Kuulostaa siltä että parisuhde onkin tila jossa käsitellään vanhoja traumoja

Ajattelemisen aihetta.



Tero

Totta kai vanhoja traumoja myös käsitellään - ja ne voikuttavat toimintaan - kaikissa läheisissä ihmissuhteissa. Pitää olla ihan buddha tai pyhimnys ettei tähän sortuisi.



Mutta kun tämän tiedostaa, on jo pitkän askelen lähempänä tervettä tasaveroista kumppanuutta.

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

Sitä ei voi muuttaa kaivautumalla kaikkeen paskaan mitä on tapahtunut. Mutta siitä voi tehdä onnellisemman muistamalla tarkoituksella hyviä asioita, ei niitä huonoja.

Toki tunnen itsekin ihmisiä joilla on ollut tosi kurjaa (kurjuuden tasot vaihtelevat tosi paljon) ja he puhuvat siitä koko ajan, mutta en oikein jaksa kuunnella heitä vuosikausia.

Itselläni on ollut tosi kurja lapsuus palstamittareiden mukaan mutta omasta mielestäni se oli kuitenkin onnellinen.

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

Sitä ei voi muuttaa kaivautumalla kaikkeen paskaan mitä on tapahtunut. Mutta siitä voi tehdä onnellisemman muistamalla tarkoituksella hyviä asioita, ei niitä huonoja. Toki tunnen itsekin ihmisiä joilla on ollut tosi kurjaa (kurjuuden tasot vaihtelevat tosi paljon) ja he puhuvat siitä koko ajan, mutta en oikein jaksa kuunnella heitä vuosikausia. Itselläni on ollut tosi kurja lapsuus palstamittareiden mukaan mutta omasta mielestäni se oli kuitenkin onnellinen.

On uuvuttavaa ja surullistakin kuultavaa, kuinka vanhaihminen ei muista lapsuudestaan mitään muuta hyvää kuin kuolleen isänsä. Pääpainon jutuissa saa ilkeä isäpuoli ja se kuinka vaikeaa elämä oli. Vaikka mummoni on itse tehnyt itselleen hyvän aikuiselämän, ei hän osaa siitä iloita.

Vanhuus voisi nyt olla paljon rikkaampaa ja onnellisempaa jos nämä asiat olisi käsitellyt aikoinaan. Näin ainakin minä ajattelen. Tokihan entisaikaan ei ole ollut aikaa ja osaamista tällaisten käsittelyyn.

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

Sitä ei voi muuttaa kaivautumalla kaikkeen paskaan mitä on tapahtunut. Mutta siitä voi tehdä onnellisemman muistamalla tarkoituksella hyviä asioita, ei niitä huonoja.

Toki tunnen itsekin ihmisiä joilla on ollut tosi kurjaa (kurjuuden tasot vaihtelevat tosi paljon) ja he puhuvat siitä koko ajan, mutta en oikein jaksa kuunnella heitä vuosikausia.

Itselläni on ollut tosi kurja lapsuus palstamittareiden mukaan mutta omasta mielestäni se oli kuitenkin onnellinen.

kurja lapsuus kyllä vaikuttaa ihmiseen monella tavalla, eikä niitä vaikutuksia poisteta uskottelemalla itselleen, ettei mitään kurjaa koskaan tapahtunutkaan. Ne vaikutukset alkavat kehittyä jo silloin lapsena ja muodostavat esim. tietynlaisen ajattelumallin tai tavan käyttäytyä eri tilanteissa, ja joskus se ajattelu-ja käytösmalli onkin häiriintynyt (joka ei välttämättä vaikuta itseen vaan ympärilläöolijoihin), eikä sitä itse edes tajua jos väittää itselleen, että lapsuus olikin oikeasti onnellinen. Voi olla kehittänyt itselleen esim. sellaisen vahvan ja kovan pärjääjän kuoren, joka jyrää kaikki muut ihmiset, samalla kun ajattelee, että eihän se lapsuus ole vaikuttanut mitenkään.

ja tietenkään kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa, oliko toisen lapsuus onnellinen vai onneton, voi se olla onnellinenkin, vaikka esim. isä ryyppäisi, jos sitten on paljon muita hyviä ihmisiä ympärillä. Mutta on se isän ryyppääminen silti voinut jotenkin vaikuttaa negatiivisesti, jota ei itse tiedosta.

niin vain se on. Tajuat sen sitten nelikymppisenä

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

Sitä ei voi muuttaa kaivautumalla kaikkeen paskaan mitä on tapahtunut. Mutta siitä voi tehdä onnellisemman muistamalla tarkoituksella hyviä asioita, ei niitä huonoja. Toki tunnen itsekin ihmisiä joilla on ollut tosi kurjaa (kurjuuden tasot vaihtelevat tosi paljon) ja he puhuvat siitä koko ajan, mutta en oikein jaksa kuunnella heitä vuosikausia. Itselläni on ollut tosi kurja lapsuus palstamittareiden mukaan mutta omasta mielestäni se oli kuitenkin onnellinen.

Enkä edelleenkään tunne tarvetta vihaan, häpeään tai masennukseen sellaisten asioiden takia jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Toki kuka vaan saa märehtiä mitä vaan mutta ei ole pakko, ja se on hienoa.

että olet nämä asiat tavalla tai toisella käsitellyt pois alta.

niin vain se on. Tajuat sen sitten nelikymppisenä

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

Sitä ei voi muuttaa kaivautumalla kaikkeen paskaan mitä on tapahtunut. Mutta siitä voi tehdä onnellisemman muistamalla tarkoituksella hyviä asioita, ei niitä huonoja. Toki tunnen itsekin ihmisiä joilla on ollut tosi kurjaa (kurjuuden tasot vaihtelevat tosi paljon) ja he puhuvat siitä koko ajan, mutta en oikein jaksa kuunnella heitä vuosikausia. Itselläni on ollut tosi kurja lapsuus palstamittareiden mukaan mutta omasta mielestäni se oli kuitenkin onnellinen.

Enkä edelleenkään tunne tarvetta vihaan, häpeään tai masennukseen sellaisten asioiden takia jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Toki kuka vaan saa märehtiä mitä vaan mutta ei ole pakko, ja se on hienoa.

juuri tuollainen, että koko ajan olisi pitänyt puhua hänestä ja kuunnella hänen menneisyyden asioita, sekä lapsuudesta että ex-avioliitosta ja kamalasta vaimosta. Itse olisin halunnut elää ihan tätä päivää, juuri meidän suhdetta ja juuri meidän elämää, mutta mies ei kyennyt siihen. Hän tarvitsi kuuntelijan omille menneisyyden jutuilleen, ja minä en ole kenenkään terapeutti tai traumojen hoitaja. Se suhde päättyi. Koskaan ei mies kysellyt esim minusta mitään, eikä häntä kiinnostanut mitä juuri minä ajattelen, tunnen yms. Ex-vaimon mielentereysongelmia sitten olisi jaksanut puida ihan loputtomiin. Evvk.

kurja lapsuus kyllä vaikuttaa ihmiseen monella tavalla, eikä niitä vaikutuksia poisteta uskottelemalla itselleen, ettei mitään kurjaa koskaan tapahtunutkaan. Ne vaikutukset alkavat kehittyä jo silloin lapsena ja muodostavat esim. tietynlaisen ajattelumallin tai tavan käyttäytyä eri tilanteissa, ja joskus se ajattelu-ja käytösmalli onkin häiriintynyt (joka ei välttämättä vaikuta itseen vaan ympärilläöolijoihin), eikä sitä itse edes tajua jos väittää itselleen, että lapsuus olikin oikeasti onnellinen. Voi olla kehittänyt itselleen esim. sellaisen vahvan ja kovan pärjääjän kuoren, joka jyrää kaikki muut ihmiset, samalla kun ajattelee, että eihän se lapsuus ole vaikuttanut mitenkään.

Voitko uskoa, että ihminen voi olla sinut itsensä kanssa, vaikka hän tiedostaa kaikki vääryydet ja ikävät jutut historiassaan? Pointtina onkin se että niitä ei märehdi joka päivä, asioita joihin ei voi enää vaikuttaa. Elämä jatkuu.

Toki kuulen äänessäni välillä kaikuja vahemmistani ja varon tiettyjä asioita lapsuudesta johtuen. Mutta tiedostan tämän, ne eivät ole kummituksia vaan valitsen itse.

Totta kai vanhoja traumoja myös käsitellään - ja ne voikuttavat toimintaan - kaikissa läheisissä ihmissuhteissa.

on ihan H-TIN tärkeää ettei niitä traumojaan käsittele PUOLISON kanssa. Tottakai jokainen meistä on jollain lailla epätäydellinen ja rikkinäinen mutta puolison pitäisi olla olemassa hyviä hetkiä varten, ei huonoja. Puoliso ei ole terapeutti.

Itse suostuin olemaan mieheni terapeutti, parisuhde oli pelkkää toisen tukemista, kunnes monen vuoden jälkeen olin niin ahistunut etten enää jaksanut vaan muutin pois.

kokee tarvetta jauhaa lapsuudestaan koko ajan kumppanille tai kavereille niin se kertoo juuri sen, ettei niitä asioita ole käsitelty mitenkään. Ja käsittelemistä ei ole se, että ei vain ajattele niitä. Sitten ne tulevat esiin jotain muuta kautta, esim. selittämättömänä ahdistuksena tai masennuksena. Koska aivot ei toimi niin, että ikävät asiat voi vain työntää pois mielestä niiden vaikuttamatta mitenkään mihinkään. Jos lapsuus onkin paperilla kurjaa, niin voi se lapsi olla silti onnellinen, jos on paljon korvaavia tekijöitä ympäristössä, eikä silloin olekaan tarvetta käsitellä mitään.

että olet nämä asiat tavalla tai toisella käsitellyt pois alta.

niin vain se on. Tajuat sen sitten nelikymppisenä

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

Sitä ei voi muuttaa kaivautumalla kaikkeen paskaan mitä on tapahtunut. Mutta siitä voi tehdä onnellisemman muistamalla tarkoituksella hyviä asioita, ei niitä huonoja. Toki tunnen itsekin ihmisiä joilla on ollut tosi kurjaa (kurjuuden tasot vaihtelevat tosi paljon) ja he puhuvat siitä koko ajan, mutta en oikein jaksa kuunnella heitä vuosikausia. Itselläni on ollut tosi kurja lapsuus palstamittareiden mukaan mutta omasta mielestäni se oli kuitenkin onnellinen.

Enkä edelleenkään tunne tarvetta vihaan, häpeään tai masennukseen sellaisten asioiden takia jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Toki kuka vaan saa märehtiä mitä vaan mutta ei ole pakko, ja se on hienoa.

Minä luen paljon joten olen havainnut että kaikille ihmisille tapahtuu asioita jotka eivät ole mukavia tai ihmisen hallittavissa. Kaikille. Ei noita tapahtumia sen enempää ole tarvinnut käsitellä. Ymmärrän että aikakausi oli erilainen, yhteiskuntaolot myös ja jokatapauksessa sain sen mitä tarvitsin, pysyin elossa ja säilytin optimismini kaikesta huolimatta.

Voitko uskoa, että ihminen voi olla sinut itsensä kanssa, vaikka hän tiedostaa kaikki vääryydet ja ikävät jutut historiassaan? Pointtina onkin se että niitä ei märehdi joka päivä, asioita joihin ei voi enää vaikuttaa. Elämä jatkuu.

Toki kuulen äänessäni välillä kaikuja vahemmistani ja varon tiettyjä asioita lapsuudesta johtuen. Mutta tiedostan tämän, ne eivät ole kummituksia vaan valitsen itse.

oletkin prosessoinut ne asiat jo silloin lapsuudessa, eikä sulla ole siis tarvetta käsitellä niitä asioita. Monet vain tajuavat vasta aikuisena, miten se lapsuus onkaan vaikuttanut omaan itseen ja tekemisiin, koska silloin lapsena ei niitä asioita kyetty käsittelemään. Ja siitä se jauhaminen johtuu, että on aikuisena masennuttu käsittelemättömien asioiden vuoksi, ja tajuttu, mikä sen masennuksen on aiheuttanut. Silloin kannattaisi mennä terapiaan, koska ei tietenkään tarkoituksena ole, että jää jumiin menneisyyteen.

Minä luen paljon joten olen havainnut että kaikille ihmisille tapahtuu asioita jotka eivät ole mukavia tai ihmisen hallittavissa. Kaikille. Ei noita tapahtumia sen enempää ole tarvinnut käsitellä. Ymmärrän että aikakausi oli erilainen, yhteiskuntaolot myös ja jokatapauksessa sain sen mitä tarvitsin, pysyin elossa ja säilytin optimismini kaikesta huolimatta.

sinuun se lapsuus ei ole vaikuttanut niin paljon, että olisit siitä masentunut. Sen vuoksi kykenet järjellä käsittelemään asioita, koska tunnetasolla sinulla ei ole käsiteltävää. Toisin sanoen välittäjäaineesi ovat sellaisessa tilassa, että pystyt ajattelemaan positiivisesti. Tuskinpa sinä lapsena ajattelit, että "Jaahas, yhteiskuntaolot ovat nyt tällaiset, että isäni hakkaa minua, se on tosiaan sosiaalipsykologinen ongelma joka esiintyy monissa perheissä", vaan sinulla oli jotain muuta, mikä vähensi sen hakkaamisen vaikutuksia. Kaikilla ei ole.

Et ole tarvinnut mitään ammattiapua, vaan olet itse osannut tutkiskella ja ajatella asiat hyviksi. Ja sinuna olisin ylpeä siitä, olet ihan itse löytänyt ne asioiden ytimet.

Toisille se ei ole niin helppoa vaan jäädään jankkaamaan niitä vanhoja asioita kerta toisensa jälkeen. Kuten täällä se yksi kertoi eks miehestään. Selvästikin tämä mies olisi tarvinnut jonkun ammattiavun puhimaan kanssaan niistä asioista, ei vaimoaan.

Itse olen käynyt pari kertaa juttelemassa ammattilaisen kanssa. Lapseni oli pitkään sairaalassa ja myöhemmin kuoli. Puhuin varmaan jossain vaiheessa silmät ja korvat täyteen läheisilleni tästä ajasta. Mutta nyt koen olevani tasapainossa asian kanssa. Asia on mielessäni usein, mutta harvoin siitä enää ääneen koen tarvetta puhua. Usein kirjotan ajatuksiani itselleni. Tämä on ollut minun tapa käsitellä traumaattista asiaa. Se ei kuitenkaan rassaa ystävyyssuhteitani eikä parisuhdettani. Olen saanut siitäkin huolimatta hyvän elämän ja osaan iloita siitäkin ajasta jonka sain esikoiseni kanssa viettää, vaikka ei se helppoa aikaa ollutkaan.

että olet nämä asiat tavalla tai toisella käsitellyt pois alta.

niin vain se on. Tajuat sen sitten nelikymppisenä

varmaan tekeekin niin, koska eivät ole käsitelleet esim. lapsuuttaan mitenkään.

Sitä ei voi muuttaa kaivautumalla kaikkeen paskaan mitä on tapahtunut. Mutta siitä voi tehdä onnellisemman muistamalla tarkoituksella hyviä asioita, ei niitä huonoja. Toki tunnen itsekin ihmisiä joilla on ollut tosi kurjaa (kurjuuden tasot vaihtelevat tosi paljon) ja he puhuvat siitä koko ajan, mutta en oikein jaksa kuunnella heitä vuosikausia. Itselläni on ollut tosi kurja lapsuus palstamittareiden mukaan mutta omasta mielestäni se oli kuitenkin onnellinen.

Enkä edelleenkään tunne tarvetta vihaan, häpeään tai masennukseen sellaisten asioiden takia jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Toki kuka vaan saa märehtiä mitä vaan mutta ei ole pakko, ja se on hienoa.

Minä luen paljon joten olen havainnut että kaikille ihmisille tapahtuu asioita jotka eivät ole mukavia tai ihmisen hallittavissa. Kaikille. Ei noita tapahtumia sen enempää ole tarvinnut käsitellä. Ymmärrän että aikakausi oli erilainen, yhteiskuntaolot myös ja jokatapauksessa sain sen mitä tarvitsin, pysyin elossa ja säilytin optimismini kaikesta huolimatta.

että lapsi ei mitenkään tietoisesti järjellä osaa käsitellä asioita, vaan jos lasta esim. kiusataan, hän usein alkaa automaattisesti ajattelemaan, että on huonompi kuin muut ja aivan vääränlainen. Eikä tiedä, mistä ne ajatukset tulevat. Jos taas sen kiusaamisen vastapainona on esim. rakastava perhe, niin lapsi ei välttämättä ala ajatella, että on huono, koska saa toisenlaistakin palautetta. Ja kun monta vuotta pitää itseään ihan surkeana, tietämättä miksi, niin kyllä useimmat siitä masentuvat, ja vasta sitten tajuavat, mikä heidän ajatuksiinsa on vaikuttanut. Yleensä silloin sitten ruvetaan muille puhumaan siitä kiusaamisesta, jos ei tajua mennä terapiaan.

Parisuhde on myös tätä; toisen tukemista myötä- ja vastamäessä, ymmärtämistä, auttamista. AP:n viestin perusteella ne erotilastot tulevat ymmärrettävimmiksi, eivät niiden ihmisten vuoksi, joiden parisuhteeseen kuuluu oleellisena osana keskustelu niin kevyistä asioista kuin synkistäkin vesistä..