Jos nyt kuolisit tänä kesänä esim onnettomuuden kautta hukkuisit jne

kyllä ne toipuisivat, mutta pysyn mieluummin hengissä

Liikaa vastoinkäymisiä. En pysty kohta tukemaan lapsianikaan, kun aina tulee takapakkia. Olen huono ihminen.

Yksivuotias pääsisi varmasti yli, koska aika pian varmaankin unohtaisi.6-vuotias on herkin luonteeltaan ja hänelle jäisi varmasti eniten pysyvää ahdistusta. 9-vuotias on eniten ns. äitin lapsi ja hän varmaan jäisi kaipaamaan pitkäksi aikaa. Hänelle jäisi myös eniten realistisia muistoja. Mies selviäisi niinkuin aikuiset kuolemasta (ei lapsen) selviävät. Ennen pitkään lapsetkin.



Taloudellisesti selviäisivät puolison tulojen, lesken- ja puoliorvon eläkkeiden sekä korotetun lapsilisän avulla. Minulla on myös henkivakuutus, joka kattaa 10 vuoden nettoansioni. Saajana on puoliso. Loppu talolaina kuittaituisi lainaturvan avulla.

ulospäin kaikki hienosti, sisältä rikki.

Kehitysviiveinen lapsemme joutuisi varmasti laitoshoitoon, ja jättäisin jälkeeni kasan velkaa. Mies todennäköisesti ottaisi uuden vaimon.

Mieskin selviytyisi ihan hienosti. Kuolemalleni ei ole mitään estettä.

Meillä on kolme lasta, 6 v. 4 v. ja vastasyntynyt. En halua edes ajatella tuota asiaa, alkaa itkettämään :(

ex-mies ikävöisi samoin lapset.Itse elän oikeastaan vaan toisten ihmisten takia..itsestäni en välitä yhtään

En usko että meillä kovin hyvin pärjättäisiin ilman minua. Suruun eivät tosin hukkuisi vaan ihan muita ongelmia tulisi perheeseen. Meillä isä ei nyt vaan ole äiti, vaikka se av-mammoilla niin onkin

mutta ajatus on kauhea. Pienet lapset tarvitsevat äitiä vielä pitkään.

Eilen järjestelin lasten vaatekaappia ja löysin sieltä kasan viime syksynä ostamiani vaatteita. Ne ovat seuraavaa vaatekokoa esikoiselle; ostettu täksi kevääksi/kesäksi tai ensi syksyksi - helpotukseksi lastenvaatteista täysin pihalle olevalle miehelle, jos vaikka en olisikaan niitä nyt laittamassa lapsen kaappiin... Mutta hengissä vielä ollaan - kaikesta huolimatta.



Jos nyt kuitenkin kuolisin, niin ikävöimään jäisi 2v, 6v ja 8v lapset sekä mies, joka kyllä lastenvaatteita lukuunottamatta pärjäisi melko hyvin lasten kanssa. Kärsivällisyys olisi varmasti tiukilla ja masennukseen mies on taipuvainen mutta taloudellisesti tulisivat ihan ok toimeen eikä koti mene alta (nämä asiat kaikkien tulisi varmistaa!!). Esikoinen on lapsista herkin ja saattaisi vetäytyä kuoreensa; keskimmäinen selviäisi tod.näk pohtimalla/puhumalla; kuopus on täysin äitin "vauva" mutta tuskin ymmärtäisi lopullisuutta ja unohtaisi ajan kuluessa. Varmasti menisi hetki ennen kuin elämä palaisi jotenkin uomiinsa mutta toivoisin heidän selviävän ja pärjäävän hyvin ilman minua. En kestäisi ajatusta, että kuolemani "tuhoaisi" lasteni ja mieheni loppuelämän...

Alakouluikäinen lapsi jäisi, mutta hänellä on virallinen oheishuoltaja ns. pahan päivän varalle. Ja miksei selviytyisi, on selviytynyt tähänkin asti ;) Radikaaleja muutoksia tuskin tulisi.

Jäisi 14-vuotias ja vauva. Teinillä ei ole toista vanhempaa, hänelle kuolemani olisi valtava menetys josta ei toipuisi koskaan, olen hänen ainoa läheinen ihmisensä.



Vauva tietenkin oppisi elämään ilman äitiä.



Puoliso pärjäisi, mutta menettäisi elämänhalunsa sen vähän mitä sitä on (on masentumiseen taipuva ihminen). Tunnollinen on kuitenkin ja pitäisi vauvasta hyvää huolta, ehkä teinistäkin, jos tämä haluaisi jäädä tähän perheeseen. Toinen vaihtoehto olisi teinille muuttaa sukulaisperheeseen.



En halua kuolla!