Vanhempani eivät rakastaneet minua

Toiset eivät vain ole rakastettavia persoonia.

Vierailija kirjoitti:

Toiset eivät vain ole rakastettavia persoonia.

Hohhohoh, tuliko nyt parempi mieli sulle? Aikuinen ihminen

Vierailija kirjoitti:

Toiset eivät vain ole rakastettavia persoonia.

Jotkut ovat mulkukuja lapsuudesta lähtien ja jatkavat vinkumistaan vielä aikuisenakin.

Kova kohtalo sinulla, nyyyyyyh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset eivät vain ole rakastettavia persoonia.

 

Hohhohoh, tuliko nyt parempi mieli sulle? Aikuinen ihminen

Mielikuva, jonka tuosta kommentistasi sain, on sellainen että kiireen vilkkaan, silmät kiiluen, kirjoitit tämän "mukahauskan" heiton ja sait pienen ahh-tyydytyksen, kun painoit enteriä. Ehkä hetken tunsit olosi nokkelaksi tai jopa ylivertaiseksi.

Kun ihminen sanoo, ettei ole koskaan tuntenut vanhempiensa rakkautta, se ei ole mikään keskustelun punchline. Se on suru, joka ei kaipaa pisteliäitä analyysejä, vaan jotain, mikä on nykyään harvinaista: kykyä pysähtyä toisen kivun äärelle ilman että tekee siitä vitsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset eivät vain ole rakastettavia persoonia.

 

Hohhohoh, tuliko nyt parempi mieli sulle? Aikuinen ihminen

Mielikuva, jonka tuosta kommentistasi sain, on sellainen että kiireen vilkkaan, silmät kiiluen, kirjoitit tämän "mukahauskan" heiton ja sait pienen ahh-tyydytyksen, kun painoit enteriä. Ehkä hetken tunsit olosi nokkelaksi tai jopa ylivertaiseksi.

Kun ihminen sanoo, ettei ole koskaan tuntenut vanhempiensa rakkautta, se ei ole mikään keskustelun punchline. Se on suru, joka ei kaipaa pisteliäitä analyysejä, vaan jotain, mikä on nykyään harvinaista: kykyä pysähtyä toisen kivun äärelle ilman että tekee siitä vitsin.

Pahoitteluni, piti vastata tuolle toiselle. 

Vanhempani hädin tuskin sietivät minua.

Ahne sukupolvi teki lapsia, koska muutkin tekivät.

Munkaan vanhemmat ei rakastaneet mua, mutta en mä sitä yhtään ihmettele. Aika paska tyyppihän mä olen koko ikäni ollut.

Hosumalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita.

On hämmentävää tajuta tämä fakta kun koko ikä on kuullut sitä perusoletusta: että kaikki vanhemmat rakastavat lapsiaan. Tottakai rakastavat, hehän ovat heidän lapsiaan. Mutta näin ei ole. Kaikki eivät rakasta. Emmekä me oikein ole osanneet pukea sanoiksi sitä mitä rakastaminen on.

Nyt vähän vanhempana sen tajuaa. Ja masennuksesta yritän päästä hyväksymällä tämän faktan. Yritän lopettaa tämän faktan vastustamisen. 

Vanhempani eivät minua rakastaneet ja vaikuttaa siltä että eivät ikinä tule rakastamaan. Mutta joku toinen voi rakastaa.

Se totuus paskoista vanhemmista pitää jossain vaiheessa pystyä hyväksymään että pääsee eteenpäin. Elämän rajuin "sydänsuru", ja surutyönhän voi tehdä mutta haavat ovat niin syvät että ne usein tulevat välillä pintaan läpi elämän, sitä ei kannata säikähtää vaikka tietenkin se on kurjaa ja raskasta. Tsemppiä ap paljon asioiden käsittelyyn 

Vierailija kirjoitti:

Se totuus paskoista vanhemmista pitää jossain vaiheessa pystyä hyväksymään että pääsee eteenpäin. Elämän rajuin "sydänsuru", ja surutyönhän voi tehdä mutta haavat ovat niin syvät että ne usein tulevat välillä pintaan läpi elämän, sitä ei kannata säikähtää vaikka tietenkin se on kurjaa ja raskasta. Tsemppiä ap paljon asioiden käsittelyyn 

Kiitos!

-ap

Äidinrakkaus jäi kokematta, tajusin sen vasta tässä keväällä. Siitä johtuu juureton oloni, etten riitä. Mutta nyt kun sen on tiedostanut, on mahdollista alkaa rakentaa tulevaisuutta aivan erilaiseksi. Kun tajusin, ettei äitini rakastanut mua, koin helpotuksen. Mun ei tarvitse olla hänelle enää lojaali, totella hänen käskyjään tai välittää hänen mielipiteistään. Jos hän ohjaa mua johonkin suuntaan, tiedän ettei se välttämättä ole rakkaudesta vaan manipuloinnista tulevaa johdattelua. Ja siksi SAAN itse päättää, mitä teen missäkin tilanteessa. Olo on vapautunut! Työstettävää riittää kyllä, mutta jokin sisäinen kahle irtosi ja annoin itselleni luvan miettiä asioita omasta näkökulmasta (ne eivät ole vääriä, vaikka äiti niin sanoisikin!). En enää mieti, mitä äiti sanoisi, vaan mietin, mikä on MINULLE oikein ja parhaaksi, ei hänelle! Toivottavasti saat ap tästä voimaa.

Vierailija kirjoitti:

Toiset eivät vain ole rakastettavia persoonia.

5/5

Rumaa ja pahaa lasta on vaikea rakastaa. 

Kiva maksaa ahneen sukupolven eläkkeet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset eivät vain ole rakastettavia persoonia.

 

Hohhohoh, tuliko nyt parempi mieli sulle? Aikuinen ihminen

Mielikuva, jonka tuosta kommentistasi sain, on sellainen että kiireen vilkkaan, silmät kiiluen, kirjoitit tämän "mukahauskan" heiton ja sait pienen ahh-tyydytyksen, kun painoit enteriä. Ehkä hetken tunsit olosi nokkelaksi tai jopa ylivertaiseksi.

Kun ihminen sanoo, ettei ole koskaan tuntenut vanhempiensa rakkautta, se ei ole mikään keskustelun punchline. Se on suru, joka ei kaipaa pisteliäitä analyysejä, vaan jotain, mikä on nykyään harvinaista: kykyä pysähtyä toisen kivun äärelle ilman että tekee siitä vitsin.

Suru ja kipu. Voi kyynel 😢

Vierailija kirjoitti:

Äidinrakkaus jäi kokematta, tajusin sen vasta tässä keväällä. Siitä johtuu juureton oloni, etten riitä. Mutta nyt kun sen on tiedostanut, on mahdollista alkaa rakentaa tulevaisuutta aivan erilaiseksi. Kun tajusin, ettei äitini rakastanut mua, koin helpotuksen. Mun ei tarvitse olla hänelle enää lojaali, totella hänen käskyjään tai välittää hänen mielipiteistään. Jos hän ohjaa mua johonkin suuntaan, tiedän ettei se välttämättä ole rakkaudesta vaan manipuloinnista tulevaa johdattelua. Ja siksi SAAN itse päättää, mitä teen missäkin tilanteessa. Olo on vapautunut! Työstettävää riittää kyllä, mutta jokin sisäinen kahle irtosi ja annoin itselleni luvan miettiä asioita omasta näkökulmasta (ne eivät ole vääriä, vaikka äiti niin sanoisikin!). En enää mieti, mitä äiti sanoisi, vaan mietin, mikä on MINULLE oikein ja parhaaksi, ei hänelle! Toivottavasti saat ap tästä voimaa.

Jäikö myös isänrakkaus kokematta?

Rakkaudeksi tulkitaan ihan eri asiat eri aikakausina.

Nykyiset vanhemmat eivät rakasta lapsiaan koska antavat näitten hukkua someen. Tulevat vielä kuulemaan tästä kun lapset ovat aikuisia. 

Vierailija kirjoitti:

Äidinrakkaus jäi kokematta, tajusin sen vasta tässä keväällä. Siitä johtuu juureton oloni, etten riitä. Mutta nyt kun sen on tiedostanut, on mahdollista alkaa rakentaa tulevaisuutta aivan erilaiseksi. Kun tajusin, ettei äitini rakastanut mua, koin helpotuksen. Mun ei tarvitse olla hänelle enää lojaali, totella hänen käskyjään tai välittää hänen mielipiteistään. Jos hän ohjaa mua johonkin suuntaan, tiedän ettei se välttämättä ole rakkaudesta vaan manipuloinnista tulevaa johdattelua. Ja siksi SAAN itse päättää, mitä teen missäkin tilanteessa. Olo on vapautunut! Työstettävää riittää kyllä, mutta jokin sisäinen kahle irtosi ja annoin itselleni luvan miettiä asioita omasta näkökulmasta (ne eivät ole vääriä, vaikka äiti niin sanoisikin!). En enää mieti, mitä äiti sanoisi, vaan mietin, mikä on MINULLE oikein ja parhaaksi, ei hänelle! Toivottavasti saat ap tästä voimaa.

Viisasta ja selkeää tekstiä. Kiitos. Toivon sinullekin voimia asioiden käsittelyyn! Samaistun kokemuksiisi. 

Joo. Jotkut ovat niin pahoin vaurioituneita että sisimmässään halveksuvat ja vihaavat itseään, halveksuvat vähintään salaa kaikkia muita ja varsinkin omia lapsiaan. Kesti kauan tajuta että tuon tason nuppivika ei koskaan parane, eikä tietynikäiset mitään apuakaan hae vaikka olisikin sillä tasolla että olisi mahdollista kehittyä ja oppia ymmärtään itseään + mitä se oma käytös läheisille tekee, ja miksi muutenkin elämä on niin vaikeaa