Onko teillä muuttunut elämän aikana haaveet ja millaisia ne ennen oli?

Paljonkin, esim. lastesaaminen, elinikäiset ystävyyssuhteet ja mökki.

Ei ole ollut raskasta, oon aika hyvä ns. päästämään irti.

Ehkä ennen oli pakko saada omakotitalo, nykyään ehkä ei. Olen kokenut nyt omakotitalo asumisen tiiviisti asutussa omakotitalo alueella josta kyllä tykkäsin, mutta pakon edessä jouduin muuttamaan vuoden alussa luhtitaloon. Luhtitalo yhtä rauhallinen, joten ehkä nykyään tärkeintä on se, että asunto on rauhallinen ja suhteellisen edullinen. 

Itsensä tutkiskelua olen joutunut nyt paljon tekemään ja paljon on vielä edessä. Ehkä vielä joskus muutan omakotitaloon, kun elämäntilanne sen sallii. 

Olen 1 luokalta asti unelmoinut sitä, että voisin pelastaa maailman ihmisiltä, ja että minä olisin se joka tuhoisi ihmiset. Sama unelma yhä pyörii aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Paljonkin, esim. lastesaaminen, elinikäiset ystävyyssuhteet ja mökki.

Ei ole ollut raskasta, oon aika hyvä ns. päästämään irti.

Minulla irti päästäminen on aina raskasta, otan sen tosi raskaasti ja on hämmentävää myöntää itselle, että entiset haaveet ei vastaa enää tämän hetkisiä tarpeita. Ehkä se on myös sitä itsensä hakemista minulla, ihmettelen että miten entiset haaveet voikin muuttua, kun olen koko ikäni luullut toisin. Kai se elämä vain muovaa sitten tarpeita ja ihmistä.

Ennen oli pakko saada parisuhde, nyt sinkkuna ollut 14 vuotta jota en enää vaihtaisi.

Vaikka kuinka paljon! Nuorena oli tosi paljon isoja suunnitelmia - miten luon menestyvää uraa, parannan työlläni pienen ripauksen verran maailmaa, matkustelen ja saan perheen nuorena ja menen nuorena naimisiin. Ei toteutunut yksikään :D Elämä myös murjonut sen verran että yleisesti ottaen koen että hyvä elämä on elämä ilman mitään valtavan isoja vastoinkäymisiä. Ne riittää. Enemmästä en uskalla enää unelmoida.

Ei ehkä niinkään paljon, jos vertaa esim haaveitaini 19v ja nyt 33v. Tai no nuoruuteen tietysti kuului että unelmoi parisuhteesta, ja sellaisen sain. Ja vieläkin unelmoin että parisuhde säilyy elämänmittaisesti onnellisena. Mitään materialistia haaveita mulla ei oo juuri koskaan ollut, en unelmoi hienosta talosta, autosta yms. En unelmoi lapsista, tiesin jo etten halua siinä 18-19v vaikka itsellänikin oli pieniä epäilyksiä että ehkä mieli muuttuu...

Nuorempana en tykännyt reissata juuri yhtään, sitten läheisiä läks ulkomaille ja kävin itsekin siellä kerran ja oli kyllä sellainen kokemus, että nyt on haavena päästä uudelleen.

Oikeataan nykyään haaveilen vain melko tavallisesta arjesta, johon kuuluu joskus aina pieniä seikkailuja, niinkuin just tuo tekemäni ulkomaanmatka tai sitten jotain muuta ettei käy liian tylsäksi :P