Lue keskustelun säännöt.
Kun perhe ei ymmärrä miten lapsen kuolema murtaa
31.12.2025 |
Onko vertaistukea? Muut ymmärtää, perhe ei. Äiti, isä ja toinen lapsi (aikuinen). Lapsen kanssa tietenkin olisin tekemisissä, äitiin ja isään ottaisin välimatkaa, mutta syystä x en voi.
Olen hakenut kaiken avun mitä voi eli teen parhaani. Mutta se ei riitä, koska pitäisi vain selvitä. Kuolemasta muutama vuosi ja syyllistäminen alkoi jo melko pian.
Kommentit (38)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä perhe???
Vaikka emme yhdessä asu, lasken lapseni ja vanhempani perheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä perhe???
Vaikka emme yhdessä asu, lasken lapseni ja vanhempani perheeksi.
Kuka sinä olet? Onko sinulta kuollut lapsi, vai miten liityt tähän kuvioon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä perhe???
Vaikka emme yhdessä asu, lasken lapseni ja vanhempani perheeksi.
Kuka sinä olet? Onko sinulta kuollut lapsi, vai miten liityt tähän kuvioon?
Kyllä, minulta on kuollut lapsi. Aloitus ilmeisesti jotenkin epäselvä, mutta en tiedä miten.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Ok. No sitten ei varmaan voi vertaistukeakaan löytyä.
Minulta kuoli toinen lapsi. Omat vanhempani ja elävä lapseni syyllistävät minua siitä, että en parane kuoleman aiheuttamasta masennuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Ok. No sitten ei varmaan voi vertaistukeakaan löytyä.
Minulta kuoli toinen lapsi. Omat vanhempani ja elävä lapseni syyllistävät minua siitä, että en parane kuoleman aiheuttamasta masennuksesta.
Vanhemmillesi se ei kuulu pätkääkään. Lapsellesi olet kyllä velkaa jaksavan äidin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Ok. No sitten ei varmaan voi vertaistukeakaan löytyä.
Minulta kuoli toinen lapsi. Omat vanhempani ja elävä lapseni syyllistävät minua siitä, että en parane kuoleman aiheuttamasta masennuksesta.
Millä tavoin syyllistävät vai otatko kaikki sanomiset syyllistämisinä? Surun käsittely vie aikaa mutta uskon, että ovat sinusta vain huolissaan, kun olet jäänyt siihen suruun. Käytkö terapiassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko sinulla olla psykoosi, kun kirjoituksesta päätellen ajattelu on noin hajanaista? Et osaa edes kirjoittaa yhtä kokonaista lausetta selvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Ok. No sitten ei varmaan voi vertaistukeakaan löytyä.
Minulta kuoli toinen lapsi. Omat vanhempani ja elävä lapseni syyllistävät minua siitä, että en parane kuoleman aiheuttamasta masennuksesta.
Vanhemmillesi se ei kuulu pätkääkään. Lapsellesi olet kyllä velkaa jaksavan äidin.
Pidän parhaani mukaan lapseen yhteyttä. Mutta en hänen mielestään riittävästi. Vaikka olisin velkaa, mitä voin tehdä kun masennus ei lähde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko sinulla olla psykoosi, kun kirjoituksesta päätellen ajattelu on noin hajanaista? Et osaa edes kirjoittaa yhtä kokonaista lausetta selvästi.
Ei ole psykoosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Ok. No sitten ei varmaan voi vertaistukeakaan löytyä.
Minulta kuoli toinen lapsi. Omat vanhempani ja elävä lapseni syyllistävät minua siitä, että en parane kuoleman aiheuttamasta masennuksesta.
Millä tavoin syyllistävät vai otatko kaikki sanomiset syyllistämisinä? Surun käsittely vie aikaa mutta uskon, että ovat sinusta vain huolissaan, kun olet jäänyt siihen suruun. Käytkö terapiassa?
Vaikuttaa siltä, että AP on herkillä asian suhteen ja miettii liikaa, mitä muut ajattelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa menetyksesi johdosta. Kuinka vanha tämä elävä lapsesi on? Kuka huolehtii hänestä, siis kenen kanssa hän asuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Ok. No sitten ei varmaan voi vertaistukeakaan löytyä.
Minulta kuoli toinen lapsi. Omat vanhempani ja elävä lapseni syyllistävät minua siitä, että en parane kuoleman aiheuttamasta masennuksesta.
Millä tavoin syyllistävät vai otatko kaikki sanomiset syyllistämisinä? Surun käsittely vie aikaa mutta uskon, että ovat sinusta vain huolissaan, kun olet jäänyt siihen suruun. Käytkö terapiassa?
Käyn terapiassa ja psykiatrialla. Otan lääkkeet millä yritetään auttaa. Otan kaiken avun ja haluaisin selvitä mahdollisimman hyvin. Kyllä he oikeasti syyllistävät. Toinen lapsi siitä, etten jaksa aina puhua. Vanhemmat arvostelevat lähes kaikkea, koska eivät vaan voi hyväksyä etten pääse yli.
Ota huomioon, että myös vanhemmiltasi on kuollut lapsenlapsi ja toiselta lapseltasi sisarus. Hekin surevat. Pidä huoli ettet omaa suruasi tunge heidän painolastikseen vaan käsittele sitä ammattilaisten kanssa. Elämä jatkuu ja koeta löytää keinoja päästä eteenpäin surun kanssa. Elossa oleva lapsesi tarvitsee sinua nyt ja jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa menetyksesi johdosta. Kuinka vanha tämä elävä lapsesi on? Kuka huolehtii hänestä, siis kenen kanssa hän asuu?
Kirjoitin aloitukseen, että aikuinen. 29-vuotias hän on. Asuu yksinään ja asui jo kauan ennen toisen lapsen kuolemaa.
Suru ja masennus ovat eri asioita. Suru on surua, masennus masennusta. Sinulla on oikeus surra ja myös jäädä suruusi, koska olet kokenut pysyvän menetyksen. Sen merkitys ei vähene elämässäsi. Mutta sinun on uskallettava tutustua suruusi ennen kuin voit luottaa siihen. Sinun suruasi ei ymmärrä kukaan muu, ellet itsekään ymmärrä sitä.
Lapsen kuolema tekee vanhemmuudesta haavoittuvaisemman.
(En suosittele lapsikuolemaperheiden vertaistukijärjestö Käpyä. Siellä on vallalla vanhentunut käsitys surusta, ja muiden kauhukertomukset vain pahentavat omaa surua, joka on kuitenkin jokaisella ainutlaatuisen yksilöllinen.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloituksestasi mitään.
Ok. No sitten ei varmaan voi vertaistukeakaan löytyä.
Minulta kuoli toinen lapsi. Omat vanhempani ja elävä lapseni syyllistävät minua siitä, että en parane kuoleman aiheuttamasta masennuksesta.
Vanhemmillesi se ei kuulu pätkääkään. Lapsellesi olet kyllä velkaa jaksavan äidin.
Pidän parhaani mukaan lapseen yhteyttä. Mutta en hänen mielestään riittävästi. Vaikka olisin velkaa, mitä voin tehdä kun masennus ei lähde?
Otan osaa suruusi. Lapsen menettäminen on yksi suurimpia suruja. Niin tai näin, niin aina väärinpäin. Kun oma sisarukseni kuoli, niin olin tuskastunut siihen, kuinka paljon vanhemmat halusivat olla yhteydessä minuun.
Jos masennus ei lähde, niin mene lääkäriin. Masennus ja suru ovat eri asioita. Joskus ihminen masentuu lääketieteellisesti kovan traumaattisen kokemuksen jälkeen. Hae siis tuohon apua.
Menetyksen kokemukset tuovat monesti perheen pinnan alla olevat ilmiöt esiin. Onko yämä ensimmäinen kerta, kun vanhempasi syyllistävät sinua?
Millaista yhteydenpitoa lapsesi kaipaa? Tapaamista, matkustelua yhdessä, soittamista, viestittelyä? Laita esim. puhelimeen muistutus parin päivän bäkein, että viestität/soitat mitä kuuluu. Ja kyllä, masentuneena ja surullisena voi käyttää muistutuksia yms. Lapselle toki ei tarvitse kertoa.
Mikä perhe???