Lue keskustelun säännöt.
Emotionaalisen trauman synty, muista aina puhua lapsellesi kauniisti.
21.10.2025 |
Luin huuri Jennikuusikon (traumatietoinen valmentaja) instasta hänen näkemästään tilanteesta kahvilassa joka aiheutti lapselle trauman.
Lapsi ei olisi halunnut istua äidin valitsemaan pöytään koska aurinko paistoi silmiin. Äiti sanoi että voit istua muuhunkin pöytään ja katsoi kännykkäänsä.
Tämä aiheutti lapselle trauman ammattilaisen mielestä. Mitä itse olet mieltä tilanteesta?
itse olettaisin että äiti saanut juuri esim suruilmoituksen. Lapselle on käsketty ammattilaisten esim lastnesuojelun puolesta asettamaan rajat kuten juuri tämä että jos olet pöydän valinnut niin lapsi ei toista pöytää saa valita. Näin ainakin meille lastensuojelu pakottanut tekemään. Pidä kiinni siitä mitä päätetty. Mulle on lastensuojelu puhelussa kertonut sanatarkkoja tosi rajuja ohjeita lapselle joka ei tottele. Nämä paljon pahempia tilanteita ja todettu aiheuttaneen traumat kun lapsi käynyt psykiatrialla. Hänellä todettu PDA eli ei olisi koskaan saanut käskeä ja itse olen käskenyt tosi paljon ja aiheuttanut valtavat traumat lapselleni ammattilaisten ohjeistamana.
mitä mieltä olet?
Kommentit (16)
Mä olin erityisherkkä lapsi, sain kyyneleet silmiin sellaisesta puheesta, joka joidenkin mielestä oli reipasta komentamista. Olen joutunut kasvattamaan paksumman nahan, kun omat lapseni eivät nätisti sanomista edes kuule.
Eli se vähän riippuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä ei olisi voinut vaihtaa pöytää? Tai ainakin vaihtaa paikkoja? Meillä minä hakeudun mielelläni aurinkoon, mutta mies ja lapset eivät pidä paahteesta. Näistä neuvotellaan joka reissulla, enhän minä mikään diktaattori ole.
Olen samaa mieltä Jennan kansaa. Lapsia tylytetään syyttä eikä kuunnella. Lisäksi usein lapsella järki toimii niin kuin tässä - sanoisinko ystävällesi joka vaihtaa pöytää samasta syystä että painu vaan toiseen pöytään ja jäisit kännykkää tuijottamaan kuin jokin ääliö
Joo lapsi oli oikeassa ja äiti väärässä. Aikuinen on aikuinen kun voi myöntää olevansa väärässä kunnon väärässä
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei olisi voinut vaihtaa pöytää? Tai ainakin vaihtaa paikkoja? Meillä minä hakeudun mielelläni aurinkoon, mutta mies ja lapset eivät pidä paahteesta. Näistä neuvotellaan joka reissulla, enhän minä mikään diktaattori ole.
Kuten sanoin niin ainakin mulle on ammattilaiset, psykologit, psykiatrit, perhevalmentajat sanoneet että pidä aina kiinni siitä mitä olet päättänyt, lapsen EI SAA ANTAA PÄÄTTÄÄ. Oletan että ko. äidille on annettu ehdoton ohjeistus pitää kiinni päätöksistään.
Itse olisin kasvattanut lapseni lempeästi mutta ammattilaisten ohjeistukset on todella rajut. Kamala lukea nyt kun traumat on jo syntyneet että ammattilaiset antaneet aivan väärät ohjeet. Vielä kun lapsella todettu PDA niin ei olisi koskaan saanut toimia niinkuin ammattilaiset ohjeistaneet. Miksi kukaan psykiatrian alan ihminen ylipäätään ole tunnistanut PDAta? Vasta nyt kun lapsi jo aikuinen niin selvisi ja koko lapsuuden olen häntä käyttänyt psykiatreilla yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin nämä aikuiset eivät puhu muille aikuisille noin. Tai no jotkut, mutta omalle perheelle yleensä säästetään pahin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei olisi voinut vaihtaa pöytää? Tai ainakin vaihtaa paikkoja? Meillä minä hakeudun mielelläni aurinkoon, mutta mies ja lapset eivät pidä paahteesta. Näistä neuvotellaan joka reissulla, enhän minä mikään diktaattori ole.
Kuten sanoin niin ainakin mulle on ammattilaiset, psykologit, psykiatrit, perhevalmentajat sanoneet että pidä aina kiinni siitä mitä olet päättänyt, lapsen EI SAA ANTAA PÄÄTTÄÄ. Oletan että ko. äidille on annettu ehdoton ohjeistus pitää kiinni päätöksistään.
Itse olisin kasvattanut lapseni lempeästi mutta ammattilaisten ohjeistukset on todella rajut. Kamala lukea nyt kun traumat on jo syntyneet että ammattilaiset antaneet aivan väärät ohjeet. Vielä kun lapsella todettu PDA niin ei olisi koskaan saanut toimia niinkuin ammattilaiset ohjeistaneet. Miksi kukaan psykiatrian alan ihminen ylipäätään ole tunnis
Koska PDAt ja PANDAt ovat keksittyjä höpötyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapsuudenperheessäni se käskyn ainainen uhkaava muoto aiheutti trauman. "Ja sinähän istut juuri siihen ja pidät sen turpasi kiinni", "nyt syöt kaiken viimeiseen pisaraan asti tai alkaa läimä pyöriä", "minua ei itkut kiinnosta, sinähän teet sen vaikka hampaat kurkussa!"
Aikuisena, lähes nelikymppisenä, tappelen pääni sisällä edelleen näkymätöntä vihaista käskijää vastaan. Jos en jotain halua tehdä, sen myös jätän tekemättä, koska se on traumareaktio, kosto. Ruma puhe on syy loukatulle lapselle myös katkaista välit rumasti puhuneeseen aikuiseen - minun tapauksessani isään.
Ei ihme että lapsi saa kehityksellinen trauman jos vanhempi aina ohittaa ja mitätöi kaikki toisen toiveet ja tarpeet ja tylyttää julmasti.
Pitää olla aika tyhmä vanhempi jos ei oke tilannetajua tai empatiaa tuon vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei olisi voinut vaihtaa pöytää? Tai ainakin vaihtaa paikkoja? Meillä minä hakeudun mielelläni aurinkoon, mutta mies ja lapset eivät pidä paahteesta. Näistä neuvotellaan joka reissulla, enhän minä mikään diktaattori ole.
Kuten sanoin niin ainakin mulle on ammattilaiset, psykologit, psykiatrit, perhevalmentajat sanoneet että pidä aina kiinni siitä mitä olet päättänyt, lapsen EI SAA ANTAA PÄÄTTÄÄ. Oletan että ko. äidille on annettu ehdoton ohjeistus pitää kiinni päätöksistään.
Itse olisin kasvattanut lapseni lempeästi mutta ammattilaisten ohjeistukset on todella rajut. Kamala lukea nyt kun traumat on jo syntyneet että ammattilaiset antaneet aivan väärät ohjeet. Vielä kun lapsella todettu PDA niin ei olisi koskaan saanut toimia niinkuin ammattilaiset ohjeistaneet. Miksi kukaa
Löytyy duodecimistä, lääkärin ohjekirjasta
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsuudenperheessäni se käskyn ainainen uhkaava muoto aiheutti trauman. "Ja sinähän istut juuri siihen ja pidät sen turpasi kiinni", "nyt syöt kaiken viimeiseen pisaraan asti tai alkaa läimä pyöriä", "minua ei itkut kiinnosta, sinähän teet sen vaikka hampaat kurkussa!"
Aikuisena, lähes nelikymppisenä, tappelen pääni sisällä edelleen näkymätöntä vihaista käskijää vastaan. Jos en jotain halua tehdä, sen myös jätän tekemättä, koska se on traumareaktio, kosto. Ruma puhe on syy loukatulle lapselle myös katkaista välit rumasti puhuneeseen aikuiseen - minun tapauksessani isään.
Mulla on sama. Vaikka olen turvassa ja yksin, niin se räkivä sähisevä vihaava ja halveksiva näkymätön käskijä on silti läsnä. Eikä sen kanssa neuvotella tai olla mitenkään päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että lapsi saa kehityksellinen trauman jos vanhempi aina ohittaa ja mitätöi kaikki toisen toiveet ja tarpeet ja tylyttää julmasti.
Pitää olla aika tyhmä vanhempi jos ei oke tilannetajua tai empatiaa tuon vertaa.
Empatiat olen joutunut laittamaan syrjään kun lastensuojelu ohjeistanut sanasta sanaan kamalia lauseita joita en olisi lapselleni halunnut sanoa. Siis puhelimessa sanoneet että sanot näin ja aina seuraavan lauseen riippuen mitä lapsi vastannut. Karmeaa taistelua ja koin todella vääräksi. Nyt kun lapsella PDA niin ohjeistukset olleet erityisen vääriä mutta tavallisellekkin lapselle traumat aiheuttavia.
En jäisi itsekään istumaan niin, että aurinko häikäisee, miksi alistaisin lapsenkaan sellaiseen? Vielä itse pyytää pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei olisi voinut vaihtaa pöytää? Tai ainakin vaihtaa paikkoja? Meillä minä hakeudun mielelläni aurinkoon, mutta mies ja lapset eivät pidä paahteesta. Näistä neuvotellaan joka reissulla, enhän minä mikään diktaattori ole.
Kuten sanoin niin ainakin mulle on ammattilaiset, psykologit, psykiatrit, perhevalmentajat sanoneet että pidä aina kiinni siitä mitä olet päättänyt, lapsen EI SAA ANTAA PÄÄTTÄÄ. Oletan että ko. äidille on annettu ehdoton ohjeistus pitää kiinni päätöksistään.
Itse olisin kasvattanut lapseni lempeästi mutta ammattilaisten ohjeistukset on todella rajut. Kamala lukea nyt kun traumat on jo syntyneet että ammattilaiset antaneet aivan väärät ohjeet. Vielä kun lapsella todettu PDA niin ei olisi koskaan saanut toimia niinkuin ammattilaiset ohjeistaneet. Miksi kukaan psykiatrian alan ihminen ylipäätään ole tunnis
Järjen käyttö varmasti on sallittua noiden ohjeidenkin kanssa. Tarkoituksena ei varmastikaan ole, että lapsi pakotetaan istumaan auringonpaisteessa. Ei, lasta kuunnellaan ja valitaan yhteistuumin sopiva paikka. Sitten kun se on valittu, siitä ei enää sinkoilla minnekään. Eli lapsi ei voi viiden minuutin välein päättää, että istutaanpa sittenkin tuolla. Moni lapsi tuotakin testaa, mutta sille antavat periksi lähinnä isovanhemmat. Kännykkä pistetään pois ja jutellaan mukavia.
Tietenkin jos ei ole itsellä lapsuuden mallia tavallisista ihmissuhteista, nämä ohjeet ehkä ottaa liian kirjaimellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei olisi voinut vaihtaa pöytää? Tai ainakin vaihtaa paikkoja? Meillä minä hakeudun mielelläni aurinkoon, mutta mies ja lapset eivät pidä paahteesta. Näistä neuvotellaan joka reissulla, enhän minä mikään diktaattori ole.
Kuten sanoin niin ainakin mulle on ammattilaiset, psykologit, psykiatrit, perhevalmentajat sanoneet että pidä aina kiinni siitä mitä olet päättänyt, lapsen EI SAA ANTAA PÄÄTTÄÄ. Oletan että ko. äidille on annettu ehdoton ohjeistus pitää kiinni päätöksistään.
Itse olisin kasvattanut lapseni lempeästi mutta ammattilaisten ohjeistukset on todella rajut. Kamala lukea nyt kun traumat on jo syntyneet että ammattilaiset antaneet aivan väärät ohjeet. Vielä kun lapsella todettu PDA niin ei olisi koskaan saanut toimia niinkuin ammattilaiset ohjeistaneet. Miksi kukaa
Koko jutun pointti oli että jouduin sanasta sanaan sanomaan mitä ammattilaiset käski.
Jotenkin itse olen todella ihmeissäni tästä jennikuusikon tekstistä. Ohjeet joita itse olen saanut ammattilaisilta lasten kasvatukseen on juurikin sellaisia et mainitussa tilanteessa ei saa koskaan vaihtaa pöytää. Äiti teki juuri niinkuin minulle on moni psykologi, jopa psykiatri käskenyt tekemään. Ja koko lapsuuteni on yhtä traumaa. En ikinä voinut vaikuttaa mihinkään enkä koskaan kuullut että lapset olisi määräillleet mutta nykyään lapsi traumatisoituu jos hänen ehdoilla ei mennä. Mun lapsi ei olisi ikinä kouluun mennyt jos olisin hänen toiveitaan kuunnellut.