Autistiset/neurokirjon naiset, millaisia kokemuksia sinulla on kaverisuhteista?

Löytyy muutama hyvä ystävä vuosikymmenten takaa, joille sopii se, että haluan nähdä harvoin enkä ole jatkuvasti yhteydessä. Monet kaverisuhteet ovat elämän varrella kaatuneet siihen, että se toinen haluaa sellaista minun mielestäni parisuhteeseen kuuluvaa syvää yhteyttä, uskollisuutta ja intensiivistä ajanviettoa.

Myös monet ihmiset ovat todella hankalia, ilkeitä, takertuvia ja herkästi katkeroituvia, niin en uskalla kauheasti mitään kaverisuhteita aloittaakaan, kun ei niistä pääse mitenkään kuivin jaloin ulos, jos huomaa että ihmisessä on jotain sellaista "vikaa", mihin en halua sitoutua. 

Epäonnistumisia. En silti ole katkertoitunut. Minulla on ainakin 1 aito ystävä luulen.

Mulla on samat kaverit säilynyt aikalailla hyvin, ovat enempi tai vähempi saman piirteisiä kuin minäkin. Eivät takerru ja vaadi jatkuvalla syötöllä ajan viettoa tms. Olen heistä niin kiitollinen, kun useiden ihmistyyppien kanssa väsyn smalltalkkiin, höpöttelyyn, jatkuvaan viestitulvaan jne, niin on onni kun on löytänyt samanhenkisiä kavereita.

Koko ikäni olen saanut kuulla arvostelua siitä, että ulkonäköni on vääränlainen, kiinnostuksenkohteeni ovat vääränlaisia, käyttäydyn väärin, reagoin väärin. Olen liian vähän sitä ja tätä ja liian paljon jotain muuta. En luota ihmisiin enää yhtään, olen masentunut ja kärsin yksinäisyydestä. Kunpa voisinkin väittää, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta se on valhe. 

Hyviä ja huonoja. Minulla on muutama läheinen ystävä. En osaa small talkia tai en jaksa sitä, joten viihdyn parhaiten ihmisten kanssa, joiden kanssa voi mennä helposti ns. pintaa syvemmälle. Valitettavasti osa ei ymmärrä sitä, että jaksamisen taso vaihtelee rajusti ja sen takia ystävyyssuhteita on kariutunut. 

Yhtäkkiä välit viilenivät, kun otti exäni ja hänen sukulaisiaan fb kavereiksi.

Minulla ei ollut kaverilaumaa. 1-3 kaveria, joiden kanssa oli läheisemmät välit. En tykkää small talkista. Alle 20-vuotiaana jännitin sosiaalisia tilanteita. Tuon takia ihastusmisjutut meni päin mäntyä. 

Tasapainottelua sen suhteen, haluanko olla tekemisissä jonkun kanssa vai haluanko omaa aikaa. N30

Hyviä. Useimmiten sellaisia erilaisiin ajanjaksoihin sijoittuvia ystävyyksiä jotka ovat hiipuneet kun joku yhdistävä tekijä on poistunut. Eli mielestäni tällaisia ihan normaaleja koulupaikan, töiden, muuton jne. myötä syntyneitä ja hiipuneita kaverisuhteita.

Pysyviksi ovat jääneet ne kaverisuhteet joissa kummankin tyyliin kuuluu se, että ollaan yhteydessä suht harvoin, mutta sitten kun ollaan, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Kokemukseni ovat huonoja ihmisistä ylipäätään. Yläasteella itselläni oli vielä jotain ystävien tapaisia. Kuitenkin sen jälkeen kun lähdin eri kouluun kun nämä itselläni ei ole ollut yhtään ystävää. Kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä ja olen jäänyt yksin. Toisaalta kun itselläni on niin paljon muitakin ongelmia on tämä ongelmistani pienimpiä. En kuitenkaan tiedä, mitä ikäiseni tekevät, enkä ole tekemisissä oikein kenenkään ihmisen kanssa muutenkaan. En pidä ihmisistä ja pelkään sosiaalisia tilanteita. 

Vierailija kirjoitti:

Koko ikäni olen saanut kuulla arvostelua siitä, että ulkonäköni on vääränlainen, kiinnostuksenkohteeni ovat vääränlaisia, käyttäydyn väärin, reagoin väärin. Olen liian vähän sitä ja tätä ja liian paljon jotain muuta. En luota ihmisiin enää yhtään, olen masentunut ja kärsin yksinäisyydestä. Kunpa voisinkin väittää, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta se on valhe. 

Sinulla on siis tyypillinen autistin ulkonäkö? Silmät syvällä kuopassa, iso otsa, silmälasit köyryselkä ym

Joku taisi suuttua, kun autisteillakin on kavereita mutta itsellä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Menkää saatanan vammaiset laitokseen!!!

Eiku mä meen kohta töihin. Palkkapäivänä tipahtaa tilille 4000 euroa. Suosittelen samaa sinulle :)

Hyvin harva neurotyypillinen ynmärtää mua oikein.

Olen joutunut kiusatuksi, huijatuksi, ihmissuhdepelien pelinappulaksi. En ole ajoissa ymmärtänyt esimerkiksi että joku on kiinnostunut jostain miehestä ja mut on pitänyt juonitella pois pelistä jonka osa en oo ees tajunnut olevani. 

Osa myös välttelee tai inhoaa mua vaikka ei edes tunne ja olen jäänyt sen takia ulos porukoista ( on jätetty kutsumatta bileisiin joissa on ollut saman ystäväporukan jäseniä ja oon sit kuullut jälkikäteen että joku jonka kanssa en ees oo jutellut ei vain tykkää musta ). 

Ymmärrän että mut on helppo käsittää väärin ja monesti möläytän jotain minkä itsekin jälkikäteen tunnistan olleen tosi typerää. Pyydän usein anteeksi oma-aloitteisesti. Jotkut ottaa sen vastaan, jotkut ei. 

Jotkut ei vain ikinä kysy että mitä oon tarkoittanut tai ilmaise asiallisesti, että hei, toi sun heitto tuntui ikävältä. He vain välttelevät vaikka oltais samaa porukkaa eivätkä selvitä asioita. 

No, jokaisella on oikeus välttää ihmisiä joista eivät pidä eikä ole pakko selvittää mitään tai antaa toista tilaisuutta. Se pitää vain hyväksyä. Ikäväksi se muuttuu jos aletaan puhua pahaa ja jotkut ei halua itse muodostaa omaa käsitystään vaan uskovat juttuja. 

Jatkan toisessa viestissä. T: ADHD dg,  ehkä myös autismin kirjolla

Nuissa tämän vuoden miss Suomi kilpailijoissa oliko peräti pari kirjolla olevaa tyttöä. Lukasin tyttöjen esittelyt.

(Autistitytöt oli vielä näteimmästä päästä.)

ADHD dg, ehkä autismin kirjolla, jatkaa: 

Pahimmat jutut olen kokenut lapsuudesta vähän päälle kolmekymppiseksi. 

Sain lapsen päälle kolmekymppisenä vakaassa parisuhteessa. Sen jälkeen ei ole ollut juurikaan ongelmia ystävyyssuhteissa.

Tutustuin yhden ADHD:n perineen lapseni ystävän äitiin. Lapset olivat tutustuneet koska kaksi ADHD:ta usein bondaa. Sama kävi sitten meidän ADHD-äitien kesken. Lisäksi mulla on yksi äitikaveri jolla on ehkä ADHD ja ainakin oli vaikea lapsuus samoilla seuduilla kuin missä itsekin lapsuuden olin ja hänenkin kanssaan voi heittää mustaakin huumoria mistä vaan. 

Neurotyypillisiä äityleitä vältän koska he eivät vain tajua. Enkä puhu lapsettomille neurotyypillisille tutuille esim. Kuinka äitiys on välillä raskasta koska he ottavat värikkään ilmaisuni liian vakavasti. 

Opiskelen nyt aikuisena kun lapsi on isompi ja kurssilla tutustuin ja ystävystyin ADHD - naisen kanssa ja yhden jolla on OCD sekä yhteen joka on käynyt läpi pahan työuupumuksen niin kuin minäkin. 

Johtopäätökseni on että ystävän täytyy olla ADHD ja/tai kokenut raskaita juttuja että voidaan samaistua toisiimme ja ystävystyä. 

Mulla on kyllä kokemusta siitäkin että joku on kirjolla, mutta lisäksi on muutakin esim. Persoonallisuushäiriö joka on sitten estänyt terveen reilun ystävyyssuhteen muodostamisen ja ylläpitämisen. 

Vierailija kirjoitti:

Menkää saatanan vammaiset laitokseen!!!

Kyse ei ole kehitysvammaisuudesta. Kehitysvammaisuudessa on kyse matalasta älykkyysosamäärästä. 

Autismi tai ADHD ei vaikuta älyyn. Minulla on esimerkiksi älykkyysosamäärä 132. Moni menestyjä ja kuuluisa henkilö on kirjolla tai ADHD. Kuten Einstein esimerkiksi. 

Toki ADHD/autismi ei tee ihmisestä myöskään älykästä sen enempää kuin neurotyypillisyys. 

Laitokseen ei oteta ihmisiä jotka ovat työkykyisiä ja toimintakykyisiä. 

Kyse ei ole myöskään mielisairaudesta. Suomessa laitokseen on vaikeaa päästä myös mielenterveyssyistä. Pitää olla psykoosissa, vaaraksi itselleen/muille ja suljetun laitoshoidon täytyy olla ainoa sopiva hoitomuoto. 

On mielestäni törkeää sanoa: " Menkää laitokseen! " tai " Mene hoitoon! ". Se on törkeää niitä kohtaan joilla on vaikka vaikea masennus eivätkä he millään pääse hoitoon. Se ettei Suomessa pääse hoitoon koskettaa monia ja heidän omaisiaan myös. 

Myöskään vaaralliset ihmiset kuten sarjamurhaaja psykopaatit eivät joudu tahdonvastaiseen hoitoon koska persoonallisuushäiriö ei ole lain mukaan mielisairautta. 

Yhteiskuntarauhan vuoksi olisi hyödyllisempää kampanjoida sen eteen että lakia muutettaisi niin, että jos on persoonallisuushäiriön takia vaaraksi muille niin joutuisi laitokseen. 

Autistien kiusaaminen on hyödytöntä. 

No nyt lähes nelikymppisenä ei juuri ole ystäviä ja sinällään parempi että on pienet piirit. Kaipaisin kuitenkin paria ystävää omasta kaupungista. Mä saisin kyllä kavereita, mutta mulle on tärkeää ihmissuhteissa, että on toisen kanssa samoilla aaltopituuksilla ja aika harvan kanssa klikkaa. Vihaan kaikenlaista esittämistä ja rooleja pitäviä ihmisiä ja tykkään aitoudesta. Oon myös ollut koko aikuisikäni syrjäytynyt, joten ei tuu helposti törmättyä uusiin tyyppeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ikäni olen saanut kuulla arvostelua siitä, että ulkonäköni on vääränlainen, kiinnostuksenkohteeni ovat vääränlaisia, käyttäydyn väärin, reagoin väärin. Olen liian vähän sitä ja tätä ja liian paljon jotain muuta. En luota ihmisiin enää yhtään, olen masentunut ja kärsin yksinäisyydestä. Kunpa voisinkin väittää, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta se on valhe. 

Sinulla on siis tyypillinen autistin ulkonäkö? Silmät syvällä kuopassa, iso otsa, silmälasit köyryselkä ym

Autismi ei näy ulkonäöstä.

Toi sun kuvaus kuulostaa opitun jostain telkkarisarjasta jossa on laitettu " stereotyyppinen kiusattu nörtti " rooliin ja tällä roolihahmolla on sitten autismin piirteitä. 

Ehkä joissain " nörteissä " on enemmän autismin kirjon ihmisiä ja siksi tällainen stereotypia on muodostunut. Autisteillahan on usein joku erityinen mielenkiinnon kohde ja jos se sattuu olemaan jotain " nörtähtävää " kuten tiede, niin siitä saa jo kiusaajat vettä myllyynsä ja mielikuva yleistetään koskevan kaikkia. 

Mielikuva on varmaan vahvistunut siitä, että jos autismiin liittyy korkea älykkyysosamäärä ja mielenkiinnonkohde on jokin mikä vaatii ihmiseltä paljon niin sellainen kiinnostaa ja vie huomiota. 

Se on kuitenkin vain stereotypia ja populaarikulttuurin luoma mielikuva. Ei totuus kaikista. 

Ainahan on niin, että ihmisryhmästä erottuu ne kaikkein erikoisimmat ja tavalliset ihmiset jäävät näkymättömiin vaikka ovat enemmistö. 

AP, voisitko avata vähän että mikä kaikki on mennyt pieleen? 

Et voi olla autisti jos sinulla on ystäviä