Vielläkö joku uskoo Suomen valtionvelan taittamiseen?
Suomi ottaa nyt OrpoPurran aikana JO ilman puolustusmenojen nostoa, Trumpin tulleja, EU-budjetin nostoa historiallisen paljon velkaa ja noi lisämenot tulevat myöhemmin päälle. Nyt ei ole edes viime kauden vakavia kriisejä pandemiaa ja energiakriisiä, joiden suuret lisämenot hyväksyivät myös silloiset oppositioporvarit 100%:sti, Orpon kokoomus vaati vielä paljon annettua enemmän yritysten koronasossutukia. Ja ennätysvelan lisäksi OrpoPurra vielä sopeuttaa 9-10 mrd eurolla jättileikkauksin ja alv-tasaverokorotuksin, niin että EVA:n mukaan tänä vuonna palkansaajien verotus (työ/kulutus) on kovinta 10 vuoteen. No työllisyyden paskominen 70 000 hengellä ja työllisyystavoitteen valuminen 170 000 työllisen päähän maksaa noin 3,5 mrd euroa vuosittain. EU:n toisiksi pahimmaksi saatu työttömyys ja ennätyskonkurssit tuovat lisää miljardimenoja ja suurituloisten sekä yritysten velkavetoiset "dynaamiset vaikutukset" tuovat useamman miljardin euron vuotuisen lisävelanottotarpeen.
Kommentit (18)
Kun nämä älyn jättiläiset ovat hallituksessa, on velan määrällä vain yksi suunta ja se on kasvu.
En ole uskonut koko tämän hallituksen aikana.
VM budjettipäällikkö Mika Niemelä, IMF ja OECD kannattavat SDP:n ehdottamia veroetu ja -tukileikkureita
Ei kelpaa OrpoPurralle. Muutama viikko sitten TV-uutisissa ja myöhemmin A-studiossa Valtiovarainministeriön budjettipäällikkkö Mika Niemelä ehdotti puolustusmenojen noston ja kestävyysvajeen sekä ennätyksellisen velanoton hillintään SDP:n jo aikaa sitten esittämiä miljardiluokan säästöjä eli "leikkauksia" ja "veronkorotuksia" eli eliitin veroetujen ja elinkeinoelämän tukien sekä veroetujen leikkauksia.
VM:n budjettipäällikkö otti samat kohteet esiin: Listaamattomien yritysten veroetu (7,5% osinkovero), institutionaalisten sijoittajien eli säätiöiden, yhdistysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen 5% lähdevero, elinkeinoelämän mm. yritysten ja maatalouden verotuet ja suorat tuet.
Olemme 2 vuotta kuunnelleet ja lukeneet kokoomuksen, persujen, RKP:n ja KD:n selityksiä, ettei SDP:llä ole vaihtoehtoja eikä se ole esittänyt mitään. Kuitenkin SDP vasemmistoliiton kanssa esittää täysin samoja keinoja kuin VM, IMF ja OECD, mutta aivan kuin oikeisto ei vaan ymmärtäisi kun niiden omilta eturyhmiltä halutaan leikata saavutettuja etuja, joskin mm. VM:n mukaan turhia ja jopa haitallisia.
Vuoden 2019 Rinteen hallitusneuvottelussa jopa Suomen Yrittäjät oli pettynyt hallitusneuvotteluihin, jossa heidän mukaansa turhia ja haitallisia yritystukia oltaisiin helposti leikattu 500 miljoonalla eurolla, toki Orpon hallitusneuvottelussa Suomen Yrittäjät ei tällaista tuonut julki, vaikka Orpo, Purra, Henriksson ja Essayah eivät saaneet leikattua niitä latin latia.
Vierailija kirjoitti:
Kun nämä älyn jättiläiset ovat hallituksessa, on velan määrällä vain yksi suunta ja se on kasvu.
Nyt Pääasia että persujen kannatus romahti kolmessa vaaleissa peräkkäin kaksikolmasosaa ja tippuu edelleen pohjamutiin. Joutavat petturit. 🤣🤣🤣🤣
Niin lupailivat paljon, mutta velkaa saatiin. Se siitä sitten.
Lakkasin uskomasta siihen viime vuoden keväällä. Nykyhallitus ei osaa tehdä muuta, kuin kurjistaa ihmisten elämää ja lisätä työttömyyttä.
Ikävä on edellistä hallitusta.
Persujen äänestäjät, mitä niitä jotain 10% kansan alimman älydesiilin joukossa on, uskovat. Edustajat eivät usko. Kokoomushan tahtoo vain siirtää velkarahaa rikkaimmille, kuten aina.Jos jotain talousosaamista on, ideologia ja kaverit menevät edelle. Lopultahan keskiluokka maksaa kaiken korkoineen.
mutta onneksi on pensaa eurolla! Eiku....
Velkaa on otettu ulkomaita varten joka maassa ja yrityksiä varten. Ei pelkästään että se olisi kotimaisille ihmisille, joilla olisi ollut tarve.
En usko enää poliitikkojen lätinöihin ollenkaan. Ne tekee aina päinvastoin mitä lupaa.
Nykyhallitus on kuin elefantti posliinikaupassa. Eli en usko.
Tilanne pahenee taas kun sdp on ensi vaalien jälkeen johtopuolue. Kulutusjuhlat velaksi taas alkaa.
Onpahan ainakin hyvä tekosyy kyykyttää huono-osaisia ja köyhiä ottamalla heiltä viimeisetkin lantin rippeet kukkaron pohjalta.
Kapitalismi on järjetön systeemi joka kieltäytyy hyväksymästä että ihmisen biologia ei vaan mene minnekään. Ruokaa, suojaa ja hoitoa on saatava joka päivä eikä niitä voi ottaa pois vaikka neliskulmaiset vihreät paperinpalat loppuisivatkin. Minä en voi lopettaa syömistä!! Se on biologisesti mahdotonta!!
Vanhimpia valtionvelkoja tulisi vain yksinkertaisesti alkaa pyyhkimään pois. On täysin järjetöntä vaatia maksuun 200:kin vuotta vanhoja juttuja joista sopineet sukupolvet eivät edes elä enää. Perinnässä tulisi myös aina ottaa huomioon inhimillinen kohtuus. Ihminen ei voi lopettaa syömistä ja sairaudet on hoidettava. Näihin puuttuminen vain epävakauttaa yhteiskunnan täysin turhaan ja pahentaa asioita.
Orpopurra teki sen, mihin oppositio uskoi. TÄYSTUHON. Uhoa ilman järkeä tai kokonaiskuvaa. Onneksi uudet vaalit tulevat ja kansa on huonommin vedätettävissä, ainakin toivon niin.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne pahenee taas kun sdp on ensi vaalien jälkeen johtopuolue. Kulutusjuhlat velaksi taas alkaa.
Tätä huonommin ei voi Suomen politiikkaa hoitaa.
Suomen historian eniten velkaa ilman viime hallituskauden kriisejä, joiden lisämenot kokoomus, persut ja kd hyväksyivät silloin oppositiossa 100%:sti ja Orpon kokoomus vaati yritysten koronasossutukemista vielä paljon lisää. Nyt tehdään ennätyksellisesti velkaa vaikka sopeutetaan jättimäisesti 9-10 mrd eurolla ennätysvelanoton päälle leikkauksilla ja alv-tasaverojen nostoilla, niin että palkansaajien verotus on tänä vuonna EVA:n mukaan korkeinta 10-vuoteen! Työllisyys on paskottu, joka tuo noin 3,5 miljardin euron lisämenot vuosittain (noin 170 000 takamatka hallitusohjelman työllisyyslupauksiin). Ennätysvelanoton aikana suurituloisille ja elinkeinoelämälle annetut veronalennukset tuovat myös miljardiluokan velkavetoiset lisämenot vuosittain. Luottamus ja kotimaan kysyntä paskottu ankeuttavalla kurjistamispolitiikalla. Kukaan ei voi paskemmin toimia Suomen turmioksi.
Menetetty peli. Helppohan se on ottaa lisää velkaa... kunnes sitä ei enää saa. Ehkä EU puuttuu vihdoin tilanteeseen.