Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä itsensä häpeämisestä eroon?
07.05.2025 |
Kirjoitan nyt tänne kun en tiedä minne muuallekaan. Olen jotenkin todella estoton, puhelias, räväkkä ja kovaääninen ihminen. Etenkin läheisten ihmisten seurassa huumorini on melko omalaatuista, ja sanon kaiken mitä sylki suuhun tuo :D en kuitenkaan ole koskaan kenellekään ilkeä tai loukkaa ketään. Ongelmana kuitenkin on, että kun olen ollut oma äänekäs itseni, niin lähes aina sen jälkeen seuraa häpeä ja jonkinlainen "morkkis" itseä kohtaan. Riippumatta siitä, kenen seurassa olen ollut. Eli näin käy jopa läheisimpien ihmisten kanssa. Iskee pelko, että olen liian "omituinen" ja että mut hylätään sen takia. Tämän morkkiksen aikana kaikki energisyys katoaa, ja muutun todella alavireiseksi ja tulee jotenkin tosi synkkä ja voimaton olo.
Mistä tämmöinen voisi johtua, ja voiko tästä päästä eroon? Tuntuu raskaalta hävetä sitä, millainen on. Kun en osaa itseäni myöskään muuttaa.
Kommentit (8)
Mäkin olen läheisten seurassa erittäin puhelias. Omituinen ja puhun mitä sylki suuhun tuo. En oo ilkeä myöskään. Läheisten seurassa mua ei nolota mut muille en tätä puolta näytä koska tulee tunne että he eivät tykkäisi tästä puolesta minussa. Olen siis muiden seurassa ihan hiljainen. Voisko olla apua jos lainaisit kirjastosta kirjan liittyen häpeään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä jos harjoittelee kotona lauseita mitä saa sanoa. Ja sitten mitä ei kannata sanoa. Ettei satuta muita, vaikka on suora. Silti käsittelee tunteita.
Juurihan hän sanoi että ei ole ilkeä. Miksi pitäisi opetella lauseita mitä sanoa tai ylipäätään muuttua. Ap kelpaa just tollasena kuin on. Häpeästä hänen pitäisi päästä eroon mutta muuten itsensä muuttaminen ei ole pakollista.
Minua on auttanut tällainen lähestymistapa, joka voi kuulostaa omituiselta:
olen kysynyt itseltäni, ketä kiinnostaa se, jos minua hävettää? Olen vastannut itselleni, ettei ketään muuta kuin minua.
Olen sanonut itselleni, että jos sovin, ettei tämä häpeä kiinnosta minuakaan, sen voi siirtää syrjään ja jatkaa elämää.
Olo on helpottanut.
Tämä ei ole minkään terapian tulosta tai mistään oppikirjasta, vaan omaa sisäistä puheluani, joka on liittynyt mm. julkisiin esiintymisiin.
Ole vain sellainen kuin olet, aloittaja :)
xddddddddd äänekkäät ihmiset ovat rasittavia.
Kuka/ketkä/mitkä tilanteet on häpäisseet sut tuntemaan häpeää? Lapset ei tunne häpeää ennenkuin niitä häpäistään. Haistata niille ihmisille ja tilanteille ripulipaskat, ymmärrä syyt miksi tekivät ja toimivat sua kohtaan niin ja sit ois problem solved.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tyttärellä on samanlainen ongelma, hän on vielä hyvin nuori, alakoulussa, mutta on kertonut että kokee asiat hyvin paljon samalla tavalla kuin sinä.
Hän on sosiaalinen ja puhelias ja monesti myös tullut muiden lasten hylkäämäksi, ei oteta leikkeihin mukaan, kiusataan kun on lapsellinen käytökseltään yms. Tietysti hänellä on myös ystäviä. Mutta ne eivät ole yksin riittäneet paikkaamaan itsetuntoa.
Mä oon yrittänyt hänelle opettaa että pitää ajatella itse itsestään hyvää.
Hän herkästi ajattelee että on outo ja muita huonompi.
Epäilen että hänellä on jonkin sortin taipumus masennukseen, sitä on paljon suvussa. Lapsi myös välillä saattaa sanoa että olisi hyvä kuolla, mutta tietysti hän on vielä niin nuori että ei välttämättä ymmärrä miksi noin vakavalla asioilla ihmiset eivät yleensä pettymyksiä ilmaise.
Tästäkin olen yrittänyt keskustella. Että jos sua ei ois, ois myös ne kaikki elämän tähän asti eletyt ja tulevat hyvät kokemukset kokematta...
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttärellä on samanlainen ongelma, hän on vielä hyvin nuori, alakoulussa, mutta on kertonut että kokee asiat hyvin paljon samalla tavalla kuin sinä.
Hän on sosiaalinen ja puhelias ja monesti myös tullut muiden lasten hylkäämäksi, ei oteta leikkeihin mukaan, kiusataan kun on lapsellinen käytökseltään yms. Tietysti hänellä on myös ystäviä. Mutta ne eivät ole yksin riittäneet paikkaamaan itsetuntoa.
Mä oon yrittänyt hänelle opettaa että pitää ajatella itse itsestään hyvää.
Hän herkästi ajattelee että on outo ja muita huonompi.
Epäilen että hänellä on jonkin sortin taipumus masennukseen, sitä on paljon suvussa. Lapsi myös välillä saattaa sanoa että olisi hyvä kuolla, mutta tietysti hän on vielä niin nuori että ei välttämättä ymmärrä miksi noin vakavalla asioilla ihmiset eivät yleensä pettymyksiä ilmaise.
Tästäkin olen yrittänyt keskustella. Että jos sua ei ois, ois my
Olisiko ongelma tuo mitä olet hänelle hokenut, ei kukaan pidä itsekeskeisistä ihmisistä ja lapset ilmaisee sen herkemmin kuin aikuiset.
Entä jos harjoittelee kotona lauseita mitä saa sanoa. Ja sitten mitä ei kannata sanoa. Ettei satuta muita, vaikka on suora. Silti käsittelee tunteita.