Miksi ex ei päästä irti?
Tulin jätetyksi ja se särki sydämeni. Minä en olisi halunnut erota ja tein kyllä kaikkeni että oltaisiin voitu jatkaa jollain keinolla. Mutta mikään ei kelvannut. Hän vaan kokee että hänellä ei ole mulle riittävästi annettavaa tällä hetkellä. Silti hän ei päästä irti. Soittaa joka päivä, joskus useita kertoja päivässä. Laittaa viestiä, kysyy kuulumisia, kertoo omistaan. Minä, heikko ihminen, sitten mielessäni elättelen toivetta että ehkä hän vielä kuitenkin muuttaa mielensä. Siksi en itsekään pysty riuhtaisemaan itseäni irti. Tiedän, säälittävää.
Niin. Ette te tietenkään sitä voi tietää miksi hän toimii näin. Hän itse sanoo että kun kyse ei ole siitä että tunteet olisi kuolleet, tunteet on ennallaan, niin hän ei vaan osaa yhtäkkiä lopettaa kaikkea kuin seinään.
Mutta minä tässä kärsin tietysti. Olisko jotain viisaita sanoja joilla saisin itseni irrotettua tästä ihmisestä? Onko joku toinen samassa jamassa? Jotain lohtua kai vaan haen. Taas yksi uneton yö takana.
Kommentit (27)
Kiitos osallistumisesta ja näistä viisaista sanoista. Eipä tässä muuta kuin jatketaan sunnuntain viettoa.
Vaihda puhelinnumero, estä somessa ja muuta uuteen osoitteeseen, äläkä anna uusia yhteystietoja. Minä pääsin eksästä eroon tällä konstilla. Hän alkoi siis piirittää pian sen jälkeen kun oli ensin jättänyt minut jonkun uuden takia ja kun se juttu ei toiminut hän ajatteli alkaa minua pompottelemaan.
Olitteko avioliitossa? Asuitteko yhdessä? Onko yhteisiä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Olitteko avioliitossa? Asuitteko yhdessä? Onko yhteisiä lapsia?
Ei kaikkiin.
Eikä tässä mihinkään dramaattisiin toimenpiteisiin ole tarvetta. En koe oloani mitenkään uhatuksi tms. Lähinnä surulliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko exälläsi uusi suhde?
Ei.
No tiedät itsekin että hän käyttää sinua hyväksi minkä ehtii ja pitää varalla. Asennoidu asiaan tai päästä irti. Kokemuksella.
Onko exälläsi tapana hyysätä eli "auttaa" naisia?
Siis ihan oikeesti. Missä on naisen itsetunto jos on noin vedätettävissä. No, loppu pelissä tietysti sinä päätät, koska sinun elämä, mutta hei mieti vähän ja lue tuo aloituksesi huolella.
Vierailija kirjoitti:
Onko exälläsi tapana hyysätä eli "auttaa" naisia?
En tiedä onko tapana auttaa naisia mutta nyt kun kysyt niin tuokin on yksi perustelu minkä olen häneltä kuullut. Hän haluaa auttaa mua tietyissä jutuissa (en niitä nyt erittele tähän sen tarkemmin) ja on auttanutkin.
Mä kuulen nämä teidän kommentit ja tottakai mä olen miettinyt että haluaako se vaan pitää mut tässä jos ei löydy parempaakaan. Kai mä en siksi haluaisi uskoa siihen kun sitten se ei enää olisi se mies joksi mä sitä olen ajatellut.
Onko niin ettet usko että exälläsi on uusi suhde, tai ettet halua uskoa tai myöntää sitä että hänellä olisi uusi suhde?
Vai haluaako hän jatkaa ystävyyttä kanssasi?
Vierailija kirjoitti:
Onko niin ettet usko että exälläsi on uusi suhde, tai ettet halua uskoa tai myöntää sitä että hänellä olisi uusi suhde?
Vai haluaako hän jatkaa ystävyyttä kanssasi?
Hänellä ei ole uutta suhdetta. Tästä olen 100% varma.
Minä en todellakaan tiedä mitä hän oikeasti haluaa. En tiedä tietääkö hän lopulta itsekään.
Mä olen itse suhteessa, jossa miehellä on vaikeuksia päästää irti oikeastaan yhtään mistään, koskien myös exiä. Nykyistäkin exää vielä auttaa eräällä tavalla (en usko että panevat, koska useita syitä, mutta en saa kuitenkaan auttaa tätä exäänsä yhdessä miehen kanssa). Olen yrittänyt monta kertaa lopettaa suhteen, mutta hän saa itsensä aina kiemurreltua takaisin suosiooni. Rakastuin voimakkaasti alussa häneen ja olin pitkään rakastunut, edelleen rakastan häntä. Joo, kyllästyttää tilanne ja toivon löytäväni uuden (jos on uusi kuvioissa niin sillä konstilla pääsen hänestä viimein eroon). Paikkakunnan vaihto ei onnistu nyt.
No miksi et tee niin kuin joku neuvoi? Estä, vaihda paikkakuntaa?

Niin ja lisäyksenä että tämä miehen exä kyllä tiesi ja tietää että miehellä on uusi. Exä on jollain lailla sairas, koska kuvitteli pitkään että he kaksi edelleen seurustelevat vaikka mies oli ilmaissut jos aikaa sitten että seurustelu on ohi, ja että seurustelee minun kanssani . Eli molemmilla (sekä miehellä että exällään) roikkumisongelma. Ja ehkä myös minulla, kun tässä vielä olen.
Vierailija kirjoitti:
No miksi et tee niin kuin joku neuvoi? Estä, vaihda paikkakuntaa?
En tiedä minkälaista elämää te muut vietätte mutta en minä tuosta noin vaan voi vaihtaa paikkakuntaa, mulla on vakityö ja omistusasunto jne. täällä. Eikä se mitään muuttaisi kuitenkaan. Me asutaan jo nyt eri paikkakunnilla.
Joo, voisin estää, mutta tuntuisi todella oudolta estää ihminen joka on ollut yksi tärkeimpiä mun elämässä, ja jota kohtaan edelleen tunnen vahvasti. Ja kuten sanoin aloituksessa, edelleen toivon että hän muuttaisi mielensä... Ja että tiedostan tämän olevan säälittävää mutta ehkä se on inhimillistä... Kunhan aikaa kuluu vielä vähän niin uskon että pystyn tekemään itsekin ratkaisuja. Mutta nyt tää on vielä sen verran tuore haava että en vaan pysty, enkä varmaan edes halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse suhteessa, jossa miehellä on vaikeuksia päästää irti oikeastaan yhtään mistään, koskien myös exiä. Nykyistäkin exää vielä auttaa eräällä tavalla (en usko että panevat, koska useita syitä, mutta en saa kuitenkaan auttaa tätä exäänsä yhdessä miehen kanssa). Olen yrittänyt monta kertaa lopettaa suhteen, mutta hän saa itsensä aina kiemurreltua takaisin suosiooni. Rakastuin voimakkaasti alussa häneen ja olin pitkään rakastunut, edelleen rakastan häntä. Joo, kyllästyttää tilanne ja toivon löytäväni uuden (jos on uusi kuvioissa niin sillä konstilla pääsen hänestä viimein eroon). Paikkakunnan vaihto ei onnistu nyt.
Niin ja lisäyksenä että tämä miehen exä kyllä tiesi ja tietää että miehellä on uusi. Exä on jollain lailla sairas, koska kuvitteli pitkään että he kaksi edelleen seurustelevat vaikka mies oli ilmaissut jos ai
Tsemppiä sulle. Kunpa osaisin sanoa jotain rohkaisevaa mutta... En osaa. Vaikeita asioita kun on sydän pelissä.
Oletko lukenut kirjaa Miehet ovat marsista, naiset Venuksesta? Kannattaa lukea. Nimittäin tämä sun exä ehkä vain halusi saada vain vähän omaa tilaa ja halusi vetäytyä, muttei tunnista tätä tarvetta eikä nainenkaan tunnista. Tuo kirja auttaa ymmärtämään.
Tai sitten sun exä on vaan sitoutumiskammoinen.
Exä ei päästä irti yhy yhy yhhyyyyy😭😭😭
Ap