Kertokaa miten Suomi muka on lapsivihamielinen maa?
Kommentit (226)
Koska se mamman oma Pyry-Sinappi ei saa julkisella paikalla riehua, kirkua ja purra kaikkia niinkuin kotona ilman, että joku pahastuu.
Monilla vanhemmilla menee sekaisin se, että mikä on lasten luontaista liikkeen kaipuuta ja iloa, ja mikä on yksinkertaisesti huonoa käytöstä. Lasten pitää saada olla lapsia -ideologian varjolla jätetään hyvän käytöksen vaatiminen kokonaan sikseen.
Esimerkki eiliseltä: Bussissa ei ollut montaa matkustajaa. Vähäisen joukon osana oli vanhempi ehkä nelivuotiaan lapsen kanssa. Lapsi lauloi joululauluja niin, että bussi raikui. Vanhemman mielestä se saattoi olla söpöä ja hauskaa. Se olisi voinut olla söpöä ja hauskaa myös jonkun muun matkustajan mielestä. Siitä huolimatta julkisessa liikennevälineessä ei voi laulaa kovaa, oli minkä ikäinen tahansa.
Pian joululaulut vaihtuivat kiljuen kerroittuihin kakkavitseihin. Sekä hysteerisiin naurukohtauksiin jokaisen vitsin keskellä ja jälkeen.
Katsotaan pahalla kun vapaan kasvatuksen pershedelmä riehuu eikä vanhemmat tee mitään, tai kun itkevää lasta ei viedä tilan ulkopuolelle kun ei haluta missata teatteriesitystä, kirkkohäitä, valmistujaisia jne.
Toisin sanoen "lapsivihamielisyys" johtuu osaamattomista vanhemmista
Lapset eivät saa näkyä ja kuulua.
Lapsiperheille tulee avokätiset tuet, neuvolat, sosiaalipalvelut, maksuton koulutus, verorahoin tuettu terveydenhuolto, lastensuojelu, lasten liput palveluissa, jne...
Ei kuulosta lapsivihamieliseltä.
Monessa muussa maassa ei ole välttämättä puoliakaan näistä.
Sen sijaan voisi miettiä onko lapsettomat samassa tasa-arvoisessa asemassa etuuksien suhteen?
Ymmärrän, että aina ei vaan jaksa pitää kuria. Ymmärrän senkin, että itse ei ehkä tajua, että lapsen käytös saattaa olla muista ihmisistä epäkohteliasta ja rasittavaa. Siihen oman lapsen pälpätykseen tottuu, se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihan hyvin voi käydä niin, että ei ollenkaan huomaa koko meteliä joka raastaa muiden läsnäolevien hermoja.
Siitä huolimatta, että aina ei jaksa ja aina ei huomaa, pääasiassa ne lapset pitää kasvattaa käyttäytymään julkisilla paikoilla niin, että muut otetaan huomioon. Se ei ole vapaaehtoista, vaan välttämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät saa näkyä ja kuulua.
Eipä ne näy tai kuulu sen kummemmin muissakaan maissa, vaikka ovat kodin ulkopuolisessa arjessa ihan normaalisti mukana, koska ne osaavat käyttäytyä kuten kuuluukin.
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät saa näkyä ja kuulua.
Olisiko esimerkkiä? Tämä on aika yleinen vastaus mutta en ole koskaan kuullut konkretiaa miten se ilmenee.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheille tulee avokätiset tuet, neuvolat, sosiaalipalvelut, maksuton koulutus, verorahoin tuettu terveydenhuolto, lastensuojelu, lasten liput palveluissa, jne...
Ei kuulosta lapsivihamieliseltä.
Monessa muussa maassa ei ole välttämättä puoliakaan näistä.
Sen sijaan voisi miettiä onko lapsettomat samassa tasa-arvoisessa asemassa etuuksien suhteen?
Mutta jos ei joka päivä valita kuinka vaikeaa on ja kuinka vähäsen vaan saa tukia, niin niitä ei saa tietenkään silloin lisää
Todellisuudessa ei juuri missään jaeta lapsiperheille näin muhkeita etuisuuksia kuin Suomessa. Kohta tulee vielä hallituksen lupaama osakesalkkukin pesämunaksi pikku-piltille
Parhaiten sen huomaa, kun menee ulkomaille, vaikka Italiaan. Ihmiset ovat siellä lapsille lähtökohtaisesti lämpimiä, iloisia ja ystävällisiä. Ei hiljaista paheksuntaa ja tuomitsevia katseita.

Kerrotteko vielä mitä nämä avokätisesti tuet ovat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät saa näkyä ja kuulua.
Olisiko esimerkkiä? Tämä on aika yleinen vastaus mutta en ole koskaan kuullut konkretiaa miten se ilmenee.
Olin uimassa 3v lapseni kanssa ja olimme terapia-altaassa uiskentelemassa( täysin sallittu lapsillekin). Mukula ei riehunut huutanut tms vaan ihan nätisti oli siinä ja eikös joku mies kokenut asiakseen tulla marisemaan miten ois tommosille omakin allas uida. Hän oli altaassa kolmantena ja siis oli tilaa sekä mahdollista uida meillä kaikilla. En lähtenyt minnekään vaan totesin että mitään syytä häätää ei ole. Valitettavasti tässä maassa on niitä joille lasten olemassaolokin on liikaa.
Vanhoissa kulttuureissa on aina arvostettu lapsia. Jos katselee vaikka itänaapureita ja kotimaisia lapsia leikkipuistossa, niin itänaapurit arvostavat lapsia enemmän. Täällä lapset ovat enempi aikuisten pelinappuloita. Aikoinaan esimerkiksi jo ddr:ssä oli kaikille lapsille suomea enempi harrastusmahdollisuuksia. Lapsiin panostettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät saa näkyä ja kuulua.
Olisiko esimerkkiä? Tämä on aika yleinen vastaus mutta en ole koskaan kuullut konkretiaa miten se ilmenee.
Ilmenee vaikka vaikkapa positiivisen yhdessäolon puuttumisena. Ulukomailla ollessa tunnistaa suomalaiset lapset pöytätavoista. Ulukoimailla vanhoissa kulttuureissa on enempi postiivista yhdessäoloa ja lapset osaavat käyttäytyä paremmin.
Maahanmuuttajat usein vaikka junassa tai ravintolassa juttelee, nauraa, lapset mukana mekkaloi, kaikilla näyttää olevan kivaa. Suomalaiset ympärillä kulmat kurtussa vahtaa kännyköitä syvästi paheksuen moisia ihmiselämän ääniä. En tiedä onko se lapsivihamielisyyttä vai ylipäätään vihamielisyyttä ihmisiä ja mitä tahansa ihmisistä lähteviä ääniä kohtaan.
Se, että suomalainen kulttuurimme (ja ilm. esim. japanilainen kult.) arvostaa hiljaisuutta ja hyviä käytöstapoja ei ole vihamielisyyttä vaan päin vastoin muiden huomioon ottamista.
No meillä on duunareita ja Suomea vihaavat kokoomus ja Persut vallassa tuhoamassa koko maata, joten ei täällä ole enää mitään jäljellä 20 vuoden päästä.
Perheverotusta ei ole. Molemmat vanhemmat pakotetaan painamaan pitkää päivää (tai eläkkeellä olet kusessa). Tämä itsessään on heveletin vihamielistä verrattuna Euroopan sivistysvaltioihin.
Päiväkodista lähtian lapsien, kasvattajien ja vanhempien välinen kanssakäynti on epäinhimillisesti digitalisoitu.
Perheiden 100€ ongelmat korjataan 1000€ sosiaalityöllä, jossa sosiaalityöntekijät lähinnä halveksuu asiakkaitaan.
Lasten terveydenhuollosta tulee lasku perässä. Tämä tieto muuten järkytti sivistysmaassa asuvia ystäviäni.
Jne...
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten sen huomaa, kun menee ulkomaille, vaikka Italiaan. Ihmiset ovat siellä lapsille lähtökohtaisesti lämpimiä, iloisia ja ystävällisiä. Ei hiljaista paheksuntaa ja tuomitsevia katseita.
Ketkä ihmiset?
Mistä tiedät että Suomessa on hiljaista paheksuntaa ja tuomitsevia katseita? Onko tästä jotain tilastoa miten se näkyy arjessa?Ehkä ihmisillä on omakin elämä, ja heillä on muuta tekemistä kuin miettiä muita ihmisiä (lapsia tai aikuisia) ja miltä omat kasvot näyttävät?
Oletko sitä mieltä että tuiki tuntemattomien ihmisten pitäisi lapsen nähdessään alkaa tanssia ja leikkiä, koska näin tehdään Italiassa? Italia-esimerkissä oletuksena on, että muiden ihmisten pitää muuttaa omaa käytöstään ja sopeutua, jotta se miellyttäisi lapsiperheellisiä. Eikö tämä ole erittäin itsekästä vaatia, että koko maailman pitää pyöriä omilla ehdoilla, eikä muilla ihmisillä ole oikeutta ole olla omissa oloissaan?
Ei olekaan