Šokkipäätös Hurstin joulujuhlalle Tutkija kysyy, mihin Perusuomalaisten Suomi oikein on menossa
Köyhyystutkija nostaa ongelmana esiin myös erityisesti jouluun liittyvän kulutuskulttuurin, joka vaikeuttaa köyhien tilannetta entisestään.
Isola viittaa siihen, että yhä useammilla ihmisillä on pulaa rahasta Suomessa. Tämä on osittain seurausta siitä, että Suomessa on tehty viime aikoina suuria leikkauksia, jotka vaikuttavat merkittävästi yksilön toimeentuloon. Lisäksi työttömyys on kasvussa.
Riikka Purran tekemät toimeentulon leikkaukset ovat pienituloisten budjetille todella suuria, Isola toteaa.
Varsinkaan pienituloisten näkökulmasta hyvinvointivaltio ei ole enää entisensä, Isola sanoo.
Isola kannustaa ihmisiä pohtimaan, haluavatko he Suomeen yhteiskunnan, jossa köyhien tilanne pahenee entisestään vai sellaisen, jossa varat jakautuvat tasaisemmin ihmisten välillä. Isolan mukaan kysymys on vaikea, koska se voi tarkoittaa, että joudumme luopumaan joistakin omista eduistamme.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Se on menossa just siihen ainoaan oikeaan suuntaan, jossa saatanan demaripaskat ottaa ne saastaiset kouransa POIS toisten taskuista ja MENEVÄT TÖIHIN!!!
Eikö sua yhtään mietitytä, onko tämmöinen kirjoittelu sopivaa jouluna?
Tässä maassa on puolisenmiljoonaa työtöntä ja kymmenisentuhanta avointa paikkaa, jotka ei kaikki edes ole vakituista palkkatyötä. Joulun alla on myös monissa yrityksissä ollut irtisanomisia.
Niitä töitä, joihin vain mennään ei ole kaikille. Ja tulevaisuudessa niitä tulee olemaan vielä vähemmän, kun automatisaatio ja tekoäly vie työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra olisi voinut mennä tuonne katsomaan tekemiään tuhoja!
Purrako niiden spurgujen kurkusta on viinaa kaatanut?
ja PURRAN VIKA KUN EI työt ole maistunut kymmeniin vuosiin mut viina on.
Nuorille paras joululahja on koulukirja. Lapsille lasten kirjat ja yöpaita. Myös sarjakuvat. Ja hiusharjat. Älä laita päähäsi muiden pipoja ; täit! Muiden päältä vaatteita varastelevat eivät mieti miten se uhri pystyy ostamaan uuden ? Entä kirppis myy samaa takkia 3€ hintaan . Jossain hellareissa varastetaan takit naulasta !! Narikka varkaat. Se on juuri se mikä köyhdyttää ! Varastelu. Myydään varastettuja . ( Iso kirja sanoo että se on tuhoonvihittyä varkaille ). Mieti ennenkuin varasta muilta että mikä sen seuraus on omaan perheeseesi; yhwh kostaa pojallesi. Mooses.
Eikö toi ruokajono jengi voisi vaikka siivota tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on menossa just siihen ainoaan oikeaan suuntaan, jossa saatanan demaripaskat ottaa ne saastaiset kouransa POIS toisten taskuista ja MENEVÄT TÖIHIN!!!
Eikö sua yhtään mietitytä, onko tämmöinen kirjoittelu sopivaa jouluna?
Tässä maassa on puolisenmiljoonaa työtöntä ja kymmenisentuhanta avointa paikkaa, jotka ei kaikki edes ole vakituista palkkatyötä. Joulun alla on myös monissa yrityksissä ollut irtisanomisia.
Niitä töitä, joihin vain mennään ei ole kaikille. Ja tulevaisuudessa niitä tulee olemaan vielä vähemmän, kun automatisaatio ja tekoäly vie työpaikkoja.
Ei ole siitäkään huolimatta mikään kurantti tekosyy kupata niiden selkänahassa jotka käy töissä ja edes yrittävät pitää tämän maan toiminnassa! Eikä oikeuta varastamaan niiden ihmisten työpanoksistaan palkaksi saatuja rahoja sosiaalikommariuopiaan loputtomaan kitaan ja samalla yrittää vetää kaikki omalle tasolleen perseaukisiksi. Yrittäkää helvetin sosiaalikommariämmät tajuta, että töissä käydään VAIN ja AINOASTAAN oman elintason ja hyvinvoinnin vuoksi, EI SIKSI että olisi joku kiima demarikommaroida ulisijoiden elintaso sohvalle samalle tasolle kuin itsellä on. Jokaisella ON vastuu itsestään ja pärjäämisestään.
Menkää TÖIHIN!
Lähi idässä on töitä huume eikun kibbutsilla siis . Saat sängyn ja ruuan kun poimit ooppiumia eikun hamppua eikun appelsiinejä. Aika helppo mennä joko junat ja laiva tai auto tai lennot kautta Kreikka tai Istanbul . Unkarista menee lento. Ilmainen ruoka sänky ja hedelmien poimintaa.
Vaalituloksista on nähtävissä mikä vetoaa äänestäjiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustajien palkkiot ja kulukorvaukset leikkuriin. Sopeutumisrahat pois, Suomessa on työttömyysturva.
Tämäkin kommentti kertoo että ihmisillä ei ole mitään käsitystä asioiden mittasuhteista. Tolli tuolla voitaisiin tehdä kiusaa kansanedustajille mutta kansantaloudelle tuolla ei olisi mitään merkitystä. Ota asioista selvää ennen kuin tulet esittämään älyvapaita kommenttejasi.
Rahaa ei ole koskaan niin paljoa että sitä köyhälle riitäisi, kaiken maailman harrastustoimintaan sitä kyllä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänellä olisi ollut "paljonkin" sanottavaa päättäjille siitä, että vähävaraisia ja yksinäisiä on niinkin paljon, etteivät he kaikki mahdu juhlaan."
Siis onko jonkun yksinäisyys päättäjien syytä?
Vasemmisto on valmis löytämään vaikka mitä ihmisryhmiä minkä puolesta se sitten ilmoittaa taistelevansa. Kun ihmisryhmät loppuvat, niitä keksitään lisää.
Tai maahantuodaan suorasiirtona ulkomailta.
No tehän voitte jakaa työpaikan puoliksi jonkun kanssa kuin myös asunnon niin maksaa kulut puoliksi . Osa aika työ on hyvää sillä voi maksaa sen vuokran puolikkaan ja ruuan itse. Myös on Virossa työtä osa aikaa ja halvemmat vuokrat . Albaniassa olut on 3€ tuoppi joten suosittu lomakohde mene töihin sinne. Arabiassa Dubai on eniten työllistävä alue paljon intialaisia. Auronkorjaajat saa töitä heti itäukrainassa. Romaniassa on töitä rakennuksilla. Asuntovaunut on halpoja siellä.
Ongelmana näissä kehitysmaiden tänne tulleissa ja tulevissa muummeissa on nyt vain se, että vievät lähinnä niitä ei-niin-suurta-osaamista vaativia halpisduuneja juurikin niiltä kantisköyhiltä.
Puolison kanssa kuljettiin tänään eri puolilla HSL:n busseilla kulkien. Kuskeissa ei yhtään kantasuomalaista nähty. Aikamme ilmiö.
Nyt on Ukrainassa töitä korjaajille. Hitsaustaitoisille . Myös vapaaehtoiset.
Eläkkeet leikkuriin ja ulkomaan elätit veks, eikä tarvitse leikata muusta.
Muukalaiset bussitaksi ne vasta rasisteja onkin ja grillit . Ne ostaa vain oman maan kansalaisilta ja auttaa niitä kuin vaatii ottamaan vain heidän kaverit töihin. MILLÄ PUOLUSTATUA TYÖPAIKKAKIUSAAJIA VASTAAN ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustajien palkkiot ja kulukorvaukset leikkuriin. Sopeutumisrahat pois, Suomessa on työttömyysturva.
Tämäkin kommentti kertoo että ihmisillä ei ole mitään käsitystä asioiden mittasuhteista. Tolli tuolla voitaisiin tehdä kiusaa kansanedustajille mutta kansantaloudelle tuolla ei olisi mitään merkitystä. Ota asioista selvää ennen kuin tulet esittämään älyvapaita kommenttejasi.
Eli toisin sanoen sitä samaa, mitä hallitus ja eduskunta tekee kansalaisille. Vain kiusaa, mutta mitään merkitystä kansantaloudelle siitä ei ole. Hallituksen henki on ajan henki, kiusan henki.
Itäukrainassa olisi tarvetta miehille jotka osaa korjata ne autot mitkä saanut osumaa . Ja naisille jotka osaa syöttää vanhuksia .
Iso kirja ; puolikuu on alue Arabiassa eikä täällä. Luvattu maa on Arabiassa eikä täällä. Jehovilla ; harmageddon on Arabiassa eikä täällä. Babylon on Arabiassa eikä täällä. Sulttaanit haaremit esterit on Arabiassa eikä täällä. Kleopatrojen kultajumalapatsaat temppelit on Arabiassa AASIASSA eikä ne kuulu tänne .
Jumala joka on luoja ei ole itse mikään lintu tai elukka. Luoja on luonut ne elukat.
Näen joka päivä töissäni mihin tämä Suomi on menossa. Alaspäin ja lujaa!!!
Vuoden aikana tuhot ovat olleet jo valtavat ja tämä on vasta alkua. Samaa sanovat kollegat, jotka työskentelevät vanhusten ja lapsiperheiden kanssa.
T: työikäisten sosiaalityöntekijä, kohta 30 vuotta työkokemusta takana