"En olisi jaksanut olla vain kotona"
Näin sanovat monet, jotka eivät halunneet jäädä hoitovapaalle lapsen/lasten kanssa. Mitä tuo tarkoittaa? Miten se oireilee, ettei jaksa??
MInullakin on välillä tylsää, turhauttavaa jne mutta en ymmärrä, että sanoo, ettei jaksa? Kotoahan pääsee vaikka joka päivä jonnekin, ja pääasiahan on sen lapsen hyvinvointi, ja hänelle on parasta saada olla kotona. Väittävätkö nämä äidit todella, että heidän mielenterveytensä romahtaa kotona? JOs, niin miksi tehdä lapsia sellaisella päällä?
Kommentit (20)
1. Ei voi etukäteen aina tietää miten viihtyy tai ei viihdy.
2. Kaikki eivät asu kaupungissa missä on viihdykettä enemmän ja minne on helppo lähteä.
3. Kaikilla maalla asuvilla ei esim. ole autoa päivittäin käytettävissä ja kulkeminen vähäisillä julkisilla voi olla hankalaa.
että pienenä hoitoonmeno olisi lapselle huono asia. Tuskin kukaan altistaisi lastaan tahallaan huonolle ololle, mutta kun useimmilla hoidonaloitus kuitenkin onnistuu suht hyvin, lapsi vaikuttaa viihtyvän hoidossa jne. ei sitä osata pitää huonona asiana. Julkisessakin keskustelussa hoidossa nähdään myös hyviä puolia, kuten kaverit, virikkeet yms. Hoitoa kuitenkin tarjotaan heti vanhempainvapaan päättymisestä alkaen ja hoitovapaa on vapaaehtoinen vaihtoehto niille, jotka sitä haluavat.
Itse olen sitä mieltä jo oman koulutukseni takia, että 1-vuotiaan paikka ei ole päiväkodissa, mutta toisaalta ymmärrän myös niitä, jotka eivät tätä tiedä/ymmärrä, koska ei sitä yleisesti ottaen nähdä mitenkään ihmeellisenä tai pahana asiana. Verrattuna nyt vaikkapa siihen, että yleisesti ottaen tiedetään, että raskaana ei saa polttaa tms.
Kysytkö miksi EI JÄÄ kotiin?
Eihän siinä ole kuin valinnoista kyse.
Itse olen tehnyt töitä kun lapset on ollut 10 kk, 11 kk ja 1,5- vuotiaita käydessä hoidossa X- ajan.
Kaikkia olen hoitanut ollessa kotona ja yksi on kotona kunnes 5- vuotias ja hoidossa kerran hetken (2 kk) ollut on näkee tarhaa seuraavan kerran kun menee esikouluun.
En ole koskaan tavannut naista joka sanoo ettei jaksa olla kotonaan. Onko tällänen ihminen 247 töissä, ei koskaan lomia, pekkasia, viikonloppuja?
Ei kai kotihoito tarkoita että ei saa poistua kotoaan? Mistä tällänen "vaikeus" tulee? Vaikeaa se nimenomaan on kun pitää hypätä takasin oravanpyörään, juosta aikataulujen kanssa päivästä ja vuodesta toiseen.
koska yhden kanssa pääsee ulos helpommin, pitkille kävelyille päikkäreiden aikaan, jne.
Parin pienen kanssa on rankempaa, on paljon enemmän vankina olemisen tunne. Useamman kanssa pärjää taas jo paremmin, koska kun on eri-ikäisiä lapsia, on enemmän touhua ja tekemistä, ja isommista lapsista on erilaista seuraakin.
Ja vaikka joku hetki olisi ihan oikeasti rankkaakin, jopa mielenterveyden kannalta, niin miksi se olisi syy olla haluamatta lapsia (olettaen, että sen edes tietäisi etukäteen). Lapsuus kestää kuitenkin 18 vuotta, ja sinä aikana ehtii tulla kaikille hyvin monenlaisia elämänvaiheita. Ja lapsille pitää varata aikaa myöhemminkin, lapsella on tärkeitä kehitysvaiheita kolmen ikävuoden jälkeenkin.
Kannattais vaihtaa ammattia jos ei ymmärrä ettei raskausaikanen tupakointi ole sama kuin lapsi käy tarhassa!!! :(
Jotenkin tuntuu että täälä heiluu samat lässyttäjät "ammattinsa puolesta" tietää kaikkea mitä muut tavikset ei nyt tajuu..
Sanon nain vaikka olen pienten lasten kotihoidon puolestapuhuja (itse kotona seitsematta vuotta, meilla 3 lasta). Ei minusta siina ole mitaan merkillista, etta osa aideista ei jaksa olla kotona vaan mieluummin valitsee toissa kaynnin, meita on monenluonteisia ja ihmisten tilanteet erilaisia. Ei se tarkoita etta ihmisella mitaan vikaa olisi paassa! Ymmarran hyvin aikuisen naisen tarpeen kayda toissa, kayttaa paataan, ansaita rahaa, kehittaa itseaan ammatillisesti ja nauttia aikuisten seurasta. Itse olen valinnut toisin enka kadu yhtaan, meidan lapsille kotihoito sopi paremmin. Toisaalta monen tyossakayvan kaverin lapset ovat ihan yhta iloisia, tasapainoisia ja terveita kuin meidan kotona olleet, joten - kukin taaplaa tyylillaan!
Helppo on kritisoida muita. Minä en ainakaan ensimmäistä kiveä heittäisi.
Itse olen esikoisen kanssa kotona parhaillani ja kaipaan totisesti takaisin työelämään. Meillä on ollut yhtä sun toista hankaluutta ja olen saanut karvaasti oppia, että minä totisesti olen vastuussa lapsesta. Mitään apuja ei isovanhemmilta saa, vaikka apua olisi todella tarvittu. Lapsen isä tekee pitkiä työpäiviä (jomman kumman on pakko olla töissä, että ttoinen voi olla kotona) ja lapsen terveydellisistä hankaluuksista johtuen olemme perheenä aivan puhki.
Joten minä ainakin sanon ihan suoraan, että haluan ehdottomasti pian takaksin töihin, missä saan tehdä päivän sellaista hommaa, josta saan positiivista palautetta, saan syödä lämpimän lounaan keskeytyksittä ja kenties jaksan sitten lapsen kanssa iltaisin ja viikonloppuisin paremmin.
Minä en ainakaan tiennyt ennen lapsen tyntymää, että lapsen kanssa kotona oleminen olisi näin rankkaa. Meillä on ollut sekä koliikki, että lonkkalasta että todella pahat ruoka-allergiat. Sairaalassakin on sanottu, että lapsemme on erittäin temperamenttinen.
Rakastan kyllä lastani, mutt on lapselleni parasta, että minäkin jaksaisin paremmin. Siksi lapseni menee 11 kk ikäisenä syksyllä hoitoon.
Ja olkaa onnellisia ne, joille on siunaantunut kullannuppu, joka nukkuu alusta asti hyvin eikä tarvitse pelätä jatkuvasti uuden terveysongelman puhkeamista.
Älkääkä aina viitsikö arvostella äitejä, joilla on todennäköisemmin rankempaa kuin itsellänne.
ettei minusta olisi olemaan vain kotona. Siksi teinkin töitä ja opiskelin koko ajan samalla.
Rankin aika oli kahden taaperon kanssa, kun liikkuminen oli työlästä. Kun olivat vielä tuplaratas-iässä, pääsin hyvin liikkeelle. Mutta sitten kun mukakävelivät, ei aina jaksanut/viitsinyt lähteä.
Ja asuinpaikanhan ja automäärän jokainen valitsee itse, joten ihan turha sitten on enää ihmetellä.
että ahdistaa, pieninkin vastoinkäyminen saa itkemään, tavalliset kotityöt tuntuvat hirveältä ponnistelulta, kun ne töissä ollessa tekee hetkessä vasemmalla kädellä, tuntuu että iso osa omasta itsestä on kadonnut jonnekin, ei osaa enää toimia normaalisti muiden ihmisten kanssa, on tylsää, ei ole omaa rahaa, ei arvosta itseään jne. Ja tätä en olisi arvannut ennen esikoisen syntymää. Ja koska tyttö ei halunnut olla ainoa lapsi ja itsekin halusin enemmän lapsia kävin läpi saman toiseen kertaan ja teen niin vielä kolmannenkin kerran.
ap:n kuvaama äiti. Syitä tuohon jaksamattomuuteen voi olla monia, mutta mulla ne ovat seuraavat kaksi:
- Olen erittäin älyllisesti suuntautunut ihminen. Koko aikuisikäini olen jollakin tasolla opiskellut ja minulla on samankaltainen addiktio lukemiseen ja kirjoittamiseen kuin monilla on liikuntaan. Toisin sanoen en pysty olemaan tyytyväinen, jos en saa toteuttaa tuota puolta.
Äitiyslomalla asiassa ei ollut ongelmaa, koska tein lastenhoitajan turvin 10 tuntia noita juttuja viikossa. Mutta jos olisin ollut hoitovapaalla, meillä ei olisi ollut taloudellisesti varaa enää samaan järjestelyyn. Joten oli järkevämpää mennä älyllisesti haastavaan työhön ja tienata samalla rahaa intohimonsa toteuttamisesta.
- Minulla on lievä fyysinen vamma enkä ole muutenkaan toiminnallisesti suuntautunut. Lapsen perässä juokseminen taaperovuosina 24/7 olisi ollut minulle hankalaa ja erittäin epämieluisaa.
Ja tiedoksi, että lapsi jäi vielä isän kanssa kotiin, kun palasin töihin. Ja on ollut senkin jälkeen vajaata hoitoviikkoa hoidossa.
sana "vain". Ei se ole vain vain, että hoidetaan omia lapsia ympäri vuorokauden kotona. Se on paljon enemmän kuin että laitetaan lapset pieninä hoitoon eli ulkoistetaan lastenhoito rahapalkan hankkimisen ja kodinulkopuolisessa työssä viihtymisen vuoksi.
Vain vahvimmat hoitavat itse omat lapsensa ja löytävät siitä mielekkyyden.
Näin sanovat monet, jotka eivät halunneet jäädä hoitovapaalle lapsen/lasten kanssa. Mitä tuo tarkoittaa? Miten se oireilee, ettei jaksa??
MInullakin on välillä tylsää, turhauttavaa jne mutta en ymmärrä, että sanoo, ettei jaksa? Kotoahan pääsee vaikka joka päivä jonnekin, ja pääasiahan on sen lapsen hyvinvointi, ja hänelle on parasta saada olla kotona. Väittävätkö nämä äidit todella, että heidän mielenterveytensä romahtaa kotona? JOs, niin miksi tehdä lapsia sellaisella päällä?
minäkin sanon ja tarkoittaa juurikin tylsyyttä, ei mielenterveyttäni. Haluan tehdä myös aikuisten asioita ja käyttää aivojani mielekkäästi (en miettien mitä tänään syötäisiin ja mistä revittäisiin virikkeet lapsille). Minua ei myöskään kiinnostaneett mammakerhot, muskarit, taaperojumpat, puistot ym. Joten näin olemme koko perhe tyytyväisiä, vanhemmat töissä, lapset pk:ssa ja illat, vkl, lomat perheenä. Eikä ole tylsää.
Kannattais vaihtaa ammattia jos ei ymmärrä ettei raskausaikanen tupakointi ole sama kuin lapsi käy tarhassa!!! :( Jotenkin tuntuu että täälä heiluu samat lässyttäjät "ammattinsa puolesta" tietää kaikkea mitä muut tavikset ei nyt tajuu..
Nyt kyllä luit minut ihan väärin. Tarkoitin, että on asioita, jotka ns. yleisen keskustelun ja mielipiteen perusteella ovat väärin ja toisia asioita, jotka eivät ole. Siis esimerkiksi että ns. kaikkien mielestä tupakointi on raskausaikana haitallista ja siksi onkin ihmeellistä, että kaikki eivät silti lopeta. Sen sijaan aikainen tarhaanmeno ei ole mitenkään yleisesti paheksuttavaa, joten on täysin ymmärrettävää, että monet päätyvät tuohon ratkaisuun.
En ole missään nimessä väittänyt, että kyseessä olisi yhtä vakava asia.
Oman työkokemukseni perusteella en laittaisi omaa 1-vuotiastani tarhaan, mutta yllämainituista syistä en myöskään ole tuomitsemassa ketään, joka laittaa. Yritin vain tarkoittaa sitä, että tuskin nuo äidit, jotka laittavat lapsen aikaisin hoitoon, tekevät tietoista valintaa laittaa itsensä lapsensa edelle tms. koska yleisesti ottaen varhaisessa hoitoonmenossa ei nähdä mitään haitallista lapsen kannalta.
Minä en näe mitään VAHVUUTTA siinä jos on kotona.
Oletko kokeillut koskaan työntekoa kun lapsi on pieni? Et.
Joten miten voit verrata asiaa josta sinulla ei ole kokemusta?
Minä pidän kotona olemisesta. Siitä että saa mennä ja tulla miten tykkää.
Jos joku asuu keskellä korpea niin jollain sielä "pitää jaksaa viihtyä" tai päästä pois. Ihme heitto tollanen. Miksi muuttaa korpeen jos sieltä ei pääse pois?
Suomi on paikka jossa yhteiskunta tukee kotihoidossa ja se on upea asia. Sääli että naiset repii riekaleille niitä jotka valitsee erilailla kuin itse tekee. Niinkuin oma valinta olisi se ainoa oikea. Unohdetaan että muualla maailmassa ollaan kotona muutama kuukausi ja naiset palaa kouluun/töihin.
AI, mutta eihän se ole oleellista.. Työn lisäksi pitää hoitaa ruokaa, vaatetusta, hygieniaa siinä missä kaikkien muittenkin!
5
Olen tutustunut 3 tarhaan ja kaikissa näissä on hoitajia joilla on oma alle 3- vuotias laitettu hoitoon. Oma vakaamuksesi on mitä oma vakaamuksesi on! Se on täysin eri asia.
Kyllä minulle on joka paikassa koulusta lähtien opetettu ettei raskaana saa polttaa. Jos joku ei tätä käsitä niin siinähän polttaa. Tähän on ollut sosiaali -ja terveysalalla harkinnassa pakkohoitoon laittaminen jos äiti ei pystyisi lopettamaan itse. Joten en käsitä mistä revit juttusi! Taso on alhaista.
kotona oleminen oli vain kotona olemista, eikä se tuntunut pidemmän päälle minulle sopivalta, eikä hyvältä. On selvää että, että jos minun ei ole hyvä olla, niin sen huomaa moni muukin tässä perheessä...
Etkö keksi mitään muuta ratkaisua kuin viedä lapsi noin pienenä hoitoon? Jotain kotiapua?
Helppo on kritisoida muita. Minä en ainakaan ensimmäistä kiveä heittäisi.
Itse olen esikoisen kanssa kotona parhaillani ja kaipaan totisesti takaisin työelämään. Meillä on ollut yhtä sun toista hankaluutta ja olen saanut karvaasti oppia, että minä totisesti olen vastuussa lapsesta. Mitään apuja ei isovanhemmilta saa, vaikka apua olisi todella tarvittu. Lapsen isä tekee pitkiä työpäiviä (jomman kumman on pakko olla töissä, että ttoinen voi olla kotona) ja lapsen terveydellisistä hankaluuksista johtuen olemme perheenä aivan puhki.
Joten minä ainakin sanon ihan suoraan, että haluan ehdottomasti pian takaksin töihin, missä saan tehdä päivän sellaista hommaa, josta saan positiivista palautetta, saan syödä lämpimän lounaan keskeytyksittä ja kenties jaksan sitten lapsen kanssa iltaisin ja viikonloppuisin paremmin.
Minä en ainakaan tiennyt ennen lapsen tyntymää, että lapsen kanssa kotona oleminen olisi näin rankkaa. Meillä on ollut sekä koliikki, että lonkkalasta että todella pahat ruoka-allergiat. Sairaalassakin on sanottu, että lapsemme on erittäin temperamenttinen.
Rakastan kyllä lastani, mutt on lapselleni parasta, että minäkin jaksaisin paremmin. Siksi lapseni menee 11 kk ikäisenä syksyllä hoitoon.
Ja olkaa onnellisia ne, joille on siunaantunut kullannuppu, joka nukkuu alusta asti hyvin eikä tarvitse pelätä jatkuvasti uuden terveysongelman puhkeamista.
Älkääkä aina viitsikö arvostella äitejä, joilla on todennäköisemmin rankempaa kuin itsellänne.
Olen tutustunut 3 tarhaan ja kaikissa näissä on hoitajia joilla on oma alle 3- vuotias laitettu hoitoon. Oma vakaamuksesi on mitä oma vakaamuksesi on! Se on täysin eri asia. Kyllä minulle on joka paikassa koulusta lähtien opetettu ettei raskaana saa polttaa. Jos joku ei tätä käsitä niin siinähän polttaa. Tähän on ollut sosiaali -ja terveysalalla harkinnassa pakkohoitoon laittaminen jos äiti ei pystyisi lopettamaan itse. Joten en käsitä mistä revit juttusi! Taso on alhaista.
En ilmeisesti nyt pysty kirjoittamaan kuten tarkoitan. Tuo tupakointi oli vain esimerkki siitä, että on asioita joita 'kaikki pitävät pahana' ja sitten asioita joita 'yleisesti ei pidetä pahana'. Siis esimerkiksi tuo tarhaanmeno aikaisin ei ole mikään yleisesti pahana pidetty asia ja siksipä ei olekaan syytä lähteä tuomitsemaan aikaisin töihin menneitä itsekkäiksi tms. koska he toimivat kuten yleinen tapa on ja kuten yhteiskuntakin tukee.
Ja en puhunut mistään alle 3-vuotiaista vaan 1-vuotiasta, kun puhuin 'omasta vakaumuksestani'.
varsinkin yhden kanssa, kun aika käy pitkäksi, eikä ole tarpeeksi tekemistä.