OMG, koirien Kynsienleikkuu Käynnin yhteydessä 40€,
kyllä on kiskurihinta.
Samoin noi kaikki toimenpiteet Suomessa sikakallista.
Kommentit (14)
Koiran koulutus kynsien leikkaamiseen 0e.
Ai,meillä maksaa 4 euroa. Oletkohan käsittänyt väärin?
Joo, täällä ei maksa kynsienleikkuu noin paljon, just käytiin eläinlääkärillä ja näin siellä lapun, jossa luki hinta.
Meidän koira antaa leikata kynnet tosi hyvin, mutta joillekin koirille se oikeasti nousee ihan hirveäksi kynnyskysymykseksi. Mulla on yksi tuttu, henkeen ja vereen koiraihminen, hänen ammattinsakin liittyy koiriin. Silti joutuu leikkuuttaa yhden koiran kynnet eläinlääkärillä lievässä rauhoituksessa, koska muuten ei vaan onnistu. Kaikki muut koirat antavat leikata kyntensä enemmän tai vähemmän mielellään.
että ne pätivät jotka koiransa ovat opettaneet kynsien leikkuuseen.
Olihan se melkoista huutolaulantaa aluksi ja sain maata koiran päällä jottei se viuhtoisi.
Eilen leikkasin pojan kynnet samalla kun se makoili tassuinensa tuolissa.
Kyllä ne pelkurit saa opetettua, pitää vain itse pitää pää kylmänä ja palkita.
jos kerran nappasee koiran kynnen niin lyhyeksi että verta tulee.
Meilä isäntä leikkasi edellisen koiran kynnen noin ja sen jälkeen ei koiran kynsiä enää todellakaan leikattu muuten kun rauhoituksessa.
Että ei se aina ole kyse koulutuksesta.

vastaava vahinko. Kyllä se siitä tokeni ajan ja pitkäjänteisyyden kanssa.
T. 8
Ai,meillä maksaa 4 euroa. Oletkohan käsittänyt väärin?
<a href="http://www.laszlo-vet.fi/hinnasto.htm" alt="http://www.laszlo-vet.fi/hinnasto.htm">http://www.laszlo-vet.fi/hinnasto.htm</a>
http://www.trimmausliikelinea.fi/?utm_source=google&utm_medium=cpc&utm_…
Olen nappaissut vaikka kuinka monta kertaa liian pitkältä ja verta on roiskunut. Yleensä koira ei edes huomaa mitään, ja joskus vaikka huomaakin niin antaa jatkaa kynsien leikkuuta. Se ei ole mikään maailman kamalin juttu jos leikkaa kynttä liian pitkältä.
jos kerran nappasee koiran kynnen niin lyhyeksi että verta tulee.
Meilä isäntä leikkasi edellisen koiran kynnen noin ja sen jälkeen ei koiran kynsiä enää todellakaan leikattu muuten kun rauhoituksessa.
Että ei se aina ole kyse koulutuksesta.
Olen nappaissut vaikka kuinka monta kertaa liian pitkältä ja verta on roiskunut. Yleensä koira ei edes huomaa mitään, ja joskus vaikka huomaakin niin antaa jatkaa kynsien leikkuuta. Se ei ole mikään maailman kamalin juttu jos leikkaa kynttä liian pitkältä.
jos kerran nappasee koiran kynnen niin lyhyeksi että verta tulee.
Meilä isäntä leikkasi edellisen koiran kynnen noin ja sen jälkeen ei koiran kynsiä enää todellakaan leikattu muuten kun rauhoituksessa.
Että ei se aina ole kyse koulutuksesta.
Jos et ole vielä huomannut niin koirissakin on eroja luonteessa.
Jos koira on kipuherkkä, hieman arka ja herkästi loukkaantuva, niin kyllä on mahdollista että koira ei enää anna leikata kynsiään jos kerran leikkaa liian pitkältä.
Olen nappaissut vaikka kuinka monta kertaa liian pitkältä ja verta on roiskunut. Yleensä koira ei edes huomaa mitään, ja joskus vaikka huomaakin niin antaa jatkaa kynsien leikkuuta. Se ei ole mikään maailman kamalin juttu jos leikkaa kynttä liian pitkältä.
jos kerran nappasee koiran kynnen niin lyhyeksi että verta tulee.
Meilä isäntä leikkasi edellisen koiran kynnen noin ja sen jälkeen ei koiran kynsiä enää todellakaan leikattu muuten kun rauhoituksessa.
Että ei se aina ole kyse koulutuksesta.Jos et ole vielä huomannut niin koirissakin on eroja luonteessa.
Jos koira on kipuherkkä, hieman arka ja herkästi loukkaantuva, niin kyllä on mahdollista että koira ei enää anna leikata kynsiään jos kerran leikkaa liian pitkältä.
Kyllä mä olen joskus leikannut koiraltani vahingossa hermoon, mutta en tehnyt siitä mitään isoa juttua eikä koirakaan.
Minä leikkaan sen kynnet edelleenkin.
Voi jestas.
Kyllä mun koira pistää ihan pirusti vastaan, välillä hampaillakin. Rauhoitan tilanteen olemalla rauhallinen ja homma hoituu.
Verikin roiskui kerran mutten ollut huomaavinanikaan joten koirakin rauhoittui. Kyllä se vieläkin menee sängyn alle ja muuta, muttei sellainen auta ja koira tietää että ne kynnet kyllä leikataan.
Tassu ojossako sen koiran pitäisi istua? Tosin on näitäkin nähty.
mutta jos ei osaa koiran kynsiä leikata niin kyllä siitä saa maksaakin.
Ei ole tosiaan kivaa leikata sellaisen koiran kynsiä jota ei ole totutettu kynsien leikkuuteen.
Omistajan oma häpeä.
t. 5-koiran lauman emäntä