Sijaisvanhemmuudesta kokemuksia

Sijaislapsia pitää odottaa myös kauan eikä sijoitetut lapset ole mitenkään verrattavissa omiin. Voisi sanoa, että kaikki ovat jollain tavalla erityislapsia ja monet oireilee hyvinkin voimakkaasti. Sen lisäksi bio-suvun kanssa pitää olla aktiivisesti tekemisissä. Et saa päättää mitään lapsen asioista, vaan pari kertaa vuodessa lasta näkevä sosiaalityöntekijä päättää. Lapsi voidaan myös koska vaan ottaa pois eli sijoittaa muualle. Tästä oli juuri ylellä artikkeli. 

Ja jos on masennusta, niin sijoitetun lapsen mukanaan tuovat haasteet varmasti pahentavat sitä. Älä usko markkinointiin, jossa luvataan vahva tuki ja tavallisia lapsia.

Toisille sijaisvanhemmuus sopii, mutta pitää todellakin tietää, mihin lähtee mukaan.

Minusta itseasiassa kasvatusvastuun jakaminen kuulostaisi lähinnä huojentavalta asialta. Että lapsen kasvatuksesta vastaisivat meidän sijaisvanhempien lisäksi myös sossut ja lapsen biovanhemmat. Rakastan olla täti sisarusteni lapsille, on ihanaa olla yksi huolehtiva aikuinen ilman kokonaisvaltaista vastuuta. Toki sijaislapseen varmasti kiintyisi ja hänestä luopuminen olisi takuulla kova paikka, mutta harvemmin pidempiaikaisia sijoituksia taidetaan kuitenkaan purkaa?

Ei onnistu. 
 

Ihan aluksi muista että ei ole sijaislapsia.

Vierailija kirjoitti:

Minusta itseasiassa kasvatusvastuun jakaminen kuulostaisi lähinnä huojentavalta asialta. Että lapsen kasvatuksesta vastaisivat meidän sijaisvanhempien lisäksi myös sossut ja lapsen biovanhemmat. Rakastan olla täti sisarusteni lapsille, on ihanaa olla yksi huolehtiva aikuinen ilman kokonaisvaltaista vastuuta. Toki sijaislapseen varmasti kiintyisi ja hänestä luopuminen olisi takuulla kova paikka, mutta harvemmin pidempiaikaisia sijoituksia taidetaan kuitenkaan purkaa?

Se ei toimi ihan noin. Biologiset vanhemmat toki ovat tavallisesti edelleen huoltajia ja usein myös tapaavat lasta, mutta päävastuu kasvatuksesta ja arjesta on sijaisperheellä. Sossun kanssa voidaan  miettiä sijaisperheen tukea ja lapsen asioita ja hän on toki loppupeleissä vastuussa, mutta hän ei kuitenkaan osallistu arkeen. Sijaislapselle olet vanhempi, et täti. Rooli on aivan erilainen.

Onko lapsen, joka tarvitsee ehkä eritavoin vanhempaa kuin omat lapset, tarkoituksenmukaista elää perheessä jossa sijaisvanhemmalla oman mielen kanssa haasteita.

Mielipiteeni on että ei ole sopiva paikka.

Muita "kevyempiä" mutta tosi merkityksellisiä vaihtoehtoja ovat myös tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta. Itsellä kokemusta tukihenkilönä olemisesta, jossa vuosien ajan näin lasta parin viikoin välein yhteisen tekemisen merkeissä. Tukiperheet ottavat lapset esim kahdeksi viikonlopuksi kuussa ja hyvin mahdollisesti pidemmistäkin ajoista voi sopia esim lomille. Vaaditaan samoin yhteistyökykyä perheen kanssa, ja kykyä kiintyä lapseen/lapsiin ja tukea heitä. Tukiperheitä annetaan myös esim yh-perheille ja usein vähän pienemissä ongelmissa oleville perheille, mikä voi tarkoittaa ettei lapsilla ole ihan niin paljon erityistarpeita. Näihinkin infoihin voi ilmoittautua ja osallistua matalalla kynnyksellä, esim Helsingin kaupungilla on omaa tukihenkilötoimintaa ja vaikkapa Sos Lapsikylillä on säännöllisesti tukiperheinfoja. Eli niitäkin kannattaa seurata sijaisvanhemmuusinfojen ohella, niin on monta eri vaihtoehtoa joista löytää itselle sopivin.

Miten olisi tukiperheeksi ryhtyminen ainakin aluksi? Siinä sitoutuisitte vain yhteen viikonloppuun kuukaudessa, mutta saisitte silti paremman käsityksen siitä, millaista on toimia sijaisvanhempana.

On hyvä muistaa sen lisäksi että yksikään lapsi ei ole sijaislapsi toinen tärkeä asia. Lapselle etsitään kotia eikä vanhemmille lasta. 

Siis muistathan että todella monet näistä lapsista on erityisiä; ADHD, ym kirjolla olevia. Ja nämä lapset saatetaan ottaa sulta pois koska vaan. Jos he vaikka esim. Riidan yhteisessä suuttuvat asettamistasi rajoista ja soittavat sossulle, niin heidät voidaan sijoittaa pois sun luota samantien. Vaikka olisit tehnyt kaiken oikein. 

Aina voi käydä PRIDE-valmennuksen. Se on prosessi, joka käynnistyy ja sit se ratkaisu kypsyy. Tai kokeile tukiperheenä olemista!

Mikään  kertomasi ei ole este sijaisvanhemmuudelle, enemmän siellä ollaan kiinnostuneita sun kiintymyssuhdemallista ja teidän parisuhdemallista kun sun synnytyspelosta. Sijaisvanhempana et kuitenkaan saa koskaan "omaa" lasta, vaan jaat lapsen aina biovanhempien ja sossun kanssa.

Onko lapsen, joka tarvitsee ehkä eritavoin vanhempaa kuin omat lapset, tarkoituksenmukaista elää perheessä jossa sijaisvanhemmalla oman mielen kanssa haasteita.

Mielipiteeni on että ei ole sopiva paikka.

-Nitö tarkoitat mielen haasteilla? Esim ihan normaalille aikuiselle voi tulla vaikka kausiväsymystä. Tai vaikka masennustakin tms, on todella yleistä. Vaikka hlö pärjäisi muuten normaalisti. Mielen haasteita on erilaisia. 

Tukiperhe toimintaa suosittelen, voi olla yks lapsi  tai useampia lapsia, jotka vierailee luonanne. Lapsen kanssa eletään normaalia arkea tällöin ja näille lapsille erityisiä juttuja voi olla niinkin pienet asiat kuin käydä kanssanne uimahallissa tai elokuvissa. 

Ei minulla paniikkihäiriö ole estänyt sijaisvanhemmuutta. Tuskin joskus ollut masennuskaan estäisi. Itseäni häiritsee se että olen kuullut joskus kun joku pohtii että miksi ei tule niitä lapsia. Mistä saisi tarjottavan lapsia. Minusta on hyvä jos ei ole sijoituksen tarpeessa olevia. 

Jos kummallakaan vanhemmalla taipumusta masennukseen tai muihin mielenterveysongelmiin, älkää ryhtykö sijaisperheeksi. Monella on asiasta täysin vääränlainen kuva, mutta todellisuudessa sijoitetut lapset ovat traumatisoituneita, oireilevat ennen pitkää ja ovat monin tavoin vaativampia. Tämä kuormittaa usein parisuhdetta ja itse asiassa yllättävän monen sijaisperheen vanhemmat ajautuvat eroon. 

Sijaisperheenä toimiminen on antoisaa, mutta vaatii todellakin sitä että pääkoppa ja koko elämä on muutenkin kunnossa.