Lue keskustelun säännöt.
Onkohan kenelläkään keski-ikäisellä suomalaisella ollut turvallista äitiä?
18.01.2026 |
Sellaista jolle voi kertoa murheensa ja jolta saa tukea ja turvaa? Nyt keski-iässä surettaa kun ei saanut kokea sellaista äitiä mutta samaan aikaan tuntuu tyhmältä kun todennäköisesti kaikilla muillakin oli sama tilanne.
Kommentit (71)
Ehkä se on joku valuvika kulttuurissamme. Kaikilla läheisimmillä ystävilläni on jotenkin hankala äitisuhde. Yleistä on ainakin kaikenlainen syyttely ja kritiikki äidin puolelta, ei pystytä kantamaan vastuuta omista virheistä, virheitä ei myönnetä. Kuitenkin odotetaan aikuisilta lapsilta kuuliaisuutta ja apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vakiokeskustelijat vakiolauseineen. Nyt jos äitykkä tarvitsisi apua tai hoitokodissa katsomista vetäydytääb lapsenomaiseen syyttelyyn. Kävin hoidossa, ei äiti itte viittinyt. Koulusta tyhjään kotiin ja äiti illat kökki pesutuvassa tai siivosi tai ompeli ja kutoi. Heitteillä sain minä olla, ei kukaan sanoitellut, tehnyt läksyjöni
En minä kertonut lapsena ja nuorena ongelmistani äidilleni, enkä kerro edelleenkään. Ei ole luontevaa keskusteluyhteyttä, eikä äitini ole koskaan osannut neuvoa minua rakentavasti. Kuulumisten vaihto on lähinnä säästä keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan ei ollut lasuja ja siksi perheiden ei tarvinnut noudattaa turvallisen tilan periaatteita kasvatustyössään. Lapsia saatettiin komentaa ja rangaista hyvinkin kovasti.
Ei aiheesta annettu komentaminen ketään tuhoa. Epäoikeudenmukaisuus hajottaa mieltä ja moraalitajua, esim lasten jakaminen suosikkiin ja syylliseen. Sanotaan että vaikka suosikilla on lapsena mukavampaa niin todennäköisempi pärjääjä on sittenkin päähänpotkittu lapsi jos ei luovuta ja löytää oman tonttinsa. Hänethän tyypillisesti häädetäänkin kotoaan "sietämättömänä".
Amen. Luulen että reilu selkäsauna ei ole ketään traumatisoinut, jos lapsi on etukäteen tiennyt että jostain tietysti asiasta sen tulee saamaan ja silti on vaikka kiusannut kissaa tms. Minulle ainakin loi turvattomuutta se, että meidän keskiluokkaisessa hyvässä kodissa säännöt oli täysin arvaamattomat. Lähinnä niin että äiti keksi koko ajan uusia ja oli raivoissaan kun niitä ei noudatettu. Ei noudatettu, kun ei tiedettä että tällä viikolla sohvatyynyjen kuuluu olla pystyssä, ei kyljellään.
En muista pahalla niitä harvoja kertoja kun sain ruumiillista kuritusta, vaikka ihan arvaamatonta sekin oli. Se turvattomuus tuli juuri siitä, että äiti keksi noita sääntöjään koko ajan lisää ja saattoi saada mistä hyvänsä raivokohtauksen, mistä seurasi päivien mykkäkoulu.
Puhumattakaan siitä, että aina se ei edes viitsinyt kertoa miksi piti mykkäkoulua. Se oli vielä pahempaa. Olen pyytänyt lukemattomia kertoja anteeksi tietämättä edes, mitä olen tehnyt väärin. Ja äiti sitten pitkin hampain ja kylmästi "antoi anteeksi" -ja mykkäkoulu jatkui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.
Miksi juuri nyt on ennätysmäärä lapsia sijoituksessa ja lasun asiakkaina?
Siksi koska kasvatusvirheisiin on viimein alettu puuttua.
Miksi nämä täydelliset tekevät kasvatusvirheitä? Kasvattajina on ihan muut ikäluokat jo kuin boomerit.
Ettekö uskalla katsoa peiliin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi juuri keskiluokkaisista kodeista näyttää tulevan ongelmalliset keski-ikäiset?
Olen vanha, lapsuuskodissani ei piiskattu enkä omia lapsiani ole kurittanut. Joskus tuntuu niin keksityiltä nää jutut.
Vierailija kirjoitti:
No aika moni keski-ikäinenkin on kyllä kasvattajana sellainen, ettei niille voi puhua. Olen jutellut useamman 99-04 syntyneen ihmisen kanssa tästä, kun heillä on sellainen olo että äiti on emotionaalisesti etäinen, tehnyt vaan töitä ja pakoillut perhettä, ei osaa kohdata lapsia OIKEASTI jne. Rahalla vain rakastavat ja keskittyvät itseensä ja lapsilta vaatimiseen.
Viimeksi 2006 syntynyt pillitti äitinsä kauheutta, se äiti oli ihan puhunutkin aivan kamalia asioita lapselleen.
Monet traumat kulkee sukupolvesta toiseen. On vaikea tehdä eri tavalla kuin itseä on kohdeltu. Osaamisen puutetta. Mietin nyt omaa lastani josta on tullut vanhempi, lapsenlapsilleni. Miten valtavan erilainen elämäntilanne meillä on vanhempina. Minä 90-luvulla ja hän 2020 luvulla. Ei ollut nettiä eikä juuri kirjoja joista opiskella lastenkasvatusta. Nyt tietoa tulvii joka suunnasta ja varmasti vaikeaa toimia sen valtavan ristiriitaisenkin tietomäärän kanssa. Lisäksi elämäntilanteet on hyvin erilaisia. Itse olin yksinhuoltaja, vihattu ja halveksittu, yksin jätetty, mutta hän hyvän puolison kanssa ja suuri perhe tukena kaikessa. Minulla pätkätöitä ja jatkuvaa raskasta huolta taloudesta, hänellä hyvätuloinen vakituinen työpaikka samoin kuin puolisolla. Stressitekijät ihan eri sfääreissä. Hän joskus kysyi että milloin aletaan puhua asioista. Sanoin että vaikka heti, mistä haluat puhua. Ei avautunut. Ei ole sen jälkeenkään vuosia myöhemmin avautunut että mikä mieltä painaa. En minä voi enkä jaksa kysyä joka kerta että mikä mieltä painaa, onko se tämä tuo vai jokin muu, arvailla. Hän voisi vain sanoa suoraan mutta ei rohkene, vaikka olen sanonut että en suutu. En puhu rumasti mutta saatan sanoa suoraan että nyt jäitä hattuun ja mietipä tarkemmin kannattaako jokin esimerkiksi kallis ostos. (Lastenkasvatuksrssa en neuvo, en koe olevani siihen pätevä vanhoilla tiedoillani). Ettei tekisi samoja virheitä kuin itse tein. Varmasti olen tehnyt hirveästi virheitä mutta kun ypöyksin yrittää selvitä niin virheitä tulee taatusti. Ei pahuutta vaan osaamattomuutta ja uupumusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.
Juupa juu ja lehmät lentää. Esim. 1990-luvulla ymmärrettiin yhteiskunnallisella tasolla todella hyvin ko. asioita, mutta se mitä sinä et ole tiennyt on, että ikuisesti vain osa kasvattajista on kiinnostuneita lasten tunne-elämästä ja millään tavalla tiedostavia vanhempia, perehtynyt kasvatusaiheisiin.
On ollut hyvin empaattisia, lapsentahtisia ja tunneälykkäitä vanhempia ja niitä kylmiä ja itsekkäitä. Aina. Osa äideistä on ollut äidillisiä ja lempeitä, osa taas ei ja aina on ollut trendejä, joita on toteutettu lasten kanssa oli niissä järkeä tai ei.
Myös nykyään on ilmiöitä, jotka ovat typeriä ja haitallisia pidemmän päälle. Tärkeä hyvänä vanhempana olemisen kyky kulkee myös pitkälti suvussa, vanhemmilta lapsille, koska jokainen meistä toteuttaa runsaasti sitä käsitystä vanhemmuudesta, joka heille on syntynyt lapsuudessaan. Ja päin vastoin. Ja osa osaa ja osa ei osaa kyseenalaistaa tai analysoida näitä malleja. Ja osaa kiinnostaa, osaa ei vähääkään.
Miksi jo ehtoopuolen naisilla on niin vahva kaipuu lapsuuteen takaisin vaikka ois jo monta liittoa ja aikuiset lapset takana itselläkin?
Eikö elämän varrella ole tullut äitiyteen liittyen mitään ymmärtävia ajatuksia omaa äitiään kohtaan? Vai elävätkö niin vahvassa täydellisyyden kuplassa , vähän narsistisessa, ollen aina oikeassa, halliten joka puolella ja jälkijättöinen tarve hallita vielä äitiäänkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole minunkaan äitisuhteeni erityisen lämpöinen. Olemme kohteliaan etäisiä.
T. 60 luvulla syntynyt
Miehillä on. Mutta teillä itkuisilla, ahistuneilla naisilla jotka kipuilette ja oireilette ettekä saa unta kun kuuluu masentaa ja kuuluu olla tRaUmoJa, niin teillä ei todellakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein koko ihmiskunnan historian ajan, eli kivikaudelta aina 2000-luvun alkuun asti, on lapset kasvatettu väärin. Vasta 2010-luvulla suuri yleisö alkoi ymmärtää positiivisuuden ja tunnetaitojen merkityksen.
Miksi juuri nyt on ennätysmäärä lapsia sijoituksessa ja lasun asiakkaina?
Siksi koska kasvatusvirheisiin on viimein alettu puuttua.
Kasvatusvirheisiin kuten: helikopterivanhemmuus ja ylisuojelevuus ja se että antaa lapsen päättää kaikesta ilman rajoja ja käskyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vakiokeskustelijat vakiolauseineen. Nyt jos äitykkä tarvitsisi apua tai hoitokodissa katsomista vetäydytääb lapsenomaiseen syyttelyyn. Kävin hoidossa, ei äiti itte viittinyt. Koulusta tyhjään kotiin ja äiti illat kökki pesutuvassa tai siivosi tai ompeli ja kutoi. Heitteillä sain minä olla, ei kukaan sanoitellut, tehnyt läksyjöni
Niin kuule suurin osa lapsista oli hoidossa 70-80 luvulla, äidit töiden jälkeen pesi pyykkiä, parsi sukkia ja lapasia, ompeli verhoja ja paikkoja siihen päälle kutoi sukkia ja luki kirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vakiokeskustelijat vakiolauseineen. Nyt jos äitykkä tarvitsisi apua tai hoitokodissa katsomista vetäydytääb lapsenomaiseen syyttelyyn. Kävin hoidossa, ei äiti itte viittinyt. Koulusta tyhjään kotiin ja äiti illat kökki pesutuvassa tai siivosi tai ompeli ja kutoi. Heitteillä sain minä olla, ei kukaan sanoitellut, tehnyt läksyjöni
Mitä sen äidin olisi pitänyt tehdä, lähteä töistä pois, jättää siivoamatta jne? On asioita jotka on pakko hoitaa että saa lapsille ruokaa ja vaatteita. Miten tuo on niin vaikeaa ymmärtää? Tietysti lapsen voisi ottaa mukaan kotitöihin ja jutella siinä ohessa. Itse olen ns avainkaulalapsi ja omanikin joutui yksin lähtemään kouluun jo ala-asteen ekaluokilta. Ei minulla ole siitä traumoja, ymmärsin että töitä heidän on pakko tehdä. Toivottavasti lapseni ymmärtää myös, sanoi joskus että oppi omatoimiseksi kyllä ja se näkyy tänäkin päivänä, ei ole avuton eikä ripustaudu toisiin. Kannattaa yrittää asennoitua toisen saappaisiin edes hetkeksi niin voi ymmärtää miksi toinen on sellainen kuin on.
Mummini oli turvallinen äiti ja isoäiti. Oikein poikkeuksellisen hyvä. Ei ollut asiaa jota äitini tai minä, lapsenlapsi, ei olisi voinut kertoa hänelle. Eli kyllä niitä on.
Okei, eli nyt halutaan sensuroida väärän sävyiset kirjoitukset. Aloittaja lienee Venäjän trolli.
Olen keski-ikäinen ja lähes kaikilla ystäväpiiriini naisilla on aina ollut todella läheiset ja rakastavat suhteet äiteihinsä. Muistan tämän jo lapsuudesta, en tiedä ketään kellä olisi ollut kylmä ja etäinen uraäiti, josta tässä joku puhui. Kyllä meistä pidettiin oikein hyvää huolta ja äidit olivat rakastavia ja läheisiä.
Keskiluokasta tulee omalla tavallaan traumatisoituneita, koska siellä yleensä taloudellinen turvallisuus, ulkoisten normien noudattaminen (ruoka-aika, hygieniasäännöt, ei rikkinäisiä vaatteita) ja vanhempien koulutuksen tuoma kyky sanottaa asioita sopivasti estää huomaamasta tilannetta. Silti fyysinen, henkinen ja seksuaalinen väkivalta voi olla ihan samanlaista kuin muualla.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole minunkaan äitisuhteeni erityisen lämpöinen. Olemme kohteliaan etäisiä.
T. 60 luvulla syntynyt
Sama täällä. Äiti on edelleen pilkallinen ja todella halveksuva. Ei huvita keskustella muusta kuin säästä ja ruoasta. Näillä mennään loppuun asti. Olen se ei toivottu lapsi ja se on minulle aina osoitettu.
Siksi koska kasvatusvirheisiin on viimein alettu puuttua.