Toisella kädellä hallitus patistaa ihmisiä töihin ja toisella kädellä työpaikkoja vähennetään. Miten tämä yhtälö voi toimia?
Mitä onkaan ratkaisu työttömyyteen kun töitä ei ole? Onko tämä työpaikkojen massiivinen alasajo tietoista kansakunnan köyhdyttämistä kohden suurta nollausta? Joku ratkaisu tähän tilanteeseen täytyy tulla, kun töitä ei ole edes nyt eikä varsinkaan tulevaisuudessa kaikille. Jo monta hallituskautta Suomea on myyty ja köyhdytetty.
Kommentit (64)
Juu, ei mitenkään. Vertaa : hölmöläiset ja peitto
Sama kongnitiivinen dissonannssi kuin koronainjektioiden suhteen.
Lumottu kansa polvillaan.
Artsille 100 000 kampawieneriä! Vai annetaanko niitä vain 50 000 kappaletta?
Listimällä ahnee läskiperse johtajat kansalle valta.
Tämän hallituksen päällimmäisenä motiivina on silkka ilkeys. Kyllä varsinkin Orpo ja Purra ja Satonenkin ymmärtävät, että kaikki eivät voi mitenkään työllistyä ja että nimenomaan heidän toimenpiteensä ovat lisänneet työttömyyttä ja aiheuttaneet taloudellista haittaa monelle firmalle ja kansalaislle, mutta eivät he piittaa. Toitottavat valheitaan niin kuin Trump.
Uskon että great reset on tulossa, mutta sitä ennen Suomi joutuu EU:n alijäämämenettelyyn jo hyvinkin pian ehkä vuonna 2027
Raha on Jumala, ja nyt Jumala vaatii uhrilahjoja?
Vierailija kirjoitti:
Miksi te kitisevät akat ette myy pilua? Helppoa ja hyvin palkattua sisätyötä.
Aika moni jo tekee sitä
Hallitus ei luo eikä poista työpaikkoja.
Tarkoitus on tuottaa kokoomuksen vaalirahoittajille työreserviä. Nyt on jo käynnissä palkka-ale jopa huippuosaajien piirissä ja kova kilpailu työpaikoista: työnantajien markkinat. Sosiaaliturvan heikentäminen taas perustuu kokoomuksen ihmiskuvaan, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Työehtojen heikentäminen ja esim. irtisanomisten helpottaminen tuottaa nöyrää, kuuliaista ja pelokasta työvoimaa - kuten on tarkoituskin.
Vallankumos ja marssi perk,ladatkaa aseet.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus ei luo eikä poista työpaikkoja.
Kyllä leikkauksilla työpaikkoja poistuu ja myös automaatiolla ja tekoälyn soveltamisella haetaan säästöjä --> työpaikat poistuvat
Sotessa suunnitellaan, että omaiset hoitavat eläkeläisiä tulevaisuudessa.
No, ei hoideta.
En ala ilmaispiiaksi.

Sosiaaliturvan leikkaukset eivät vähennä työpaikkoja. Hallitus ei myöskään päätä automaation tai tekoälyn käytöstä, sen tekevät yritykset.
Piilotyöpaikkoja on KAIKILLE!!!! Keski-Suomessa on työvoimapula, taas yrittäjien aamukahvilla on kirottu kun kukaan ei oo löytänyt niiden piilotettuja työpaikkoja :(

Kyllä leikkaukset julkiseen sektoriin ovat jo runsain määrin vähentäneet virkoja eli työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Piilotyöpaikkoja on KAIKILLE!!!! Keski-Suomessa on työvoimapula, taas yrittäjien aamukahvilla on kirottu kun kukaan ei oo löytänyt niiden piilotettuja työpaikkoja :(
Hyvin ovat piilossa
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei mitenkään. Vertaa : hölmöläiset ja peitto
Paitsi nämä hölmöläiset ovat niin itsepäisiä ja pahansuopia, etteivät ota kuuleviin korviinsa Matin (=asiantuntijat) neuvoja ja varoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Sotessa suunnitellaan, että omaiset hoitavat eläkeläisiä tulevaisuudessa.
No, ei hoideta.
En ala ilmaispiiaksi.
Jokos oot HÖNÖ rahdannut ne tuleviks 30 vuodeksi ostetut kirppiskledjut sinne eläkkeellä olevan anopin ok-talon varastoon 😂🤣🤡
Voi voi, palokuorma siirtyy vaan paikasta toiseen 👮🥸
Valitettavasti se prosessi nyt menee näin.
Sortoa on välillä pakko aiheutua jotta päästään eteenpäin.