Miten sinut on aikanaan hoidettu?
Täällä kovasti huudellaan kotihoidon perään ja solvataan, kuinka traumaattista lapselle on olla päiväkodissa tai pph:lla. Mistä tämä ajatusmaailma tulee? Omasta lapsuudestako? Miten teidät on hoidettu?
Itse olen joutunut päiväkotiin hieman reilun vuoden iässä ja ollut siellä hoidossa kouluikään asti. Olen kuitenkin kasvanut mielestäni ihan tasapainoiseksi ja normaaliksi aikuiseksi, eikä aikainen päiväkotiin meni ole vaikuttanut myöhempään elämääni traumatisoivasti.
Mitä te päiväkotiin viemisessä niin kovasti pelkäätte?
Kommentit (32)
ennen koulunaloitusta olin vuoden kotona äidin ja vauvasiskon kanssa, ei ollut esikoulua siihen aikaan.
... perhepäivähoidossa 10 kk lähtien. Jossain vaiheessa sit kotona, kun perheeseen tuli nuorempi sisarus, sit oli hoitaja meillä kotona ja lopulta mentiin montessorileikkikouluun.
Montsaa muistelen kaiholla ja haluaisin omankin lapseni sinne.
mies hoiteli eilen tosi hyvin!
mullakin tuli ekana mieleen, että tällä haettiin jotain tällaista. Mutta asiaan. Olin kotihoidossa 3-4-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen menin perhepäivähoitoon. Perhepäivähoidosta menin sitten eskariin, joka oli päiväkodissa. Olin siellä äitini työn vuoksi kokopäivähoidossa.
4v osa-aikahoitoon pph:lle pikkuveljen kanssa.
Hoiatjina ovat olleet isäni sisko ja vanhemmat. Toisaalta minulle päivähoito, vaikkapa se paheksuttu virikihoito, olisi ollut tarpeen. Koska olin tosi arka ja epäsosiaalinen lähes koko kouluiän aina lukioon asti. Oli minulla kavereita, mutta itsetuntoni oli huono ja uusia kavereit oli vaikea saada, olin huno tutustumaan uusiin ihmisiin ujouteni vuoksi.
No aikanaan kuitenkin pääsin tästäkin eroon, aikuisella iällä. Nyt minut tunnetaan sosiaalisena ja monenlaisten ihmisten kanssa toimeentulevana.
ja päiväkodissa pelkään sitä, että lapset ovat ilman aikuista, eräänlaisessa anarkiassa. Kun hoitajia on 1 ainoa ja lapsia 30, ei siinä riitä syliä.
Niin ja turha väittää, että noin ei ole. Päivähoidossa on usein tilanteita, joissa aikuisia ei ole tarpeeksi muuten kuin työvuorolistalla.
oli kuin osa perhettä ja hänellä apuna vaihtuva joukko aupaireja jne. Äiti ja isä elivät aikuista elämää, me lapset olimme hoitajan huomassa.
Nyt aikuisena hoidan itse omat lapseni, en voi antaa heille samanlaista lapsuutta kuin omani oli.
Ensin oli äidin sisar hoitamassa ja myöhemmin sitten hoitajia kotona. En ole koskaan ollut päiväkodissa.
Mä olen erittäin itsevarma ja vahvaluonteinen ihminen. Olen myös sosiaalinen ja tulen toimeen tilanteessa kuin tilanteessa kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Myöhemmin meillä oli myös hoitaja kotona
ja eskarissa. Muuten olin kotihoidossa, mutta se tarkoitti sitä, että äiti ja isä olivat vuoroviikoin aamu- ja iltavuorossa... käytännössä näkivät toisiaan siis viikonloppuisin
ja eskarissa. Muuten olin kotihoidossa, mutta se tarkoitti sitä, että äiti ja isä olivat vuoroviikoin aamu- ja iltavuorossa... käytännössä näkivät toisiaan siis viikonloppuisin
Eli ollut myös yöhoidossa päiväkodissa ihan vauvasta. Ei traumoja asiasta. Pärjäsin koulussa, en ole ollut ylipainoinen ja aina ollut ystäviä. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto, olen naimisissa, omistamme omakotitalon ja meillä on kolme lasta. Jotka kaikki ovat menneet 11kk - 1v5kk-ikäisinä hoitoon. Ovat hoidossa keskimäärin kuusi tuntia päivässä ja hyvin pärjäävät. Koulujen loma-ajat ovat kotona, koska olen opettaja. En ikinä edes harkinnut kotiin jäämistä lasteni kanssa. Taloudellisesti se olisi ollut mahdollista.
Täällä kovasti huudellaan kotihoidon perään ja solvataan, kuinka traumaattista lapselle on olla päiväkodissa tai pph:lla. Mistä tämä ajatusmaailma tulee? Omasta lapsuudestako? Miten teidät on hoidettu?
Itse olen joutunut päiväkotiin hieman reilun vuoden iässä ja ollut siellä hoidossa kouluikään asti. Olen kuitenkin kasvanut mielestäni ihan tasapainoiseksi ja normaaliksi aikuiseksi, eikä aikainen päiväkotiin meni ole vaikuttanut myöhempään elämääni traumatisoivasti.
Mitä te päiväkotiin viemisessä niin kovasti pelkäätte?
Voisi tämä huutelu todellakin loppua etenkin kun kyse ei ole siitä että erilaiset hoitovalinnat sellaisenaan olisivat heti kättelyssä tuomittavia tai ylitse muiden.Hoitokäytännöt ovat huonoja tai hyviä ihan sen perusteella miten hyvin niissä pystytään humioimaan lapsen tarpeet.Jokaisella lapsella ja tämän vanhemmilla on oma tilanteensa ja omat lähtökohtansa sitten vaan etsimään sitä mihin tämä perhe pystyy.Mutta kyllä kannattaa huolella asioihin paneutua ennen kuin ratkaisunsa tekee ja kannattaa myös ottaa mahdollisimman paljon selvää mitä uusi tilanne lapsen näkökulmasta merkitsee ja mikä vaihtoehto parhaiten huomioi juuri lapsen tarpeita.
menin puolipäivähoitoon 5v. ja sen jälkeen eskariin.Äiti hoiti kahta nuorempaa sisarusta kotona,ja päiväkotiin menin että saisin kavereita.
Sitten äitini lähti opiskelemaan ja olin kerhossa ja pph:lla sitten iltapäivät.
Kerhoaika kun päättyi menin esikouluun jne.
Itse en halua laittaa puhumatonta lasta hoitoon, koska haluan että lapseni osaavat kommunikoida ja kertoa jos heitä on kiusattu niin muiden lasten kuin hoitajienkin osalta.
Kyllä, tiedän että lapset tarinoivat, mutta jos lapsi jotain kertoo tapahtuneen hoidossa, voi asian aina selvittää.
Enkä ole sellainen joka lähtee heti huutamaan ja ärjymään hoitajille, vaan osaan selvittää asiat ihan asiallisestikin. =)
Hmm, mä oon ollu kotona kouluikäiseksi saakka. Mutsi henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen.
Tulos:
Välit kokonaan poikki mutsiin, sairaalloisen ylipainoinen, vain toisen asteen koulutus, itsetunto nollissa, omat tulevat lapseni menevät ehdottomasti hoitoon!
T: 27 vee
Sen jälkeen perhepäivähoidossa. Perhepäivähoidossa oli ihan kamalaa. Olisin kovasti toivonut pääseväni päiväkotiin, mutta siihen aikaan ei ollut vielä tietoakaan subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta.
Omat lapset olleet ryhmäppk:ssa ja päiväkodissa.
Hoidettiin kotona ja perhepäivähoidossa, välillä huonommin ja välillä paremmin.