Kirjekavereiden paluu

En tiedä jakaisinko osoitettani missään nykyään... ensimmäisenä pelko, että joku ilmestyy oven taakse henkilökohtaisesti. Mutta lapsena tuli jaettua osoitetta lehdissä kun pisti kirjakamu ilmoituksen. Huh huh mitä aikoja.

Muistan! Etsin jostain heppalehdestä kirjekavereita ja vastauksia tuli läjäpäin. Parhaimmat valkkasin kirjekavereiksi ja huonoimmille en edes vastannut. Ehkä laittaisin oman ilmoituksen vieläkin, mutta harkinnalla.

Siskolla oli niitä pienenä. En ikinä ymmärtänyt innostusta niihin.

Siitä vain jaat osotettasi netissä. Ei sitä kukaan kiellä. Ja seuraavaks oven takana kirveen kanssa joku odottelee. Hulluja maailma täynnä nykyään.

Oi, kirjekamut!! Ne oli ihania nuorena. Kaikki erilaiset kauniit kirjepaperit ja kuoret, ja osa tuoksui taivaalliselta. Se oli ihanaa aikaa. Yksi kirjekaverini oli japanilainen tyttö, vaihdettiin valokuviakin. Tulipa ihania muistoja mieleen. Olisi ihana saada ne ajat takaisin.

Minulla oli kirjekavereita nuorena ja tapasinkin heitä livenä. Lähes kaikkien kanssa menin sänkyynkin ja yhden kanssa sain jopa lapsen. Ihania aikoja.

Mielenkiinnolla voisin etsiä kirjekaveria kyllä, mutten tiedä laittaisinko itse ilmoitusta ja jakaisin osoitettani. 

Joo. Mustanaanaamio-klubissakin oli, että: rillipirut älkää vaivautuko ja Suosikissa: ei hikareita, Dingo-fanit saa skrivaa breivin.

Oikeasti olisi mielenkiintoista kirjoittaa käsin ihan oikeita kirjeitä.

Koulukaveri kirjoitteli teininä italialaisen pojan kanssa, tapailivat, menivät aikuisina naimisiin, muuttivat Italiaan ja saivat lapsia. Näinkin voi käydä.

Oli mun lempiharrastus, sain ekan lapsen 26 v ja kohta sen jälkeen homma hiipui. En ehkä enää keksis kirjoittamista. Swappasin myös.

Kirjekaveria etsijien ilmoitukset oli lehtien parhaita kohtia. Kerrottiin itsestä hiukan, ikä oli tärkeä ja se mistä tykkää. Ja osoite perässä. Kamalaa ajatellakin miten nykypäivänä lapset olisi vaarassa jos näitä ilmoituksia vielä jaettaisiin lehdissä.

Se oli kiva harrastus nuorena. Ei enää turvallista, ajat muuttuneet.

Olen 40 kymppinen ja saattaa olla että tää on vain hetken huumaa, mutta kyllä haluaisin taas kirjekavereita ja ihan ympäri maailmaa. Nyt kun on itsekin elänyt elämää, niin olisi paljon asioita mitä jakaa toiselle, ja toisinpäin. Ja joo, jos vaikuttaisi luotettavalta verkkosivulta, niin voisin jakaa osoitettani. Jos joku oven taakse ilmaantuisi pahat mielessä vaikka toisesta kaupungista, niin se olisi aika outoa. Kotiovia, joiden taakse ilmaantua löytyisi varmasti lähempääkin.

Vierailija kirjoitti:

Siskolla oli niitä pienenä. En ikinä ymmärtänyt innostusta niihin.

Mulla oli, aina 10-20 kirjekaveria. Osa niistä oli mun sukulaisia. Pariin olin tutustunut lomareissulla. Osa ulkomailta Italiasta ja Norjasta. Osan kanssa sovittiin treffit yhdelle suurleirille ja 

miksi mä en edes muista, tavattiinko me siellä. Oltiin siellä leirillä kuiteski samaan aikaan. Kirjeiden kirjoittamisessa meni tuntikausia, kun niitä piti kirjoittaa aina niin monta ja yleensä 

mun rahat meni kirjepapereihin ja postimerkkeihin, joita piti ostaa kymmenillä markoilla kerrallaan. Tiimarista hain kirjepapereita. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 40 kymppinen ja saattaa olla että tää on vain hetken huumaa, mutta kyllä haluaisin taas kirjekavereita ja ihan ympäri maailmaa. Nyt kun on itsekin elänyt elämää, niin olisi paljon asioita mitä jakaa toiselle, ja toisinpäin. Ja joo, jos vaikuttaisi luotettavalta verkkosivulta, niin voisin jakaa osoitettani. Jos joku oven taakse ilmaantuisi pahat mielessä vaikka toisesta kaupungista, niin se olisi aika outoa. Kotiovia, joiden taakse ilmaantua löytyisi varmasti lähempääkin.

Totta, kotiovia on kaikkialla, miksi murtovarkaat valitsisivat kirjekaveria etsivän osoitteen toiselta puolelta Suomea. Vain koska sen jakoi ilmoituksessa...? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskolla oli niitä pienenä. En ikinä ymmärtänyt innostusta niihin.

Mulla oli, aina 10-20 kirjekaveria. Osa niistä oli mun sukulaisia. Pariin olin tutustunut lomareissulla. Osa ulkomailta Italiasta ja Norjasta. Osan kanssa sovittiin treffit yhdelle suurleirille ja 

miksi mä en edes muista, tavattiinko me siellä. Oltiin siellä leirillä kuiteski samaan aikaan. Kirjeiden kirjoittamisessa meni tuntikausia, kun niitä piti kirjoittaa aina niin monta ja yleensä 

mun rahat meni kirjepapereihin ja postimerkkeihin, joita piti ostaa kymmenillä markoilla kerrallaan. Tiimarista hain kirjepapereita. 

Tiimarista hain minäkin. Ja joululahjaksi pyysin. Vuosien saatossa innostus lauhtui, ei ollut enää aikaa. Niin kiireiseksi muka elämä muuttui yläasteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskolla oli niitä pienenä. En ikinä ymmärtänyt innostusta niihin.

Mulla oli, aina 10-20 kirjekaveria. Osa niistä oli mun sukulaisia. Pariin olin tutustunut lomareissulla. Osa ulkomailta Italiasta ja Norjasta. Osan kanssa sovittiin treffit yhdelle suurleirille ja 

miksi mä en edes muista, tavattiinko me siellä. Oltiin siellä leirillä kuiteski samaan aikaan. Kirjeiden kirjoittamisessa meni tuntikausia, kun niitä piti kirjoittaa aina niin monta ja yleensä 

mun rahat meni kirjepapereihin ja postimerkkeihin, joita piti ostaa kymmenillä markoilla kerrallaan. Tiimarista hain kirjepapereita. 

Tiimarista hain minäkin. Ja joululahjaksi pyysin. Vuosien saatossa innostus lauhtui, ei ollut enää aikaa. Niin kiireiseksi muka elämä muuttui yläasteella.

Mulla toi harrastus loppui, kun muutin maalta kaupunkiin. Kaupungissa tuli niin paljon uusia kavereita ja muuta tekemistä. Kyllä siellä jonkin aikaa kirjoittelin ja sen verran muistan, että kun muutin toiseen kaupunkiin, kyllä kavereiden kanssa kirjoiteltiin vanhanaikaisia kirjeitä. Mutta maalla asuessa ei ollut kovin paljon muuta viihdykettä eikä nähnyt uusia ihmisiä vaan maalla oli aina samat naamat. Uusiin ihmisiin saattoi tutustua kirjeenvaihdossa. 

Minulla oli kanadalainen kirjekaveri. Se oli hienoa silloin! Ylpeänä aina kerroin kuinka en nyt voi tulla ulos, kun kirjoitan kanadalaiselle kirjekaverille. Äiti käänsi minulle kirjeet ja sitten käänsi omat kirjeeni hänelle.