Miksei lähihoitaja voi myöntää ettei tee kovin kummoista työtä?
Kauhea pätemisentarve ja itku kun muut eivät joukolla ylistä tätä ammattikuntaa. Olen tehnyt jonkin aikaa lähärin työtä eikä se todellakaan ole mitään vaativaa tai haastavaa. Fyysisesti raskasta korkeintaan ja minusta on vain atu että töissä voi hoitaa kuntoaankin.
Minun lähärikoulutukseni kesti yo-pohjaisena 1,5 vuotta. Siellä kerrottiin että ihmisellä on sydän ja verisuonia ym. Eli peruskoulukamaa.
Hoitotyö oli ihan jees, mutta minä kaipasin haasteita ja lähdin opiskelemaan.En lähihoitajan työtä tehdessäni huutanut jokaiselle että antakaan arvostusta. Enkä huuda nykyisessäkään ammatissani.
Kommentit (47)
Kauhea pätemisentarve ja itku kun muut eivät joukolla ylistä tätä ammattikuntaa. Olen tehnyt jonkin aikaa lähärin työtä eikä se todellakaan ole mitään vaativaa tai haastavaa. Fyysisesti raskasta korkeintaan ja minusta on vain atu että töissä voi hoitaa kuntoaankin. Minun lähärikoulutukseni kesti yo-pohjaisena 1,5 vuotta. Siellä kerrottiin että ihmisellä on sydän ja verisuonia ym. Eli peruskoulukamaa. Hoitotyö oli ihan jees, mutta minä kaipasin haasteita ja lähdin opiskelemaan.En lähihoitajan työtä tehdessäni huutanut jokaiselle että antakaan arvostusta. Enkä huuda nykyisessäkään ammatissani.
Huh huh, mitä tekstiä! Ei oikeastaan päätä, eikä häntää!
Mikä oli tylsempää ja aivottomampaa touhua kuin vahtia yöllä RS-virukseen sairastunutta 2 viikkoista vauvaa. Ei tiedetty, selviääkö hengissä. Olin ne yöt yökkönä. Eipä ollut kummoista. Ja senkin penikan persettä jouduin pesemään.
jos ei tuon enempää riitä empatiakykyä edes pienelle avuttomalle vauvalle joka taistelee hengestään!! tee kaikille palvelus ja siirry sellasiin töihin ettei kenenkään tartte olla sun kanssa tekemisissä!!
Hohoiiii, tuus ny kommentoimaan jotain

Mielestäni saan sitä välillä ihan aiheettomastikin, hyvin usein omaiset jotka tosi harvoin käyvät mummojaan katsomassa sanovat lähtiessään että miten te jaksatte ja kiitos siitä mitä teette. Työtämmehän me tehdään ja kerran kuussa saadaan viikon palkka;)
Mikä oli tylsempää ja aivottomampaa touhua kuin vahtia yöllä RS-virukseen sairastunutta 2 viikkoista vauvaa. Ei tiedetty, selviääkö hengissä. Olin ne yöt yökkönä. Eipä ollut kummoista. Ja senkin penikan persettä jouduin pesemään.
jos ei tuon enempää riitä empatiakykyä edes pienelle avuttomalle vauvalle joka taistelee hengestään!! tee kaikille palvelus ja siirry sellasiin töihin ettei kenenkään tartte olla sun kanssa tekemisissä!!
Mä olen lähinnä kauhuissani koska minusta lähi/sairanhoitajan tarvitsee olla "toimen" ihminen, ei hienoperse ja hommiaan valikoiva. En kertakaikkiaan pysty kuvittelemaan tytärtäni minkäänsortin hoitajaksi.
Ja tämä ihan asian sivusta.
Tosin oman koulutukseni aikana huomasin, että päihde- ja mt-työhön suuntautuneet olivat itse entisiä/ tai jopa nykyisiäkin addikteja ja joka toisella oli ranteessa arvet tai sitten oli vakavia syömishäiriöitä yms.
Itse mielaripuolella en ole kenelläkään huomannut tällaista ongelmaa. Olisi kiva tietää, missä on näin iso prosentti itseään viillelleitä ja alkoholisteja lähäriopinnoissa.
Hassua, pitää olla kyllä erikoiset pääsykoetestit jos pääsyvaatimuksena on omat mtt-ongelmat tai alkoholismi.
Tosin oman koulutukseni aikana huomasin, että päihde- ja mt-työhön suuntautuneet olivat itse entisiä/ tai jopa nykyisiäkin addikteja ja joka toisella oli ranteessa arvet tai sitten oli vakavia syömishäiriöitä yms.
pesemme niitä paskoja lapsiltamme ja vanhemmiltamme, jos jaksan tehdä sitä tuntomattomille niin en väheksyisi työn arvoa.
mutta sellainen fiilis, ettei ketään muita niin haukuta kuin lähihoitajia, tottahan heillä oikeus puolustautua.
Koska täällä on haukuttu roskakuskeja tai siivoojia? Ei koskaan, mutta lähihoitajia melkein päivittäin.
myöntää, että ei tee kummoista työtä. Miksi ei saisi arvostaa tekemäänsä työtä? Mitä on sinulta pois, jos jotakuta lähihoitajaa aarvostetaan työssään. Lähihoitajan työ on sellaiata, että jokainen voi tehdä sen näköisekseen. Työtään arvostava lähihoitaja on varmasti miellyttävämpi kontakti asiakkaalleen kuin työtään vähäpätöisenä pitävä. Hyvä että et ole enää tammatissa, jota et arvosta. Potilaatkin sen varmaan otteistasi aistivat.
helpompaa olla maksamatta hyvää palkkaa.
Jossakin vaiheessa on tuntunut siltä, että alalla on paljon typeriä kanssatyöntekijöitä, jotka yrittävät päteä ja alistaa muita. Nämä tyrannit ovat heitä, joilla sitä koulutusta on kaikkein vähiten.
taitaa löytyä joka alalta. Ja tosiaan lyhyen koulutuksen aloilta, niiltä aloilta, joihin on helppo päästä, varmasti täysiä tomppeleita tulee aina löytymään enemmän kuin korkeammin koulutetuista. Mutta kyllä niitä paskoja ja ilkeitä ihmisiä, sekä jollain elämän osa-alueilla täysiä käsiä löytyy myös vaikka mistä tohtoreista.
Ei kyllä vähennä lähihoitajien arvoa millään tavalla jos joukossa on muutama mätämuna. Kaikkialla on.
Niin kuin kaikkien muidenkin oman alansa ammattilaisten työtä. Kun ihminen kokee olevansa oikealla alalla, pitää työstään ja haluaa tehdä sen mahd. hyvin ja kehittyä siinä, on sellaista aina hieno katsoa. Tunnen montakin sellaista lähihoitaa(kin) työpaikaltani. Kivoja tyyppejäkin ovat.
terveisin lääkäri
Ai niin, unohdin, että ollaan tosikkojen av-lla
Mikä oli tylsempää ja aivottomampaa touhua kuin vahtia yöllä RS-virukseen sairastunutta 2 viikkoista vauvaa. Ei tiedetty, selviääkö hengissä. Olin ne yöt yökkönä. Eipä ollut kummoista. Ja senkin penikan persettä jouduin pesemään.
jos ei tuon enempää riitä empatiakykyä edes pienelle avuttomalle vauvalle joka taistelee hengestään!! tee kaikille palvelus ja siirry sellasiin töihin ettei kenenkään tartte olla sun kanssa tekemisissä!!
Yksi niistä on vauvan henki.
Täällä on meitä, jotka olemme vauvamme menettäneet, joten tuollaiset "sarkastiset" viestit satuttavat, varsinkin kun ne tulevat (ainakin olevinaan) hoitajalta.
Kirjoitettua tekstiä on vaikeaa tulkita oikein jos siihen ei anneta pientäkään vinkkiä että onko sarkasmia vai ei.
Typerää vetää sen jäkeen herneet nenäänsä kun on kirjoittanut noin provosoivasti.
Mitä on mtt-ongelmat? Mielenterveystoimisto-ongelmia?
Selvästiikkään ap ei ole tehnyt hoitajan työtä sydämellä ja aidolla läsnäololla. Se että vaihtaa vaipat syöttää, pesee, annostelee lääkkeet ym. ei riitä. Hyvä että vaihdoit alaa.
Terveisin Lh joka on saanut kolmen vuoden koulutuksen jossa on opetettu kuinka tehdään hyvää ja arvokasta hoitotyötä. Unohtamatta arjenmielekkyyttä, etiikkaa, lääkkeetöntä hoitoa jne.
Ai niin, unohdin, että ollaan tosikkojen av-lla
Mikä oli tylsempää ja aivottomampaa touhua kuin vahtia yöllä RS-virukseen sairastunutta 2 viikkoista vauvaa. Ei tiedetty, selviääkö hengissä. Olin ne yöt yökkönä. Eipä ollut kummoista. Ja senkin penikan persettä jouduin pesemään.
jos ei tuon enempää riitä empatiakykyä edes pienelle avuttomalle vauvalle joka taistelee hengestään!! tee kaikille palvelus ja siirry sellasiin töihin ettei kenenkään tartte olla sun kanssa tekemisissä!!
Yksi niistä on vauvan henki.
Täällä on meitä, jotka olemme vauvamme menettäneet, joten tuollaiset "sarkastiset" viestit satuttavat, varsinkin kun ne tulevat (ainakin olevinaan) hoitajalta.Kirjoitettua tekstiä on vaikeaa tulkita oikein jos siihen ei anneta pientäkään vinkkiä että onko sarkasmia vai ei.
Typerää vetää sen jäkeen herneet nenäänsä kun on kirjoittanut noin provosoivasti.
RS-viruksen takia sairaalassa. Taivaan Isälle ja ihanalle henkilökunnalle kiitos, että meillä on nykyään ihana pikkukaveri edelleen seurana, mutta en silti haluaisi lukea noin karkeaa tekstiä tilanteeseen liittyen. Itse öitä valvoin sen vauvan vierellä, enkä ole elämässäni mitään niin raskasta koskaan kokenut.
Olen uskossa oleva ihminen ja saan myös työssäni toteuttaa uskoani eli rakastaa lähimmäistä niin kuin itseäni. Teen työtä koko sydämelläni ja nautin siitä.
Tosin johtoporras rajoittaa tätä antamalla aikarajoituksia ja moitteita, jos teen työni "liian hyvin"...jos tiedätte mitä tarkoitan.