Šokkipäätös Hurstin joulujuhlalle Tutkija kysyy, mihin Perusuomalaisten Suomi oikein on menossa
Köyhyystutkija nostaa ongelmana esiin myös erityisesti jouluun liittyvän kulutuskulttuurin, joka vaikeuttaa köyhien tilannetta entisestään.
Isola viittaa siihen, että yhä useammilla ihmisillä on pulaa rahasta Suomessa. Tämä on osittain seurausta siitä, että Suomessa on tehty viime aikoina suuria leikkauksia, jotka vaikuttavat merkittävästi yksilön toimeentuloon. Lisäksi työttömyys on kasvussa.
Riikka Purran tekemät toimeentulon leikkaukset ovat pienituloisten budjetille todella suuria, Isola toteaa.
Varsinkaan pienituloisten näkökulmasta hyvinvointivaltio ei ole enää entisensä, Isola sanoo.
Isola kannustaa ihmisiä pohtimaan, haluavatko he Suomeen yhteiskunnan, jossa köyhien tilanne pahenee entisestään vai sellaisen, jossa varat jakautuvat tasaisemmin ihmisten välillä. Isolan mukaan kysymys on vaikea, koska se voi tarkoittaa, että joudumme luopumaan joistakin omista eduistamme.
Kommentit (87)
Verotus kovemmaksi 40 000+ tuloista, pääomavero progressiiviseksi, kunnallisvero myös pääomatuloista. Investoinneista ja työllistämisestä veroalet. Osinkovero alet pois. Yritystuet pois.
Politiikkapaskaa jouluna. Hoitoon. Suoraan hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä luovumme? Terveydenhoidosta (kaikki rokotukset pois, seulonnat pois)? Ilmaisesta koulutuksesta (kaikki opiskelu maksulliseksi ja kouluihin omat eväät)? Katuvaloista (säkkipimeää)?
Onneksi maahan muuttajille riittää lääkärin aikoja.
Ei riitä
Kansanedustajien palkkiot ja kulukorvaukset leikkuriin. Sopeutumisrahat pois, Suomessa on työttömyysturva.
Maailma olisi parempi jos kaikilla olisi hyvin. Osalla on aivan liian paljon.
Vierailija kirjoitti:
Yle selvitti turv apaik anha kijoid en kuluja: Helsingissä nelihe nkisen perheen ateriat ovat 36 000 euroa vuodessa
väärin, se on transit -keskus josta porukka sitten laitetaan muualle. klikkiotsikko sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja onpa mukava että vastustat ukrainalaisia!
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustajien palkkiot ja kulukorvaukset leikkuriin. Sopeutumisrahat pois, Suomessa on työttömyysturva.
ei tapahdu tämän hallituksen aikana
Todellinen pääoma on ihminen itse. Toiminnallinen, pärjäävä yksilö loihtii ateriat vaikka tyhjästä. Ostaa kaapit täyteen kuivamuonaa, ja soveltaa niitä luovasti.
Impulssivammaiset hetken lapset voi ajatella itse.
"Hänellä olisi ollut "paljonkin" sanottavaa päättäjille siitä, että vähävaraisia ja yksinäisiä on niinkin paljon, etteivät he kaikki mahdu juhlaan."
Siis onko jonkun yksinäisyys päättäjien syytä?
Jutussa on niin monta ristisriitaista lausetta, ettei edes tiedä, mistä aloittaa. Helppohan se on esittää näitä populistisia heittoja, jotka eivät johda edes tilastojen ja juurisyiden rehelliseen avaamiseen. Kyllähän näillä toki muutama hyväntekeväisyysjärjestö saa taas hyvän potin ja kukin puolue omanlaisiaan äänestäjiä, mutta ei tällaiset johda kyllä minkäänlaisiin ratkaisuihin.
Kokoajan ruikutetaan tukien perään, mutta harvempi kuuluttaa ihmisten OMAN VASTUUN perään... Jos ette ole hoksanneet niin kohta 20 vuoteen ei ole kasvua ollut mutta törsätty senkin edestä. Kyllä ne muiden rahat ovat myös nyt loppu demareillekin.
Vierailija kirjoitti:
Todellinen pääoma on ihminen itse. Toiminnallinen, pärjäävä yksilö loihtii ateriat vaikka tyhjästä. Ostaa kaapit täyteen kuivamuonaa, ja soveltaa niitä luovasti.
Impulssivammaiset hetken lapset voi ajatella itse.
"Ostaa kaapit täyteen"....Yleensä se tapahtuu RAHALLA? Ongelma tässä on, kun ihmiset ovat vähävaraisia ja köyhiä, eli se tarkoittaa sitä, ettei ole rahaa ostaa kaappeja täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Kokoajan ruikutetaan tukien perään, mutta harvempi kuuluttaa ihmisten OMAN VASTUUN perään... Jos ette ole hoksanneet niin kohta 20 vuoteen ei ole kasvua ollut mutta törsätty senkin edestä. Kyllä ne muiden rahat ovat myös nyt loppu demareillekin.
Kasvua on ollut koko ajan. Ei paljon, mutta koko ajan on ollut kasvia.
no onhan se järjetöntä että kansanedustajat viettää lomaa dupaissa ja toiset näkee nälkää lumisateessa.
järjetöntä pahuutta.
rikkaat voi miettiä tuleekö hyvä mieli sitten kun köyhä kuolee sun rappusille?tätäkö kokoomus haluaa?rahaa on hallinto himmeliin ja rantasaunoihin. eli kyllä köyhälle voidaan antaa 20 ruokarahaa ettei jouluna näe nälkäääv armasti voidaan auttaa sen verran.trump järjesti koko kansalle jotain apuraha shekkejä jotain satoja ja tuhansia korona aikaan jottei ketään näe nälkää ja talous sakkaa.suomessa 0 euroa hallitukselta ihmisille.miettikää tätä.
varat jakautuvat jo niin tasaisesti, että työssäkäyvätkin ovat täysin persaukisia suomessa. Tulonjako on liian tasainen ja progressiivinen verotus on liian kova. Työssäkäymällä ei enää vaurastu tai rikastu yksinasuvana. Sitä ilmeisesti haluttu, jotta voidaan kaikki olla enemmän tai vähemmän persaukisia. Samalla sitten on muutettu asuminen ja muut perustarpeet "sijoituskohteiksi", joten saamme maksaa ylihintaa asumisesta ja kaikesta muustakin.
Sellaista ihmettä ei ole tapahtunut että muissa maissa saisi ilmaista ruokaa suomalainen.
Kyllä aina ilmaisen ottajia riittää kun jaetaan. Varmaan Hurstin jonossakin on ahneita kassin hakijoita. Pulskassa kunnossa oli myös osa "nälkää nähneistä" ja tupakkaan toki riittää raha. Aina syytetään yhteiskuntaa vaikka peiliin voisi myös katsoa. Kovimmalla on se pienipalkkainen raataja-armeija joka ei saa mitään tukia ja maksaa kaiken itse vuokria myöten.
Vierailija kirjoitti:
Verotus kovemmaksi 40 000+ tuloista, pääomavero progressiiviseksi, kunnallisvero myös pääomatuloista. Investoinneista ja työllistämisestä veroalet. Osinkovero alet pois. Yritystuet pois.
Sosialismi on Suomen syöpä. Haluat siis että ne jotka sinunkin tukesi rahoittavat kuristetaan hengiltä verotuksella?? Ammu itsesi vaikka joulun kunniaksi. Kukaan ei jää kaipaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustajien palkkiot ja kulukorvaukset leikkuriin. Sopeutumisrahat pois, Suomessa on työttömyysturva.
Tämäkin kommentti kertoo että ihmisillä ei ole mitään käsitystä asioiden mittasuhteista. Tolli tuolla voitaisiin tehdä kiusaa kansanedustajille mutta kansantaloudelle tuolla ei olisi mitään merkitystä. Ota asioista selvää ennen kuin tulet esittämään älyvapaita kommenttejasi.
Mistä luovumme? Terveydenhoidosta (kaikki rokotukset pois, seulonnat pois)? Ilmaisesta koulutuksesta (kaikki opiskelu maksulliseksi ja kouluihin omat eväät)? Katuvaloista (säkkipimeää)?