Voisiko joku vanhempansa / isovanhempansa vanhainkotiin hylännyt kertoa syistään?

Eikä ikä ainakaan ole jalostanut parempaan suuntaan.

Mulla ukki kuoli jo 1995, mutta kerron miksi laitettiin vanhainkotiin.

Hän oli tuolloin jo 84-vuotias, asui yksin kerrostalossa, jossa kodinhoitajat kävivät muistaakseni jopa 6 kertaa päivässä. Taitaa olla se maksimimäärä mitä voi käydä?

Tätä pohdittiin yhdessä äitini ja kodinhoitajien kesken. Se kotona asuminen alkoi käydä vaarallisesti. Ukki esim lähti yöllä vessaan, kun tuli takaisin sänkyyn, jalat eivät kantaneet ja jäi eteisen lattialle makaamaan moneksi tunniksi, kunnes yökkä tuli käymään tai kunnes tuli aamun ensimmäinen hoitaja.

Äitini asui aivan lähellä, mutta ei hänkään voinut ottaa ukkia luokseen asumaan, koska oli päivät töissä.

Eli ukkini siirrettii vanhainkotiin, koska hän ei enää pärjännyt kotona.

Ei sinne vanhainkotiin muuten noin vain mennä. Sinne on hyvin tarkat rajat, missä kunnossa pitää olla että pääsee ja jonot ovat huikeat. Ukkikin joutui odottamaan vuoden verran, että pääsi vanhainkotiin.

Meillä siirrettiin ukki vanhainkotiin siksi, että hänelle kotona asuminen alkoi olla liian vaarallista. Hänelle kun ei riittänyt, että kodinhoitaja käy 6 kertaa päivässä ja on ateriapalvelu, hän tarvitsi vielä tiiviimpiä käyntejä.

mummoni ei suostunut muuttamaan Helsinkiin kotipaikkakunnaltaan, eikä ollut taloudellisesti tai inhimillisesti järkevää että molemmat vanhempani olisivat irtisanoutuneet töistään ja repineet meidät lapset kouluistamme muuttaakseen paikkakunnalle jossa ei ollut mitään työllistymismahdollisuuksia eikä edes koulua, saati mitään muita ihmissuhteita kuin ko. mummo.

...mutta voin kyllä arvata, mikseivät kaikki käy.



Ensinnäkin tuosta ulos pääsemisestä. Siinä vaiheessa, kun ihminen saa paikan pitkäaikaissairaanhoidon yksiköstä (vanhainkotejahan ei enää ole, vaan yleisempää on että kotona hoidetaan niin pitkään kuin pystytään ja sitten ihminen onkin jo vuodepotilas, joka ei pääse itse ruokapöydän ääreen eikä vessaan) niin hän on usein siinä kunnossa, että oman sängyn laidat tuottavat eniten turvallisuutta. Ulkopuolinen elämä ei enää kiinnosta.





Oma läheiseni ei ole lähtenyt vapaaehtoisesti ulos yli 2 vuoteen. Hänet on täytynyt riistää väkisin sängystään esimerkiksi lääkäriin lähdettäessä (silloin kun asui vielä kotona), ja voin kertoa, että se on huomattavasti vaikeampaa kuin vastustelevan uhmiksen vieminen päiväkotiin. Vanhuksen pukeminen ja ottaminen kainaloon on ihan eri juttu kuin lapsen.



Laitokseen veimme hänelle kyllä ulkovarusteet, mutta häntä ei ole saatu maanitelluski ulos. Hän on käynyt ulkona yhden kerran: serkkunsa hautajaisissa, joihin veimme hänet pyörätuolissa invataksilla.



Hän ei myöskään enää tunnista meitä eikä ymmärrä, että käymme hänen luonaan säännöllisesti. Useimmiten hän kyselee hämmästyneenä, miten löysimme hänet. Hän kuvittelee ilmeisesti joutuneensa tilapäisesti sairaalaan ja ettei kukaan läheinen tiedä, missä hän on. Tiedämme varmasti, että myös pari ystävää ja yksi sukulainen käyvät häntä katsomassa, mutta hän ei muista tätäkään.



En osaa sanoa, kärsisikö hän, jos häntä ei käytäisikään katsomassa. Eihän hän nytkään muista, että käydään.

enkä koe mitenkään hylänneeni häntä. Hänen hoitonsa vaatii nykyään ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa. Äitini on vielä sen verran nuori (63-vuotias), että käy töissä. Ei olisi mitään mahdollisuutta pitää isää kotona, eikä mitään järkeä. Hän ei ymmärrä tästä maailmasta enää yhtään mitään. Olisi kamalaa, jos äidin työnsä lisäksi pitäisi vielä koko ajan hoitaa isää vapaa-aikanaan. Meillä pitäisi olla joku "päivähoito" hänelle, eikä dementikolle jatkuvat muutokset ole hyväksi.



Isää käyn katsomassa noin 4 kertaa vuodessa. Äiti sen sijaan käy vanhainkodissa melkein joka ikinen päivä (ulkoiluttaa jne.).

niinkuin yleensä ovatkin, niin silloin taitaa vanhainkoti olla ainut paikka vanhalle, joka ei pysty enää huolehtimaan itsestään...



Onneksi meillä on mummo vielä jaksanut olla kotona, ja 1 lapsista käy auttamassa kauppareissuissa. Mutta kyllä sekin joutuu vähitellen varmaan menemään palvelukotiin, kun sen kävely on jo niin huonoa, ja sairauksiakin on paljon.

lapset ja lapsenlapset eivät käy katsomassa vanhuksia. Onhan ymmärrettävää, ettei kaikki voi ottaa vanhuksia kotiinsa hoitoon, mutta vierailu edes kerran viikossa olisi kohtuullista.

monelta...



Ap ei kysynyt miksi läheinen laitetaan vanhainkotiin ja häntä siellä käydään katsomassa/hoitamassa..

Täähän nyt on ihan päivänselvä juttu. Senhän takia ne vanhainkodit on rakennettu ja hoitajat siellä parhaansa tekevät, että kaikki saisivat hyvää hoitoa.



Vaan miksi se läheinen sinne HYLÄTÄÄN?? kukaan ei käy kattomassa vuosikausiin..

(Vaan auta armias kun tulee kuolema, niin kyllähän on "surijoita")=perinnön kärkkyjöitä.



Ei ap

monelta...



Ap ei kysynyt miksi läheinen laitetaan vanhainkotiin ja häntä siellä käydään katsomassa/hoitamassa..

Täähän nyt on ihan päivänselvä juttu. Senhän takia ne vanhainkodit on rakennettu ja hoitajat siellä parhaansa tekevät, että kaikki saisivat hyvää hoitoa.



Vaan miksi se läheinen sinne HYLÄTÄÄN?? kukaan ei käy kattomassa vuosikausiin..

(Vaan auta armias kun tulee kuolema, niin kyllähän on "surijoita")=perinnön kärkkyjöitä.



Ei ap

mutta voisin kuvitella, että ihan kaikki "hylätyt" vanhukset ei oo olleet omaisilleen ja läheisilleen aina kovin mukavia ja rakastavia. Eikä vanhuus kaikkia jalosta.



Niin makaa kuin petaa. En mä ainakaan aio mennä mun enon vaimoa kattomaan, jos se sinne joutuu. Kamala akka, joka vain xtuillee kaikille, eikä koskaan ole välittänyt esim. musta paskaakaan.

lapset ja lapsenlapset eivät käy katsomassa vanhuksia. Onhan ymmärrettävää, ettei kaikki voi ottaa vanhuksia kotiinsa hoitoon, mutta vierailu edes kerran viikossa olisi kohtuullista.

Enkä todellakaan odota saavani enon vaimolta senttiäkään.

mutta voisin kuvitella, että ihan kaikki "hylätyt" vanhukset ei oo olleet omaisilleen ja läheisilleen aina kovin mukavia ja rakastavia. Eikä vanhuus kaikkia jalosta.

Niin makaa kuin petaa. En mä ainakaan aio mennä mun enon vaimoa kattomaan, jos se sinne joutuu. Kamala akka, joka vain xtuillee kaikille, eikä koskaan ole välittänyt esim. musta paskaakaan.

Munkin isovanhemmat olivat kusipäitä, jotka haukkuivat mua ympäri kyliä, ja pappa jopa kävi päälle. Kerran kävin pappaa katsomassa, ja kuuntelemassa kun haukkui serkkuni tämän avioeron vuoksi..

mutta voisin kuvitella, että ihan kaikki "hylätyt" vanhukset ei oo olleet omaisilleen ja läheisilleen aina kovin mukavia ja rakastavia. Eikä vanhuus kaikkia jalosta.

Tuttavani vanhemmat erosivat hänen ollessaan ihan pieni lapsi. Isä oli alkoholiongelmainen, ei ollut koskaan läheinen, lapsi kävi kylässä tällä toisinaan, mutta isä ei häntä erityisesti koskaan hoitanut. Ainakaan aikuisena isä ei ottanut koskaan yhteyttä, lapsi joskus sentään soitti tai kävi.

Eipä lapsi kokenut tarvetta käydä säännöllisesti tapaamassa laitoksessa ihmistä, joka oli hänelle lähes vieras ja joka ei ollut koskaan hänestä pahemmin huolehtinut. Ja miksi olisi?

Toisen kaverini äiti taas pahoinpiteli tätä lapsena. Muutti pois kotoa heti kun pystyi. Enpä usko, että hänkään käy ulkoiluttamassa ja tapaamassa äitiään ja muistemassa vanhoja.

Jotkut eivät tunnu tajuavan, etteivät ne kaikki vanhukset ole tehneet elämässään paljoakaan sellaista lapsilleen, että nämä heitä kaipaisivat.

Ja minusta oli itsestään selvää huolehtia vanhemmistani ja läheisistä (täti, setä), vaikka heistä kaksi oli jo dementoituneita ja vuodepotilaita. Vaikka he eivät enää tunnistaneetkaan minua. Mutta kosketus, silitys, laulaminen, harjaaminen, paikalla olo tekee heillekin hyvää. Ja antaa itselleen mahdollisuuden käydä näitä joskus kipeitäkin suhteita läpi.



Ystäväni, hyvin toimeentuleva, arvostetussa kasvatustyössä oleva, kolmen lapsen äiti puolestaan hylkäsi niin äitinsä kuin myös tätinsä dementiaosastolle. Sanoi, että sinä päivänä, kun mokomat kehtasivat kutsua häntä väärällä nimellä, ei ollut enää mielekästä käydä - eiväthän nuo edes enää tunnistaneet häntä.



Koen yhä myötähäpeää hänen käytöksestään. Juuri silloinhan nuo vanhukset olisivat tarvinneet läheisiään.

yleensä

- lapset ovat töissä ja vanhempi tarvitsee jatkuvaa valvontaa.

- amaattitaitoista hoitoa saa vanhainkodista.

- ei haluta ottaa taakaksi

- ei päästä yhteisymmärrykseen kenen lapsen luo menee asuu ja kuka kustantaa

yms

ja ehkä ehtii kuolla ennen kuin sellaiseen joutuukaan, koska isäni vielä pitää häntä kotona.



Mutta jos olisi, niin en kävisi katsomassa enkä soittelisi. En soittele nytkään, enkä käy.



Äitini on ollut alkoholisti koko ikänsä. Hänestä on ollut minulle elämässäni pelkästään harmia. Ikinä hän ei ole välittänyt minusta, ainoastaan haukkunut ja pitänyt tyhmänä ja epäonnistuneena. Lapsena en koskaan saanut mitään, toisten vanhoissa vaatteissa kuljin enkä mitään saanut harrastaa. Jouduin huolehtimaan äidistäni ja pikkusiskostani jo lapsena. Koko nuoruuteni meni siihen, että yritin pitää perhettä pystyssä. Isä meni siinä sivussa, ei puolustanut, mutta ei nyt hirveästi harmiakaan aiheuttanut.



Ikinä en ole äidiltäni minkäänlaista kiitosta saanut. Kun muutin kotoa opiskelemaan ei äitini koskaan soittanut minulle tai kysynyt mitä kuuluu. Lapsuuteni lelut ja muun omaisuuteni, lapsuusmuistoni ja rakkaat tavarani hän lahjoitti tuttavilleen minulta kysymättä.



Nyt äitini on erittäin huonossa kunnossa ryyppäämisen ja sen seurausten vuoksi. Terveydenhuollossa ja sosiaalipuolella minua syyllistetään siitä, etten hoida häntä enkä suostu järjesteltmään asioita. Kukaan ei kuitenkaan ollut minusta kiinnostunut silloin kun itse lapsena ja nuorena olisin tarvinnut apua ja tukea. Silloinkin koko sonta kasattiin minun harteilleni. Sairaalassakin syyllistettiin siitä, että lähdin opiskelemaan enkä jäänyt hoitamaan pikkusiskoani joka on vammainen äitini raskaudenaikaisen ryyppäämisen vuoksi.



Väitän, että suurin osa näistä "unohdetuista vanhuksista" on ihan itse kohtalonsa ansainnut.



Eli kerrohan, miksi minun pitäisi mielestäsi käydä äitiäni katsomassa?

ja ehkä ehtii kuolla ennen kuin sellaiseen joutuukaan, koska isäni vielä pitää häntä kotona. Mutta jos olisi, niin en kävisi katsomassa enkä soittelisi. En soittele nytkään, enkä käy. Äitini on ollut alkoholisti koko ikänsä. Hänestä on ollut minulle elämässäni pelkästään harmia. Ikinä hän ei ole välittänyt minusta, ainoastaan haukkunut ja pitänyt tyhmänä ja epäonnistuneena. Lapsena en koskaan saanut mitään, toisten vanhoissa vaatteissa kuljin enkä mitään saanut harrastaa. Jouduin huolehtimaan äidistäni ja pikkusiskostani jo lapsena. Koko nuoruuteni meni siihen, että yritin pitää perhettä pystyssä. Isä meni siinä sivussa, ei puolustanut, mutta ei nyt hirveästi harmiakaan aiheuttanut. Ikinä en ole äidiltäni minkäänlaista kiitosta saanut. Kun muutin kotoa opiskelemaan ei äitini koskaan soittanut minulle tai kysynyt mitä kuuluu. Lapsuuteni lelut ja muun omaisuuteni, lapsuusmuistoni ja rakkaat tavarani hän lahjoitti tuttavilleen minulta kysymättä. Nyt äitini on erittäin huonossa kunnossa ryyppäämisen ja sen seurausten vuoksi. Terveydenhuollossa ja sosiaalipuolella minua syyllistetään siitä, etten hoida häntä enkä suostu järjesteltmään asioita. Kukaan ei kuitenkaan ollut minusta kiinnostunut silloin kun itse lapsena ja nuorena olisin tarvinnut apua ja tukea. Silloinkin koko sonta kasattiin minun harteilleni. Sairaalassakin syyllistettiin siitä, että lähdin opiskelemaan enkä jäänyt hoitamaan pikkusiskoani joka on vammainen äitini raskaudenaikaisen ryyppäämisen vuoksi. Väitän, että suurin osa näistä "unohdetuista vanhuksista" on ihan itse kohtalonsa ansainnut. Eli kerrohan, miksi minun pitäisi mielestäsi käydä äitiäni katsomassa?

Mutta pystyisitkö antamaan anteeksi, siksi että itsellesi tulisi parempi olo?

kimmokkeena oli lähinnä toisessa (Aavikon kukka)-ketjussa esiintynyt arvostelu suomalaisia kohtaan siinä, että "hylkäävät vanhukset laitoksiin". Siksi aloin kysellä syitä. Ajattelinkin, että suuri osa hylätyistä vanhuksista on täysin ansainnut kohtalonsa.

en käynyt mummoani viime vuosina katsomassa. Mummoni ei meistä lapsenlapsistaan suoraan sanoen edes pätkääkään pitänyt, joten miksi olisin käynyt katsomassa, jos mitään tunnesidettä kyseessä olevan ihmiseen ei ole. Pappaani kävin kyllä katsomassa, mutta hän olikin ihana ja aina meistä lapsenlapsista kiinnostunut, kyseli kuulumisia ja kehui aina meitä. Pappaani arvostin suuresti.



Itsekin olen sairaanhoitaja, mutta sukulaisuus ei ole mikään velvoite huolehtia esim. niistä isovanhemmista, jos ovat olleet luonnevammaisia ikänsä. Omia vanhempiani ja appivanhempiani, jotka ovat kaikkia ihania ihmisiä, tulen kyllä katsomaan ja huolehtimaan, että heidän asiansa ovat kunnossa, jos dementoituvat.