Äitini narsismi ja kuinka hän väkisin vei minulta koiran.

Kun olin tullut teini-ikään, meille tuli pieni ruskea mäyräkoiranpentu. Meille tuli heti yhteys pennun kanssa kun päästiin kotiin. Se rupesi aina nukkumaan mahani päällä kun olin lattialla makaamassa. Äiti tuli tästä niin mustasukkaiseksi ja aina agressiivisesti uhaten käski mut pois sen koiran luota. Tietysti lähdin kun pelkäsin taas tulevani hakatuksi. Rupesi myös opettamaan koiraa nappuloilla ja herkuilla pois mun luota. Kysyin, kuinka hän voi olla näin sairas ja hän sanoi perusteeksi Minä tarvitsen sitä enemmän kuin sinä!, minulla on paljon rankempaa kuin sinulla! Häntä ei kiinnostanut siis koiran tarpeet ollenkaan, vain omat. Koira oli hänelle vain itsetunnon jatke. Samalla tavalla hän on aina yrittänyt viedä minulta ihmisiä, heidän iästään riippumatta, ja riippumatta siitä, mitä he ovat olleet minulle. Ainut ketä hän heti varoi, oli mies joka näki suoraan hänen lävitseen.

Hänen asenteensa on muutenkin yleensä : Minä olen sinut synnyttänyt, kiittämätön kakara! Läski koira!! Kuinka edes kehtaat olla olemassa? Ansaitsisin sen mitä sinulla on ja sen sinulta otan keinolla millä hyvänsä, vain koska se on sinun!!