Onko muita, joka olisi kohtukuoleman koettuaan jäänyt lapsettomaksi?

Kiitos kakkoselle kauniista sanoistasi. Tuntui hyvältä lukea tekstisi. Olen itsekin mietiskellyt asioita samaan tyyliin.



Tuttavapiirissäni jokainen, jolle on tapahtunut murheellinen menetys joko raskauden viime metreillä tai esim. kätkytkuoleman kautta, on kuitenkin tullut elävän lapsen äidiksi myöhemmin. En ole kuullut kenestäkään, joka olisi jäänyt lapsettomaksi ja siksi huhuilen täältä kohtalotovereita.



Mielelläni kuulisin lisää mielipiteitä, kiitos. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita.

minulla on aavistus tuskasi määrästä, ensimmäisen lapseni haudanneena ja yhden elävän lapsen äitinä. Se aika joka meni uuden raskauden odottamiseen oli RAASTAVAA. Miehesi on julma tehdessään tuollaisen päätöksen. Älä suostu siihen. Voihan olla että hänkin kärsii ja suree omalla tavallaan ja hiljalleen pääsisi yli sen verran että voisi ajatella uutta yritystä, mutta jos hän on kovin varma asiasta, en jäisi sitä odottamaan, varsinkin jos ikääkin alkaa olla. Toivon sulle parempaa onnea ja uutta yritystä mahdollisimman pian.

Tervetuloa blogiini!



Osoite: abortti.blogspot.com

6, sä olet sairas.

Kiitos, otan osaa myös sinun menetykseesi.



Sairaalan kappelissa arkun päälle oli pastori laskenut kultasiipisen enkelin, joka on nykyään kallein aarteeni.



Kyllä mieheni mieli on järkkymätön tässä asiassa. Hän ei tunnu surevan millään lailla, ei edes hakkaa niitä "kuuluisia" halkoja tai tee muuta vastaavaa miehistä juttua. Suoraan sanoen hän tuntuu olevan lähes helpottunut, että näin kävi.



En edes tiedä, kumpaa surisin enemmän: pienen poikani menetystä jo ennen elämänsä alkua vai sitä, että tämä oli sitten tässä. Ei edes uutta yritystä.



Olen lähes varma, että ero on tulossa. En voi jatkaa elämää miehen kanssa, joka ensin sanoo, että jos haluan lapsen, niin hän on täysin valmis siihen - hän on nähnyt, mitä äitiys naiselle merkitsee. Ja nyt sitten tilanne onkin tämä.



Mieheni ei tue minua millään tavalla, ihmettelee vain, "noinko koville se ottaa?". Sairaalassa yksi kätilöistä jopa kysyi, "toivoisinko mieheni olevan toisenlainen?" kertoessani, että hän ei nyt jaksa tulla minua katsomaan vedettyään työpäivän jälkeen pikkupojille jalkkistreenit.



Niin, itsekäs ihminen varmastikin - ja jopa julma.

ja turvaudu spermapankkiin. En luovuttaisi kyllä. Tuosta asiasta tulet varmasti kärsimään lopun ikääsi jos nyt jäät tuohon tilanteeseen. Ikääkin on jo sen verran että se on tehtävä nyt tai ei koskaan.

Sanani eivät varmastikaan lohduta sinua, mutta useinhan tuskan hetkellä puolisot lähestyvät toisiaan. Teitä on kohdannut yksi suurimmista suruista, joita vastaan voi tulla. Miten ihmeessä miehesi voi olla noin julma. Miten ihmeessä hän voi kieltää oikeutesi äitiyteen ja vieläpä näin surullisen tilanteen jälkeen.



Meillä on mahdollisesti vain yksi elämä. Haluatko varmasti elää elämääsi näin. Vielä voisi olla mahdollisuus ja tilaisuuksia.



Halaus sinulle!



Terveisin nainen, joka vaihtoi elämänsä suuntaa ja sai elämäänsä iltatähden vielä ns. kalkkiviivoilla

hän toimii vain "siittäjänä"? Eroatte kun tulet raskaaksi etkä koskaan paljasta lapselle hänen isäänsä.



Rankka tie sekin; mutta vauvan menetys, ero ja kiireellä uuden suhteen löytäminen voi olla vielä rankempaa kuin jäädä tarkoituksella yh-äidiksi.

Ikäkysymys tässä juuri vaikeinta onkin. Mitenkä enää mitenkään ehtisi uutta suhdetta luomaan perheen perustamisen merkeissä? En jaksa uskoa.



Eikö niissä jonkun ehdottamissa spermapankeissa ole jokin ikäraja? En ole jaksanut selvittää.



Mieheni muuttui äkisti jo raskauden aikana. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että hän oli vain ns. lämpimikseen lupaillut äitiydet sun muut, hän ei varmaankaan uskonut minun tulevan raskaaksi enää tässä iässä. Minä hölmö kuitenkin uskoin kaiken hänen lupailut ja olin raskaana ollessani onnellisempi kuin koskaan elämässäni.



Suhteemme on tänä päivänä ihan riekaleina. Kyse on lähinnä enää siitä, minä päivänä olen koonnut voimia tarpeeksi lähteäkseni. Minä nimittäin lähden.

todellisen minänsä näinkin raadollisella hetkellä. Tee palvelus itsellesi ja lähde.



Ja jos lapset haluat, niin kyllä siihen vielä keino löytyy. Olen varma siitä.

Toivotan sinulle oikein paljon onnea tulevaan. Luulisin ikärajan hedelmöityshoitoon olevan viidenkympin kieppeillä. Ehdit siis vielä. Puhu kuitenkin asiasta vielä miehesi kanssa, ettei tämä nyt vaan ole hänen tapansa surra.



Odottaminen yksin, ja lapsen saaminen ja hoitaminen yksin on varmasti myös raastavaa, kun haluaisi perheen ja rakastavan puolison, jonkun tukemassa ja arkea jakamassa. Mutta sen rakkauden voi aina kohdistaa syntymässä olevaan lapseen, myös hänen kanssaan olet perhe. Ja sen puolison ennättää vielä löytää!



Paljon voimia tulevaan. Toteuta unelmasi.

Ap kiittää viisaista sanoistanne.



On totta etten voi mitenkään jäädä tähän suhteeseen. Tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Olemme miehen kanssa jo käyneet useammat keskustelut, tämä ei tästä muutu.



Hän on loukannut minua niin pahoin raskauden aikana ja varsinkin sitä seuranneena suruaikana, etten enää voi kokea mitään läheisyyttä hänen kanssaan. Mitään hän ei koskaan pyydä anteeksi, hän tekee pelkkää pilaa kyynelistäni.



Ei tämä ole elämää, ei tällainen ole oikea, toisiaan arvostava ja kunnioittava parisuhde, mikä olisi oikea kasvualusta pienille perheenjäsenille.



Riuhtaisen itseni irti tästä ja katson, mihin elämä vielä jaksaisi kantaa. Ehkä sillä olisi vielä jotain hyvää annettavaa minullekin?

Lapsen voit hankkia vaikka yhden yön suhteesta.



Minä sain nuorimmaiseni yli 40-vuotiaana joten ei äitiys ole sinulta vielä poissuljettu.

ja lisäksi ihan kihisen kun ajattelen miestäsi. Hän on todella julma ihminen, tunteeton - tai sitten niin valtavan tuskan vallassa että reagoi jostain syystä kieltämällä asiat täysin. Jotenkin kuitenkin kirjoittamasi saa epäilemään, että hän ei todella vaan välitä.



Minäkin olen samoilla linjoilla että yrittäisin vielä saada lapsen, vaikka sitten omin päin. En tiedä ikärajoista spermapankeissa, mutta olisiko yksityisellä joustavampaa, jos ei ole rahasta akuutisti kyse.



Puhu vielä kerran miehesi kanssa vakavasti asiasta, ja selvitä kantasi. Niinhän sitä sanotaan, että suurimmat kriisit joko yhdistävät tai erottavat, ja ikävä kyllä näyttää että teillä on käynyt jälkimmäisellä tavalla.



Voimia suureen suruun ja elämänmuutokseen.

Tekee pilaa kyynelistäsi?? Todella, ei tuo ole parisuhde, saati kasvualusta pienelle. Hirvittävää, hirvittävää.. Lähde, vielä ehdit.

T. 17

Ap kiittää viisaista sanoistanne. On totta etten voi mitenkään jäädä tähän suhteeseen. Tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Olemme miehen kanssa jo käyneet useammat keskustelut, tämä ei tästä muutu. Hän on loukannut minua niin pahoin raskauden aikana ja varsinkin sitä seuranneena suruaikana, etten enää voi kokea mitään läheisyyttä hänen kanssaan. Mitään hän ei koskaan pyydä anteeksi, hän tekee pelkkää pilaa kyynelistäni. Ei tämä ole elämää, ei tällainen ole oikea, toisiaan arvostava ja kunnioittava parisuhde, mikä olisi oikea kasvualusta pienille perheenjäsenille. Riuhtaisen itseni irti tästä ja katson, mihin elämä vielä jaksaisi kantaa. Ehkä sillä olisi vielä jotain hyvää annettavaa minullekin?

keskenmeno viikolla 20 kylläkin.



Ei munkaan mies sitä menetystä osannut surra samalla lailla kuin minä, miehille lapsi on näemmä lapsi vasta synnyttyään.

Vastusteli seuraavaa raskautta, piti tuota keskenmenoa jonkinmoisena "merkkinä".

Kovasti sain tehdä töitä, että seuraavaa ruvettiin yrittämään.



En ehkä olisi sitä miestä poisheittämässä, saattoihan tuo pelästyä koko tapahtumaa, ettei oikeesti enää uskalla yrittää.



Koittakaa keskustella perinpohjin, ennenkuin eroatte(jos eroatte).

pidä hyväksyä, että et ikinä saisi omaa vauvaasi. Ne miehet tulee ja menee, vain lapseen voit luottaa vanhuuden tullessa. Vauva olisi osa sinua, paras lahja itsellesi. Miehellä on jo 2 lasta, miksi ei kieltäytynyt tekemästä toista lasta exälleen? Ja miten hän voi olla näin itserakas, että pystyy viemään sinulta onnen saada oman vauvan? Jos et synnyttä, myöhemmin kun et enää siihen pysty, kadut ankarasti että kuuntelit tota miestä, ja annoit hänelle valtuun ottaa sinulta pois vauvasi. Näin ainakin minä päättelen. Tee kuten sydämesi kaipaa, hanki vauvasi. Mieluummin eroa tästä egoistimiehestä. Elämme vain 1 elämän täällä, tilaisuuksia lähtee, eikä niitä koskaan saa takaisin. Sinun oikeus saada vauvasi syntyä, ja olemaan sinun ilo

Ei, mieheni ei tunnu välittävän lainkaan, ei mitään empatiaa. Hän on jatkanut omia touhujaan täysin samalla tavalla kuin ennenkin, ikään kuin mitään erityistä olisi tapahtunut. Ja kyllä, juuri kun eniten kaipaisin syliinottamista ja lohdutusta, hän alkaakin tekemään pilaa kyynelistäni. Pakenen pois.



Olen pahoillani menetyksestäsi nro 19. Mutta hienoa, että onnistuit saamaan miehesi jälleen yrittämään. Toivottavasti saatte pian tulosta ja pääset kokemaan elävän lapsen äitiyden.



Kiitokset teille kaikille myötätunnosta.



Täältäkö ei siis kuitenkaan löydy ketään, joka olisi tai edes tuntisi jonkun, joka olisi jäänyt kokonaan lapsettomaksi? Onko tosiaan näin, kysyy mietteliäs ap

tässä, mutta ketju jäi pyörimään mielessäni.



Vaikutat jotenkin niin herttaiselta itse siis ihan tämän kirjoitustyylisi perusteella. Jaksat kiitellä muita kommenteista, vaikka oma tilanteesi on niin ikävä.



Edelleen olen sitä mieltä, että sinulla on vielä aikaa ja mahdollisuuksia tavoitella unelmaasi, jos se lapsi on. Toisaalta taas tuo suhde vain satuttaa sinua, voit varmasti löytää paljon paremman.



Halaus sinulle näin virtuaalisesti..



Olinkohan nyt vastaaja numero 13...

Yhden 50+ naisen joka on joskus ollut raskaana mutta menettänyt lapsen. En tiedä millä viikoilla lapsi kuoli että en osaa sanoa että oliko ns. keskenmeno vai kohtukuolema!



Mutta sen tiedän että halusi lapsia mutta ei koskaan enää tullut raskaaksi. Ja käsittääkseni yritti saada lasta monta vuotta mutta lopulta kai luovutti ja tavallaan vain hyväksyi lapsettomuuden.