Onko tää se onnellinen elämä, jota varten me opiskellaan ja painetaan töitä 40v?

Olet selvästi sen äärellä, että olet alkanut pohtia, mikä sinut tekee oikeasti onnelliseksi. Suosittelen selfhelp-kirjallisuutta.

Ei tarvitse heti lähteä oravanpyörästä, mieti mitä kivaa / tärkeää haluaisit tehdä ja ota sille edes vähän aikaa.

Lapsiperheaika on tuollaista, on hyvä olla rutiinit ja pysyvyys, vaikka ymmärrän sun ajatuksesi sen mielekkyydestä. Tuo sika on kuitenkin verraten lyhyt koko elämään verrattuna. Elämä ei kuitenkaan ole myöskään suorituksissa tai "oikein" tekemisessä, me voimme luoda merlitystä vaikka millaisiin olosuhteisiin. Mitäpä jos se merkitys olisi esimerkiksi rakkaus? yhteys omiin lapsiin? luottamus perheyhteyteen? yhteen hiileen puhaltaminen? lasten kasvattaminen moraalisesti vahvoiksi? Tai mitä vaan.. 

Elämän onni ja merkitys ei siis synny ulkoisesti "täysillä elämisestä" vaan jostain muusta. 

Sinun vanhemmuus on maailman tärkeintä, etenkin niille lapsillesi.

Siinäpä: teit kaiken oikein eli niin kuin muut odottivat. Et miettinyt mitä itse haluat elämältä. Olisit jättänyt ne lapset tekemättä niin nyt saisit nauttia hyvästä unesta ja kiireettömistä aamuista, hyvästä ruuasta, omasta ajasta ja harrastuksista.

Pakkoko on suorittaa noin kovasti. Lyhennä työviikkoa 80%, vai oletko liian tärkeä näin toimiaksesi, ja onko elämänne todella kiinni nettona muutama sata euroa pienemmästä tulosta? 

Lähdin oravanpyörästä. Onnistui avioliiton avulla. Olin sietämättömän onneton työelämässä.

Mun elämä oli just tällaista vielä puli vuotta sitten. Alkuvuodesta aloin miettiä tosissani, että jotain on pakko muuttua ja aloitin varovasti sivutoimisena yrittäjänä. Silloin osallistuin yhteen ilmaiseen 5 päivän koulutukseen, josta sain ihan älyttömästi uusia ideoita ja uutta näkökulmaa. En siis hypännyt heti mihinkään hurjaan muutokseen, mutta se antoi ekan kipinän ja suunnan.



Nyt se sama koulutus on taas tulossa ja ajattelin vinkata tänne, jos joku muukin miettii vapaampaa arkea ja töitä, joita on mahdollista tehdä etänä.



Tässä on linkki siihen, jos kiinnostaa:

https://pakosuunnitelma.fi/?fpr=vapaus

Lähdin oravanpyörästä jo kolmekymppisenä Ensin lasten kansa kotona sitten osapäivää tehden. 

Kyllä! Tätä se on. Suomi on maailman onnellisin maa. Sinä olet onnellisuuden ytimessä. Se arjen onni otetaan vastaan vikisemättä. NiiN!

Sitähän se elämä on. Herätään aamulla, eletään se päivä ja mennään illalla nukkumaan. Repeat. Mitä muuta se voisi olla? Itseäni se ei ahdista, koska herään mielelläni ihanan mieheni vierestä ja lähden mielelläni töihin, koska pidän siitä mitä teen ja valitsin aikoinani opiskelualan sitä silmällä pitäen. Tietoisesti olen jättänyt lapset pois, joten ei ole kiire koskaan mihinkään, voin iltaisin harrastaa omia juttuja ja miehen kanssa meidän yhteisiä juttuja jne. Tai vaan olla tekemättä mitään ihmeempää jos on vaikka työpäivä vienyt mehut. En pilaa työlounastakaan kiireellä, vaan se syödään työkavereiden kanssa jutellen ja siihen menee vähintään 30 min. Lemmikkien kanssa voi pihalla ulkoilla ja seurailla kevään tuloa ja pysähtyä oman elämän äärelle ja todeta kerta toisensa jälkeen, että aika onnekkaasti on sattunut. Ja tätä osaan arvostaa, koska tilanne ei todellakaan aina ollut näin, enkä pidä siksi itsestäänselvyytenä. Eli kaippa se vain on sitä, että täyttää sen aamun ja illan välisen ajan itselle tärkeillä jutuilla. Ei mulla ainakaan ole oloa, että joku tämän olisi käsikirjoittanut. En edes minä itse, koska sattumalla ja tuurillakin on osuutensa. Toki itsekin pitää olla valmis tekemään osuutensa elämänsä eteen. Tsemppiä kaikille oman elämän rakentajille!

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä: teit kaiken oikein eli niin kuin muut odottivat. Et miettinyt mitä itse haluat elämältä. Olisit jättänyt ne lapset tekemättä niin nyt saisit nauttia hyvästä unesta ja kiireettömistä aamuista, hyvästä ruuasta, omasta ajasta ja harrastuksista.

Naisen tehtävä on synnyttää lapsia.

No, sun pitäis olla kiitollinen että sulla on URA ja LAPSET. Mä en saanut kumpaakaan. Olen töissä, mutta se työ on kaukana mistään urasta. Ja elämä meni niin, että tuli ero eikä uutta kumppania tullut ja nyt olen liian vanha lapsia saamaan.

Ajattele, että sä teet tuota oranvanpyörää ja sulla on joskus isot lapset ja varmaan vielä parempi ura. Mulla tuskin on kumpaakaan. (Toki voin lapsettomana vielä opiskella uutta jne, mutta ei se ole varma, että parempaa työtä saisin tuon paskan sijaan.)

Ja ainakin sun lapset kasvaa eikä heitä tarvitse hoitoon kuljettaa, sitten helpottaa siltä osin. Ehkä jokin lyhennetty työaika tai osittainen etätyö vois tulla kyseeseen. En toki tiedä ammattiasi/työtäsi. Mulla on ollu 90% työaika uupumuksen vuoksi ja se oli kyllä hyvä. 

Jep. Sitten kun tuo "lapsiarki" helpottaa niin iskeekin jo esivaihtarit oireineen sekä muutenkin alkaa tuntea ensimmäiset selkeät ikääntymisen merkit itsessään eikä mikään uusi oire enää mene ohi. Ei levolla, ei ajan kanssa, ei lääkkeillä eikä liikeellä vaan siihen on vain sopeuduttava eli elämä ei enää ikinä palaa sellaiseksi hyväksi mitä se nuorempana oli.

Eihän tässä ole mitään mieltä! Ei elämässä ylipäätään eikä etenkään vanhenemisessa.

Pikkulapsiaika on Suomessa tuollaista, olisi kyllä hyvä että täälläkin tulisi toimeen yhdellä palkalla tai vaikka puolellatoista, jotta molempien vanhempien ei tarvitsisi tehdä kokopäivätyötä.

Sitten kun kaikki lapset ovat koululaisia, tuo oravanpyörä helpottaa, ja elämästä voi taas nauttia ihan eri tavalla, kun aika riittää myös omille puuhille ja harrastuksille.

Yksi asia mitä kannattaa miettiä myös, että kaikille ei sovi vastuullinen työ, vaikka kovasti nuorena tyyliin ihmisarvo tuntuu riippuvan siitä, että menee yliopistoon ja sen jälkeen sitten nousujohteinen ura.

Itse vaihdoin helpompaan - hyväpalkkaiseen duunariammattiin, joka on mielekästä ja tavallaan vastuullistakin, mutta joku muu saa kantaa huolen tulostavoitteista ja kokonaisvastuusta.

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika on Suomessa tuollaista, olisi kyllä hyvä että täälläkin tulisi toimeen yhdellä palkalla tai vaikka puolellatoista, jotta molempien vanhempien ei tarvitsisi tehdä kokopäivätyötä.

Sitten kun kaikki lapset ovat koululaisia, tuo oravanpyörä helpottaa, ja elämästä voi taas nauttia ihan eri tavalla, kun aika riittää myös omille puuhille ja harrastuksille.

Yksi asia mitä kannattaa miettiä myös, että kaikille ei sovi vastuullinen työ, vaikka kovasti nuorena tyyliin ihmisarvo tuntuu riippuvan siitä, että menee yliopistoon ja sen jälkeen sitten nousujohteinen ura.

Itse vaihdoin helpompaan - hyväpalkkaiseen duunariammattiin, joka on mielekästä ja tavallaan vastuullistakin, mutta joku muu saa kantaa huolen tulostavoitteista ja kokonaisvastuusta.

Se olisi se perheverotus. Mitä toki Suomessa ei kyetä harkitsemaan ja mikä myös nostaisi työssäkäyvien syntyvyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä: teit kaiken oikein eli niin kuin muut odottivat. Et miettinyt mitä itse haluat elämältä. Olisit jättänyt ne lapset tekemättä niin nyt saisit nauttia hyvästä unesta ja kiireettömistä aamuista, hyvästä ruuasta, omasta ajasta ja harrastuksista.

Anteeksi nyt mutta miksi täytyy olla lapseton nauttiakseen hyvästä ruoasta?

t. Perheellinen kulinaristi, kokki koulutukseltani

Eihän sitä tarvitse heti lähteä oravanpyörästä. Yrittää ensin järjestää enemmän omaa aikaa. Myöhemmin vaikka osa-aikatöihin? Itsellä ei ole lapsia ja tällä hetkellä olen lisäksi sinkku, niin en ole kokenut ruuhkavuosia. Töiden jälkeen on aikaa vain itselle :). Työelämä ei niin rasita.

Ei ole.

Normaalia on naisille kotiäidin ja vaimon rooli. Mies käy töissä ja vaimo hoitaa kodin.

Sellainen on luonnollista ja tervettä.

Ei ihme että naiset ovat nykyään niin masentuneita ja mielenterveysongelmaisia.

Aina voisi olla pahemminkin. Mulla ei ole kumppania eikä lapsia (olisin halunnut mielemmat), ja työskentelen aamusta iltaan työssä josta en edes nauti. Kun tulen kotiin, kukaan ei siellä tervehdi, halaa tai kerro kaivanneensa. 

Olen todella masentunut. Ainoa asia mikä minut saa joka aamu lähtemään töihin, on tietoisuus siitä että muussa tapauksessa joutuisin istumaan yksin kotona vain omat ajatukseni seuranani. Ja se olisi vielä kaameampi kohtalo kuin töissä raataminen.

Elät kiirevuosia ja olet väsynyt. Onneksi lapset kasvavat nopeasti ja sen myötä helpottaa. Toisaalta työelämä on muuttunut valtavasti 20-30 vuodessa ja se vie voimia myös. Jos siihen haluat muutosta, voit ehkä ruveta tekemään lyhyempää työviikkoa tai -päivää tai vaihtaa alaa, kenties jopa käydä kouluttautumassa. Myös asuinpaikalla voi olla vaikutusta - maaseutukaupungissa voi asua isossa omakotitalossa kymmenesosalla pk-seudun hintatasosta, jos muut hyvän arjen asiat saa järjestymään. Järkkäämällä tilaa mukavalle harrastukselle saa olon myös paremmaksi. 

Itselläni on vielä muutama työvuosi jäljellä ja huomaan, että en tahdo jaksaa enää projektihommissa, etenkin kun niskaan kaadetaan pari-kolme uutta hommaa kerralla. Aikaisemmin jaksoi, enää ei. Olen alkanut vihata uusia toimistojärjestelmiä joiden pitäisi periaatteessa helpottaa elämää, mutta käytännössä esim. on ihan mahdotonta löytää missä on keskustellut ja sopinut asiasta jonkun asiakkaan kanssa kun pitää katsoa läpi puhelimen eri sovellukset, sähköpostit, teamssit, skypet ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan. Koko ajan piippaa ja AMS-viestejä putoilee, ja koko ajan on vikaa asiakkaiden järjestelmiin ja sharepointteihin pääsyissä. Alan olla äänille yliherkkä ja kaipaan hiljaisuutta. Jos saisin tehdä ihan mitä haluan ilman huolta taloudesta, rakentelisin kukka-asetelmia, maalaisin, soittaisin ja tekisin käsitöitä.