Miksi monella ruoka ja syöminen vie niin suuren huomion elämässä?
Kai sitä nyt lihoo, kun suu puputtaa jatkuvasti ruokaa ja kun yksi ateria on saatu alas, suunnitellaan jo seuraavaa!
Tuntuu, että syöminen on monelle pelkkää ajanvietettä, ei sillä nälän kanssa ole mitään tekemistä. Ja tulos näkyy sitten peilissä ja katukuvassa.
Voisihan sen turhan syömisen tilalle keksiä jotain muuta tekemistä tai harrastetta. Niin alkaisi kilotkin pudota.
Kommentit (26)
Minäkään en ole lihava, mutta rakastan ruokaa, hyvää viiniä ja kokkaamista/leipomista
enkä puputa koko aikaa. Rakastan ruuanlaittoa ja syömistä ja suunnittelen kyllä paljon seuraavia aterioita. Syöminen ei ole turhaa, vaan välttämätöntä. Siitä välttämättömyydestä voi vain tehdä halutessaan suuren nautinnon.
ja se lopputulos sitten tosiaan näkyy :(
ja leipomuksia, kokkailla ja rakastan hyviä viinejä. Onneksi ei näy päällepäin, koska liikun todella paljon. Mieskin on vuosien mittaan innostunut kokkailuista, ollaan käyty mm. aasialaisen ruoan kurssilla yhdessä ja muutama viinikurssi.
niin hyvää ja voittaa kaikki muut ajanvietteet. Ja on mahdollista silloinkin, kun moni muu toiminta ei ole mahdollista. Ja se lievittää vitutusta.
Ja joskus musta tuntuu, että niiden, jotka ei välitä esim. herkuista, makuaisti on jotenkin huono. Mä ole siinä tilassa, jos mulla on jokin paha tauti tai jotain erittäin pahasti järkyttävää on tapahtunut.
itsekin laitan mielelläni ruokaa ja kokeilen kaikkea uutta. Luulen kuitenkin, että ne jatkuvasti syövät eivät ole niinkään resepteistä kiinnostuneita, vaan sisään menee kaikki mikä maistuu ja monta kertaa päivässä.
Pidän hyvästä ruoasta. Kannattaa muistaa se, että ihmisillä on erilaiset makuaistit, toisilla hyvinkin tarkka ja toisilla hyvin huono (voi vaikka pahvia syödä). Loput tuosta väliltä.
Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että hyvällä makuaistilla varustettu ihminen, joka tietää miltä hyvä ruoka maistuu, on kiinnostunut ravinnostaan.
vie lapset, autot, työt, jalkapallo, jääkiekko, kutominen, alkoholi, nukkuminen jne jne
eli miksipä ei saisi myös ruoka olla tällainen mielenkiinnon kohde.
monen lihavan ihmisen elämä tuntuu pyörivän ruoan ympärillä. Odotellaan tulevaa ateriaa, hehkutetaan ja sitten vedetään ruokaa ähkyyn asti. Telkkaria katsellessa pitää laittaa koko ajan jotain suuhun jne.
Itse olen tosi hoikka ja mulle syöminen on enemmänkin tylsää puuhaa mikä keskeyttää tärkeän tekemisen. Usein unohdan syödä ja nälkääni otan jonkun jämän kaapista vaan. En voisi kuvitella esim. Syöväni samalla kun katson leffaa, sehän pilaisi koko katselun.

eri juttu harrastaa ruokaa ja ruoanlaittoa kuin vain syödä puputtaa mitä sattuu koko ajan. Tällöin on kyse vain tyhjiön täyttämisestä, eihän siitä jatkuvasta ahmimisesta tule edes hyvä mieli, kuten harrastuksesta kuuluisi tulla.
monen lihavan ihmisen elämä tuntuu pyörivän ruoan ympärillä. Odotellaan tulevaa ateriaa, hehkutetaan ja sitten vedetään ruokaa ähkyyn asti. Telkkaria katsellessa pitää laittaa koko ajan jotain suuhun jne.
Itse olen tosi hoikka ja mulle syöminen on enemmänkin tylsää puuhaa mikä keskeyttää tärkeän tekemisen. Usein unohdan syödä ja nälkääni otan jonkun jämän kaapista vaan. En voisi kuvitella esim. Syöväni samalla kun katson leffaa, sehän pilaisi koko katselun.
Mä syön paljon ja rakastan ruokaa, mutta silti pysyn hoikkana. Käy se näinkin.
ollut aina yksi suurista kiinnostuksen kohteistani. Enkä muuten ole ollut koskaan ylipainoinen, vaikka hyvä ruoka on minulle tärkeä asia ihan jokapäiväisessä elämässä.
Olikohan tässä aloituksessa lähinnä vain tarkoitus mollata ylipainoisia??
Ajatella, jonkun huomion vie lapset, autot, työt, jalkapallo, jääkiekko, kutominen, alkoholi, nukkuminen jne jne
eli miksipä ei saisi myös ruoka olla tällainen mielenkiinnon kohde.
Itselleni syöminen on vain välttämätön asia elämässä, syön elääkseni ja kun on nälkä.
Panostan enemmänkin siihen, että perhe saa tarvittavat ravintoaineet ruuasta ja että ruoka on puhdasta ja pitkälle käsittelemätöntä.
Ei joka päivä tarvitse olla erilaisia ruokia, eikä niihin tarvitse todellakaan käyttää tunteja päivästä, viemäriverkossa ne on kuitenkin muutaman tunnin päästä :)
Ja ammatiltani olen kokki, joten ehkä saan keittiössä olosta tarpeekseni töissä.
Juhlat ja illanistujaiset on erikseen, silloin nautin kun saan kokata pitkän kaavan kautta.
Tunnen myös pari perhettä joissa ruuanlaitto ja syömienen on elämäntapa, mutta eivät he ole mitenkään ylipainoisia.
Vierastan itse vaan ajatusta että perheen kesken joka arkipäivä katetaan pöytä serveteillä ja liinalla, kauniilla astioilla ja ruokaillaan monta tuntia. Toisaalta se on kyllä ihan normaalia etelänmaissa, meillä vaan harvinaisempaa.
Pidän hyvästä ruoasta. Kannattaa muistaa se, että ihmisillä on erilaiset makuaistit, toisilla hyvinkin tarkka ja toisilla hyvin huono (voi vaikka pahvia syödä). Loput tuosta väliltä. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että hyvällä makuaistilla varustettu ihminen, joka tietää miltä hyvä ruoka maistuu, on kiinnostunut ravinnostaan.
Eihän aloituksessa siitä kyse ollut, ettei ruuasta saisi tai voisi nauttia. Vaan siitä, että syödään yli oman tarpeen. Voihan sitä olla vaikka kuinka kehittynyt makuaisti ja kulinarismista kiinnostunut, mutta ei kai sitä ruokaa tarvi silti pitkin päivää syödä?
Hyvä ruoka on harrastuksista parhaimpia. Palkitsee välittömästi!
Hyvä ruoka ei ole myöskään synonyymi epäterveellisyydelle tai ylensyömiselle. Itsekin olen aivan normaalipainoinen, vaikka rakastan ja harrastan ruuanlaittoa ja tietysti myös tuotosteni syömistä.
Elämästä puuttuu aika keskeinen aistinautinto, jos ruoka on pelkkää tankkaamista.
Ruuan lisäksi toki harrastan monta muutakin asiaa.
Kysehän oli siitä, kuinka tärkeä asia ruoka kenellekin on. Ja ap:n mielestä on tuomittavaa suunnitella seuraavia syömisiä jne.
Ja kyllä ruokaa on hyvä syödä "pitkin päivää" ihan asiantuntijoidenkin mukaan. 6-8 kohtuullista ateriaa päivän mittaan on ihanteellista.
Pidän hyvästä ruoasta. Kannattaa muistaa se, että ihmisillä on erilaiset makuaistit, toisilla hyvinkin tarkka ja toisilla hyvin huono (voi vaikka pahvia syödä). Loput tuosta väliltä. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että hyvällä makuaistilla varustettu ihminen, joka tietää miltä hyvä ruoka maistuu, on kiinnostunut ravinnostaan.
Eihän aloituksessa siitä kyse ollut, ettei ruuasta saisi tai voisi nauttia. Vaan siitä, että syödään yli oman tarpeen. Voihan sitä olla vaikka kuinka kehittynyt makuaisti ja kulinarismista kiinnostunut, mutta ei kai sitä ruokaa tarvi silti pitkin päivää syödä?
Kysehän oli siitä, kuinka tärkeä asia ruoka kenellekin on. Ja ap:n mielestä on tuomittavaa suunnitella seuraavia syömisiä jne. Ja kyllä ruokaa on hyvä syödä "pitkin päivää" ihan asiantuntijoidenkin mukaan. 6-8 kohtuullista ateriaa päivän mittaan on ihanteellista.

no niin, siinä ei sitten tosiaan paljo muuta ehdi tekemäänkään kuin mättäämään ruokaa turpaansa.

5 kertaa päivässä ja ehdin siinä välissä tehdä vaikka mitä :)
Tosin en ole lihava.