Olen kitkerän kateellinen, kun näen miten nykypäivänä tosi moni isä on jatkuvasti osallisena pienen poikansa/tyttärensä elämässä
Ei ysärillä nähnyt isiä lastensa kanssa uimahallissa, kirjastoissa ja puistoissa kuin kuriositeettina. Nyt näyttää siltä että melkein puolet tuolla ulkona lastensa kanssa kulkevista on miehiä.
Minä en saanut lapsena mitään kontaktia isääni. Eipä tätä kiinnostanut juuri muu kuin ehkä joulun yhdessä viettäminen. Mitään muuta muistikuvaa ei tästä henkilöstä ole.
Kommentit (53)
Työelämä ja taloustilanne ovat kyllä myös äärettömästi tukalampia kuin kasarilla ja ysärillä.
Se on aika monessa perheessä elinehto että välillä toinen lepää ja toinen on lapsen kanssa, että molemmilla pysyy pääkoppa kasassa, ja pystyy latautumaan vaikka seuraavaa työrupeamaa varten.
Ennen oli pikemminkin normaalia että se isä piileskeli työpaikalla ja äiti teki 99% lastenhoidosta täysi-ikäisyyteen asti. Ja mikäs siinä on ollessa, itse muistan esim. Postin ajoilta 2 tunnin lounastauot ja työpäivät joissa tehtävää oli muutaman palaverin ja puhelinkeskustelun ohella ihan olematon määrä. Ei kukaan enää pääse noin helpolla.
Joo ja kun oma mies ei ollut tippakaan kiinnostunut omista lapsistaan, niin kateellinen kaikille joiden puolisto on aktiivisia isiä.
Ja sen miehen isäkyvykkyyden kun voi todeta vasta siinä vaiheessa kun lapsi on jo syntynyt. Harmillista.
Miten tämä kitkerä kateellisuus auttaa sua? Millätavoin sun elämä on parempaa kun vellot katkeruudessa?
Minä kans olen ikäni surrut sitä, ettei ole sellaista kunnon läheistä suhdetta isään, eikä oikein äitiinkään. Siis sellaista hyvää suhdetta, joita parhaimmassa tapauksessa joillakin tuntuu olevan vanhempiinsa. On minullekin vanhemmat rakkaita, mutta on heissä kyllä hyvin ikäviäkin puolia, joita en ihaile mitllään tavalla. Isässä on paljon enempi huonoa kuin äidissä. Äidin kanssa kyllä puhutaan puhelimessa niitä näitä. Isän kanssa en ole nykyään edes yhteydessä, koska ei olla juuri mistään samaa mieltä, eikä kummallakaan ole mitään asiaa toiselle. Mistä asiasta sitä edes voisi puhua ajatusmaailmaltaan täysin erilaisen ihmisen kanssa?
Minulla on erilainen kokemus. Olen syntynyt 1987 ja isä oli se, joka useimmiten luki iltasadun, nukutti, vei uimahalliin ja hiihtämään, kuljetti harrastuksiin ja laittoi perheelle ruokaa. Isä myös vei päiväkotiin, äiti haki.
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun oma mies ei ollut tippakaan kiinnostunut omista lapsistaan, niin kateellinen kaikille joiden puolisto on aktiivisia isiä.
Ja sen miehen isäkyvykkyyden kun voi todeta vasta siinä vaiheessa kun lapsi on jo syntynyt. Harmillista.
Jokainen voi luvata ummet ja lammet, mutta sitten se vasta näkyy kun tulee unettomia öitä ja vaikeita aikoja.
Ns. paperilla hyväkin mies voi olla ihan täysi k-pää joka karkaa maitojunalla omaan yksiöönsä jo ensimmäisen parin viikon jälkeen kun ei enää jaksa ja kestä yösyöttöjä.
Älä ole! On hienoa, että on kunnollisia miehiä.
Eli sä olisit tyytyväinen jos nykyään kaikki muutkin isät toimisi kuin omasi? Vai mitä tarkoitat katkeralla purkautumisellasi.
Mun isäni oli osallistuva jo kun synnyin v 60!
Joka lauantai kävimme piirretyissä ja lounaalla, talvella pulkkamäessä ja luistelemassa, mökillä kalastettiin heti kun jaksoin kannatella onkea. Mun ihana isäni! Koskaan ei hävennyt olla lapsenomaisen innostunut kaikesta. Näin myös vaarina mun lapsilleni.
Samoin mieheni on aina osallistunut kaikkeen lasten kanssa, hänkin nyt lastenlasten rakastama hassupappa
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun oma mies ei ollut tippakaan kiinnostunut omista lapsistaan, niin kateellinen kaikille joiden puolisto on aktiivisia isiä.
Ja sen miehen isäkyvykkyyden kun voi todeta vasta siinä vaiheessa kun lapsi on jo syntynyt. Harmillista.
Tämä on saanut itseni pelkäämään tai ainakin ajattelemaan, että mitä itselleni mahdollisesti saattaisi tapahtua, jos saisin mahdollisuuden olla ja elää parisuhteessa. puhumattakaan, jos sasiimme lapsia.
Tarkoitan sitä, että lähes yhtä usein kun palstailen niin täällä joku useimmiten naisoletettu kertoo ja kuvailee ja päästelee höyryjä pihalle kun heidän kumppaninsa (miesoletettu) on vajonnut ja pudonnut parivuotiaan lapsen tasolle kun on muutettu saman katon alle asumaan ja naisoletteu huomaa, että hän yksin on vastuussa kaikista niistä askareista ja toimista kuten siivaomisesta, ruuoanlaitosta, pyykkien pesemisestä, kodin siisteyden ylläpidosta jne, joita itse kukin asuessa ja eläessä itse saa ja joutuu kohtaamaan ja joiden tekeminen ja vastuussa oleminen omasta mielestäni kuuluu molemmille silloin kun eletään ja asutaan yhdessä
Kaikki tämä pelko ja ajattelu osaksi tietysi myös siksi, että olisi kovin ikävää syyllistää ja osoittaa naista, että kyllä olsi pitänyt nähdä ja huomata. Kun kyllä kai suurin osa pyrkii ja uskoo voivansa asettua parisuhteeseen kumppanin kanssa, joka tuo ja antaa enemmän kuin ottaa ja vie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun oma mies ei ollut tippakaan kiinnostunut omista lapsistaan, niin kateellinen kaikille joiden puolisto on aktiivisia isiä.
Ja sen miehen isäkyvykkyyden kun voi todeta vasta siinä vaiheessa kun lapsi on jo syntynyt. Harmillista.
Jokainen voi luvata ummet ja lammet, mutta sitten se vasta näkyy kun tulee unettomia öitä ja vaikeita aikoja.
Ns. paperilla hyväkin mies voi olla ihan täysi k-pää joka karkaa maitojunalla omaan yksiöönsä jo ensimmäisen parin viikon jälkeen kun ei enää jaksa ja kestä yösyöttöjä.
Tietenkin voi, kuten äitikin voi olla seuraava saatanasta, mutta mistä tulee tämä tarve ottaa jo etukäteen se pessimistisin mahdollinen asenne?
Yhtäkään ihmistä et tästä maailmasta löydä, jos etsimällä etsii hänestä vikoja.
Minä olen semmoinen isä ja olen sitä koska minulla ei ole ikinä ollut omaa perhettä, isääni en tunne ja äitini on väkivaltainen narsisti.
Kateellisuus siitä on vähän sairasta minun mielestä.
Mä en myöskään saanut lapsena mitään kontaktia isääni enkä kyllä saa vieläkään.
Oma mies tuli isäksi 1.kerran -96 ja todellakin oli osallistuva isä ja muutenkin perhekeskeinen ihminen. Oli vaativa työkin mutta perhe 1. Ja nytkun lapset ovat aikuisia niin yhä auttaa ja osallistuu heidän elämäänsä jopa enemmän kuin minä äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sun pitäisi olla iloinen niiden lasten puolensa, kun heillä on tuollaiset isät? Nyt on aika päästää irti noista menneisyyden asioista
Jos sulta kuolee lapsi niin unohtuuko se kun näet kavereidesi eläviä lapsia vai tuntuuko jopa pahemmalta?
Semmosta se on. Mutta sä oot aikuinen. Nuo ovat lapsia. Ei mun isä asunut edes samassa maassa ja pyöritti montaa kymmentä naista vaikka oli naimisissa äitini kanssa. No äiti huolehti meistä sitäkin enemmän. Nauti nyt aikuisuudesta, kohta oot jo vanhus :)
Maailma on muuttunut paljon ja nykyään isien kotiinjäämiseen ja lapsen kanssa olemiseen suhtaudutaan paljon positiivisemmin. Esim. 60-luvulla syntynyt äitini oli paljon isänsä kanssa. Kuulemma vaunulenkeillä äidin isälle muut kylän miehet naureskeli kun työnteli vaunuja ja hoiti lasta. Siihen aikaan se oli selvästi naisten työtä. Äidin isä ei välittänyt irvailusta, vaan teki kuten itse halusi. Onneksi tuosta on tultu jo tosi kauas. Hyvä ja kiitos kaikki miehet jotka haluatte olla hyviä isejä lapsillenne!
Vierailija kirjoitti:
Semmosta se on. Mutta sä oot aikuinen. Nuo ovat lapsia. Ei mun isä asunut edes samassa maassa ja pyöritti montaa kymmentä naista vaikka oli naimisissa äitini kanssa. No äiti huolehti meistä sitäkin enemmän. Nauti nyt aikuisuudesta, kohta oot jo vanhus :)
Ihmisen sisäinen lapsi on kuitenkin edelleen se sama isää kaipaava lapsi kuin ennenkin.
Jaa kyllä mun isä seitkytluvulla leikki meidän kanssa, vei uimahalliin, luistinkentälle jne. Kotitöitäkin teki, mutta ns. metatyöt jäivät kyllä kaikki äidille.
Eikö sun pitäisi olla iloinen niiden lasten puolensa, kun heillä on tuollaiset isät? Nyt on aika päästää irti noista menneisyyden asioista