Oletko koskaan miettinyt menemään
Kuvittele eksääsi x. Minulla niitä on useampia, ehkä sinullakin. Mieti jotain heistä.
Oletko koskaan miettinyt menemään, että silloin kun olitte yhdessä, et osannut edes kuvitella, että jonain päivänä hän on eksäsi. Jonain päivänä hänellä on ehkä PERHE. Että sillä hetkellä se olisi ollut niin absurdi ajatus, mutta tuli todeksi kuitenkin...
Mietin joskus yhtä tiettyä eksää, jota en ikimaailmassa huolisi takaisin missään olosuhteissa, hän oli suuri virhe ja muutenkin ällöttävä. Silti tuntuu jotenkin niin absurdilta, että hän elelee nykyään jonain perheenisänä, kun silloin tilanne oli niin erilainen enkä olisi ikinä osannut kuvitella. En osaa selittää mutta joku siinä ällöttää ja inhottaa, vaikken ikinä haluaisi kyseistä eksää takaisin. Tuntuu vain niin omituiselta miettiä mitä me teimme silloin, eikä kummallakaan ollut mitään tietoa siitä mikä tilanne tulee olemaan tulevaisuudessa. Jokin siinä kakrujen hankkimisessa on sellainen juttu, että se vain muuttaa kaiken pysyvästi. Ihmisessä.
Up