Miksi lasten hyvästä koulumenestyksestä ei saisi iloita?

Sen olen huomannut...

Mikä saa naiset haukkumaan toisensa ihan kaikesta? Oli sitten kyse onnellisesta illasta miehen kanssa, lapsen uudesta mekosta, omasta mielestä onnistuneesta juhlatarjoilusta...? Miksi se ilo pitää yrittää latistaa millä hyvänsä keinolla?

Tällaisista asioista voi iloita lähipiirin kanssa.



Netin nimettömiin kirjoituksiin perustuvat palstat nyt ovat monille oman pahan olon purkamiskanavia. Itse en yleensä edes lue muiden kommentteja, tykkään vaan kirjoittaa omia mielipiteitäni aloituksiin.

iloitsemasta?

tyhmä ja ilkeä äiti ei siedä niitä, jotka oikeasti ovat fiksuja, kohtelevat muita empaattisesti ja fiksusti ja jopa menestyvät koulussa

Jos jotkut ovat kateellisia, niin se on todellakin heidän ongelmansa.

ikävä kyllä. Olen huomannut saman ilmiön. Ja sitten sanotaan, että eikö sulla oo muuta elämää ja että elät lasten kautta jne.



Minä olen onnellinen, kun lapset pärjäävät. Osa menetyksestä on myös kodin ansiota. Just nuo telkkarin kiinnilaittamiset ym.

Mä olen ainakin ollut julki-iloinen kun lapseni keskitasoa parempia vaikkei huippua!!! Kaikki tietävät että olen tyytyväinen muutenkin lapsiini.



Osaan kyllä iloita muittenkin lapsista ja yhden äiteen kanssa joskus yhdessä ollessamme vaan kehuttiin lapsiamme. Ja tätä tapahtui varmasti sata kertaa vuosien myötä! Nyt kehuskelemme miten hyvin he kaikki pärjäävät aikuisena tässä elämässä. Nyt vasta kehuskelemmekin:).

Tämä lutterikultuuri ei vaikuta meihin pätkääkään. Usein myös kannustan muita äitejä tähän samaan!

Pari mammaa kehui siellä lastensa hyviä todistuksia. Hassua kun ovat oman lapseni luokkakavereita ja tiedän, että näillä parilla on ihan tavallinen kasin todistus.

Oma lapseni on se luokan priimus ja ei tulisi mieleenkään kehuskella toisille, että "minunpa lapsella oli tosi hyvä todistus ja minun lapsenipa on se luokan priimus" Se on vain jotenkin niiiiiiiin juntin kuuloista. Ja varsinkin kun joku kehuskelee jossain fb.ssä. Saa lapsi hävetä silmät päästään äitiään.

Miksi siitä ei saisi jopa taputtaa itseään päälaelle, jos on oikeasti jaksanut itsekin kannustaa ja tukea heitä vuodesta toiseen, olla aina kuulolla ja sulkea TV:n kesken oman mieliohjelman, kun on kaivattu kokeisiin kuulustelijaa? En suostu häpeilemään lasten saavutuksia enkä kätkemään kynttilää vakan alle periluterilaiseen tapaan, mutta ei ole tarvetta kyllä latistaa niitäkään, joilla ei suju yhtä mallikkaasti. Tässä olisi yksi paikka miettiä millainen käytös on sitä "perisuomalaista junttiutta"!

eihän täällä saa olla onnellinen eikä iloinen ihanasta miehestä eikä onnellisesta parisuhteesta eikä ihanasta omakotitalosta, hyvin hoidetusta pihasta eikä kivasta autosta jne jne jne.



Ole sinä onnenllinen mun puolesta.