Kuinka nopeasti tunsit nykyisen kumppanisi tavatessasi, että hänessä on jotain erityistä?

Deittailu harvoin tuottaa tulosta. Me tavattiin salilla ja oltiin ensin liikuntakavereita, eikä se ollut mitään salamarakkautta. 

Me oltiin aluperin työkavereita, mutta aika etäisiä, lähinnä moikattiin toisiamme. Joskus satuttiin samaan porukkaan juttelemaan, koska meillä oli yhteisiä kavereita. Kerran sitten yhdessä illanvietossa lähennyttiin ja sen jälkeen kyllä parissa päivässä jo tajusin, että tässä on timantti. Olin oikeassa.

Nykydeittailu on sietämätöntä. Siinä päädytään listaamaan kaikki missä toinen on epäonnistut jo ekoista treffeistä lähtien. Oman timanttini kohtasin harrastuksen parissa pikku hiljaa tutustuen lähemmin. 

Heti ensimmäisten treffien aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Nykydeittailu on sietämätöntä. Siinä päädytään listaamaan kaikki missä toinen on epäonnistut jo ekoista treffeistä lähtien. Oman timanttini kohtasin harrastuksen parissa pikku hiljaa tutustuen lähemmin. 

Oi, miten sulavasti hän kaartaa Jopollaan trendiparta suittuna kahvilaan! Jo ensimmäisestä yhteisestä decaf-kauramaito-lattesta lähtien olemme erottamattomat. Hän on Se Ainoa Oikea. Saamme toisemme ja loppuelämä on ihanaa silmiintuijottelua ja toisen loputonta palvomista.

Tätähän deitteiltä odotetaan ja siksi petytään. Realistisessa ympäristössä se rakkauskin on realistisempaa.

Jos kyse on ennestään tuntemattomasta, joka tavataan sillä ajatuksella, että etsitään parisuhdetta, täytyisi kemiaa olla kyllä heti alusta asti. Viimeistään toisilla treffeillä täytyisi kyllä tuntua joltain muulta kuin pelkästään kaverilliselta. On kyllä mahdollista, että jonkun kanssa kemia, kiinnostus ja vetovoima syntyvät ajan kanssa - siksi on tarinoita työ- ja harrastuskavereista, jotka ovat "löytäneet" toisensa pitkän ajan kuluttua. Mutta heidän tapauksessaan on ollut luonteva, muihin asioihin keskittyvä syy nähdä pitkän ajan kuluessa muissa merkeissä. Ja yhtä tällaista pariutumiseen johtavaa kaveruutta kohden jokainen tapaa elämänsä aikana satoja vastaavia ihmisiä, joiden kanssa ei ikinä tunteminen johda mihinkään sen kummempaan. Eli yksittäisen ihmisen kohdalla todennäköisyys siihen, että kuukausien tai jopa vuosien kuluessa kipinä yllättäen syttyykin, on varmaan jotain 0,1% tai jopa vähemmän.

Kuinka pitkään kukaan jaksaisi deittailla täysin kaverillisesti odottaen noin epätodennäköistä kipinää? Ja koska se on niin epätodennäköinen, pitäisi sitten suhteen löytääkseen tutustua ja tapailla samanaikaisesti usean kanssa - jos tapailee sataa, voi todennäköisyys sille, että joukossa on just se oikea ihminen, nousta vaikkapa 10%:iin. Mutta riittäisikö kenenkään aika tapailemaan lukuisia ihmisiä, joita kohtaan ei ole mitään sen kummempaa kiinnostusta?

Eri asia niissä harrastusryhmissä tai töissä - tutustuminen tapahtuu muiden asioiden ohessa, eikä sitä ajattelekaan, että niiden puitteissa on tutustunut lukuisiin ihmisiin, joista ei kiinnostunut koskaan romanttisessa ja/tai seksuaalisessa mielessä. Sitten yllättäen vaikka neljän vuoden tuntemisen jälkeen voikin yhden tietyn ihmisen kanssa syntyä kemiaa.

Vierailija kirjoitti:

Nykydeittailu on sietämätöntä. Siinä päädytään listaamaan kaikki missä toinen on epäonnistut jo ekoista treffeistä lähtien. Oman timanttini kohtasin harrastuksen parissa pikku hiljaa tutustuen lähemmin. 

Ei nykydeittailussa listata toisen epäonnistumisia, vaan etsitään itselle sopivaa kumppania. Ei se ole toisen puolelta epäonnistuminen, jos hän ei ole itselle sopiva. Sinä tutustuit omaan kumppaniisi harrastuksessa, mutta kuinka monta sellaista ihmistä siellä harrastuksessa oli, joiden kanssa et halunnut suhdetta? Siihen on syynsä, miksi juuri se yksi ihminen oli se, jonka kanssa päädyitte yhteen - ja ihan samat syyt vaikuttavat deittailussakin, jos ihmiset etsivät kumppania vaikka deittisivuston kautta. Tuskin itsekään listasit niiden muiden harrastuskaverien epäonnistumisia, vaan syyt suhteen syntymiseen sen yhden kanssa olivat muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykydeittailu on sietämätöntä. Siinä päädytään listaamaan kaikki missä toinen on epäonnistut jo ekoista treffeistä lähtien. Oman timanttini kohtasin harrastuksen parissa pikku hiljaa tutustuen lähemmin. 

Oi, miten sulavasti hän kaartaa Jopollaan trendiparta suittuna kahvilaan! Jo ensimmäisestä yhteisestä decaf-kauramaito-lattesta lähtien olemme erottamattomat. Hän on Se Ainoa Oikea. Saamme toisemme ja loppuelämä on ihanaa silmiintuijottelua ja toisen loputonta palvomista.

Tätähän deitteiltä odotetaan ja siksi petytään. Realistisessa ympäristössä se rakkauskin on realistisempaa.

Kerropa, millaista se sitten on, ja mikä on realistinen ympäristö? Minusta kahvila on ihan realistinen osa kaupunkimiljöötä ja tavanomainen paikka tavata ihmisiä. 

Ainakin omassa suhteessani korostui nimenomaan samanhenkisyys ja samanlainen arvomaailma, ja kumppani tofellakin tuntuu olevan Se Ainoa Oikea. Siis siinä mielessä, että haluan olla nimenomaan hänen kanssaan ja hän tuntuu minulle täysin oikeanlaiselta ihmiseltä.

ei mennyt kun sekunteja ja olin varma että löysin helmen.

vaisto oli oikeassa.nyt 14v naimisissa.

Pari kuukautta taisi mennä, opiskelukavereita oltiin. Onneksi säästyi deittailulta ja kaikenmaailman apeilta, ei sopisi mulle sellainen.