiti on, kiihtyvällä vauhdilla, ilkeillyt ja haukkunut minua. Vaikka meitä on nyt kaksi aikuista, niin hän on edelleen se jolla on 30 vuotta enemmän elämänkokemusta. Todella surullista mihin hän sen kokemuksen käyttää.

 

 

 

Miten on käynyt ett hän pitää sinua lapsena?  Vai onko jo vanhuuden vaivaa ?  Jotkut taas valittaa kun vanha äiti ei yhtään kysele asioista.

 

Mun ei tulis mieleen sanoa lasten asioista sitä taikka. He normaalisti aikuistuivat 20 +.  

Ok, good for you. Minun äitini on ILKEÄ ja HAUKKUU minua. En anna edes äidin kohdella minua niin vain siksi että jonain päivänä äitiä ei enää ole. En kaipaa sellaisia muistoja enkä sellaista äitiä emmekä nyt olekaan enää tekemisissä. Minulle riitti.

Olen syntynyt -68. Mulla oli (ja on edelleen) ihan parhaat vanhemmat. Pienituloisia molemmat, mutta ei meiltä lapsilta mitään puuttunut. Äiti teki perhepävähoitajan hommia, jotta meidän ei tarvinnut mennä päiväkotiin, ja kouluiässäkään ei tarvinnut tulla tyhjään kotiin. Meillä oli aina turvallinen ja lämminhenkinen ilmapiiri. Näin oli kyllä kavereidenkin perheissä. En tuntenut ketään jolla olisi ollut ns. huonot vanhemmat. En oikeastaan edes tainut tajuta, että niin voisi olla. Moni asia maailman raadollisuudesta alkoi muutenkin aueta minulle vasta joskus myöhäisessä teini-iässä. Nykyään kyllä ihmettelen miten oli edes mahdollista voida kasvaa niin pumpulissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aatella jos me boomerit, huonoistakin oloista lähtöisin, olidimme jäänewt jankkaamaan rujoa lapsuuttamme vielä aikuisina.  Kun oli oma perhe jo.

Minä en jankkaa lapsuuttani, sen voisin antaa anteeksi koska siitä on kauan. En kuitenkaan pysty antamaan anteeksi sitä, että sen jälkeenkin äiti on, kiihtyvällä vauhdilla, ilkeillyt ja haukkunut minua. Vaikka meitä on nyt kaksi aikuista, niin hän on edelleen se jolla on 30 vuotta enemmän elämänkokemusta. Todella surullista mihin hän sen kokemuksen käyttää.

Aika ottaa etäisyyttä äitiin. Minäkin tein niin, samanlainen äiti minullakin. Hän soittaa kun haluaa, minä en koskaan. Luuri tulee korvaan jos alkaa ilkeily, saatesanoilla soita sitten kun osaat käyttäytyä.  Ei kaikki äidit tykkää kaikista lapsistaan eikä he sitä vanhemmalla iällä viitsi edes peitellä. 

Samanlainen luonne usein periytyy.

Osa syntyy niin,että saa hyvät vanhemmat ja osa ei.Itselläni on hyvä äiti ja oli hyvä isä. 

Minulla oli, samoin hyvä ja turvallinen isä. Olen heistä äärettömän kiitollinen. 

Minulla oli ihana äiti. Itse olen syntynyt 70 luvun alussa, äitini 30 luvun lopussa. Äitini huolehti meistä hyvin ja oli monien mielestä siihen aikaan jopa vähän ylisuojeleva.

Äiti oli kotiäitinä ja meitä odotti aina ruoka koulun jälkeen. Käytiin yhdessä esim.hiihtämässä ja äiti luki meille paljon.

Teininäkin olin äitini kanssa läheinen ja kun sain omia lapsia, äiti kyseli aina kuulumisia vähintään puhelimitse, auttoi jos apua tarvittiin ja myös halusi tukea rahallisesti esim.lasten harrastushankintoja tai kouluun liittyviä juttuja.

Muistusairaus tuli ja vei äidin muistot meistä läheisistä . Äiti tavallaan vietiin meiltä jo paljon ennen kuolemaansa.

Joten kyllä, hyviä ja turvallisia äitejä on ollut ja on olemassa.

"Miksi kiusaat ilmeisen vanhaa äitiäsi jankuttamalla ja vaatimalla jotain anteeksipyyntöä?   Mitään aikakoneita ei aikuisen oikeesti ole jolla voi jonkun muurtaa lapsuuttaan.   Onko oikein hyvin voivaa jumittua?

Moni aikuisena jo tajuaa olleensa esim teininä aika tempukas mutta joku muu vaatii anteeksipytntöä kun ei saanut sitä taikka tätä tai humalasta huudettiin tai piti kesätöutä r

tehdä tms"

Viestisi on syyttävä ja olettava, koska en kirjoittanut missään että edes puhuisin äitini kanssa näistä, saati "jankuttaisin" tai "vaatisin" anteeksipyyntöä. Itseasiassa, en ole koskaan ottanut esille lapsuuden aikaisia väärinkäytöksiä (väkivaltaa, manipulointia, kiusaamista) eli en todellakaan ole ollut anteeksipyyntöjä kinuamassa. Selvennän, että hänen kykenemättömyytensä itsereflektioon on yhä samanlaista tänäkin päivänä ja hän reagoi hyökkäämällä tai manipuloimalla jos hänelle sanoo nätistikin, että tuo mitä teit tuntui ikävältä. Joten ei tosiaankaan tule mieleen pöyhiä menneitä kun se ydinongelma on edelleen olemassa ja voi hyvin. Kaksi kertaa olen lapsuuttanu kommentoinut hänelle ja sekin lähti hänen aloitteestaan kun hän itse kysyi asiaa - silloin minun kertomani ei voinut  pitää hänen mielestään paikkaansa vaikka kerroin miltä minusta oli tuntunut jokin asia. Mutta ei, ei voinut tuntua ne asiat siltä, ei ollut yhtään mitään syytä tuntea niin. Kerro, että vanhempasi on tunne-elämältään epäkypsä, ilman että kerrot vanhempasi olevan tunne-elämältään epäkypsä.

Oma 1943 syntynyt äitini oli erinomainen. Kyllä hänelle pystyi puhumaan.

Vierailija kirjoitti:

"Miksi kiusaat ilmeisen vanhaa äitiäsi jankuttamalla ja vaatimalla jotain anteeksipyyntöä?   Mitään aikakoneita ei aikuisen oikeesti ole jolla voi jonkun muurtaa lapsuuttaan.   Onko oikein hyvin voivaa jumittua?

Moni aikuisena jo tajuaa olleensa esim teininä aika tempukas mutta joku muu vaatii anteeksipytntöä kun ei saanut sitä taikka tätä tai humalasta huudettiin tai piti kesätöutä r

tehdä tms"

 

Viestisi on syyttävä ja olettava, koska en kirjoittanut missään että edes puhuisin äitini kanssa näistä, saati "jankuttaisin" tai "vaatisin" anteeksipyyntöä. Itseasiassa, en ole koskaan ottanut esille lapsuuden aikaisia väärinkäytöksiä (väkivaltaa, manipulointia, kiusaamista) eli en todellakaan ole ollut anteeksipyyntöjä kinuamassa. Selvennän, että hänen kykenemättömyytensä itsereflektioon on yhä samanlaista tänäkin päivänä ja hän reagoi hyökkäämällä tai manipuloimalla jos hänelle sanoo nätistikin,

Onko lainaukset taas väärin?  Kirjoitin hänelle joka kirjoitti että on vaatinut äidiltään anteeksipyyntöjä.

Täällä vaaditaan äitejä katsomaan peiliin, katumaan, nöyrtymään, jotta 50 v kävis vaikka sen kerran vuos hoitokodissa.

Lukiessa tuli tunne voisko jo myös aikuiset naiset joilla jo omat nuoret aikuiset katsoa peiliin?   Vai kumpuaako nämä jostain tyhjän kotipesän tyhjyydestä,  nuoret lähtivät maailmalle,  äiti jäi märehtimään omaa lapsuuttaan.

Minulla oli ihana äiti, hän ymmärsi ja lohdutti. Olen hänelle loppuelämäni kaikesta kiitollinen.

Kuinkahan paljon hoitokodeissa hoitajat joutuvat suosittelemaan ettei äitiä/isää tultaisi kiusaamaan  riitelemällä rahasta tai vanhoista asioista?

Sen tiedän että yksi omainen sai liki porttikiellon kun itketti vanhusta polvirukouksilla ja syntien tunnustamisella yms.