Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
VL-siskot!!! Mikä eteen tässä tilanteessa? (parisuhdeasiaa)
25.05.2011 |
Ensinnäkin sanon, etten kaipaa täällä mitään JSSAP-kommentteja tai päivittelyjä ulkopuolisilta. Niitä varten voi halukas perustaa ihan oman ketjun. Haluan kuulla anonyymisti mitä muut vl:t ajattelevat ja onko kenelläkään hyviä vinkkejä tilanteen ratkaisemiseksi.
Meillä siis puolenkymmentä lasta, naimisissa oltu kymmenkunta vuotta, yksi erityislapsi. Nyt on pakollinen stoppi raskauksissa mun terveyden takia. En tarkemmin erittele näitä asioita, en halua että tutut tunnistaa. Erityislapsen ja mun jaksamisen takia ollaan oltu lastensuojelun asiakkaita jo vuosia. Minä olen aina ollut se, joka apua hakee, mies haluais vaan pärjätä, vaikka se ei kerrassaan onnistu. Meille on ehdotettu että haettais tukiperhettä ainakin tälle erityislapselle, kenties kaikille. Tämä siksi, että sekä me vanhemmat että sisarukset saatais hengähdystaukoa raskaasta arjesta erityislapsen ongelmien kanssa. Mutta mies ei suostu!! Hän tolkuttaa että hän kyllä pärjää jne. Että lapset kuuluu vanhempien hoidettavaksi. Todellinen syy on typerä ylpeys ja kulissien ylläpito. Meille on juuri tehty massiivinen perhearviointi, johon sain miehen osallistumaan ilmoittamalla, että jos ei suostu tulemaan mukaan, voi kerätä kamppeensa kun ei kerran halua sitoutua perheeseen.
Mieheni on isänä erittäin kireä ja tiukka, lapset eivät saa sisällä olla yhtään vauhdissa, majoja ym. ei saisi tehdä, ulkonakaan ei saisi kiipeillä yhtään missään ettei vaan tuu vahinkoa. Mies "asuu" tietokoneella, joka arvioinnissakin pantiin merkille: kun tulee töistä, menee suoraan koneelle. Häntä ei saa häiritä. Vauvaa syöttäessään saattaa yhtäkkiä karjaista kurkku suorana, jos lapsi huitaisee kädellään niin että tulee vähän sotkua tms, ja lopettaa syöttämisen siihen paikkaan. Suuttuessaan kiroilee kuin turkkilainen, josta lapset ja minä kärsitään kovasti. Kun lapset valitsivat arvioinnissa isää kuvaavan kortin, vanhimpien valinta osui erittäin vihaisen näköiseen nalleen ja kommentit olivat tyyliin "iskä aina huutaa" ja "isi hermostuu helposti" ja "vihaisena iskä pelottaa". Lapset tietävät myös isän tärkeysjärjestyksen: ensin työ, sitten tietty urheiluseura, sitten perhe. Tämä tarkoittaa sitä, että fanittamansa joukkueen pelin aikana pitää olla hipihiljaa, etenkin jos joukkue on tappiolla tai sattuu ihan häviämään.
Mies kyllä rakastaa lapsia, ja minua. Ja minä rakastan häntä kaikesta huolimatta. Tuntuu vaan, että ei ole oikein lapsia kohtaan, että heidän täytyy omassa kodissaan hissutella ja miettiä miten voi olla, ettei iskä hermostu. Ei ole siis väkivaltainen, ei satuta lapsia koskaan fyysisesti, mutta on todella pelottava ollessaan vihainen. Toisaalta ongelmana on sekin, että en pärjäisi yh:na. Tiedän sen ja myös viranomaiset tietävät, ja mies tietää. Saisin kyllä tukea, jos muuttaisin lähemmäs omaa sukuani, mutta sitä en tahdo tehdä koska täällä päin on erityislapselle hyvät kuviot. Miehelle lapsia ei erossa varmasti määrättäisi, koska vanhemmuuden arviossa nähtiin nuo edellä mainitut asiat ja lisäksi se, että miehen käsitys lasten riittävästä huolenpidosta poikkeaa aika lailla lastensuojelun näkemyksistä. Mies mm. ihmettelee miksi minä en ota päiväunia vauvan nukkuessa; isommat kyllä kuulemma pärjäävät tietokoneella vallan hyvin.
Jos joku meidät tästä tunnistaa, niin please, olethan ihan hiljaa hissunkissun. Tai siis mulle saa tulla juttelemaan, mutta ei tartte päivitellä kavereitten kesken että voi kamala mitä se siellä nettipalstalla pohtii... Mutta siis mietin että miten tätä tilannetta voi korjata, vai voiko. Usein mietin sitäkin onko mies todella uskomassa vai vaan tavan vuoksi. Onko oikein lapsia kohtaan, että joutuvat koko lapsuutensa elämään varpaillaan iskän käytöksen takia? Keskustelua miehen kanssa on käyty kahden kesken ja ammattilaisten läsnäollessa. Mies ei vaan näe omia virheitään, hänestä on liioittelua ja ylimääräistä hössötystä kaikki ne neuvot ja ohjeet joita annetaan. Ei kuuntele yhtään asiantuntijoita, jotka yrittävät kertoa miten erityislapsen kanssa kannattaisi toimia. Välillä tuntuu että en jaksa. Parisuhde on kyllä ihan hyvä, mutta lapset säälittää... :(
Kommentit (47)
Meillä ainakin huomaa selvästi sen, että mieheni isä on lähes samanikäinen kuin oma pappani, eli minun ja mieheni isät ovat tavallaan eri sukupolven kasvatteja. Mieheni isä on ollut kasvattajana huomattavasti ankarampi kuin omani, ja muutenkin arvostanut eri asioita.
minun vanhimmat sisarukseni ovat vain hiukan nuorempia kuin mieheni vanhemmat. Joten kasvatuksen sukupolvierot eivät tätä asiaa selitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on melkein sama tilanne, meillä tosin kunta järjestää lastenhoitopalveluita ja mies on hieman kehityskelpoisempi kuin omasi :)
Tiedän kuitenkin mistä kirjoitat, on kuin meidän tilanne vuosi sitten. jos haluat kirjoittaa minulle, osoite on k985@suomi24.fi
, että jssap!
Miten uskovainen mies voi kättäytyä tuolla tavalla? Eihän tuolla tavalla pääse taivaaseen! Ja itsekin sen omassa tunnossaan tuntee, jos on aidosti uskossa.
t. lessujen periaatteita ihmettelevä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan häkeltynyt siitä että tältäkin palstalta löytyy lämpöä ja myötätuntoa. Ja sinä, joka laitoit sähköpostiosoitteen, luultavasti sulle kirjoittelen jonain sopivana hetkenä... Vaikeaa on, tosi vaikeaa. Niin ristiriitainen tilanne! :(
ap
Eihän tuolla tavalla pääse taivaaseen!
Ei sinne kukaan muukaan omilla ansioillaan pääse :))
Suosittelen sitä tukiperhettä oikeasti, mäkään en tiennyt että me tarvitaan kahdenkeskistä aikaa kun meillä oli vastaava tilanne. En edes halunnut olla mieheni kanssa kahdestaan. Kummasti tilanteen rauhoittuminen ja lepo (lapset hoitoon) auttoi kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän 90% varmuudella kuka olet. En ikinä olisi arvannut, että teillä on tilanne tuo :( *halaa ja rutistaa kovasti* Jos oisit täällä suunnalla niillä kotikonnuillasi tulisin tältä istumalta luoksesi juttelemaan ja tarjoamaan apuani!!!
En kyllä löydä mitään viisaita sanoja tähän hätään. Tuntuu typerältä, ettei osaa sanoa mitään rakentavaa. Niin vaikea tilanne :(
T: tuttavuus eräältä sairaalareissulta, jonka tiedät pyörivän täällä.
tiedän 90% varmuudella kuka olet. En ikinä olisi arvannut, että teillä on tilanne tuo :( *halaa ja rutistaa kovasti* Jos oisit täällä suunnalla niillä kotikonnuillasi tulisin tältä istumalta luoksesi juttelemaan ja tarjoamaan apuani!!!
En kyllä löydä mitään viisaita sanoja tähän hätään. Tuntuu typerältä, ettei osaa sanoa mitään rakentavaa. Niin vaikea tilanne :(
T: tuttavuus eräältä sairaalareissulta, jonka tiedät pyörivän täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kulissit on tärkeämpiä kuin hyvinvointi. Epäilen että edustat toista suuntaa kuin vl, mutta ei siitä sen enempää, ei suunnalla mitään väliä (itsekin edustan toista suuntaa), yhteistä lestadiolaisuudelle on juuri tuo kulissien ylläpito. Meilläkin mies on suuttuessaan tosi kova huutamaan, eikä mitään saisi ulospäin kertoa perheen tilanteesta. Eipä tietenkään, menee maine muiden kristittyjen silmissä. Kuule, mä uskon että sä pärjäisit, vaikka lähtisit omillesi. Tietysti ymmärrän sen sosiaalisen paineen, mitä on olla eronnut lestadiolainen :(
Lastesi takia kannattaisi oikeasti lähteä, sillä he tulevat kärsimään tästä kaikesta myös aikuisina. Mieheni on huutaja, kuten isänsä oli aikoinaan ja muutenkin vanhemmiten hänelle on tullut selkeästi enemmän isänsä tapoja toimia (ei niitä hyviä). Tosin hänen isänsä myös löi ja käytti henkistä väkivaltaa, mutta sitä ei omassa miehessäni ole ilmennyt (vielä).
Mutta mä tiedän, että on aina niin helppo sanoa, että lähde, ei se niin vaan käy, mutta tiedän useitakin monilapsisia lestadiolaisäitejä jotka ovat eron jälkeen pärjänneet
Siskon mies on hyvinkin paljon samanlainen. Siskoni jaksoi viisitoista vuotta, sitten tuli todella vakava masennus, joka vaati sairaalahoitoa. Tällöinkään ei kukaan muu kuin minä, kaksi sisarustani ja äitini, havahtunut asiaan. Muut olivat sitä mieltä, että asia ei kuulu ulkopuoliselle ja että sisarellani ei ole moraalia, tai ettei ole enää uskossa, kun ei jaksa ottaa vastaan asioita.
Kun sisareni sitten pääsi hieman jaloilleen, hän pisti elämänsä järjestykseen ja muutti lasten (kahdeksan lasta) kanssa pois kodistaan, vanhempiemme luo.
Nyt heillä on sellainen tilanne, että sisareni ja lapset (joista yksi on jo muuttanut omilleen) asuvat perheen omakotitalossa ja miehellä on vuokrakoti kaupungin keskustassa. Erota he eivät halua, mutta sisar ei vain jaksa enää arkea miehen kanssa, tällä tavoin menee helpommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
j
Suurin ongelmahan on se, että lapset eivät saa kotona olla omia itsejään. Heidän pitää aina olla varpaisillaan isän suhteen. Miehellä on erittäin lyhyt pinna, hän on ns. tuulella käypä eli pienikin "vastoinkäyminen" saattaa aiheuttaa sen että iskä peruukin jonkun pitkään suunnitellun kivan jutun tms. Mies ei kanna vanhempana vastuutaan lasten kokonaishyvinvoinnista: antaa kyllä ruokaa (silloin kun hänelle sopii) ja laittaa nukkumaan (silloin kun hänelle sopii) ja pesee pyykit niin että aina on puhtaat vaatteet, eli huoltaa sillä lailla hyvin kuin mikä on ollut käsitys joskus 50-luvulla - mutta ei anna lapsille aikaansa ja arvottaa todellakin monet muut asiat tärkeämmiksi kuin omat lapsensa. Ja kun aika pienetkin lapset jo tietävät milloin pitää esim. olla hiljaa, koska iskän suosikkijoukkue on tappiolla tai hävinnyt, niin mitä se kertoo?? :(
Huh, huh! Tämä on kuin mieheni isä! Liikaa samaa... mieheni muistaa lapsuudestaan kuinka elivät isän "tuulen" mukaan hiippaillen pitkin seinänvieruksia etteivät ärsyttäneet isää. Harmi vaan, että tuo kaikki on jättänyt mieheen jälkensä :( hänellä on aika pitkä matka "normaaliin" parisuhteeseen ja perheeseen, mutta onneksi on tajunnut mennä terapiaan parantaakseen tilannetta ja käsitelläkseen lapsuutta.
Mun mies voi olla kans joskus helposti hermostuva, varsinkin kun on paineen alla.. Ei tosin koskaan huuda lapsille.
Sillä on kausia jolloin Jumala on kaukana ja työpaineet ottavat kaiken irti. Olemme uskovaisia mutta emme VL. Sitten, nyt pitemmänkin aikaa, on Jumalaa lähempänä, viettää aikaa rukoillen ja lukee paljon kristillistillistä kirjallisuutta ja kuuntelee tosi paljon saarnoja netistä. Ei tarvi yhtään pelätä että "koska tuo taas repii pelihousunsa", jos menee jokin mynkään, kun miehellä on sisällä rauha ja onnellinen olo..
Eli ehdotan että miehesi ei ole Jumalaa lähellä, vaan antaa maailman huolten kasaantua päälle.
Olisiko seurakunnassa vaikka joku miespuolinen joka voisi jutella miehesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on "asioiden jauhamista". Varsinkin uskonasioista keskustelua inhoaa. :(
ei uskonasioista tarvi jauhaa.. Voi puhua suoraan Jumalalle, eikä ihmisille.. Sieltä se apu tulee viimehädässä!
valolla pimeässä on mullistava vaikutus. Voitko pyytää esirukous tukea läheisiltä?
vihaiseksi! Yhteisö painostaa olemaan ilman ehkäisyä, jolloin lapsia syntyy liikaa (niin paljon ettei niitä jakseta hoitaa), kuten teidänkin tapauksessanne.
Sekä sinä että miehesi vaikutatte väsyneiltä ja stressaantuneilta.
Ja tuossa tilanteessa pitää vielä miettiä "kulisseja"?
VL-yhteisö ei ole Jumala, muistakaa se.
En kohdista tätä kritiikkiä siis sinuun, ap, vaan järjettömään yhteisöönne.
Tuollainen yhteisö on aika kaukana Jumalan rakkaudesta, vai mitä?
Yhteisö painostaa olemaan ilman ehkäisyä, jolloin lapsia syntyy liikaa (niin paljon ettei niitä jakseta hoitaa), kuten teidänkin tapauksessanne.
Sekä sinä että miehesi vaikutatte väsyneiltä ja stressaantuneilta.
Ja tuossa tilanteessa pitää vielä miettiä "kulisseja"?
VL-yhteisö ei ole Jumala, muistakaa se.
En kohdista tätä kritiikkiä siis sinuun, ap, vaan järjettömään yhteisöönne.
Tuollainen yhteisö on aika kaukana Jumalan rakkaudesta, vai mitä?
kuulostaa kyllä, että mieskin on ahdistunut. Jos hän todella töistä tullessaan menee koneelle suoraan ja käyttäytyy noin, niin ei hän elämäänsä varmasti kovin tyytyväinen ole. Hän ei ehkä näe elämänne onnellisia puolia vaan on masentunut, ahdistunut tms. ja siihen hänen pitäisi kyllä saada apua. Miehen tulee auttaa sinua perheen kanssa. Jos hän ei pääse irtaantumaan tietokoneesta, hänellä on riippuvuussuhde siihen (mitä hän siellä ikinä tekeekään). Itse en ehkä olisi noin kärsivällinen ja ymmärtäväinen kuin ap vaan laittaisin miehen kova-kovaa-vasten ja uhkaisin lähdöllä, jos ei voi olla käyttämättä kotona tietokonetta, sanotaan nyt vaikka kokonaiseen kuukauteen. Ja ilman muuta kaikki tarjottu apu vastaan, myös tukiperhe.
Mitä väliä, mitä muut ajattelee? Oman perheen onni on kaiken a ja o.
Tsemppiä!
vl-yhteisö, tai lasten lukumäärä.
Ongelma on selvästi miehen asenne ja käytös.
Ja ongelmaa olisi tässä perheessä varmasti, oli lapsia sitten 3 tai 5.
Päinvastoin, ilmeisesti tässä tapauksessa vl-yhteisö/usko vähän jarruttaa sitä, miten mies toimii - ilman tätä "uskoa" hän olisi varmasti myös alkoholin liikakäyttäjä.
Kuulostaa osin vähän siltä kuin mun mieheni osaa kausittain olla; kovin tiukka ja kireä lapsille; tosin hän myös saattaa välillä käyttää vähän liikaa alkoholia.
No, en osaa oikei mitään neuvoja antaa, kuin että kyllähän se kannattaa aina yrittää korjata sitä mitä on, eli jos nyt vaan jotenkni saisi teidän parisuhdetta ja tilannetta korjattua niin olisi hyvä.
PAITSI jos miehesi oikeasti todella on narsisti, niin sitten ehkä asialle ei ole kauheasti tehtävissä.
Mutta muuten kannattaisi ensin miettiä, onko miehellä kovasti stressiä esim., onko työ stressaavaa ja siihen päälle siis taitaa tehdä vielä paljon kotitöitä?
Mitä hän tekee tietokoneella, töitä vai jotain turhanpäiväistä nettailua?
Yrittäisin kyllä väkisin vielä ottaa vastaan sitä apua mitä kunta tarjoaisi, oliko sitten tukiperhe tms., vaikka mies sanoisi mitä.
(Mäkin kerran raahasin mieheni väkisin aa-klinikalle ja siitä se vähitellen elämän paraneminen sitten lähti... vaikkei raitis olekaan eikä ollut tarkoituskaan.)
Eli katsoisin sen kortin eka.
Jos ei mies kestä tukiperhejuttua, niin onko hällä vaihtoehtojakaan oikeastaan? Jos hän ei halua perhettään jättää kuitenkaan. Jos sinä vaan otat sen tukiperheen tai mitä nyt apuja saisittekaan.
Mitä muuten tapahtuu, jos lapset on tehneet majoja tai vähän metelöi tms ja mies ärähtää, jos sinä vastaisitkin siihen rauhallisesti mutta jämäkästi: "Kyllähän lapset saavat kotonaan leikkiä / kykllähän lapsista saa vähän meteliä lähteä, leikkiä se vain on." Mitä miehesi sanoo/sanoisi siihen?
t: ei-vl (mutta ex-jt joten uskonnollsiista yhteisöistä on sikäli kokemusta, vaikkei se mielestäni ole tässä varsinainen juttu eikä se ongelma)
Alue: Aihe vapaa
Meillä ainakin huomaa selvästi sen, että mieheni isä on lähes samanikäinen kuin oma pappani, eli minun ja mieheni isät ovat tavallaan eri sukupolven kasvatteja. Mieheni isä on ollut kasvattajana huomattavasti ankarampi kuin omani, ja muutenkin arvostanut eri asioita.