Koulun rangaistuksista? Onko mielestänne oikein
että jos läksyt jää tekemättä lapsi joutuu jälki-istuntoon eli sii koulun jälkeem tekemään läksyjä. Mutta kiusaamis jutuissa ei tule mitään rangasutusta, vaan hymistään tunnilla yleisellä taholla kuinka pitäisi olla reilu ja kiva kaveri jne. Usein kiusattu saa enemmän kiusallista huomiota kuin kiusaaja. Tyyliin vaikka Pekka onkin näin lihava, ei ketään saa kiusta.
Kommentit (42)
Läksyt pitää tehdä. Jos ei niitä tee, on ihan ok jättää koulun jälkeen tekemään. Jos muisti vaikka paranisi jatkossa.
Kiusaamistapausten käsittelystä en jaksa enää jauhaa, aloitin siitä keskustelun joskunen viikko sitten.
T: entinen opettaja, nykyinen yrittäjä
...Enkä muuten vaihtanut alaa siksi, ettenkö olisi tykännyt opettajan työstä.
kysynyt meidän vanhempien mieleipidettä laiskanläksyjen tekemiseen, musta se on ok--äkkiä muistuu noille poitsuille mieleen läksyjen teot. Kiusaamiseen en ota kantaa,niitäkin olen ollut selvittämässä kiusaajan,kiusatun ja molempien vanhempien kanssa.
Soita vaikka heti, voivat hyvinkin olla vielä koululla. Tai jätä soittopyyntö opettajainhuoneeseen.
Yksi lapsistani meinaa välissä jättää läksyt tekemättä (ei anna kerro meille vanhemmille, että jotain on läksynä) ja todella toivon, että hän joutuu jäämään koululle tekemään niitä koulun jälkeen. Se on aika tehokas keino saada hänet muistamaan läksyt jo etukäteen.
Mutta tietenkin myös kiusaamiseen pitää puuttua tehokkaasti.
Mutta voi kun lahjakkaat AV-mammat tekisivät sitä vähän vähemmän asenteellisesti. Viittaan tällaisiin:
"vaan hymistään tunnilla yleisellä taholla kuinka pitäisi olla reilu ja kiva kaveri jne. "
Meillä poika yrittää jatkuvasti luistaa läksyjen teosta. On pyydetty nätisti, uhkailtu, lahjottu, kiristetty jne., mutta kun emme ole siellä koulussa merkitsemässä läksyjä ylös, niin ohilyöntejä tulee. Läksyistä on tullut koko perheen ongelma, kun niistä pitää päivittäin tapella.
Nyt, vasta 4-luokalla, on opettaja ottanut käyttöön laiskanläksyjen tekemisen koulussa ylimääräisellä tunnilla. Uskon, että tämä tehoaa lapseen kaikkein parhaiten, ainakin huomattavasti paremmin kuin vanhempien kanssa kinastelu.
...kun läksyt on tekemättä?? HALOO!!!!!! ei kai kukaan aikuinen ole noin naivi ja henkisesti noin kypsymätön, että ei hyväksy TEKEMÄTTÖMIEN läksyjen tekemistä koulun jälkeen. MIlloin ne sitten tehdään?
Ap:n narina kuulostaa 13-vuotiaan mopopojan järjenjuoksulta! En voi ymmärtää näin keskenkasvuisia vanhempia!
kun lapsi jättää läksyt tekemättä?
Entä miten sinä kitkisit kiusaamisen kouluista?
Miten koulun tapa puuttua kiusaamiseen pitäisi vaikuttaa laiskanläksyihin? Tekemättömien läksyjen teettäminen koulun jälkeen laiskanläksyinä on erittäin kannatettava asia ja hienoa, jos opettajat jaksavat nähdä sen verran vaivaa.
Jos taas mielestäsi koulussanne ei puututa oikealla ja riittävällä tavalla kiusaamiseen, niin keskustele asiasta asianomaisen opettajan kanssa ja tarvittaessa rehtorin ja miksei esim. vanhempaintoimikunnankin kanssa. Kiusaamiseen harvoin tosin pelkät jälki-istunnot auttavat, vaan ongelmaa nimenomaan on käsiteltävä luokkayhteisönä ja koko luokkayhteisön ongelmana.
se, ettei kiusaamisesta saa mitään rangaistusta. Kiusaaminen on mielestäni paljon pahempaa kuin läksyjen tekemättä jättäminen. Ja kyllä uskon että tuo jälkkäri auttaisi kiusaamisen vähentämiseen miksei myös järeämmät aseet kuten ettei pääse mukaan kivoihin juttuihin kuten teatteiin tai luokkaretkelle. Kyseessä siis tokaluokkaliset eli noin pienet lapset.
ettei pääse mukaan kivoihin juttuihin kuten teatteiin tai luokkaretkelle. i]
Jos heidät vielä suljetaan kivoista jutuista pois, heitä v***aa vielä enemmän, ja sitten sitä puretaan kavereihin - juuri niin, kiusaamalla.
Lapset, joilla asiat ovat kaiken kaikkiaan hyvin (=on turvaa ja rakkautta kotona), saa helposti ruotuun eli lopettamaan kiusaamisen. Lapset, joilla perusturvallisuus puuttuu, eivät ota opikseen puhutteluista, haukkkumisista, ivaamisista, kivoista jutuista pois jättämisistä.
se, ettei kiusaamisesta saa mitään rangaistusta. Kiusaaminen on mielestäni paljon pahempaa kuin läksyjen tekemättä jättäminen. Ja kyllä uskon että tuo jälkkäri auttaisi kiusaamisen vähentämiseen miksei myös järeämmät aseet kuten ettei pääse mukaan kivoihin juttuihin kuten teatteiin tai luokkaretkelle. Kyseessä siis tokaluokkaliset eli noin pienet lapset.
se ei todellakaan ole sama asia kuin jälki-istunto. Ehdottomasti hyvä asia. Ja hienoa jos opettaja jaksaa koulun jälkeen vielä antaa ylimääräistä aikaa oppilaille, jos ei vanhemmat viitsi sen vertaa kotona katsoa, että läksyt tulisi tehtyä.
Kiusaamiseen luulen, että puututaan myös koulussa tehokkaasti. Sinäkö sen tiedät miten niitä asioita koulussa selvitellään ja minkälaisia rangaistuksia niistä annetaan. Se jälki-istunto ei minusta todellakaan ole missään asiassa se paras rangaistus.
se, ettei kiusaamisesta saa mitään rangaistusta. Kiusaaminen on mielestäni paljon pahempaa kuin läksyjen tekemättä jättäminen. Ja kyllä uskon että tuo jälkkäri auttaisi kiusaamisen vähentämiseen miksei myös järeämmät aseet kuten ettei pääse mukaan kivoihin juttuihin kuten teatteiin tai luokkaretkelle. Kyseessä siis tokaluokkaliset eli noin pienet lapset.
Koulukiusaamisen käsittelyyn pitää ottaa mukaan koko luokkayhteisö, koko koulu, vanhemmat, oppilaat itse. Kiusaaminen ei todellakaan vähene tai poistu sillä, että jätetään laiskanläksyt tekemättä tai jätetään kiusaajat pois kivoista jutuista.
teemmekö me lapset (3 kpl) läksyjä vai emme. Silti teimme, ja aina! Ja koulu sujui hienosti. Meillä oli kuuluisaa ja peräänkuulutettua sisäistä motivaatiota! :)
on parempi keino rangaista kiusaajaa kuin jälki-istunto? Uskon että ainakin eka- ja tokaluokkaisiin se purisi aika tehokkaasti, vanhemmista lapsista en tiedä.
on parempi keino rangaista kiusaajaa kuin jälki-istunto? Uskon että ainakin eka- ja tokaluokkaisiin se purisi aika tehokkaasti, vanhemmista lapsista en tiedä.
T: Viesti nro 15 kirjoittaja :)
paatuneimmat kiusaajat harvoin ovat mamin kullannuppuja! Mamin intressit ovat saattaneet olla jossain ihan muualla kuin lapsen paapomisessa. Olisko vaikka alkoholi? Miehet?
[
i]saa rangaista lasta. Mamin kullannuppuhan voi saada traumoja!
[/quote]
saa rangaista lasta. Mamin kullannuppuhan voi saada traumoja!
Kuten edellä mainittiin, niin joku kiusattu tulee nahoissaan kokemaan, jos vaikka kiusaaja jätetään pois kivoista jutuista.
Koulusta saat myös kattavia vastauksia koskien koulun toimintakulttuuria.