Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Petri Tammisen kirja Sinua sinua kertoo mielestäni tyytymissuhteesta
22.07.2025 |
Onko joku muu jo tuon lukenut? Mitä olitte mieltä?
Hassulla tavalla tuli palstan keskustelut mieleen. Kirjassa miespäähenkilö haikailee Prahassa tapaamaansa naista, joka ei koskaan ollut rakastunut häneen ja jonka kanssa hänellä oli kaukosuhde noin vuoden ajan, kunnes nainen lopetti suhteen. Sydänsuruissaan mies ryhtyy seurustelemaan toisen naisen kanssa ja menee naimisiin, saadaan lapset ja eletään keski-ikäiseksi, mutta mies ei silti unohda Prahan naista. Hän googlaa naista, kunnes viimeinkin löytää hänet ja pyytää tapaamista. Vaimo ei ole tietävinään ketä mies menee tapaamaan - hän on koko ajan tiennyt olevansa kakkonen.
Loppuratkaisu on päälleliimatun tuntuinen, riidan jälkeen mies tajuaa ketä todella rakastaa: vaimoa. Vaikka on taas tullut torjutuksi Prahan naisen taholta, jonka kuitenkin mielessään on kääntänyt niin, että nainen olisi odottanut suurta rakkaudentunnustusta ja paluuta yhteen (tähän vihjataan).
Petri Tamminen on yksi Suomen parhaita kirjailijoita, mutta tämä oli ensimmäinen kirja, jonka koin hyvin epämiellyttävällä tavalla häiritseväksi. Päähenkilön itsekeskeisyys ja Elämä on toisaalla -asenne virittyi väkisinkin vaimon tuntojen kautta; miten surullinen valinta aviomieheksi ja miten vähään tyydytäänkään monissa suhteissa. Ja Prahan nainen oli ehkä hieman jännäjennan tyyppinen. Ei miehiä todellisuudessa haittaa, että naisilla on monia suhteita, he rakastuvat aina niihin naisiin, jotka ovat muidenkin silmin suosittuja. Ja itsevarmoja.
Itselläni on sellainen tausta, että miehet rakastuivat minuun helposti ja olen vasta vanhempana ymmärtänyt, että aiheutin monelle sydänsuruja. Kerran jopa eräs homomies, joka oli kanssani samalla yläasteella (en ollut missään tekemisissä hänen kanssaan, en tuntenut edes ulkonäöltä) tunnusti humalassa, että olen hänen ensirakkautensa. Kaukorakkaus siis. Minulle ihastuneet olivat vain arkipäiväisiä ja yhdentekeviä tapauksia, nuorena mielenkiinto on niin voimakkaasti omassa itsessä. Yläasteella oli monia seurusteluja (ei yhdyntäseksiä kuitenkaan), missä poika vaihtui kuin paita ja katsoin tieteellisellä mielenkiinnolla millaisiin kärsimyksiin se johti. Seurustelukumppanit olivat vanhempia, yksi heistä oli halunnut kihlautua ja vihjaili itsarilla, kun jätin hänet noin kuukauden seurustelun jälkeen. Nämäkin kokemukset tulivat mieleen kirjaa lukiessa.
Antoisa ja ajatuksia herättävä kirja jälleen kerran Tammiselta.
Kommentit (60)
En ole vielä lukenut, mutta kiitos kirjasuosituksesta, pääsi lukulistalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä lukenut, mutta kiitos kirjasuosituksesta, pääsi lukulistalle.
Tämä kirja Tammiselta oli itsessäni eniten ajatuksia herättävä. Muut teokset ovat humoristisia ilman omaa kosketuspintaa, koska hänen päähenkilönsä ei ole sillä tavalla herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen. Onpahan vain yhdenlainen koomisesti viritetty kuvaus tietynlaisesta miehestä. Kun vaimo oli lähelle, hänen näkökulmansa piirtyi esille toisella tavalla kuin missään edeltävässä kirjassa - siis myös omasta näkökulmastaan eikä vain miehen näkökulmasta.
En ole ehkä ihan kaikkia Tammisen kirjoja lukenut, mutta suurimman osan. Silti tämä on ehdottomasti paras. Ap
Mun sukulaispoika ajoi mopolla rekan alle kun ensirakkaus jätti.
Eikö sulla ap riittänyt yhtään empatiaa niiden poikien sydänsuruihin?
Aloituksesta jäi vielä pois se (pelkäsin, että tila loppuu kesken), että päähenkilömiehen ajatukset tilanteestaan auttoivat eläytymään niiden minuun ihastuneiden miesten tuntemuksiin. Mutta edelleen se on itselleni jotenkin todella vieras ajatus, että haikaillaan naista, joka ei ole kiinnostunut. Koska itse en ikinä käyttäytyisi noin, tunteet viilentyvät luonnostaan, jos toinen ei vastaakaan tunteisiin.
Mutta sellaisia, jotka ihastuvat niihin, joita eivät voi saada, on palstallakin paljon. Naisia myös. Joten olen ajatellut olevani onnekas, koska olen rakennettu toisella tavalla. Siksi olen joutunut kokemaan sydänsurua vain kerran, jätettyäni itse ensirakkauteni, koska mielestäni suhteella ei ollut tulevaisuutta. Sen verran kuitenkin, että tiedän miten hirveältä sydänsuru tuntuu. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun sukulaispoika ajoi mopolla rekan alle kun ensirakkaus jätti.
Eikö sulla ap riittänyt yhtään empatiaa niiden poikien sydänsuruihin?
Olin pahoillani sen puolesta, joka vihjaili itsarilla ja vähän kauhuissani, mutta en tiennyt mitä sydänsurut ovat. En ymmärtänyt kuinka kova kipu se on, kun en ollut sellaista itse kokenut. Ja toisaalta olin itsekeskeinen ja kiinni omissa murheissani kuten kaikki teini-ikäiset. Eivät he valtavasti muita ajattele eivätkä ajattele monet aikuisetkaan. Minkäpä sille mahtaisikaan, jos joku ihastuu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiksi kukaan muu vielä ole ehtinyt tätä lukea? Aika uusi kirjahan tämä on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eiksi kukaan muu vielä ole ehtinyt tätä lukea? Aika uusi kirjahan tämä on. Ap
Ei ketään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiksi kukaan muu vielä ole ehtinyt tätä lukea? Aika uusi kirjahan tämä on. Ap
Ei ketään kiinnosta.
Ainakin kolmea tähän mennessä. Ap
"Itselläni on sellainen tausta, että miehet rakastuivat minuun helposti ja olen vasta vanhempana ymmärtänyt, että aiheutin monelle sydänsuruja. Kerran jopa eräs homomies, joka oli kanssani samalla yläasteella (en ollut missään tekemisissä hänen kanssaan, en tuntenut edes ulkonäöltä) tunnusti humalassa, että olen hänen ensirakkautensa. Kaukorakkaus siis. Minulle ihastuneet olivat vain arkipäiväisiä ja yhdentekeviä tapauksia, nuorena mielenkiinto on niin voimakkaasti omassa itsessä. "
Olen ajatellut samoin siis tehnyt saman huomion omasta käytöksestä. Tarkoituksella en sydämiä ole rikkonut, mutta
minun elämä oli nopearytmistä. Kaikki mikä tuli suurella tunteella, hälveni yhtä nopeasti tai jos olin kiinnostunut, se
meni nopeasti ohi. Mukavaa, että joku kehtaa kirjoittaa itsestään noin, siis kutsua itseään noin eikä esitä parempaa
ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiksi kukaan muu vielä ole ehtinyt tätä lukea? Aika uusi kirjahan tämä on. Ap
Onko sitä kirjaa olemassa? En vielä tarkistanut. Eihän täällä tiedä, lankeaako johonkin trollin metkuun.
Olet varmasti hieno nainen, kun homotkin rakastuu näkemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjan päähenkilön nimi oli muuten Petri. En tiedä miten omaelämäkerrallinen teos oli, mutta sekin tulee mieleen, ettei kirjailijan vaimon osa ole mitenkään hemaiseva.
En ikinä ottaisi minkäänlaista taiteilijaa miehekseni. Riittää hyvin, että perheessä on yksi taiteilija. Ap
Kyllä mun mies pitää olla jonkin sortin taiteilija tai taiteen ymmärtäjä...
Ihmisluontoon kuuluu jotenkin se, että aina haluaa sitä, mitä ei voi saada ja se, minkä saa menettää kiinnostavuutensa melko nopeasti. Ihan varmasti, jos tuon kirjan mies olisi saanut Prahan naisen, olisivat menneet naimisiin, tehneet lapset ja alkaneet elää Prisma-arkea, niin jossain vaiheessa olisi miehellä alkanut vieraisiin pöytiin kuikuilu ja menojalka vipattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta jäi vielä pois se (pelkäsin, että tila loppuu kesken), että päähenkilömiehen ajatukset tilanteestaan auttoivat eläytymään niiden minuun ihastuneiden miesten tuntemuksiin. Mutta edelleen se on itselleni jotenkin todella vieras ajatus, että haikaillaan naista, joka ei ole kiinnostunut. Koska itse en ikinä käyttäytyisi noin, tunteet viilentyvät luonnostaan, jos toinen ei vastaakaan tunteisiin.
Mutta sellaisia, jotka ihastuvat niihin, joita eivät voi saada, on palstallakin paljon. Naisia myös. Joten olen ajatellut olevani onnekas, koska olen rakennettu toisella tavalla. Siksi olen joutunut kokemaan sydänsurua vain kerran, jätettyäni itse ensirakkauteni, koska mielestäni suhteella ei ollut tulevaisuutta. Sen verran kuitenkin, että tiedän miten hirveältä sydänsuru tuntuu. Ap
Sä olet täällä ollut jo ihan aamulla tarinoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta jäi vielä pois se (pelkäsin, että tila loppuu kesken), että päähenkilömiehen ajatukset tilanteestaan auttoivat eläytymään niiden minuun ihastuneiden miesten tuntemuksiin. Mutta edelleen se on itselleni jotenkin todella vieras ajatus, että haikaillaan naista, joka ei ole kiinnostunut. Koska itse en ikinä käyttäytyisi noin, tunteet viilentyvät luonnostaan, jos toinen ei vastaakaan tunteisiin.
Mutta sellaisia, jotka ihastuvat niihin, joita eivät voi saada, on palstallakin paljon. Naisia myös. Joten olen ajatellut olevani onnekas, koska olen rakennettu toisella tavalla. Siksi olen joutunut kokemaan sydänsurua vain kerran, jätettyäni itse ensirakkauteni, koska mielestäni suhteella ei ollut tulevaisuutta. Sen verran kuitenkin, että tiedän miten hirveältä sydänsuru tuntuu. Ap
Niin, kun ei millään unohda miestä, ei ikinä. Kun joku vaan asustaa siellä sydämessä ja on sinne rakentanut majansa. Kun luulee unohtaneensa, eikä unohtanutkaan. Pitää vaan odottaa, että kulkuri ihan itse poistuu sieltä sydämenmajasta ja siihen saakka hän kulkee mukana kuin loiseliö. Joitakin ihmisiä ei vaan unohda, vuodesta toiseen heidät muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Olet varmasti hieno nainen, kun homotkin rakastuu näkemättä.
Homoilla on jokin ton tyylinen piirre ihan oikeasti. Ne on mukavia kavereita naisille, koska ne tavallaan palvoo sitä naisystäväänsä.
Minusta kirja kuvasi hyvin raa'asti ja realistisesti ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen painostavaa tunnetta, jossa pelko ja seksuaalinem himo sekoittuvat yhteen.
Huumeissako aamusta raapustat täällä pitkiä tekstejä, koska olet niin yksinäinen?
Ap, tuohon aikaan pitäisi nukkua tai lähteä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet varmasti hieno nainen, kun homotkin rakastuu näkemättä.
Homoilla on jokin ton tyylinen piirre ihan oikeasti. Ne on mukavia kavereita naisille, koska ne tavallaan palvoo sitä naisystäväänsä.
Täh? En kyllä tunnista tuota ja ihan homo olen itse. Jotkut naiset kyllä ovat käsittäneet ihan tavallisen kohteliaisuuden flirttailuksi.
Alue: Aihe vapaa
Kirjan päähenkilön nimi oli muuten Petri. En tiedä miten omaelämäkerrallinen teos oli, mutta sekin tulee mieleen, ettei kirjailijan vaimon osa ole mitenkään hemaiseva.
En ikinä ottaisi minkäänlaista taiteilijaa miehekseni. Riittää hyvin, että perheessä on yksi taiteilija. Ap