Miten kiusaaminen vaikutti teihin?

Ai miten vaikutti? Minusta tuli naisvihaaja. Että kiitos vaan saatanat!!!

Jotakin hyvääkin se toi: Olen toiminut vapaaehtoistyössä vertaisryhmissä sekä puhelinauttamisessa yli 20 vuotta. Antaessani olen saanut paljon itsekin. Empatiakykyni. 

Inhoan yhä partiota yli kaiken ja mielestäni se on läpimätä ja pedofilien täyttämä ääriliike. 

En koskaan pyydä keneltäkään apua tai pysty soittamaan puhelimella. 

Viihdyn vain kolmen tai useamman porukassa. Kaksin jonkun kanssa olen täysin toinen ihminen, jäädyn. 

Tuossa on varmasti perää. Kiusaajilla on asenne ikäänkuin luokka- tai muussa yhteisössä olisi joku kilpailu kuka saa olla olemassa ja kuka ei. Useinhan kiusatut eivät oikeasti ole uhka kellekään mutta kiusaajalla naksahtaa päässä jotain nähdessään ihmisen jolla on joku kiusaamisen aihe, esim lihavuus. Ilmeisesti kiusaaja ei ole saanut hyväksyntää lapsuudessaan ja pitää sitten näyttää uhrille, ettei tämäkään saa olla olemassa. 

Mun kiusaajille oli jotenkin hirveää, että sain jotain positiivista huomiota. Tai edes olin olemassa siellä luokkayhteisössä.

Itse olen normaali tasapainoinen ja empaattinen ihminen mutta kiusasin kaverin kanssa ala-asteella luokan pienintä tyttöä joka oli ihan saatanan ärsyttävå kielikello ja ruikuttaja. Ansaitsi kaiken mitä sai 💪🏻

Nyt aikuisena lamaannuin; tuli jotenkin niin yllättävästä suunnasta ja eskaloitui jopa sairaudesta kiusaamiseksi, että menetin täysin elämänhaluni. 

PTSD

DID

Pysyn etäällä tietyntyyppisistä ihmisistä. 

Havaitsen herkästi kiusaajien kusetuksen yrityksen.

En luota ihmisiin enkä päästä ketään lähelle. Pyrin välttämään sosiaalisia kontakteja viimeiseen asti, sillä satutetuksi tulemisen pelko voittaa aina yhteyden luomisen tarpeen. Ellen olisi naimisissa ja äiti, saisin elää ja kuolla yksin.

Kiusaamista jatkuu koko ala-asteen, mutta ylä-asteella koulun vaihdon jälkeen se loppui ja sain ystäviä.

Illman tätä korjaavaa kokemusta tilanne olisi varmasti ollut paljon pahempia

Yhteisvaikutukset olivat sellaiset, että ymmärsin myöhemmin elämässä olleeni oikeasti sosiaalisesti epämiellyttävä lapsena, mikä ei varsinaisesti ollut kenenkään syytä. Ihmiset vain reagoivat toisiinsa kuten reagoivat ja se on minusta neutraali asia. Laumahierarkia on vaikeaa kun lauma monenlaisia lapsia laitetaan samaan paikkaan pärjäilemään ja siellä kukin toimii sen mukaan, millä parhaiten saavuttaa jonkinlaisen aseman muiden silmissä. Samoin tulin hyvin kriittiseksi sellaista pidetyksi tulemisen ja joukkoon kuulumisen tarvetta kohtaan ja oma autenttisuuteni on loppujen lopuksi vahvuus, josta ihmiset ovat myöhemmin elämässäni pitäneet. Minulle on aina ollut okei se mahdollisuus, että joku ei mahdollisesti pidä minusta, siis se on ollut itsestään selvä asia että niin voi käydä, eikä se ole haitannut. Nuoruudessa opin myös hakemaan huomiota äärimmäisillä ja typerillä tavoilla, ennen kuin aloin päästä johonkin harmoniaan sen kanssa, että kyllä minäkin tarvitsen huomiota ja sitä voi pyytää myös paljon hillitymmin kuin jollain duudsoni kikkailulla. Ehkä varjopuolena se että suhtaudun jollain lailla ylikorostuneesti nykyisin muiden ihmisten pidetyksi tulemisen tarpeisiin

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin yläasteella ja lukiossa jätettiin selvästi tiettyjen porukoiden ulkopuolelle. Joskus yläasteella mietin jopa itsem urhaa, mutta onneksi päätin, että se olisi liian helppoa kiusaajilleni. Muutin ympäristöä ja kaveripiirini täysin kun lopetin lukion.



Paras kosto omalta osalta kiusaamiseen on menestyminen elämässä. Olen saavuttanut elämässä paljon enemmän kuin kiusaajani. Sekä taloudellisesti että terveydellisesti. Olen kouluttautunut ja työni on ihan ok. Urheilen ja pidän itsestäni huolta syömällä terveellisesti. Minulla on loistava perhe, puoliso, jonka kanssa jaan samat arvot ja jälkikasvua. Asun uudehkossa okt-omistusasunnossa alueella, jonka arvo kasvaa koko ajan. Mökki hyvällä paikalla järven rannalla ja autot luotettavia.

Mutta kuitenkin tunnet olevasi edelleen huonompi koska luettelet materiaa saavutuksina ja rehentelet niillä. Yrität nostaa niillä itsetuntoasi. Mikä on seuraava ulkoinen statussymboli jonka hankinta on listalla? Jolla ostat hyväksyntää muilta? Muistutat hyvin paljon siskoani joka uupumukseen saakka matkustaa hysteerisesti saadakseen someen sisältöä. Ihmettelee ja valittelee kun kukaan ei tykkää kuvista ja kommentoi.

Vierailija kirjoitti:

Ai miten vaikutti? Minusta tuli naisvihaaja. Että kiitos vaan saatanat!!!

Minusta miesvihaaja tai oikeastaan ihmisvihaaja.

Niin että suljen korvani kaikelta ilkeilyltä ja porskutan etiäpäin. Osaa asettaa oman hyvinvointini muiden vaatimusten edelle. Tiedän myös lakipykälät ym joten voin tarvittaessa pitää puoleni asiallisesti.

Ei kauheasti vaikuttanut. Opin, että ei kannata yrittää olla kaikkien kaveri tai tekemisissä pahojen ihmisten kanssa. Mennyt on mennyttä, miksi antaisin sen vaikuttaa itseeni negatiivisesti? Sillä ei ole enää mitään merkitystä ja uhriutumalla tekee palveluksen korkeintaan kiusaajilleen.

Kaikille tulee elämässä vastaan vaikeuksia ja paras neuvo niiden keskellä on lisätä elämäänsä hyviä asioita. Päästäkää irti vanhoista huonoista kokemuksista, se on reitti vapauteen. 

Minä en påästä ketään edes kaveriksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut Juha Klaavun kirjan Lapsuuden kehityksellinen trauma. Siinä on varsin uskottava teoria kiusaamisen selittäjäksi.

Jos ihmisen tarpeisiin ei lapsena riittävästi vastata, saattaa seurauksena olla niin sanottu kehityksellinen trauma, jossa ihmisen aito minuus jää kehittymättä. Sen sijasta syntyy epäaito minuus, jolla on kaksi puolta, uhri ja alistaja. Tämä saattaa saada alkunsa jopa ensimmäisen elinvuoden aikana, eikä vaadi erityisen graaveja olosuhteita. Tunnekylmyys riittää.

Uhri kylpee arvottomuudessa ja häpeässä, ottaa vastaan, mitä annetaan. Alistaja taas on omaksunut oman alistajansa toimintamallit ja antaa niitä eteenpäin. Nämä molemmat puolet asustavat jokaisessa kehityksellistä traumaa kantavassa, mikä ehkä selittää sitä, miksi kiusaaja pystyy tunnistamaan sopivan uhrin niin hyvin. 

Kannattaa lukea. Oli ainakin minulle hyvin valaiseva kokemus. 

Kuulostaa kovin yksinkertaistavilta selityksiltä, joiden en usko sopivan läheskään jokaiseen tapaukseen. Itse uskon ennemminkin, että kyse on ihan ihmislajin biologisista taipumuksista, joiden ilmentäminen pitäisi pyrkiä kitkemään esim. empatian ja käyttäytymissääntöjen opettamisella. Mutta lapset on keskenkasvuisia, ei ne aina osaa. Ei aina aikuisetkaan. Ajattelen näin, että on kyse sisäsyntyisistä ominaisuuksista, koska dominanssia ja siihen liittyviä "taisteluita" ja toisten alas painamista itse noustakseen laumassa ylös ilmenee useimmilla sosiaalisesti elävillä nisäkkäillä. Niin koirilla kuin ihmisen lähimmillä sukulaisilla ihmisapinoilla.

Minua kiusattiin ensimmäisellä luokalla ja senkin jälkeen olin näiden samojen silmätikkuna läpi peruskoulun, joskin meni vähän parempaan suuntaan. Mutta esim. menin yläasteella isoihin kotibileisiin ja siellä oli muutama tuosta porukasta, jotka sitten ääneen ihmettelivät että mitä tuo täällä tekee, kuka kutsui? Sellaista ainaista piikittelyä. Ehkä eniten vituttaa se, että ainakin yksi näistä on ns. unelmahommassaan, joka liittyy luovaan alaan ja jota teki jo lapsena.

Kai tuo aikainen kiusaamiskokemus on osasyy sille, miksei hirveästi kiinnosta tutustua ihmisiin tai muutenkaan jutella. Käytännössä erakko vapaa-ajalla, vaikkei mitään sosiaalisia pelkoja tai vastaavaa ole, ettenkö osaisi, pystyisi tai voisi puhua.

Minusta on tullut todella tarkka rajojeni suhteen. Varmaan liiankin. En siedä oikein mitään enkä päästä lähelleni ketään. Siinä on jäänyt varmasti hyviäkin ihmissuhteita solmimatta. Toisaalta yksinolo ja yksinäisyys ei ole minulle ongelma vaan helpotus. Eipähän tule puukkoa selkään taas kerran.