Miten kiusaaminen vaikutti teihin?

En päästä ketään ystävyyttä pidemmälle, enkä suurinta osaa edes sinne asti.

Mielistelen kaikkia, että musta tykättäisiin. Se on ihan hirveen rankkaa, pitää olla kokoajan hereillä muiden mielialoista ja nostaa tunnelmaa, vaikkei itseäkään kiinnostaisi. Mutten osaa olla oma itsenikään, kun en edes tiedä, millainen olen...

Kyllä jäi. Myöhemmin tarjosin kiusaajalle mahdollisuutta pyytää anteeksi mutta somessa tuli vain estoja.

Joo, olen arempi ihmisten kanssa ja viihdyn enemmän kotosalla.

Vaikea luottaa muihin ihmisiin. Etsin aina merkkejä siitä että muut eivät pidä minusta.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen arempi ihmisten kanssa ja viihdyn enemmän kotosalla.

Sama en mielelläni mene mihinkään.

Itsevarmuus 0. Luotto ihmisiin 0. Erakoitunut.

Kiusaaminen aiheutti vetäytymisen omiin oloihin, huonon itsetunnon, vaikeutta luottaa muihin tai tutustua muihin, ajatusvääristymiä ja mielenterveysongelmia. Nykyisinkin saatan mennä outoon jännitys tilaan tiedostamatta sosiaalisissa tilanteissa, vaikka tilanteessa ei ole mitään pelättävää. Samoin olla masentunut ajoittain, vaikka kiusaamisen päättymisestä yli 10 vuotta aikaa.

Kyllähän siitä jälki jää, arvottomuus, kelpaamattomuus, häpeä. Tosin ei se kiusaaminen mikään alku ole, vaan kiusaaja etsii ja löytää sopivan haavoitetun ja epävarman uhrin. Voi se toisinaan erehtyä kokeilemaan temppujaan turvallisesti kiintyneeseenkin, mutta häneen ne eivät pure. 

Ei, en ole tässä osoittamassa vastuuta uhrille, vaan kerron vain yhden etapin monien huonoon suuntaan pyörivässä elämän kehässä. Tästä sitten (ehkä) jatketaan lisää osumaa ottaneena opiskeluihin, työelämään, parisuhteeseen, ja aina se kiusaaja osuu samaan veneeseen ja tunnistaa, kenen kimppuun kannattaa käydä. 

Kiusaaja itsekin on haavoitettu, rikkinäinen ja epävarma, mutta hän ei ole asettunut uhrin asemaan, vaan omaksunut oman kiusaajansa toimintatavat, jaellen niitä alistajana eteenpäin, tietyllä tavalla hyvitystä hakien. 

Arvottomuuden tunne, mahdoton uskoa, että kukaan pitäisi. Ystäviä pyöreä nolla...

Vierailija kirjoitti:

Mielistelen kaikkia, että musta tykättäisiin. Se on ihan hirveen rankkaa, pitää olla kokoajan hereillä muiden mielialoista ja nostaa tunnelmaa, vaikkei itseäkään kiinnostaisi. Mutten osaa olla oma itsenikään, kun en edes tiedä, millainen olen...

Kukahan tässäkin näkee alapeukun aiheen ja millä perusteella, ..kele? Lieneekö juuri se kiusaaja.

En ole kommentin kirjoittaja

Mulla jäi osa nuoruudesta kokematta tai oikeastaan tuntui etten kehittynyt yläasteaikana normaaliin sosiaalisuuteen sen lyttäämisen ja yksinäisyyden vuoksi. Olen siis nainen, kiusaajat olivat poikia.

Joskus mietin et alkaisin pitämään jotain vlogia tai tiktok-kanavaa aiheesta, koska tajusin nyt vasta että ihmiset luulevat kiusattujen valittavan jostain huutelusta ja härnäämisestä. Tätä huutelua yms. oli ala-asteella ja joskus opettajakin siihen puuttui, mutta se ei ollut vielä mitään verrattuna yläasteen meininkiin. Vainoaminen olisi parempi sana. 

Eli on eroa kiusaamisella ja kiusaamisella. 

Yläasteen kiusaajia oli kolme ja yksi heistä pyysi monen vuoden jälkeen anteeksi. Annoin anteeksi, koska niin rohkeasti tuli puhumaan. Näitä kahta muuta kiusaajaa en oikeastaan halua edes tavata, jäi niin outo ja ilkeä fiilis heistä. Haluaisin enemmän puhua vaikka vlogissa kiusaamisesta yleisellä tasolla. Kun kuulin siitä Koskelan murhasta, joka alkoi koulukiusaamisesta, en yllättynyt yhtään. Se viha, mitä teini-ikäinen voi tuntea toista kohtaan on käsittämätöntä.

Tää on ihan totta, itsellä vaikea lapsuus, koulussa kiusattiin ja töissäkin kiusattiin. Sen herkkyyden jotenkin aistii nämä kiusantekijät.

Arvottomuuden tunne. Vaikeus ymmärtää, että minullekin kuuluisi hyvä elämä ja rakkautta. 

Sain kohtuu timmin kropan kärsittyäni sähköallergiasta useamman vuoden. Omalla kohdalla kärsimys vain jalosti, ymmärrän nyt syvemmin maailman menoa. Pyrin ajattelemaan asiasta positiivisesti ja myötätuntoisesti. Uskoisin että kiusaaminen johtuu pohjommiltaan kateudesta. Kaikinpuolin hyvä, kiltti ja tunnollinen ihminen voi herättää näitä tunteita. Osassa ihmisistä on halu tuhota sisäänkirjoitettuna. Kun havaitsevat hyvyyttä, niin se pitää heidän mielestänsä hävittää. Tämä tulee ihan automaatona. Siksi maailma on mitä on. 

Tässä on melko onnistuneesti sanoitettu sitä, mistä puhut https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/valkoinen-raivo-lauri-on-mahdollinen…

Suurimman osan ajasta pärjään oikein hyvin.

Mutta kerran törmäsin vahingossa entiseen kiusaajaan töissä ja panikoin ihan täysin. Iski olo että pakko päästä tilanteesta pois. Näköjään en olekaan selvinnyt niin hyvin kuin kuvittelin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on melko onnistuneesti sanoitettu sitä, mistä puhut https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/valkoinen-raivo-lauri-on-mahdollinen…

Tähän oli tarkoitus lainata kommentti 12

Itsellä hyvin paljon samoja tunteita ja tuntemuksia jäänyt vuosien systemaattisesta kiusaamisesta, joita tuossa yllä monet luettelevat. Muistelen, että olin ihan lapsena rohkea enkä vierastanut ihmisiä, mutta kun aikoinaan koulussa kiusaaminen alkoi ja se jatkui koko yläasteen, niin itsetunto mureni ja koin, ettei minusta koskaan mitään voi tullakaan, olen arvoton ja ruma. Tämä ajatus istuu sitkeästi vielä tänäkin päivänä. Nykyään jännitän ja jopa pelkään erilaisia sosiaalisia tilanteita ja vältän viimeiseen asti, ettei vain tarvitsisi olla mitenkään esillä. Näin ollen, olen erakoitunut enkä oikein välitä ihmisistä, paitsi läheisistäni. Samoin vuosia vuosia myöhemmin lähisuhdeväkivalta ei helpottanut näitä tuntemuksia. Haluan olla yksin ja viihdyn yksin. Toisaalta en voi olla välillä miettimättä, että jos kiusaamista ym ei olisi ollut, mitä minusta olisikaan voinut tulla. Nyt on liian myöhäistä.

Ei luota kaikkiin tahoihin ja ihmisiin, joka onkin ihan järkevää. Mutta se rajaa pois kaiken helposti, koska on vain tietty määrä kaikkea Suomessa. Täällä ei voi muuttaa osavaltiosta toiseen kuten Usa tai jonnekin rannikolle vaan yhtäkkiä.