Lue keskustelun säännöt.
Onkohan kenelläkään keski-ikäisellä suomalaisella ollut turvallista äitiä?
18.01.2026 |
Sellaista jolle voi kertoa murheensa ja jolta saa tukea ja turvaa? Nyt keski-iässä surettaa kun ei saanut kokea sellaista äitiä mutta samaan aikaan tuntuu tyhmältä kun todennäköisesti kaikilla muillakin oli sama tilanne.
Kommentit (194)
Kuinka turvallinen sun isäsi on ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillakin on, itselläni valitettavasti ei. Emotionaalisesti epävakaa tapaus, jolla oli lapsen tunnesäätelytaidot. Sellainen oli mun äiti. Ei myöskään suojellut väkivaltaiselta isältä. Katsoi mykkänä vierestä, kun lapset sai nyrkistä.
Ei olla tekemisissä, koska en usko hänen koskaan muuttuvan, vaikka hänen epävakaudestaan kärsii koko perhe vieläkin.
Meillä oli lapsuuden kodissa ihan samanlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole minunkaan äitisuhteeni erityisen lämpöinen. Olemme kohteliaan etäisiä.
T. 60 luvulla syntynyt
Sama täällä. Äiti on edelleen pilkallinen ja todella halveksuva. Ei huvita keskustella muusta kuin säästä ja ruoasta. Näillä mennään loppuun asti. Olen se ei toivottu lapsi ja se on minulle aina osoitettu.
Onko isälläsi osuutta asiaan?
Perheessä kaikilla on osuutta asiaan.
Isä oli etäinen, ei tehnyt kotona mitään. Jos jotain kysyi, käski kysymään äidiltä.
Kumma, että keski-ikäiset ihmiset jaksavat päivästä toiseen moittia täällä vanhempiaan, varsinkin juuri äitejä.
Eikö teillä ole omat perheet huollettavana?
Eipä kai. Häpeällä ja syyllistämällä kasvatettu sukupolvi oppi piilottamaan huolellisesti oman minänsä. Kulissien ylläpito ja avun pyytämättä jättäminen on nyt purkautunut nuorisissa joka ei enää suostu siihen että näytellään täydellistä perhettä.
Meidänkin muori lulee että kaikilla meni hyvin. Ensimmäiset kulissien pudottajat saivat syyttelyä ja pa--anjauhantaa kuten pätemistä ja arvostelua aikaan. Nyt on muorikin hiljentynyt kun melkein kellään ei enää mene hyvin. Huonoista asioista ei puhu edelleenkään kuin juoruilen ja hyvillä kehuskelee. Eipä tuolle halua avautua kukaan. Luulee vielä olevansa avulias ja ymmärtäväinen ihminen mutta henkinen painostus alkaa heti kun joku ei toimi mielensä mukaan. Ja juoruilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumma, että keski-ikäiset ihmiset jaksavat päivästä toiseen moittia täällä vanhempiaan, varsinkin juuri äitejä.
Eikö teillä ole omat perheet huollettavana?
Siksi juuri. Jos näitä asioita ei yhtään pohdi jatkaa kotoa opittua mallia ka tuhoaa omat lapsensa. Aina ei ymmärrä mikä on normaalia jos ei asiaa edes mieti asiaa.
Kuka sinä olet miten olet pärjännyt lastesi mielestä? Omasta mielestäsi varmaan loistavasti?
Ei kaikissa perheissä keski'-ikäisillä mene huonosti. Täällä kirjoittavat he joilla on huonosti, liitto, työ, lapset . Kenenkä muun syy kuin äidin. Ei kai nyt aikuinen voi omaa elämäänsä muovata mieleisekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi voinut parempaa äitiä toivoa kuin omani. Ikävä kyllä menetin hänet pari vuotta sitten, hän oli silloin 87v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma, että keski-ikäiset ihmiset jaksavat päivästä toiseen moittia täällä vanhempiaan, varsinkin juuri äitejä.
Eikö teillä ole omat perheet huollettavana?
Siksi juuri. Jos näitä asioita ei yhtään pohdi jatkaa kotoa opittua mallia ka tuhoaa omat lapsensa. Aina ei ymmärrä mikä on normaalia jos ei asiaa edes mieti asiaa.
Kuka sinä olet miten olet pärjännyt lastesi mielestä? Omasta mielestäsi varmaan loistavasti?
Olen eri ihminen jolta kysyt. Olen boomeri, 15 v lähdin lapsuudenkodista töihin. Välit vanhempiin oli hyvät mutta välimatkaa eikä niiltä rahaa ja neuvoja saanut. Ei kuritettu lapsena.
Lapseni kasvatin itselleni vieraassa ympäristössä, uudessa kerrostalolähiössä. Lapseni miettivät minustA mitä miettivät, läksivät yo-lakin jälkeen yliopistokaupunkeihin ja sinne jäivät. Yksi sanoi että nyt kun omat lapset on jo nuoria aikuisia ymmärtää paremmin miksi kotona oli rajoja ja sääntöjä. Siitä ovat kiittäneet että luettiin paljon ja raittiutta vaalittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Boomerina mietin. Omat lapseni, kahta puolta 50, suhtautuvat minuun jo vähän holhoavasti ja kyselevät ja ihailevatkin jaksamistani.
Osa samanikäisistä näyttää edelleen olevan lapsia jotka odottavat vain äidiltään päin vaikka mitä kiukutellen että oo yksinäs.
Mulla kai ihan eri asia olla yksin vaikka välimatkat on pitkät, kuitenkin liki päivittäiset yhteydet kaikkiin. En ehtisi montaa päivää olla kuolleena.
Lapsuuden perhe oli mitä oli, se tarina kirjoitettiin loppuun aikoja sitten. Nyt voin itse päättää millaisen elämän haluan. Ajattelen, että vanhemmilla oli sellaiset kyvyt ja kapasiteetti perhe-elämään kuin silloin oli mahdollista ja luultavasti he yrittivät parhaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko tehty tutkimuksia. Tunnen monia joilla on vaikea äitisuhde, mutta ehkä olen intuitiivisesti sitten valinnut ihmisiä joiden kanssa se on yhdistävä tekijä ja jossa sitten omien ongelmien ilmiasu on riittävän samanlainen että meillä synkkaa. Siksi varmaan vinoutunut kuva tilanteesta.
Omalta äidiltä puuttuu kyky syvällisyyteen ja nöyryyteen. Elämässä ja lasten kasvatuksessa tarvii yllättävän paljon nöyryyttä ja kykyä sanoa että en onnistunut, anteeksi ja otan opikseni. Äitini on perinteinen autoritäärinen kasvattaja, joka ei myönnä virheitään eikä kykene olemaan haavoittuvainen itse. Itseasiassa sekin olisi korjaavaa jos hän pystyisi olemaan haavoittuvainen nyt ja kuuntelemaan mitä kaikkea paskaa jouduin kokemaan ja jo hän ymmärtäisi tulla nyt vastaan, mutta edelleenkään hän ei voi.
Aatella jos me boomerit, huonoistakin oloista lähtöisin, olidimme jäänewt jankkaamaan rujoa lapsuuttamme vielä aikuisina. Kun oli oma perhe jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että äitisi oli psykolehmä, ei tarkoita sitä että jokaisen äiti on/oli sellainen.
Minun äitini on seitsemänkymppinen, kohta kasikymppinen ja edelleen jutellaan vaikeistakin asioista.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vasta keski-ikäisenä tajunnut miten harvinaista on että on onnellinen lapsuus ja turvalliset rakastavat vanhemmat ja ehjä koti. Olen etuoikeutettu ja kiitos että mulla on ollut näin.
Mutsi on ihan huippuäiti ja isoäiti edelleen, nyt 78v
N55
Sama. Minä 10v nuorempi sinua, äiti 60v.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tehty tutkimuksia. Tunnen monia joilla on vaikea äitisuhde, mutta ehkä olen intuitiivisesti sitten valinnut ihmisiä joiden kanssa se on yhdistävä tekijä ja jossa sitten omien ongelmien ilmiasu on riittävän samanlainen että meillä synkkaa. Siksi varmaan vinoutunut kuva tilanteesta.
Omalta äidiltä puuttuu kyky syvällisyyteen ja nöyryyteen. Elämässä ja lasten kasvatuksessa tarvii yllättävän paljon nöyryyttä ja kykyä sanoa että en onnistunut, anteeksi ja otan opikseni. Äitini on perinteinen autoritäärinen kasvattaja, joka ei myönnä virheitään eikä kykene olemaan haavoittuvainen itse. Itseasiassa sekin olisi korjaavaa jos hän pystyisi olemaan haavoittuvainen nyt ja kuuntelemaan mitä kaikkea paskaa jouduin kokemaan ja jo hän ymmärtäisi tulla nyt vastaan, mutta edelleenkään hän ei voi.
Miksi kiusaat ilmeisen vanhaa äitiäsi jankuttamalla ja vaatimalla jotain anteeksipyyntöä? Mitään aikakoneita ei aikuisen oikeesti ole jolla voi jonkun muurtaa lapsuuttaan. Onko oikein hyvin voivaa jumittua?
Moni aikuisena jo tajuaa olleensa esim teininä aika tempukas mutta joku muu vaatii anteeksipytntöä kun ei saanut sitä taikka tätä tai humalasta huudettiin tai piti kesätöutä r
tehdä tms
Vierailija kirjoitti:
Okei, eli nyt halutaan sensuroida väärän sävyiset kirjoitukset. Aloittaja lienee Venäjän trolli.
Ai nyt kaikki sinusta ikävät aloitukset on Venäjän trolleja?
Itsellä ei ollut minkäänlaista äitiä, äiti lähti kävelemään. Joskus naurattaa, kun veikataan että minulla on ollut ongelmallinen äitisuhde miehenä. No tavallaan, ongelma se on sekin kun ei ole mitään suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Aatella jos me boomerit, huonoistakin oloista lähtöisin, olidimme jäänewt jankkaamaan rujoa lapsuuttamme vielä aikuisina. Kun oli oma perhe jo.
Minä en jankkaa lapsuuttani, sen voisin antaa anteeksi koska siitä on kauan. En kuitenkaan pysty antamaan anteeksi sitä, että sen jälkeenkin äiti on, kiihtyvällä vauhdilla, ilkeillyt ja haukkunut minua. Vaikka meitä on nyt kaksi aikuista, niin hän on edelleen se jolla on 30 vuotta enemmän elämänkokemusta. Todella surullista mihin hän sen kokemuksen käyttää.
Minun äitini on aina ollut hyvin lämmin ja rakastava, vaikka menetti omat vanhempansa varhain. Rakkaus lapsiin on ollut niin valtava, katseestakin sen on aina nähnyt. 60-70 -luvun ajan ongelmille ei hänkään tiettykään voinut mitään. Nykyään 90-vuotiaana vanhainkodissa dementoituneena. Jollain tunnemuistilla ilmeisesti jotenkin muistaa minut ja vietämme mukavia kahvihetkiä. Hyväluontoisena on pärjännyt hyvin hoitokodissa, kun hoitajat tykkäävät helposta hoidokista. Edes 20 vuoden Alzheimer ei ole pystynyt nitistämään meidän äitiä.