Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että muserrun syyllisyyteen, enkä ole periaatteessa edes tehnyt mitään
22.12.2025 |
Yritin, yritin ja yritin parisuhdetta alkoholistin kanssa. Lopulta oma hyvinvointini alkoi horjumaan (olin jatkuvassa stressitilassa ja jouduin rajoittamaan normaaleja asioita, ettei niistä tulisi taas uutta draamashow'ta jne.) ja aloin huutamaan ja karjumaan miehelle, kun olin niin helvetin väsynyt siihen kaikkeen. Kun puhuin hänelle, oli kuin betoniseinälle puhuisi. Tiedän, että kännissä häneen ei saa henkistä yhteyttä (vaikenee), joten voi olla, että hän on ollut kännissä paljon useammin kuin edes tiedän. Se hiljaisuus puhelimessa on jotain niin raivostuttavaa. Kun et näe kasvoja, puhetta ei tule, ja joutuu toistamaan itseään loputtomiin ja odottamaan reaktiota. Kaikkea tällaista. Toistuvaa raivostumista, epävarmuutta, epätietoisuutta... Vaikka hän oli minulle usein tosi ilkeä, tunnen silti ihan hirveää syyllisyyttä pahoista sanoistani, huutamisesta yms. ja olen itkenyt sen takia jo muutaman kerran. Sattuu niin saatanasti, kun sydän haluaisi uskoa ja luottaa, olla yhdessä... mutta järki sanoo, että olet nähnyt saman kaavan jo tuhat kertaa, ymmärrä jo.
Tiedän myös hänestä, että ihan yhtäkkiä voi tulla puhelu tai viesti juuri kun sitä vähiten odotan. Tai voi olla, etten kuule hänestä enää ikinä mitään. Jos hän ottaa yhteyttä, aion vastata. Hän t.a.ppaa itsensä tuota menoa alkoholilla, enkä jotenkin enää pysty jättämään vastaamatta, kun tiedän kuinka vakava tilanne on. Aika näyttää, että kuuluuko jotain vielä vai ei.
Kommentit (12)
Sulla on syyllinen olo, kun yrität elää elämää, jota et halua.
Alkkisten ja narkkien puolisoilla on liian kova hoivavietti,, me aina joustetaan ja ymmärretään ja sairastutaan itsekin läheisriippuvuuteen.
Minkälaista apua sä oikein haluaisit?
Aloin itse yhdessä suhteessa kans juomaan, kun en mä sitä miehen juomista selvinpäin kestänyt (joo, ei sitä osannut vaan erota). Joskus katsoin, kun mies taas aukoi kännissä päätään ja tajusin että en mä edes olisi ton ihmisen kanssa, jos en itsekin olis juonut niin paljon.
Ootko kuullut läheisriippuvuudesta? Minkälaiset sun lapsuuden olot oli, jouduitko ottamaan liikaa vastuuta ja piilottamaan itseäsi ja tunteitas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita numero blokkiin. Nuo rotat yrittävät takaisin aina juuri silloin, kun olet pääsemässä yli, unohtanut heidät ja sinulla menee hyvin. He ovat parasiitteja ja hyväksikäyttäjiä. Lisäksi mieti, miten pidät jatkossa puolesi, jos hän yrittää tunkea elämääsi jostain sellaisesta reiästä, jota et pysty blokkaamaan. Itse suosin väkivaltaisia mielikuvia ja vaatimuksia lahjoista (mies on köyhä). Vittuilu ja egon murentaminen. Jos ei usko eitä hyvällä, niin sitten käytetään voimaa.
Ei kannata tuhlata yhtään päivää ihmiseen, jolle riippuvuuskäytös (lapsen tasolla itsekkyydessä) on tärkeämpi kuin sinä, jos rakastavaisia kerran olette ja yhteistä tulevaisuutta kohti pitäisi mennä.
Tarkennan; ei yhtään minuuttia enää.
Nyt se puhelin kiinni ja elämä alkuun. Tee suunnitelma omalle elämällesi. Sellainen, johon hän ei kuulu. Hän vastaa omasta elämästään ja niin kauan kuin ei selvitä suhdettaan riippuvuuden kohteeseen, ei ole ansainnut parisuhdetta. Alkkis on ihan narsistin tasolla parisuhteessa. Olet hänen äitinsä/isänsä/ mahdollistajansa, ja lopulta molempien elämä tuhoutuu.
On kyse aikuisesta ihmisestä, hän on vastuussa itsestään.
Jatka elämääsi.
Olet syyllistynyt läheisriippuvuuteen. Irtiotto tekee kipeää mutta on välttämätön, jos aiot pelastaa itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi pääsin juoposta pettäjästä eroon. Yritti vielä vuoden kuluttua soitella kännipäissään. En enää vastannut puheluihin.
Myös minulta jäi sairaan suhteen myötä alkoholin juonti. Onneksi.
Toivottaa kaikkea hyvää antaa Minnesota-hoidon esitteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juominen usein on alkoholistin mielestä puolison syytä, joka väkisellä kaataa viinaa kurkusta alas. Jos noita juttuja liikaa kuulee, alkaa ajan myötä itsekin uskoa niihin. Läheisriippuvuus vääristää omaa ajattelua ihan huomaamatta. Ja onhan vääränlainen syyllisyys myös yksi masennuksen oire. Pääsisitkö jonnekin tauolle tuosta suhteesta, kaverin, sukulaisen tms. luokse? Lepäisit vähän ja kokoaisit ajatuksiasi? Sitten vaikka voisit soittaa alkoholistien läheisille tarkoitettuun palveluun, josta saisit vertaistukea ja neuvoja. Voimia sinulle! Et ole yksin.
https://www.al-anon.fi
Nimenomaan ei pidä ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää rajattomasti. Sillä tavoin vain mahdollistat hänen käytöksensä eikä se ole hänelle itselleenkään hyväksi, sinulle tietysti vielä vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista, kaikki uudetkin vastaukset ovat tarpeen. En jaksa tällä hetkellä syventyä vastaamaan, mutta yritän koko ajan takoa järkeä päähäni. Olen käynyt kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä keskusteluja tekoälyn kanssa. Silti en ole saanut lopullista järkeä päähäni. Uskottelen koko ajan miehen olevan jotain mitä hän ei ole. Sitten palaan todellisuuteen. Sitten menen taas sinne fantasiamaailmaan. Ja tämä toistuu ja toistuu. En usko faktoja, vaikka ne olisivat nenäni edessä kissankokoisin kirjaimin. Olen uupunut, ahdistunut... silti koen, että jokainen suhde on tärkeä opetus. Ehkä jonain päivänä näen kaiken kirkkaasti ja tämä kaikki on vain hyvin kaukainen muisto. Saa nähdä...
Kiinnyn hirveästi sellaiseen arkiseen keskusteluun ja rutiineihin. Niistä on todella vaikeaa päästää irti. Yhden (toksisen) eksän kanssa kiinnyin siihen miten hän aina työpäivän jälkeen kertoi jotain tylsää työpäivästään, mutta rakastin sitä, että hän halusi jakaa niitä asioita kanssani. Hän oli kyllä tosi myrkyllinen tyyppi, oikeastaan kaikki eksäni ovat olleet. Mallin sain kotoa. Alitajuisesti hakeudun tällaisten miesten seuraan, koska se on tuttua.
Tuon viimeisimmän miehen kanssa kiinnyin puheluihimme, hänen perheeseensä (vaikken edes ehtinyt tapaamaan heitä! Mies halusi kyllä esitellä minut, ei ollut mitään salailua), kiinnyin niihin kaikkiin "meidän juttuihimme"... parista sanasta tiesin jo mitä hän oli sanomassa. "Joo mutta ymmärrät varmasti, että kun silloin..." "Joo, en nyt jaksa aloittaa taas siitä." Täydensin miehen lauseita. Yhden eksän kanssa kiinnyin siihen, että minulla oli avain hänen kotiinsa ja kävin joskus kaupassa hänen puolestaan, kun hän oli töissä. Minulla oli tärkeä olo, kun pystyin auttamaan häntä, ja avaimella hänen kotiinsa meneminen tuntui niin ainutlaatuiselta. Olin hänen elämänsä ensimmäinen tyttöystävä.
Kiinnyn niin kamalasti noihin tuollaisiin arkisiin asioihin ja rutiineihin :(
Mietin kaikkea, että kunpa en olisi huutanut ja raivonnut. Kunpa olisin vain todennut, että et vastaa puheeseen, joten lopetan nyt puhelun. Mutta olisinko sitten katkeroitunut siitä ajan kanssa... Miksi minun pitäisi vain ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää rajattomasti.