Voiko tää olla raskausoire
ei oo vielä edes menkkojen pitänyt alkaa ja monta pv rinnoissa samanlainen tunne kun ei ole imettänyt muutamaan tuntiin (pinkeät, pakahtuvat).
Lisäksi huonoa oloa, mutta se nyt voi johtua muustakin.
Omituista. Eikä ole kyllä muissa raskauksissa ollut.
Kommentit (8)
jo melkein viikkoa ennen kuukautisten alkamisajankohtaa. Yleensä on myös hiukan viluttanut, melkein kuin flunssa olisi alkamassa.
jo melkein viikkoa ennen kuukautisten alkamisajankohtaa. Yleensä on myös hiukan viluttanut, melkein kuin flunssa olisi alkamassa.
ap
katsotaan mitä tuleman pitää
jo pari päivää ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa :) Eli kyllä se on mahdollista. Esikoisestakin oli oireita jo selkeästi ennen plussausta vaikka tein testejä monta päivää putkeen, koska olin niin varma raskaudesta.
Minulla ei esikoisesta tullut oireita kuin vasta joskus viikon 8 tienoilla, toisesta raskaudesta voin etäisesti pahoin jo ennen testin tekemistä ja rintoja pakotti. Ekassa ultrassa sitten selvisikin syys varhaisille oireille: meille tulee kaksoset! Nyt on rv 38 ja risat :).
Melkein sanoisin jo onneksi olkoon!
Minulla alkoi esikoisesta oksentelu vasta rv6. Mutta toisesta lapsesta ja tästä vielä mahassa olevasta olen oksentanut jo rv3+4 ja sen jälkeen hakenut testin ja varmistanut raskaudet.
oireena rintojen kipu,siis nännit TOSI kipeät ja arat,joka hipasu sattui.Siis oire tuli paljon aikasemmin,kun menkat olisi pitänyt alkaa.Siis raskaana
Kuukautisten pitäisi alkaa ensi viikon alussa, joten näyttäisikö mikään testi vielä edes oikein? Tein siis raskaustestin, joka näytti negatiivista.
Rinnat ovat olleet varmaan viikon verran järjettömän kipeät. Nännejä pistelee eikä niihin pysty juurikaan edes koskemaan. Myös alavatsakipua oli yhtenä päivänä.
Mullakin ollut rintaoireita ja pahoinvointia, mutta vasta viikoilla 6-8. Ei koskaan näin aikaisin mitään=0
ap