Kai siitä olisi otettu yhteyttä ja kerrottu etukäteen, jos tulisi nelonen
todistukseen jostain aineesat peruskoulun päättäjälle??
Kommentit (17)
miksi et ota yhteyttä opettajaan ja kysy.
kuukautta ennen jakson päättymistä, jossa kerrotaan tilanne ja minimivaatimukset, jotta oppilas saisi vitosen. Mutta kai välitodistuksen jälkeen on ollut koe tai kokeita ja niiden arvosanat ovat tiedossasi?
eikä vain olettaa ja odottaa että kaikki tulee valmiina eteen. Luulisi että opettajilla olisi muutakin tekemistä kuin soitella reputtajille tai heidän vanhemmilleen. Siis jos ap on aikuinen. Ellei, hän varmaan tietää itsekin menestyksensä tason tai voi pyytää isää tai äitiä soittamaan opelle.
Jeps, nelosten pitää jo tässä vaiheessa olla vanhempien tiedossa. Yleensä koulussa annetaan juuri tuollainen nelosvaroitus, jonka jälkeen pystyy vielä pelastautumaan neloselta.
Olin yhteydessä aineen opettajaan mutten saanut mitään vastausta.
Nyt vasta tuli mieleen, että ei kai se nyt todella voi nelosta saada - mutta huomennahan sen näkee, turha olal enää yhteydessä mihinkään kun koulu jo loppu tältä päivältä.
ap
miettisin tuossa vaiheessa, että olisiko nuoren kuitenkin parempi käydä se 9 luokka uudestaan?
miettisin tuossa vaiheessa, että olisiko nuoren kuitenkin parempi käydä se 9 luokka uudestaan?
häntä kiusattiin tai eristettiin porukasta tms. (Siksi just liikuntatunnit hankalia).
Ja varmaan saa muuten keskiarvon jotain 6-7 välillä luulisin, eli ei hyvä mutta ei ihan katastrofaalinen.
Ja kuka kertaisi ysin liikunann takia?
ap
nelosen saaneensa? Ja miten olet varmistanut, että hän on parantanut suoritustaan?
Taito- ja taideaineista ei kyllä yleensä nelosia päättötodistukseen anneta ja joka tapauksessa siitä olisi kyllä kerrottu vanhemmille etukäteen. Välitodistuksissa nelonen on usein ihan toimiva näpäytys täysin työskentelystä kieltäytyvälle lapselle.
Olin yhteydessä aineen opettajaan mutten saanut mitään vastausta.
Nyt vasta tuli mieleen, että ei kai se nyt todella voi nelosta saada - mutta huomennahan sen näkee, turha olal enää yhteydessä mihinkään kun koulu jo loppu tältä päivältä.ap
nelosen saaneensa? Ja miten olet varmistanut, että hän on parantanut suoritustaan? Taito- ja taideaineista ei kyllä yleensä nelosia päättötodistukseen anneta ja joka tapauksessa siitä olisi kyllä kerrottu vanhemmille etukäteen. Välitodistuksissa nelonen on usein ihan toimiva näpäytys täysin työskentelystä kieltäytyvälle lapselle.
Olin yhteydessä aineen opettajaan mutten saanut mitään vastausta. Nyt vasta tuli mieleen, että ei kai se nyt todella voi nelosta saada - mutta huomennahan sen näkee, turha olal enää yhteydessä mihinkään kun koulu jo loppu tältä päivältä. ap
ja tällöin minuun oltiin yhteydessä.
(Mutta myöhempiin yhteydenottoihini ei ole vastattu).
Liikuntatunteihin osallisutminen on vähän parantunut, kai sitten tarpeeksi.
ap
Kymppiluokka vois toimia, vai pääsikö suoraan johonkin jatko-opintoihin?
Kymppiluokka vois toimia, vai pääsikö suoraan johonkin jatko-opintoihin?
ettei yhteydenottoihisi ole vastattu? Mikset ole ottanut yhteyttä rehtoriin? Kai olet sentään vaatinut tekemään tuolle kiusaamiselle ja eristämiselle jotain? Kiusaaminen on yksi pahimmista traumoista ja vanhemman pitää viimeiseen asti taistella lapsensa puolesta ja vaikka vaihtaa koulua, jos muu ei auta.
jätättää ketään luokalle liikunnan vuoksi.
ettei yhteydenottoihisi ole vastattu? Mikset ole ottanut yhteyttä rehtoriin? Kai olet sentään vaatinut tekemään tuolle kiusaamiselle ja eristämiselle jotain? Kiusaaminen on yksi pahimmista traumoista ja vanhemman pitää viimeiseen asti taistella lapsensa puolesta ja vaikka vaihtaa koulua, jos muu ei auta.
asiaa käsiteltiin siellä jossain oppilaslautakunnassa tai ties missä ja "mitään kiusaamista ei ole". Asia vaiettiin. Ja lapsi ei itse halua puhua asiasta, kai se ei ole niin selkeää ollut, vain sellaista eristämistä, kun hän tuli kouluun uutena oppilaana syksyllä.
Ei sitten enää parin kuukauden takia jaksanut rettelöidä, eikä kouluakaan ENÄÄ, TAAS vaihtaa tuossa kohtaa.
ap
Kymppiluokka vois toimia, vai pääsikö suoraan johonkin jatko-opintoihin?
jos ei, niin tietysti menee johonkin kymppiluokan tapaiseen tms., mutta EI tietenkään enää samaan kouluun.
ap
Tuskin on ehtinyt lähteä töistä. Tai rehtorillekin voit soittaa ja kysyä tuosta nelosesta, saako päättötodistusta vai ei!
Kiva sitten huomiseen aamuun miettiä, että tarviiko tulla juhlaan vai ei?
että lapsi pääsee peruskoulusta ja saa päästätodistuksen ilman mitään ehtoja tms., kun ei ole tällaisesta kerrottu.
(Välitodistukseen sai yhden nelosen.)