Millainen oli ensimmäinen ulkoseksikokemukeesi?
Nuo ekat kerrat on nyt selvitetty, mutta millaisessa tilanteessa sait ensimmäisen kerran ulkona luonnossa, rannalla puutarhatuolissa tms.
Kommentit (23)
Teineinä oltiin yökävelyllä ja poikettiin vanhan päiväkodin pihalle. Tää oli siis aikaa ennen kameravalvontaa joka paikassa. Tehtiin se vanhan kiipeilytelineen alla, missä oli tenavina kiipeilty. Hiekkaa meni vähän joka paikkaan, mutta onneksi ei pimppiin. Poika halusi aina olla päällä ja minä kellistyin tyttömäisesti selälleni alle. Rakasteltiin silloin ihan joka kerta noin.
Transnainen asettui puut vasten ja levitti pyllyään kutsuvasti. Hieroin liukuvoidetta hänen pyllynreikäänsä ja omalle kalulleni. Sitten varovasti sisään ja molemminpuolinen nautinto alkoi. Oli ihanaa. Lopuksi tyttökin laukesi. <3
Vierailija kirjoitti:

Kellistyit tyttömäisesti, mutta olet siis mies?
Vierailija kirjoitti:
Transnainen asettui puut vasten ja levitti pyllyään kutsuvasti. Hieroin liukuvoidetta hänen pyllynreikäänsä ja omalle kalulleni. Sitten varovasti sisään ja molemminpuolinen nautinto alkoi. Oli ihanaa. Lopuksi tyttökin laukesi. <3
Oi jospa sais joskus..
M59
Uusi tyttöystävä mukaan lintuen kevätmuuton seurantaan. Kun saavuttiin merenrannalla niemenkärkeen ja sopivan näköiselle teltapaikalle, niin pudotin kantamani tyttöystävän makuupussin maahan: Osui keveen ja omppuviinipullo säpäleiksi. Onneksi oli halpis makuupussi. No siitä alkoi reissu. Onneksi itsellä erikoiskokoinen untuvapussi johon me molemmat hoikat tenit mahduttiin. Meni koko pitkä helteinen viikonloppu naimiseen makuupussissa,, enkä ehtinyt bongaamaan lintuja ollenkaan. Onneksi oli koko paketti (10kpl ) kortsuja mukana. Hienoja muistoja, mitä muistella vaimon kanssa vieläkin.
Tyttöystävän mökillä oltiin soutelemassa järvellä kahdestaan. Päällä vain uikkarit ja bikinit. Siinä soutaessa pääsin katselemaan upeaa bikinivartaloa samalla kun keskipäivän aurinko lämmitti muutenkin uikkarieni etumusta. Panetti. Koska tytön vanhemmat olivat mökillä, soudimme vähän kauemmaksi näkösuojaan pikku autiosaarelle keskelle järveä. Rantauduimme ja kävelimme sisemmällä saaressa olevan kaatuneen männynrungon luo jossa otin takaapäin kiinni tytön lantiosta ja mitään kysymättä vedin bikinien alasosan alas. Otin puolikovan kaluni esiin, kallistin tytön ylävartaloa eteenpäin ja työnnyin sisään. Panettanut oli häntäkin, koska pillu oli aivan märkä. Laukesin muutamassa minuutissa ja viimeistelin hänetkin sormilla. Pulahdimme vielä uimaan ennen paluumatkaa.
Yleisellä uimarannalla tuli mun eka kerta vasta 40v kieppeillä. Uuden naisen kanssa ottamassa aurinkoa. Yks lapsiperhe kaukana uimassa. Monen tunnin esileikki takana. Pakko oli avata naisen narubiksut ja vetää lusikassa mallit sisään.
Oli muuten todella kiihottava tilanne
Kalajoen raviradan parkkipaikalla varattu rouva otti suihin
Vierailija kirjoitti:
Kalajoen raviradan parkkipaikalla varattu rouva otti suihin
Nauraa!
Eka tyttöystävän kans mentiin hiekkakuopalle, kiivettiin mäen päälle ja tyttö levitti takkinsa varvikon suojaksi. Rakasteltiin pitkään, pikkusen äitinsä oli ollut pahana kun edellisvuoden puolukat sotki takin.
Aikoinaan iltapäivällä koulun jälkeen kaukalossa laitojen suojissa maaten pojan takin päällä. Oli silti kylmä olla pylly ja toinen jalka kokonaan paljaana, mutta eipä se nuorena haitannut. Terkkuja Teemulle 😘
Erään tyttöystävän kanssa oltiin tulossa jostain juhlista kesäiltana. Jotenkin tuli mieleen, että pitäiskö helpottaa kummankin kiimaa, vaikka kotiin ei ollut enää kuin 10 km. Ajettiin metsätielle ja siellä tehtiin ainakin puuta vasten takaapäin. En muista tulinko, mutta läimäytin puuvitsalla muutaman punaisen raidan tyttöystävän pakaroille. Se jäi mieleen siitä sessiosta.
En minä ainakaan muista. Ulkona on pantu mutta ei mikään niistä kerroista ole erityisesti jäänyt mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan iltapäivällä koulun jälkeen kaukalossa laitojen suojissa maaten pojan takin päällä. Oli silti kylmä olla pylly ja toinen jalka kokonaan paljaana, mutta eipä se nuorena haitannut. Terkkuja Teemulle 😘
Voi nuoruus! Mä nojasin suudeltavana puukässäluokan takana palotikkaisiin ja yleensä sitten jatkettiin sängyssä jomman kumman kotona pötköllään. Joskus kiima kasvoi liian suureksi ja rakasteltiin seisaaltaan siellä takapihalla.
Rengas tyhjeni autosta ja ajoin levarille vaihtamaan, kun olin kyykistyneenä rengaan luona, joku rekkamies tuli ja tuuppasi haisevan kalunsa suuhuni.
T. Arto
Ensimmäisenä vai liekö toisena yhteisenä kesänä. Olimme vanhempieni kanssa Saimaalla veneilemässä ja rantautumisen jälkeen ajoimme (nykyisen) vaimon kanssa pikkuveneellä saaren toiselle puolelle. Kävimme pitkäkseen rannasta vähän pusikon puolelle ja aloimme hommiin, enemmän ehkä hänen toiveestaan.
Kerta jäi ainoaksi mutta vieläkin vuosikymmenten jälkeen vaimo jaksaa sitä muistella ja miettiä että pitäisikö joskus uudestaan. Itselle on jäänyt lähinnä mieleen kävyt, neulaset ja muurahaiset.
Vierailija kirjoitti:
Rengas tyhjeni autosta ja ajoin levarille vaihtamaan, kun olin kyykistyneenä rengaan luona, joku rekkamies tuli ja tuuppasi haisevan kalunsa suuhuni.
T. Arto
Ai Arto oli sun nimi, nielit kyllä hyvin. Koska uusittais, sama paikka..?
T. Jaakko
Lasketaanko teltta ulkoseksiksi? Jos joo, niin sitten varmaan Provinssissa. Ahdasta oli mutta hommat saatiin hoidettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rengas tyhjeni autosta ja ajoin levarille vaihtamaan, kun olin kyykistyneenä rengaan luona, joku rekkamies tuli ja tuuppasi haisevan kalunsa suuhuni.
T. Arto
Ai Arto oli sun nimi, nielit kyllä hyvin. Koska uusittais, sama paikka..?
T. Jaakko
Siitä aukeni mulle uusi maailma, mistä en ennen ollut tiennyt mitään. Nykyään käyn kesäisin motarin levarilla joka on ensinmäinen kun lähdetään hki kohti porvoota.
T. Arto
Ulkohuussissa tutustuttiin pikkulapsina naapurintytön kanssa salaa sukupuolten eroavuuksiin. Minulla nousi,vaikka en ymmärtänyt syytä. Tyttöä huvitti kova kalu.