Miksi opettajien tuttavapiiri koostuu yleensä lähinnä opettajista?
Luin tuota Sinkkosen ja Parvelan kirjaa ja Parvela juuri kertoo siinä, kuinka tuttavapiiri oli lähestulkoon vain opettajia ja hassua kyllä, niin taitaa olla kaikilla mun tutuilla opettajilla.
Useampi pariskunta on molemmat puolisot opettajia...
Kommentit (15)
paitsi työkaverini, joiden kanssa käydään työpaikan illanvietoissa. Joihinkin entisiin työkavereihin pidän jonkin verran yhteyttä.
Paitsi tietenkin opiskelukaverit, mutta hekin ovat nykyään tuttuja lähinnä naamakirjassa.
Tutustutaan opiskeluaikana tai sitten työkavereista tulee ystäviä.
Sama kuin vaikka hoitoalan ihmisillä, kavereina on toisia hoitsuja.
Itselläni (olen opettaja) on kavereita
- lapsuudesta ja kouluajoilta (eri ammateissa)
- opiskeluajoilta (osa tutkimuspuolella tms., osa opettajia)
- työkavereita (opettajia)
- naapureita tai lasten kavereiden vanhempia (monilta eri aloilta)
- miehen kavereita puolisoineen (joista on tullut minunkin kavereita - suurin osa samalta alalta kuin mieheni)
- sukulaisia (eri aloilta - sukulaisten merkitys on näin vanhemmiten vain kasvanut)
mieluiten juoruilla oppilaista ja vanhemmistaan heille nauraen ja haukkuen, muiden opettajien kanssa tietenkin aikaa kuluu kivasti ja palkka juoksee.
mieluiten juoruilla oppilaista ja vanhemmistaan heille nauraen ja haukkuen, muiden opettajien kanssa tietenkin aikaa kuluu kivasti ja palkka juoksee.
Hyvä kun joku uskaltaa sanoa totuuden!
(Ei tsiisus mitä av-meininkiä...)
Ei siis niin, että koko kaveripiiri edustaa samaa ammattia, mutta esim. insinöörien tuttavapiiriin nyt osuu paljon insinöörejä, kun työkaverit ja opiskelukaverit sattuvat samaan poppooseen.
muuta kuin työkaverit tietysti. Olen ammatillinen ope, parhaat kaverit on sieltä mun alkuperäisammatista. Ja opiskeluajoilla on tietysti yhteyttä tähän :)
en asu lapsuuden paikkakunnalla, enkä opiskelupaikkakunnallakaan, joten tutut ovat enimmäkseen työpaikalta. Toki jonkin verran tunnen myös lasten kavereiden vanhempia, mutta en läheskään niin hyvin kuin työkavereita, joita olen tavannut lähes joka päivä vuosien ajan. Suurin osa siis kollegoja (en ole ope) ja muita samassa paikassa työskenteleviä. Mies ei ole työkavereitaan tuonut kyläilemään, joten heitä en juuri tunne.
on jotakin yhteistä. Enpä tunne kovinkaan monta taiteilijaa, joilla olisi ystävänä metsänhoitaja tai lääkäri. Samaa koskee parisuhteita.
kun muita ihmisiä ei tuo lukutaito niin jaksa järisyttää:))
ja muitakin. Miehet tuttavapiirissä ovat pääsääntöisesti muilta aloilta, esim diplomi-insinöörejä, teologeja, tutkijoita, it-ihmisiä, upseereja jne. Naiset opettajia, lääkäreitä, hammaslääkäreitä (niitä tunnen omituisen paljon) psykologeja, ja hoitoalan ihmisiä. Joku on toimittaja. Opettajia vaan on paljon, se on akateemisista naisaloista varmaan suurin, joten todennäköisyys, että naisopen kaveri on naisope, on vaan yksinkertaisesti suuri.
Jos viettää ensin monta vuotta elämästään opeksi opiskelevien kanssa ja sitten töissä, jossa kaikki on opeja, niin eiköhän siinä ole melko hyvät mahdollisuudet ystävystyä opejen kanssa.
Mulla ei tosin parhaissa ystävissä ole lainkaan opeja, eikä miehenikään ole ope. Opekavereita näen kerran-kaksi vuodessa vapaalla.
aineenope
Työ on aika julkista ja joudut olemaan paljon esillä. Tarve vetäytyä rauhaan samankaltaisten seuraan on aika suuri.
niitä kestä ku muut samanlaiset! O_o