Jos olisit tiennyt äitiyden rankkuuden etukäteen, olisitko ryhtynyt siihen?
Teinit huutavat ja valittavat. Ruokaa pitää laittaa ja kaupassa käydä + pyykkiä pestä nonstop.
ikääntyvät sukulaiset vaativat huomiota. Puoliso ihan kädetön kun pitää opettaa lapsille sääntöjä, tehdä vaikeita päätöksiä tms.
Nuorena luulin, että tasavertainen vanhemmuus ja kotitöiden jako ihan vain yhdessä sovittavia asioita.
En tajunnut, että päävastuu kaikesta jotenkin vuosien vieriessä valuu mutsille.
En ihmettele, miksi nuoret naiset eivät tähän urakkaan halua.
Minäkin haaveilen vapaista eläkepäivistä, rauhallisesta ja siististä kodista, siitä että kokkaa max. kahdelle ja juuri sellaista ruokaa, mistä aikuiset tykkäävät.
Mies on ihan haikeana, että kohta nuo lähtevät. Itse en malta odottaa rennomman elämänvaiheen alkua. 20+ vuotta kakkua siis takana ja lapsia 3, kaikki vielä kotona.
Kommentit (43)
Kaksi omaa ja yksi sijoitettu lapsi. Kaikki jo aikuisia. En ole kokenut äitiyttä rankkana.
En olisi. Eikä rankkuutta ole aiheuttanut ap:n erittelemät syyt.
Elämä oli rankaa 5-13 -vuotiaan kanssa, odotin jotain ihan muuta kuin kotona viihtyvää takertujaa.
Nyt täysi-ikäistyvän kanssa on jo ollut leppoisaa.
Olisin. Mutta ei meidän teinit kyllä huuda ja valita.
Kyllä minä aika hyvin sen tiesin, mulla on nuorempia sisaruksia. Tosin se vastuu on paljon painavampi kun lapset on omia. Vielä kun vanhin lapseni on 30 ja äitini 70v, joskus kun joku sanoo että äiti, odotan hetken oman äitini vastaavan. Sitten tajuan, että ai niin, se olen minä. Odotan innolla että saisin olla mumma.
Ryhtyisin vieläkin, jos voisin.
M48
Lapset ovat parasta ja ehdottomasti halusin äidiksi.
Höpöhöpö taas, ei mulla ole ollut mitään ongelmia lapsen kanssa, mukava muksuna, mukava teininä ja nyt aikuisena mukava!
En ole koskaan kokenut äitiyttä rankkana, vaikka useampi lapsi on kasvatettu. Paljonhan se on työtä vaatinut, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, kaikki työ on ollut sen arvoista. Todennäköisesti olisin harmissani, jos emme olisi koskaan lapsia saaneet
Ei ollut niin rankkaa, että olisin koskaan katunut, vaikka avioliittokin hajosi. Sain 3 lasta, jotka ovat jo aikuisia. Elämäni paras asia.
En ole kokenut äitiyttä rankkana. Teini-ikäkin meni paljon kivemman kuin etukäteen luulin. Nyt meillä on jo lapsenlapsiakin.
Rankka osuus oli vaan lasten isä.
Harmi että ikä tuli vastaan enkä pääse kokemaan sitä tämän nykyisen kanssa.
Olisi korjaava kokemus.
Yhden lapsen kanssa oikein leppoisaa ja suorastaan nautinnollista. Onneksi en kuunnellut niitä jotka koittivat painostaa hankkimaan sisaruksen lapselle. Ei tarvitse toimia erotuomarina kotona ja kuunnella sitä sisarusten tappelua.
Jos olisin tiennyt, että minusta tulee vaikeasti vamnaisen lapsen äiti niin en olisi tähän lähtenyt ollenkaan. Mutta en tiennyt, joten piti ottaa vastaan se mitä eteen tuli ja elää sen kanssa.
Ei ollut rankkaa, helppo raskaus, helppo synnytys, helppo lapsi, ei pahaa teini-ikää yms. Mies reissutyössä joten paljon oltiin kahdestaan mutta vastaavasti vapaillaan osallistui täysipainoisesti lapsen ja kodin hoitoon. Tosin päätin jo hyvissä ajoin, että haluan vain yhden lapsen. Useampilapsisten tuttavaperheiden touhua katseltuani totesin, että minä en tuohon rumbaan lähde enkä halua kuunnella sitä jatkuvaa tappelua ja huutoa. Oli hyvä päätös.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi omaa ja yksi sijoitettu lapsi. Kaikki jo aikuisia. En ole kokenut äitiyttä rankkana.
Miksi nuolia alaspäin? Eikö ole hyvä ettei koe äitiyttä rankaksi?
Olen aina halunnut lapsia, ja kiitollinen heistä. Rankkaa on toisinaan ollut, mutta nyt kun ovat jo aikuisia, niin huomaan usein ajattelevani, että elämän parasta aikaa olikin juuri se, kun lapset olivat pieniä. Ei ainakaan kaduta, että toivoin ja sain heidät, ja miehestäni hyvän isän heille.
Olisin. Vastapainona on niin paljon hyviä juttuja, onnellisia muistoja pikkulapsi-ajasta, ja hyvää arkea nyt murrosikää lähestyvän koululaisen kanssa. Niin suuret draamat vedettiin kotitehtävästä viime viikolla, että ilmeisesti ihan uusi vaihe taas tulossa.
Päiväkään en vaihtaisi pois.
Tein itse elämääni rankemmaksi kuin olisi tarvinnut. Perfektionistin vikaa kun on, niin sitä saa kyllä uuvutettua itsensä niin maalla, merellä kuin ilmassa. Olin kotiäitinä kolme vuotta ja puuhasin kaikenlaista turhaa. Mutta toki olin suurimman osan aikaa lapsen kanssa. Leikitin, luin ja käytiin joka päivä ulkona, ellei nyt sairaina oltu.
Mutta lapsia on vain kuitenkin yksi ja olemme varsin läheisiä. Jälkikäteen ajatellen teini-ikäinenkin oli melko säyseä tapaus. Sanasotaa välillä, mutta kotonahan tuo viihtyi, mitä nyt urheiluharrastuksiltaan kerkesi.
Tulin äidiksi nuorena, 23 v. Toinen lapsi tuosta parin vuoden päästä. Siihen aikaan (vajaa parikymmentä vuotta sitten) ei vapaaehtoisesta lapsettomuudesta juurikaan puhuttu, ainakaan omissa piireissäni. Mullakin oli sellainen ajatus, että lapsia vaan kuuluu tehdä. Kun olin esikoisesta raskaana, luin netistä ensimmäiset aihetta käsittelevät jutut ja joku niissä resonoi heti, mutta myöhäistähän se silloin jo oli. Nyt olen nelikymppinen teinien äiti, eikä tämä perhe-elämä helppoa ole ollut. Teinit ovat onneksi helpommasta päästä ja heidän kanssaan on jo kivaa esim. lomilla uima-altaalla tai laskettelemassa. Kun kuopus päätti alakoulun, koin sen hyvin helpottavana, ettei enää ikinä niitä pakkokevätjuhlia yms.
Ei äitiys ole minusta mitenkään rankkaa, mutta en muuten vaan olisi halunnut lasta.