Auttakaa mua löytämään uusi lähestymistapa 4v pojan kiukutteluun

ja perustella ja oll amenettämätt hermojaan. samaa kokemusta, kesti 3 v-->6 vuotiaaksi.

Jos se tuntuu olevan ihan turhaa huutoa, niin itse ehkä kääntäisin selkäni ja menisin muualle, kunnes huuto loppuu. Eli jos alkaa huutaa kun pyytää käsienpesulle, niin jättäisin siihen huutamaan ja menisin vaikka keittiöön tekemään iltapalaa itselleni. Sitten kun huuto on loppunut, menisin takaisin ja pyytäisin käsienpesulle. Eli ei niin minkäänlaista huomiota huutajalle, ei puhetta, järkeilyä, vieressä seisomista, ei mitään. Huomiota vasta sitten kun lapsi on päässyt huutonsa yli.

Onko oikeasti hysteerinen vai hakeeko huomiota?



Meillä reilu 3-vuotias yritti samaa, eli otti huikeat kilarit aina kun ei saanut tehdä jotain oman päänsä mukaan. Minä johdonmukaisesti annoin hetken huutaa ja kävin sitten kuiskaamassa, että jos vielä jatkat huutoa, et ehdi syömään etkä myöskään sitten saa jälkiruokaa tms. Ja johan loppui huuto. Tämä oli siis täysin huomionhakuisuutta ja näyttelemistä, ei mennyt ns. pois tolaltaan kuten uhmisraivoissaan pienempänä.



Ei varmaan minkään kasvatusoppaan ohjeiden mukaista mutta näin tein, toimi, en aio ruoskia siitä itseäni. Se huuto oli jotain aivan järjetöntä.

Eli ne pakolliset jutut, kuten käsienpesu, tehdään huudosta huolimatta väkisin, sitten ilahtuneesti kehutaan lasta (käsien pesemisestä) ja jätetään hänet yksin ulvomaan.



Helppoa yksinkertaisissa asioissa, vaikeampaa monimutkaisemmissa,myönnetään... mutta jos noissa perusjutuissa saisi ainakin sen kaavan istutettua lapsen mieleen että huudosta huolimatta asiat tapahtuvat niinkuin vanhempi sanoo?



Voimia teille ap!

että on laskeuduttu pojan vierelle ja rauhallisesti selitetty, että me ei ymmärretä mitä asiaa pojalla on, kun hän huutaa. Sano, mikä on pielessä. Sano, mitä haluat. Tässä on myönnettävä pieni edistyminen, poika saattaa jopa sanoakin, mitä haluaa/ ei halua. Mutta hyvin usein huuto jatkuu edelleen ja aivan varmasti, jos huudon syy on sellainen, että siitä ei voi tinkiä.



Joskus olen laittanut huutamaan omaan huoneeseensa, kun ei mitään järkiperäistä syytä ole huutoon kuulunut. Kerran otin oikein aikaa, kauanko menee, jos en tee mitään. Tunti. Sitten se tuli huoneestaan kuin ei mitään, mutta eipä enää muistanut ollenkaan huudon aihetta.



Voishan tätä kokeilla, että jättäisi vaan huutajan järjestelmällisesti huomiotta.



ap

mutta ei halua enää nukkua, kun ei isompikaan nuku. Iltapäivällä tulee sitten yleensä se pahin aika, jolloin ihan mikä tahansa pikkuasia laukaisee huutokohtauksen.



Ollaan siis vuosi yritetty tahkota pojan päähän, että huudon sijaan pitäisi sanoa, mikä on asiana ja myös sitä, että oppisi pistämään stopin huudolle. Se on puolittain huomionhakua ja puolittain hysteeristä, täytyy olla melkoise hyvä motivaattori, että poika saa lopetettua huutonsa. Jotenkin lietsoo itsensä sellaiseen huutoraivoon, jossa ei näe ei kuule mitään.



ap

Kuulostaa siltä, että se "mikä sulla on, sano nyt, kerro ihmessä miksi huudat, no sano nyt, mikä sulla on" -litania Ei Vain Toimi. Piste. :D



Ehkä teillä on perusajatuksena se, että kun lapsen harmituksen pukee sanoiksi, pääsee lapsi harmistumisensa yli helpommi. Siis jos kenkä menee väärin jalkaan ja lapsi hermostuu ja viskaa kengän menemään, sanotaan että "voi että, ei tainnut kenkä mennä kunnolla jalkaan ja sua suututtaa". Silloin lapsi huomaa, että "oho, tuohan mua suututtaa" ja kuulee myös, että aikuinen huomasi että nyt oli joku vikana.



MUTTA ja iso sellainen: jos lapsi ei oikeasti ole harmistunut mistään, vaan vain reagoi kaikenlaisiin päivän asioihin huutamalla, niin silloin tuo tunteiden sanoittaminen tuskin toimii. Silloin kyse ei ole siitä, että se käsien peseminen harmittaisi, vaan ylipäätään siitä, että "nyt tapahtuu jotain" tai "minua käskettiin tekemään jotain" ja PAM, alkaa huuto. Lapsella ei siis ole mikään hätänä, vaan on vain jostain syystä oppinut huutamaan saadakseen huomiota ja valtaa jos jonkilaisissa tilanteissa. Silloin on ihan turha mennä viereen sönköttämään yhtään mitään, sillä se yleensä vain pahentaa tilannetta ja puskee lasta kohti hysteeristä tilaa.



Kuten yllä jo sanottiin, jättäkää se huuto TÄYSIN huomiotta ja antakaa ihan normaalia huomiota silloin, kun huuto on loppunut. Jos siis huuto alkaa käsienpesulle pyydettäessä, jätätte lapsen huutamaan. Sanotte korkeintaan, että "tuun takaisin kun oon rauhoittunut" ja huutakoon vaikka tunnin, ei se siitä rikki mene. Sitten kun on huutonsa huutanut, menette käsienpesulle ja kehutte sitä käsienpesua (ei sitä huudon lopettamista). Tätä kun toistaa tarpeeksi monta kertaa, oppii lapsi ettei käsienpesulle menon takia kannata tuhlata aikaa huutamiseen ja käsienpesusta saa kiitosta.

niin ongelma oikeesti oli se, ettei lapsi koskaan sanonut mikä oli hänen mielestään pielessä, alkoi vain huutaa. Tekee sitä edelleenkin, mutta alan minäkin olla sitä mieltä, että pitäisi nyt jo melkein vuoden tolkuttamisen jälkeen olla tajunnassa se, että jos on asiaa, silloin puhutaan.



Omiin hermoihin tosin ottaa se huutaminen aika pahasti, mulla alkaa käämit kärytä heti kun se alkaa. On myös turhautumista, en jaksaisi enää veivata samaa. Siksi mä aloinkin tästä kirjoittaa, jotain muutosta pitää tehdä. Kokeillaan seuraavaksi "antaa huutaa" -metodia.



ap

Olen itse mennyt pienenä täysin lukkoon olemattomista asioista ja ryhtynyt nyyhkyttämään. Vanhemmat utelivat, että mikä on, sano nyt mikä on, ja se vain pahensi asiaa, koska ei oikeastaan ollut muuta kuin kamalan paha mieli.



Jos nyt olisin se sama lapsi, toivoisin, että joku pukisi pahan oloni sanoiksi ihan niin kuin tuossa edellä joku ehdotti. Jos kenkä ei mene jalkaan, harmitellaan sitä, että kenkä käyttäytyy huonosti tai jos ensimmäisenä ei saa karkkia niin todetaan, että juuri tuo karkki on odottanut vain sinua.

koska naurettavaahan tuo käytös on.



Ole aito vuorovaikutuksessasi lapseen, ne huomaa kaiken falskiuden.



Tero

Meillä esikoinen huutaa vain aiheesta, vaikka se aihe voisi olla aikuisen mielestä mitätön, niin lapsen mielestä se on iso asia ja siihen pitää reagoida asianmukaisesti. Muuten huuto ei lopu.



Kuopus taas tuntuu kommunikoivan pelkästään huutamalla, hänen ensiparkaisunsa synnärillä oli jo yhtä kova, kuin tuolloin kolmivuotiaan esikoisen täysmittainen raivari. Tässä onkin täytynyt opetella siihen, että kuopuksen huuto on usein parasta jättää huomiotta. Kun hän saa itsekseen tyyntyä, hän myös tyyntyy.

Meillä on tuollaisen raivoamiseen liittynyt aina joku kurja olo.



Kaikilla lapsilla on noin 2-4v iässä ollut hirveää kiukuttelua ym. jos tulee nälkä. Kaikille on joutunut huolehtimaan noin 2 tunnin välein ruokaa mahaan tai sitten kilahtaa ja eivät silloin huuda että olisi nälkä vaan jotain ihan muuta mutta jos huolehtii että lapset ovat syöneet niin tällaisia huutokohtauksia ei tule liittyneekö jotenkin verensokerin heilahteluihin ? Itselläkin on joskus huonosti syöneenä herkästi tippa linssissä.



Toisekseen esikoisella on tullut päättömiä huutokohtauksia + raivoamista tietyistä ruoka-aineista. Esikoinen pystyi syömään kaikkia ruokia 2v ikään asti ongelmitta mutta pähkinöitä kun kokeiltiin niin rupesi aina raivoamaan noin 2 tuntia pähkinöiden syönnin jälkeen. Myöhemmin on sama reaktio tullut tiettyjen lisäaineiden ja mausteiden jälkeen. Noin 7v iässä rupes sanomaan että oksettaa ja maha on kipeä mutta siihen asti vain huusi ja raivosi jos söi jotain sopimatonta ruokaa (esim minttua, kardemummaa, sitruksia, pähkinää jne). Eli kannattaa myös seurata liittyykö nuo kohtaukset joihinkin ruokiin ?



Tsemppiä ja jaksamista.

Jos nyt olisin se sama lapsi, toivoisin, että joku pukisi pahan oloni sanoiksi ihan niin kuin tuossa edellä joku ehdotti. Jos kenkä ei mene jalkaan, harmitellaan sitä, että kenkä käyttäytyy huonosti tai jos ensimmäisenä ei saa karkkia niin todetaan, että juuri tuo karkki on odottanut vain sinua.

Eli auttaa lasta pukemaan sanoiksi ongelma. Olen kysynyt selventäviä kysymyksiä, mutta joskus on sellaisia tilanteita, etten yhtään tiedä, mistä syystä lapsi huutaa. Suuttuu tai pettyy, en tiedä, mutta reaktio ei ole mitään nyyhkytystä vaan suoraa huutoa. Suu auki, niin että koko tienoo raikuu, naama punaisena. Kuin raastinraudalla vedeltäisiin hermoja. Ja usein tähän yhdistyy kaiken haukkuminen tyhmäksi, ehkä vähän tavaroiden paiskomista (tää on loppunut aika hyvin, kun aloin paiskia pojan tavaroita vastineeksi... maailman paras äiti -käsikirjasta), eli suuttumiseksi se yleensä aina menee. Tuntuu menevän varsinkin silloin, kun joku yrittää mennä auttamaan siihen.

ap

olen sitäkin miettinyt. Lapsi muuttui aivan kuin toiseksi ihmiseksi n. vuosi sitten, samoihin aikoihin alkoi valitella mahakipuja (onko näillä yhteys vai osasiko vain ruveta kertomaan mahakivustaan, en tiedä). Lääkärissä on käytetty, ei mitään vikaa, allergiatestejä tosin ei ole tehty. Mutta kyllä, ollaan mietitty sitäkin, että kiukkuaako tuolla tavoin, koska on kipeä. Mitään suoraa yhteyttä mihinkään ruoka-aineeseen ei olla kuitenkaan havaittu.



Päiväunien tarve on mielestäni selvä. Jos joskus nukahtaa, nukkuu jopa kolme tuntia. Tosin herää kiukkuisena kuin ampiainen ja sitten sitä huutoa vasta riittääkin...



ap

oikeasti, mä veisin pojan muualle (esim. omaan huoneeseen). Sanoisin vaan, että täällä ei huudeta kuin heikkopäinen. Selvästihän lapsi käyttää huutoa vallan välineenä. Huutakoon sitten huoneessaan. Välillä kävisin sanomassa rauhallisesti, että iltapala on pöydässä, tuu syömään, jos pystyt olemaan huutamatta. Jos vielä huutaa, jatkaisin vaan muiden kanssa hommia. Vähän ajan päästä kävisin sanomassa, että nyt korjaan ruoan pois, vielä ehddit, jos pystyt olemaan huutamatta.



Kun huutaja on rauhoittunut, voisin sanoa, että kylläpä sua harmitti kovasti. Mutta elämä on välillä harmittavaa. Huutaminen ei auta mitään.



Yrittäisin siis opettaa olemaan huutamatta ja sen, että huutamalla asioita ei saa menemään oman tahdin mukaan.



Itseäni lohduttaisin ajatuksella, että pojalla on vahva luonne, mistä varmasti hyötyä aikuisena.



Ja sitten tietysti normihalit ja rakkaudentunnustuksen arjessa kaikille, jotta poika tajuaa, että hän on hyvä ja rakas, vaikka välillä huutaakin.

Allergiatesteillä saadaan aika harvoin syyllisiä kiinni. Niissähän testataan vain yhtä välittäjäainetta joten kaikki allergiat eivät näy testeissä ja testattavat aineet on rajattu ryhmä ei kaikkea mahdollsita.



Jos yhtään epäilet voiko jotkut tietyt ruoka-aineet aiheuttaa mahakipuja ym. niin eka asia olisi pitää ruokapäiväkirjaa ja oirepäiväkirjaa. Eli kaikki lapsen syömiset kirjataan tarkasti päiväkirjaan eli ei tyyliin leipää ja makkaraa vaan tarkkaan mitä leipää ja makkaraa niin että voi tarkistaa sisällön myöhemminkin ihan ruoka-aineittain.



Jos mahakivut /kiukkuilut on päivittäisiä lähtisin karsimaan hetkeksi pois maidon, kanamunan, tomaatin, sitrukset ehkä jopa vehnän ja soijan. Siis vaikka viikonlopuksi ja seuraisin onko mitään vaikutusta. Jos yhtään helpottaa niin sitten voisi pitää dittiä muutaman päivän ja ruveta palauttelemaan poistettuja juttuja yksi kerrallaan tilannetta seuraten. Tietty jos lapsi hoidossa niin ei taida onnistua kovin helposti... Jos karsitulla ruokavaliolla ei ole mitään vaikutusta viikonlopun kokeilun aikana niin ruokavaliossa olisi vielä joku päivittäinen pahis tai sitten ruokvaliolla ei ole mitään vaikutusta asiaan.



Meillä muuten anthistamiini vaikuttaa niin että jos esikoinen sai tuollaisen huutokohtauksen niin anthistamiinilla se loppui noin 10-15 minuuttia antamisen jälkeen mutta ilman antihistamiinia jatkui tunninkin. Eli sitäkin voi kokeilla josko sillä on merkitystä asiaan ?



Jos epäilyttää että joillakin ruoka-aineilla voisi olla vaikutusta asiaan niin kohtalotovereita ym. löytyy www.histamiini.com sivustolta