Lue keskustelun säännöt.
Abi, joka ei uskalla muuttaa pois kotoa jatko-opiskelemaan
26.05.2011 |
Suvussani on tyttö pieneltä paikkakunnalta, joka kirjoitti nyt ylioppilaaksi. Kyseisellä paikkakunnalla ei ole jatko-opiskelumahdollisuuksia, hänen täytyisi muuttaa 200km päähän isompaan kaupunkiin. Tyttö on tosi fiksu ja kirjoitti hyvin, varmasti yliopiston ovet aukeaisivat, mutta hän ei uskalla lähteä... Äitinsä on tytössä aika kiinni, eikä näe asiaa ongelmana. Mielestäni tytöllä menee tulevaisuus "hukkaan", jos ei lähde nyt opiskelemaan vaan jää äitinsä kanssa kotiin kököttämään. Miten rohkaisisin tyttöä?
Kommentit (17)
Jo tyttö jää vaikkapa vielä vuodeksi kotiin ja menee töihin, voi tunnelmat olla ihan toiset vuoden pästä. Tuon ikäisellä on kuitenkin itsenäistyminen vielä kesken, hän voi muuttua vielä kovastikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhtä helposti ne yliopiston ovet aukeaa ensi vuonnakin. Tai helpommin, jos ottaa nyt vuodeksi jonkun helpohkon työn ja lukee kunnolla ensi kevään pääsykokeisiin. Tältä keväältähän niistä useimmat onkin jo ohi.
Minä muutin isoon kaupunkiin, opiskelin, menin töihin, naimisiin, sain lapsia.
Kaveri jäi ensin pienelle paikkakunnalle, rohkaistui sitten pariksi vuodeksi kaupunkiin opiskelemaan, tuli takaisin kotiin. Kävi vielä vuoden opiskelemassa kotoaan, mutta lopetti sitten ja jäi kotiin. Asuu edelleen vanhempiensa luona ja valittelee sitä, ettei koskaan löydä ketään miestä (paikkakunnalla alle 5 alle 50v miestä..), eikä löydä kivaa työtä ilman koulutusta.
Ihmiset ovat erilaisia. Kaverini olisi selvästi tarvinnut rohkaisua jäädä isoon kaupunkiin ja opiskelemaan loppuun. Hänen äitinsä oli niin kiinni tyttäressään, ettei halunnutkaan päästää opiskelemaan ylipäätään kauas kotoa.
Kirjoitin 1990. Olisin halunnut hakea Turkuun opiskelemaan leikkaussalisairaanhoitajaksi yo-linjalle, mutta kotona nousi kauhea mekkala. Vanhemmat maalasivat kaikenlaisia uhkakuvia ja haukkuivat minua haihattelijaksi ja taivaanrannanmaalariksi, kun haluan nyt lähteä jonnekin 400 kilometrin päähän Turkuun.
Jäin pienelle kotipaikkakunnalle ja koulut on vieläkin käymättä, ikää on jo kohta 40...
Työssä olen, mutta en varmaan niin hyvässä, mitä olisin jos olisin kouluttautunut. Kolme ällää kirjoitin.
Jälkeenpäin olen miettinyt, että katkeruuttako se vanhempieni osalta oli. Äitini on käynyt aikanaan pelkän kansakoulun, eikä mitään ammattiopintoja sen jälkeen, eikä edes kursseja, ja on kotona ikänsä ollut.
Kyllä vanhempien asenteet voi vaikuttaa kauemminkin kuin sen välivuoden.
Kirjoitin 1990. Olisin halunnut hakea Turkuun opiskelemaan leikkaussalisairaanhoitajaksi yo-linjalle, mutta kotona nousi kauhea mekkala. Vanhemmat maalasivat kaikenlaisia uhkakuvia ja haukkuivat minua haihattelijaksi ja taivaanrannanmaalariksi, kun haluan nyt lähteä jonnekin 400 kilometrin päähän Turkuun.
Jäin pienelle kotipaikkakunnalle ja koulut on vieläkin käymättä, ikää on jo kohta 40...
Työssä olen, mutta en varmaan niin hyvässä, mitä olisin jos olisin kouluttautunut. Kolme ällää kirjoitin.
Jälkeenpäin olen miettinyt, että katkeruuttako se vanhempieni osalta oli. Äitini on käynyt aikanaan pelkän kansakoulun, eikä mitään ammattiopintoja sen jälkeen, eikä edes kursseja, ja on kotona ikänsä ollut.
Kyllä vanhempien asenteet voi vaikuttaa kauemminkin kuin sen välivuoden.
Ihan hyvin voit vielä hakea kouluun ja saavuttaa haaveesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ensinnäkin syy mennä lukioon oli jo se, että se oli ainoa minne pystyi jatkamaan kotoa asuen. Paikallinen pikkulukio siis. Kaverit meni nimenomaan kauempiin isoihin, että pääsivät pois kotoa.. :D
Lukion jälkeenkään en halunnut hakea kuin senverran lähellä olevaan AMK:n että voin asua jossain opiskelijakämpässä viikot ja mennä viikonlopuksi kotiin tai poikaystävän kotiin (sekin oli samanlainen nössö).
Sitten jätin kuitenkin lopulta AMK:n kesken, ja jätin poikaystävänkin, ja mennä rälläsin vuoden pitkin kyliä (murrosikä 20-vuotiaana?). Sitten aloin uudestaann opiskella ja hankin oman itsenäisen elämän. Hassua, mutta mä tarvitsin tehdä asiat noin. En kuitenkaan jäänyt vanhempien nurkkiin, olen ihan reipas ja sosiaalinen nykyään.
Mulla on se kokemus nuoruudesta et mihinkää en saanu mennä ku maailma on niin paha, ja lopulta ku lähdin oli se sellanen shokki et tuli ihan syyllinen olo. Mut lähdin silti, toiseen kaupunkiin, ja kuinka ollakaan äiti on hengissä yhä, vaikka sitä epäilikin kun mä otin ja lähdin.
Mutta jokaisella on tarinansa, sano sille tytölle et kannattaa lähtee opiskelee just sitä alaa mikä kiinnostaa, vaikka oliskin kauempana, ennemmin ku jonkun "tylsän" ammatin hankkii ja harmittelee sitä sit koko ikänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukion kesken ja muutin Ranskaan. Pariisi oli ensimmäinen kaupunkini. Kielitaitoni oli olematon, mutta ranskaahan minä sinne meninkin oppimaan:) Olin au-pair ja opiskelin.
Pariisin jälkeen oli helppoa muuttaa Helsinkiin asumaan, käydä lukio aikuispuolella loppuun, tehdä aluksi hanttihommia ja jatkaa VTM:ksi.
Helsinki oli ja on hauska, pieni ja kotoinen kaupunki! Tunsin Pariisin metroineen ym jo aika hyvin, mutta Helsingissä osasin kävellä vain Rautatieasemalta Foorumille. Otin kaupungin toki nopeasti haltuuni. Pariisiin lähteminen oli tuntunut melkeinpä itsemurhahypyltä, että miten voin pärjätä jo pelkästään liikenteessä? Kotikylälläni ei ollut yksiäkään liikennevaloja, niin pelotti kyllä!
Voitin nuorena pahimmat pelkoni ja olin ylpeä siitä, että tuli lähdettyä, eikä vain itkettyä ettei uskalla. Tuli elettyä! Muutuin paljon ihmisenäkin.
koki vähän vastaavan, kirjoitti hyvin arvosanoin, meni yliopistoon, mutta jo aloittaessaan oli ihan täysin paniikissa (ei vain normaalia jännitystä, vaan ihan paniikkia), eikä parissa kuukaudessa tilanne parantunut. Lopulta hän päätti muuttaa takaisin kotiin, asui kotona vuoden, haki seuraavana vuonna uudestaan ja pärjäsikin paljon paremmin.
Tyttöhän voisi edes hakea yliopistoon (jos sinne siis haluaa) ja jos pääsee, niin ilmoittautua vuoden ajaksi poissaolevaksi. Ja jos ei pääse, niin on ainakin kokemusta pääsykokeista ja pärjää seuraavissa paremmin.
Tuossa vaiheessa aikuistuminen voi kuitenkin olla vielä hieman eri tasolla eri yksilöillä. Ehkä voisit ainakin olla sillä tavalla läsnä, että veisit tytön vaikka shoppailemaan/kiertelemään nähtävyyksiä siihen yliopistokaupunkiin ja tavallaan näyttämään sen, että ihan tavallinen paikka sekin on. En tiedä auttaako se, mutta voi ainakin totuttaa ajatukseen isosta kaupungista, kun sieltä tietää edes vähän paikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekään en mennyt yliopistoon samasta syystä vaan tyydyin kotipaikkakunnan tarjontaan. Mistä sinä tiedät, mitä ongelmia tytöllä on pelkonsa taustalla? Hän tekee omat valintansa.
en ole ikinä ollut niin yksinäinen. Se oli kauheaa aikaa. Palasin kotipaikkakunnalle takaisin yksinäisyyden takia ja sain elämäni takaisin. Ikinä en aio enää muttaa pois. Mieluummin olen vaikka työtön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei kylläkään lähteminen itsessään pelottanut, vaan se että äitini jäisi yksin jos lähtisin. Minut oli pienestä pitäen kasvatettu äidin "kaveriksi" ja huolehtijaksi, tyttö kun olin. Äiti ripustautui minuun enkä tietenkään voinut tuottaa pettymystä. Harmittaahan se vähän, mutta näin se elämä vaan nyt sitten meni.
Eikö nyt ole jo myöhäistä? Milloin niihin pääsykokeisiin ilmoittaudutaan?
Itse lähdin aikoinaan opiskelemaan, vaikka jännittikin. Kyllä se siitä suttaantui. Viikonloppuisin kävin kotona, vaikka matkaa olikin.
Missään tapauksessa ei kannata jäädä kotiin happanemaan, jos on vähänkin ideaa, mitä haluaisi opiskella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ammattikoulun keittäjälinjan kirjekurssina?
Vois olla joku opintoihin valmistava linja kansanopistossa tai vastaavassa. Niissähän on yleensä asuntolat, missä asutaan ja opinnot kestää puolesta vuodesta vuoteen.
joten ei se elämä mene hukkaan, vaikka yo-kirjoitusten jälkeen kasvaa vielä vähän. Maailma ei tule koskaan valmiiksi, sitä ei ole pakko mennä orvanpyörään heti lukion jälkeen.
Missä muuten on sellainen kylä, josta löytyy lukio, mutta jatko-opiskelupaikat ovat 200 km päässä?
Sen aikana hän saattaisi hyvinkin huomata sen, että ei se muualla asuminen olekaan kamalaa. Kynnys lähteä muutamaksi viikoksi ei varmaankaan olisi niin korkea kuin kynnys lähteä muutamaksi vuodeksi.