Keskiluokkainen ongelma

Hyvä kirjoitus. Olen köyhä työtön, mutta symppaan. Vaihtoehtoina ovat halpa kottero alle tai vuokralle asumaan.

Kumpikaan ei olisi maailmanloppu. Minun näkökulmastani.

No miten tuon nyt voi ratkaista. Höh. Hölmö kysymys. Eihän vaihtoehtoja ole kuin yksi.

Kun kerran joka penni (sentti?) pitää laskea, niin ne lasketaan. Eikä ostetan mitään ylimääräistä, vaatteita tai muuta. Ei matkustellakaan, eikä todellakaan oteta mitään autolainaa.

Tämä on hei ihan normaalia.

Ymmärrän hyvin tunteen jumissa olemisesta. Me olemme ylimmässä tulodesiilissä, mutta ihan sama olo minullakin. Asumme pienessä ok-talossa (siis tosiaan neliöiltään kompakti) rauhallisella alueella pk-seudulla, lapset päiväkodissa, joku 10 v vanha auto, ei olla käyty ulkomailla pariin vuoteen, syömme peruskotiruokaa. En käy kampaajalla, en osta paljoa vaatteita itselleni. Tunnen olevani ihan oravanpyörässä, josta ei ole ulospääsyä. Ei ole realistinen vaihtoehto viedä lapsilta kotitalo tai harrastukset, kun ei kerran oikeasti ole pakko. 

Laitan itse muutaman satasen omiin sijoituksiin heti palkkapäivänä, jotta tästä oravanpyörästä jää edes jotain käteen. Yritän kasvattaa hiljalleen pääomatuloja itselleni. Nyt arvon viitsinkö laittaa satasen hierontaan kun selkä on ihan jumissa. 

Tuntuu tosiaan siltä, ettei hyvästä palkasta ole juuri iloa. Rahalla ei saa oikein mitään. Nytkin viikonloppuna kävimme ihan tosi perustason ravintolassa Helsingissä. Paikka siis todellakin sellainen, johon voisi pistäytyä arkena lounaalla kesken työpäivän. Lasku kahdelta aikuiselta ja kahdelta pieneltä lapselta oli lähes 90 euroa!

Mihin sitten olisin tyytyväinen? No varmasti siihen, että näillä tuloilla päikkyarki-oravanpyörässä rämpien rahat riittäisivät vaivatta järkevän kodin lainanhoitoon, vuosittaiseen lomareissun, kahviloihin ja ulkonasyömisiin vaikka kerran viikossa, siistin lookin ylläpitoon itselle. Nyt tuntuu että näytänkin ihan nukkavierulta monen kuukauden juurikasvuineni ja kulahtaneine talvikenkineni, kun en raski ulkonäköön investoida rahaa

Yksinasuvana sinkkuna nollarilla raha riitti tiheään matkusteluun, asuntolainaan ja ravintoloissa/ulkona käymiseen.

Myöskin ymmärrän hyvin että meillä silti menee hyvin ja moni suorittaa aivan yhtä raskasta oravanpyörää paljon pienemmällä rahalla. Kaikki sympatiat heille, 

Kuulostaa niin tutulta, vaikka meillä ruuhkavuodet olivat ja menivät jo monta vuotta sitten. 2000-luvun alussa otettiin iso asuntolaina ja korot nousivat pilviin. Siis todella korkeiksi, verrattuna viime vuosiin.

Lapset harrastivat ja tarvitsimme töiden vuoksi kaksi autoa. Tosiaan mm. kampaamokäynneistä sai vai haaveilla. Tilit tuli ja tilit meni. 

Ruuhkavuodet ovat tavallaan parasta aikaa elämässä, mutta kalliissa Suomessa siitä ei pysty nauttimaan. Ei ole aikaa, eikä rahaa. Teimme kumpikin täyttä työviikkoa (Euroopassa hyvin harvinaista), joten rahan puutteen lisäksi, aika oli kortilla. Etätöitä ei juurikaan tehty. Melkoista hulinaa, kun halusimme valmistaa itse lämpimän ruoan ja joskus ehdimme arki-iltoina jopa syömään yhdessä. 

Töitä, pyykkiä, kauppaa, kokkailua, siivousta, harrastuksiin kuskausta, omia harrastuksia jne.

No nyt on velat maksettu, lapsista kasvoi fiksuja aikuisia, nyt palkasta jää jo säästöön eläkepäiviä varten. Aikaa jää harrastuksille ja matkustamiseen. 

Kuulostaa tutulta. En ole käynyt kampaajalla varmaan kahteen vuoteen, vanhat talvikengät jne. Lapsiin haluaa laittaa ensin rahaa. Totta kai paljon on tehty ihan itse näitä valintoja. Ei saisi valittaa. Ja hävettääkin näistä puhua. Ja olen todella kiitollinen elämästäni näinkin. Välillä sitä vaan toivoo, että jäisi jotain ylikin ja helpottaa niin, että voisi ajatella itseäkin. 

Hyvä pointti tuokin, että monessa maassa toinen tekee osapäiväistä työtä. Täällä ihan täysiä molemmat kyllä painaa.

ap

Sinuna jättäisin sen ulkomaanmatkan pois. Toisi hieman pelivaraa arkeen.