Rauhanturvaajista henkisesti vammautuneita?
Lueskelin Ylen artikkelin Ilmari Käihköstä, sotatieteen dosentista. Hänen menneisyydestään löytyi ylen artikkeli Afrikan rauhanturvaamisajoista. Se keskittyi lähinnä rasismiin ja puolustusvoimain rooliin / vastuuseen siinä. Lukiessa kuitenkin vertaan omia kokemuksia asioista, niitäkin kun on..
Rauhanturvaaja-baretit ovat melkoisen me-jengi, vaikka ovat hajaantuneet ympäri suomea. Jo aiemmin olen ihmetellyt että aika moni 10 v sitten palvelleista on ajautunut vaikeuksiin, istuu vankilassa taposta tai ryöstöstä tai muusta kolttosesta. Ja sitten on pari jotka ovat tehneet lopullisen ratkaisun ja poistuneet keskuudestame.
Toki on myös menestyviä, lukeneita ja elämänsä hallitsevia. Muuhun tuttavapiiriini verrattuna vaitteri-kavereille vain tapahtuu paljon enemmän pahaa, ja itsestä riippuvien ratkaisujen seurauksena. Alkoholismi tai huumeet ovat vain pieni raapaisu siitä. Aineita ei julkisesti ollut ainakaan palvelusaikanani saatavilla, vaikka huomasin toki, että joillakin oli tipukylässä ym joitain ongelmia...
Kyse on aikuisista ihmisistä, mutta palveluksen loppupuolella jonkinlainen valmennus pitäisi olla. Minä kirjasin itseni ulos omista kanavistamme vuosi-toista sitten, kun yksi tämmöinen ikävä tapaus tuli taas ilmi, kaverille jonka itse tunsin. Palveluskavereista pidetään huoli, mutta kyllä valtio voisi jotenkin tukea juuri ulkomailta tullutta sotilasta, se kotipesä mihin putoaa, voi olla sotkuinen jo valmiiksi...
Kommentit (8)
Olen myös rauhanturvaaja.
Näemmä joukoon on sujahtanut myös näitä elämäänsä surkuttelijoita säälin kerjääjiä. Oma kokemus on että Rauhanturvaaminen on normaali ulkomaantyökomennus. Ei muuta. Ei myöskään tarvetta itkulle kenenkään olkapäätä vasten, sen enempää kuin muillakaan ulkomailla työskentelevillä.
Rauhanturvaajista vaikea vääntää mitään sotaveteraanien viitekehykseen kuuluvaa ryhmää. Kun ei ole kerran siellä sodassa ole oltu ja sitä koettu. Lisäksi rauhanturvaajiksi hakeutuvilla tietty valmius kohdata pelkotiloja ja semmoista paremmin kuin keskivertoihmisellä. Että sitäkään kautta ei traumoja pitäisi suuressa määrin tulla.
Itse yhtä tapausta vierestä seuranneena voi sanoa että apua ei ole saatavilla, kun ptsd on paha. Yritetty on. On vain jotain vertaistukiluuria. Mutta kun ihminen on siinä kunnossa ettei pelkojen takia pysty huonoina vaiheina poistumaan kotoa, niin apua ei todellakaan saa. Kaikkein eniten auttaa koira. Ja se on ihan puppua, ettei rauhanturvaajat muka joudu esim. pommitusten keskelle. Riippuu ihan tapauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös rauhanturvaaja.
Näemmä joukoon on sujahtanut myös näitä elämäänsä surkuttelijoita säälin kerjääjiä. Oma kokemus on että Rauhanturvaaminen on normaali ulkomaantyökomennus. Ei muuta. Ei myöskään tarvetta itkulle kenenkään olkapäätä vasten, sen enempää kuin muillakaan ulkomailla työskentelevillä.
Rauhanturvaajista vaikea vääntää mitään sotaveteraanien viitekehykseen kuuluvaa ryhmää. Kun ei ole kerran siellä sodassa ole oltu ja sitä koettu. Lisäksi rauhanturvaajiksi hakeutuvilla tietty valmius kohdata pelkotiloja ja semmoista paremmin kuin keskivertoihmisellä. Että sitäkään kautta ei traumoja pitäisi suuressa määrin tulla.
Onko sinun sanomasi nyt siis se, että jos ptsd on tullut, se kertoo vain ihmisen heikkoudesta?
AP tarkoitti ilmeisesti tätä artikkelia, linkki lopussa. Ja kyllä osin samaa mieltä. Joukko on nuorten miesten joukko, elämä on ollut koulua, ehkä vuosi töitä, sitten armeija ja rauhanturvajoukkoihin. Reilu parikymppisiä, elämästä irrallaan olevia nuoria. Kun palveluksen jälkeen tupsahtaa miettimään, että mitäs sitä elämällään tekisi, on paljon mahdollisuuksia, mutta jonkun oven takaa voi paljastua kyllä täyttä shittiä. Henkinen tyhjyys ja välinpitämättömyys, niitä täytetään sitten kuka milläkin. Puoliso on hyvä tuki, jos vain voimavarat riittävät. https://yle.fi/a/74-20076801
Suomen tapa on aina ollut että mistään ei puhuta kuin saunassa kännissä tai sitten naiset paikkailevat miehensä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös rauhanturvaaja.
Näemmä joukoon on sujahtanut myös näitä elämäänsä surkuttelijoita säälin kerjääjiä. Oma kokemus on että Rauhanturvaaminen on normaali ulkomaantyökomennus. Ei muuta. Ei myöskään tarvetta itkulle kenenkään olkapäätä vasten, sen enempää kuin muillakaan ulkomailla työskentelevillä.
Rauhanturvaajista vaikea vääntää mitään sotaveteraanien viitekehykseen kuuluvaa ryhmää. Kun ei ole kerran siellä sodassa ole oltu ja sitä koettu. Lisäksi rauhanturvaajiksi hakeutuvilla tietty valmius kohdata pelkotiloja ja semmoista paremmin kuin keskivertoihmisellä. Että sitäkään kautta ei traumoja pitäisi suuressa määrin tulla.
Onko sinun sanomasi nyt siis se, että jos ptsd on tullut, se kertoo vain ihmisen heikkoudesta?
Ptsd ei liity mitenkään erityisesti rauhanturvaamiseen. Sitä on ihan turha yrittää asemoida joksikin rauhanturvaajan "ammattitaudiksi".
Vierailija kirjoitti:
Itse yhtä tapausta vierestä seuranneena voi sanoa että apua ei ole saatavilla, kun ptsd on paha. Yritetty on. On vain jotain vertaistukiluuria. Mutta kun ihminen on siinä kunnossa ettei pelkojen takia pysty huonoina vaiheina poistumaan kotoa, niin apua ei todellakaan saa. Kaikkein eniten auttaa koira. Ja se on ihan puppua, ettei rauhanturvaajat muka joudu esim. pommitusten keskelle. Riippuu ihan tapauksesta.
Tämä ei liity rauhanturvaamiseen minkään muun kuin "sattuman" kautta. On paljon nuoria nykyään jotka linnoittautuneet huoneisiinsa. Myös nuoria ahdistuneita lukeneita naisia, jotka kokevat elämän vaikeana.
Rauhanturvaajan kuuluu mennä normaalin terveydenhuollon kautta hoitoon jos tarvetta.
Kyllä sitä tukea on saatavilla, kun ihminen vain itse saa päänsä sen verran selväksi että hyväksyy sen. Virallinen terveydenhuolto on oikea osoite kun päätä kivistää, mutta jos haluaa vertaistukea, sitä löytyy liitosta. Tapahtumat ym löytyvät osoitteesta :https://rauhanturvaajaliitto.fi/