Miten ihmeessä subjektiivisesta päivähoidosta ei ole vielä leikattu?!
Luulisi sen nyt lähtevän ensimmäisenä kun säästöjä aletaan survomaan läpi.
Kommentit (204)
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, siis tuhotaan heidätkin.
Ongelmana on työssäkäyvät vanhemmat. He olisivat veronmaksajina erittäin vihaisia, kun lapsiltaan vietäisiin varhaiskasvatus ja päiväkodeissa olisi uudistuksen jälkeen vain sosiaalisista ja kielellisistä syistä päiväkotipaikkaa tarvitsevia.
Koska varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Sitä ei haluta viedä pois esim. työttömien lapsilta. Erot lasten välillä kasvaisi.
Onhan päivähoidosta koko ajan säästetty ja leikattu. Tosiasia on, että on äärettömän vähän sellaisia perheitä, jotka pitävät lastaan hoidossa vastoin lapsen etua, ja niiden vanhempien kohdalla ei päivähoito-oikeuden rajauksella merkittäviä säästöjä saada. Päinvastoin.
Mielestäni lasten varhaiskasvatus jo sanana on puistattava.
Vanhemmat ovat kasvattajia ja luovat lapselle turvallisen kasvualustan lapsuudessa.
Kerhoissa voi käydä 3-5vuotiaana 2x viikossa ja sitten eskariin.
Lasten kotihoitoon tukea jotta perheillä on mahdollista toteuttaa kotona olo lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty kun sitten pitäisi laittaa rahaa kastensuojeluun. Nythän varhaiskasvatus on tehnyt lastensuojelun puolesta työt, ilman resursseja.
Varhaiskasvatus ei ole tehnyt lastensuojelun töitä, vaan on yksi ennaltaehkäisevä keino, ettei lastensuojelu paisu entisestään. Lastensuojelussa riittää työtä ja se vasta kallista on.

Oletko yhtään seurannut uutisia? Vanhempien pitää tehdä töitä, jotta lapset saavat ruokaa ja katon pään päälle.
Hyvä kysymys. Tarvitseeko työttömien lasten todellakin saada olla kymmenen tuntia päivässä ilmaisessa varhaiskasvatuksessa (isossa aliresurssoidussa ryhmässä). Eikö esimerkiksi 4-5 tuntia riitäisi?
Missäs sitten siirtolaislapset oppisivat kieltä tai työttömien lapset saisivat kavereita?

Ymmärrätkö lukemaasi? Kotihoitoon tukea.

Sekä yhä enemmän pelkkää bisnestä.
Vierailija kirjoitti:
Koska varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Sitä ei haluta viedä pois esim. työttömien lapsilta. Erot lasten välillä kasvaisi.
Työttömien lapset saavat tällä hetkellä olla aamusta iltaan tarhassa, eli käytännössä kun päiväkoti aukeaa, kunnes se menee kiinni.
Neljän tai viiden tunnin tulisi riittää, kun vanhemmat ovat kotona. Ja jos ei riitä, olisi lastensuojelun tehtävä toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni lasten varhaiskasvatus jo sanana on puistattava.
Vanhemmat ovat kasvattajia ja luovat lapselle turvallisen kasvualustan lapsuudessa.
Kerhoissa voi käydä 3-5vuotiaana 2x viikossa ja sitten eskariin.
Lasten kotihoitoon tukea jotta perheillä on mahdollista toteuttaa kotona olo lasten kanssa.
Oletko yhtään seurannut uutisia? Vanhempien pitää tehdä töitä, jotta lapset saavat ruokaa ja katon pään päälle.
Ymmärrätkö lukemaasi? Kotihoitoon tukea.
Mistä rahat siihen, kun yhdeksän miljardia on säästetty ja toiset yhdeksän kai pitäisi säästää?
Nämä ihmiset kai kuvittelevat, että rahaa on yhteiskunnalla loputtomiin. Yksi haluaa kaikki vanhemmat kotiin hoitovapaalle ja toinen kaikki lapset lastensuojelun asiakkaiksi.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tarvitseeko työttömien lasten todellakin saada olla kymmenen tuntia päivässä ilmaisessa varhaiskasvatuksessa (isossa aliresurssoidussa ryhmässä). Eikö esimerkiksi 4-5 tuntia riitäisi?
Heitän vastaehdotuksen... Entä jos ei ole työtön vaan rikas? Pitääkö heillä olla paikka kunnallisessa päivähoidossa? Toki että paikka on auki kaikille opettaa lapsille enemmän. Työttömien jne lapset tarvitsevat todennäköisesti enemmän tukea. Rikkaat voisi laittaa yksityisiin päiväkoteihin, koska on rahaa maksaa.
Nythän subjektiivinen päivähoito-oikeus on aivan järjetön. Vanhemmat voivat ulkoistaa alle kouluikäisen kasvatuksen täysin.
Miksi tavallisen työttömän Miettisen tulisi saada pitää lapsi päiväkodissa arkisin klo 7-16 joka päivä? Nythän he saavat. Kaikki perheet. Ei joku yksittäinen sosiaalitapaus venettä kaataisi, vaikka olisikin toisinaan pidempään, se vene kaatuu sillä että kaikki tavalliset perheet hyväksikäyttävät palvelua pitäen lastaan laitoksessa maksimimäärän, eli yli 50 tuntia viikossa, kun 25 tuntiakin riittäisi ja säästöjä syntyisi.
Vierailija kirjoitti:
Missäs sitten siirtolaislapset oppisivat kieltä tai työttömien lapset saisivat kavereita?
Kerhoissa?
Ja kyllä varhaiskasvatuksen ulkopuolellakin saa olla sosiaalisia kontakteja :)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni lasten varhaiskasvatus jo sanana on puistattava.
Vanhemmat ovat kasvattajia ja luovat lapselle turvallisen kasvualustan lapsuudessa.
Kerhoissa voi käydä 3-5vuotiaana 2x viikossa ja sitten eskariin.
Lasten kotihoitoon tukea jotta perheillä on mahdollista toteuttaa kotona olo lasten kanssa.
Ei joka paikassa ole kerhoja.