Ketogeeninen ruokavalio. Onko ok aloitus?
Haluan terveen elämän, painoa on yli 30 kiloa ylimääräistä. Paastosokeri on yli 6 ja insuliiniresistenssi on selvä.
Näin ei voi jatkua ja haluan elämäntavan, joka pitää minut kunnossa ja uskon, että keto on minulle ainoa oikea.
Olen ketoosissa neljän päivän jälkeen liuskojen mukaan, osoittavat tummanpunaista eli korkeaa pitoisuutta.
Olen syönyt alkuun vain munakkaita, voissa paistettuna. Tänään jauhelihaa voissa paistettuna, juustoa, vihreää salaattia, kirsikkatomaattia, majoneesia.
Ainoa ongelma on tämä alun nälkä, palelu ja illat kun olen menossa nukkumaan, en meinaa saada unta. Kuitenkin kun nukahdan niin nukun paremmin kun aikoihin, todella syvää unta.
Kiinnostaisi muiden ketoilijoiden elämä, mitä muuttui ja kuinka voi kun on noudattanut ruokavaliota pidempään. :)
Kommentit (61)
Kokeilin ja oli pakko lopettaa kun alkoi kauhea rasvaripuli, mikä ei loppunut ennenkuin luovuin kananmunista, voista ja lihasta kokonaan. Kärsin ripulista puolisen vuotta. Ketogeeninen ei sovi kaikille.
Jos mahdollista niin säästä päivän hiilarit iltaan. Näin saat kortisolipiikin rauhoitettua ja uni tulee helpommin. Aamulla kortisoli ei haittaa vaan vastaavasti siitä on hyötyä pirteään aamuun.
Vierailija kirjoitti:

Selvä. Minulla ei tule nyt hiilaria juurikaan mistään koska munat, jauheliha, voi ja vihreä salaatti eivät niitä juurikaan sisällä. Kirsikkatomaatti kuitenkin enemmän, joten ehkä muutaman voisin syödä ennen nukkumaanmenoa.
Ap

Päivän hiilarit? Nyt kyseessä on ketogeeninen eli hiilihydraatteja syödään vain sen mitä sallituista ruoista tulee. Raja on 20g päivässä. Tuon ylittäessä on vähähiilihydraattinen ruokavalio, mutta ei Keto.
Sulla on ketoflunssa joka jatkuu viikon. Pääset nopeammin "perille" kun käyt joka päivä kävelyllä ja teet kaikille lihasryhmille jumpat eli kulutat vanhat "sokerivarastot" pois. Lisäksi kannattaa näin alkuun ottaa elektrolyyttejä, ettei päätä särje. Adaptoituminen syvempään ketoosiin kestää kuukauden, tässä ajassa useimmat lopettaa.
Itse olen jatkanut yli 1.5v. Hyvältä tuntuu.

Olen liikkunutkin paljon. Tänään oli poikkeus, olen ollut erittäin väsynyt ja huonovointinen joten skippasin liikunnan. Huomenna sitten taas. Onneksi huono olo on vain väliaikaista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mahdollista niin säästä päivän hiilarit iltaan. Näin saat kortisolipiikin rauhoitettua ja uni tulee helpommin. Aamulla kortisoli ei haittaa vaan vastaavasti siitä on hyötyä pirteään aamuun.
Päivän hiilarit? Nyt kyseessä on ketogeeninen eli hiilihydraatteja syödään vain sen mitä sallituista ruoista tulee. Raja on 20g päivässä. Tuon ylittäessä on vähähiilihydraattinen ruokavalio, mutta ei Keto.
Oletko hieman yksinkertainen kenties?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mahdollista niin säästä päivän hiilarit iltaan. Näin saat kortisolipiikin rauhoitettua ja uni tulee helpommin. Aamulla kortisoli ei haittaa vaan vastaavasti siitä on hyötyä pirteään aamuun.
Selvä. Minulla ei tule nyt hiilaria juurikaan mistään koska munat, jauheliha, voi ja vihreä salaatti eivät niitä juurikaan sisällä. Kirsikkatomaatti kuitenkin enemmän, joten ehkä muutaman voisin syödä ennen nukkumaanmenoa.
Ap
Itse teen niin, että jos tuntuu kovin levottomalta illalla niin otan pienen määrän ranskankermaa ja mustikoita/vattuja. Aika vähäisiltä ja laaduttomilta vaikuttaa sun hiilarit. Mitä jos kokeilisit nostaa hiilareita. Joku 20g per päivä tai vähän yli.
Itse söin tänään 16h pötkäpaaston päätteeksi voissa paistetun jauhelihapihvin, kananmunan, hapankaalia ja aurajuustoa sekä vihersalaatissa kurkkua ja paprikaa. Päivälliseksi juurisellerisosekeittoa, keitetyn munan ja jälkkäriksi ketovohvelin mansikkakermarahkalla. Syö kaksi ateriaa päivässä ja jos tarvetta on niin sitten vielä illalla se joku hiilariannos. 12-16 tuntia paasto viimeisen ja ensimmäisen syöntikerran välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mahdollista niin säästä päivän hiilarit iltaan. Näin saat kortisolipiikin rauhoitettua ja uni tulee helpommin. Aamulla kortisoli ei haittaa vaan vastaavasti siitä on hyötyä pirteään aamuun.
Päivän hiilarit? Nyt kyseessä on ketogeeninen eli hiilihydraatteja syödään vain sen mitä sallituista ruoista tulee. Raja on 20g päivässä. Tuon ylittäessä on vähähiilihydraattinen ruokavalio, mutta ei Keto.
Ap tuskin saa salaattilehdyköistään ja kirsikkatomaateistaan edes lähelle 20g hiilareita.
Saatko tarpeeksi kuitua? Minun ketoilut loppuu aina ummetukseen kun kuidun saanti on vähäistä.
Alkuun kannattaa lukea kaikki tieto mitä aiheesta löytyy, mukana on paljon puuta heinää, mutta ehkä se oma totuus löytyy sieltä jostakin. Aikaa menee myös ruokien ja sopivien ainesten etsimiseen, lopulta ruokien valmistus onkin helppoa kun omat makumieltymykset löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Saatko tarpeeksi kuitua? Minun ketoilut loppuu aina ummetukseen kun kuidun saanti on vähäistä.
Ei tarvita kuitua, rasva kyllä pitää suolentoiminnan käynnissä, mikäli sitä uskaltaa syödä paljon.
Se kestää 3-7 päivää se alun ankea olo, menee kyllä ohi... Elektrolyyttejä kannattaa ottaa, vähintään magnesiumia, mutta mieluiten monielektrolyyttivalmistetta. Esim. Puhdistamo myy ihan normi ruokakaupoissakin Elektrolyytit-nimistä valmistetta, joka on hyvä. Mä en alkuun ottanut ollenkaan mitään lisäravinteita, ja alkoi tulla kummallista lihasnyintää ja sydämen rytmihäiriöitä. Kysyin redditin ketogeenisen keskustelusta mikä mättää, ja neuvoivat ottaamaan päivittäin elektrolyyttilisän. Ongelmat loppuivat sillä.
Mä tein ketoiluni ihan asiantuntijan laatimalla ruokavaliolla, tilasin Muutos.net valmennuksesta yksilöllisesti suunnitellun ketogeenisen ruokavalion. Mun ruokavaliossa oli aamiainen, lounas, päivällinen ja 1-2 välipalaa päivässä sen mukaan, paljonko liikun. Tässä esimerkkipäivä:
- Aamulla pinaatti-fetamunakas
- Lounas kesäkurpitsaspagetti ja lihapullat tomaattikastikkeessa
- Välipala proteiinirahka ja pähkinät (vain päivinä joina liikuntaa)
- Päivällinen kana-kookoskeitto
- Iltapala: Vihersmoothie ja pähkinöitä
Hyvin lähti paino tuolla ruokavaliolla, eikä ollut huono olo sitten ekan viikon jälkeen, kun vielä elektrolyytit otin mukaan. (Mutta silti valitettavasti tuosta tuli minulle yksi jojoilukierros muiden jatkoksi, syystä että en ollut valmis syömään loppuikää noin, ja sitten kun aloin syömään hiilaria taas, se himo oli aivan käsittämätön enkä saanut sitä hallittua. Nyt laihduttamassa hitaasti virallisterveellisellä)
Vierailija kirjoitti:
Se kestää 3-7 päivää se alun ankea olo, menee kyllä ohi... Elektrolyyttejä kannattaa ottaa, vähintään magnesiumia, mutta mieluiten monielektrolyyttivalmistetta. Esim. Puhdistamo myy ihan normi ruokakaupoissakin Elektrolyytit-nimistä valmistetta, joka on hyvä. Mä en alkuun ottanut ollenkaan mitään lisäravinteita, ja alkoi tulla kummallista lihasnyintää ja sydämen rytmihäiriöitä. Kysyin redditin ketogeenisen keskustelusta mikä mättää, ja neuvoivat ottaamaan päivittäin elektrolyyttilisän. Ongelmat loppuivat sillä.
Mä tein ketoiluni ihan asiantuntijan laatimalla ruokavaliolla, tilasin Muutos.net valmennuksesta yksilöllisesti suunnitellun ketogeenisen ruokavalion. Mun ruokavaliossa oli aamiainen, lounas, päivällinen ja 1-2 välipalaa päivässä sen mukaan, paljonko liikun. Tässä esimerkkipäivä:
- Aamulla pinaatti-fetamunakas
- Lounas kesäkurpitsaspagetti ja lihapullat tomaattikastikkeessa
- Välipala proteiin
Muuten ihan ok mutta ei kuulosta ihan ketolta ruokavaliosi mutta hyvä, että on toiminut. Ketolla ei yksinkertaisesti tarvitse syödä kuin kaksi kertaa päivässä, joskus kolme.
Vierailija kirjoitti:
Se kestää 3-7 päivää se alun ankea olo, menee kyllä ohi... Elektrolyyttejä kannattaa ottaa, vähintään magnesiumia, mutta mieluiten monielektrolyyttivalmistetta. Esim. Puhdistamo myy ihan normi ruokakaupoissakin Elektrolyytit-nimistä valmistetta, joka on hyvä. Mä en alkuun ottanut ollenkaan mitään lisäravinteita, ja alkoi tulla kummallista lihasnyintää ja sydämen rytmihäiriöitä. Kysyin redditin ketogeenisen keskustelusta mikä mättää, ja neuvoivat ottaamaan päivittäin elektrolyyttilisän. Ongelmat loppuivat sillä.
Mä tein ketoiluni ihan asiantuntijan laatimalla ruokavaliolla, tilasin Muutos.net valmennuksesta yksilöllisesti suunnitellun ketogeenisen ruokavalion. Mun ruokavaliossa oli aamiainen, lounas, päivällinen ja 1-2 välipalaa päivässä sen mukaan, paljonko liikun. Tässä esimerkkipäivä:
- Aamulla pinaatti-fetamunakas
- Lounas kesäkurpitsaspagetti ja lihapullat tomaattikastikkeessa
- Välipala proteiin
Ai tämmöstä virallisterveellisen kaltaista kituiluketoilua sitten. Missä vaiheessa sun kroppa oppii käyttämään kehon varastorasvoja, jos sä työnnät sille talletettavaksi rasvatonta proteiinia hiilarilisällä viisi kertaa päivässä?
Mä syön näin, ja tällä ruokavaliolla olen laihduttanut 67kg, eli kokonaisen ihmisen verran. En tiedä onko tää nyt ketogeeninen vai vähähiilihydraattinen mut mulle paras mahdollinen. Olen parantunut tyypin 2 diabeteksesta, verenpainetaudista ja korkeasta kolesterolista. Laitan tyypilliset ateriat, kasviksia varioin vähän satokauden mukaan.
Aamu: Rasvakahvi (ohje löytyy netistä), 5dl vettä
Lounas: Salaatti jossa reippaasti oliiviöljyä, juustoa ja jotain lihaa tai kalaa 250g. Kahvi kermalla. Vettä tunti ruoan jälkeen n. 5dl
Päivällinen: Vihreitä kasviksia niin paljon kuin napa vetää, paprikaa ja tomaattia. Pähkinöitä. Oliiviöljyä päälle. Lihaa,kalaa tai kanaa 400g. Tunti ruoan jälkeen 5dl vettä.
Jos on illalla vielä nälkä, mitä harvemmin tosiaan on, niin sitten täysrasvainen kreikkalainen jogurtti mustikoilla tai siemennäkkäri ja reilusti juustoa ja leikkelettä päälle sekä rehut tietenkin. Illalla vielä ennen nukkumaanmenoa 5dl vettä parilla sitruunaviipaleella.
Hei niistä ketoliuskoista... nyt alkuun kun pääsit ketoosiin niin ne näyttää tosi punaista. Sitten jos jaksat tätä kauemmin (suosittelen!), niin väri vaalenee ja joskus, kun olet todella "syvällä" niin voi olla ettei liuska enää kerrokaan sulle mitään kun olet niin adaptoitunut.
Ja siis kyllähän ketoosista pääsee helposti ulos ja liuska on silloin vaalea, mutta se voi olla vaalea myös toisesta syystä. Itse sen tietää syömisestään että miksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä syön näin, ja tällä ruokavaliolla olen laihduttanut 67kg, eli kokonaisen ihmisen verran. En tiedä onko tää nyt ketogeeninen vai vähähiilihydraattinen mut mulle paras mahdollinen. Olen parantunut tyypin 2 diabeteksesta, verenpainetaudista ja korkeasta kolesterolista. Laitan tyypilliset ateriat, kasviksia varioin vähän satokauden mukaan.
Aamu: Rasvakahvi (ohje löytyy netistä), 5dl vettä
Lounas: Salaatti jossa reippaasti oliiviöljyä, juustoa ja jotain lihaa tai kalaa 250g. Kahvi kermalla. Vettä tunti ruoan jälkeen n. 5dl
Päivällinen: Vihreitä kasviksia niin paljon kuin napa vetää, paprikaa ja tomaattia. Pähkinöitä. Oliiviöljyä päälle. Lihaa,kalaa tai kanaa 400g. Tunti ruoan jälkeen 5dl vettä.
Jos on illalla vielä nälkä, mitä harvemmin tosiaan on, niin sitten täysrasvainen kreikkalainen jogurtti mustikoilla tai siemennäkkäri ja reilusti juustoa ja leikkelettä päälle sekä rehut tietenkin. Illalla
Kiitos! Ihanaa kun tulit vastaamaan ketjuun.
Ensinnäkin onnittelut ja upeaa, että olet löytänyt sinulle sopivan ruokavalion.
Tuo ruokavaliosi kuulostaa aivan täydelliseltä itsellenikin. Pari täysipainoista ateriaa päivässä ja se siitä.
Ainoastaan siemennäkkäriä en syö koska olen niin addiktoitunut hiilareihin/sokeriin että en usko pystyväni pitämään näkkileipää 1-2 palassa vaan laukalle menisi.
Hyvä vielä kun mainitsit ketoliuskoista ettei myöhemmin tule paniikkia vaikka olisin noudattanut tarkkaan ruokavaliota ja silti olisi haalea väri.
Mukava lukea onnistumisia. :)
Ap
Varokaa, ketogeeninen dieetti ei sovi useimmille. Kaikki sitä noudattavat kuolevat nuorempina. Siitä on tehty kaikista maailman tietokannoista megatutkimus.
Syö vielä ennen nukkumaan menoa tai muuten repsahdar johonkin hiilihydraattiin. Pidä aina keitettyjä munia, kasviksia, juustoja ja jonkin verran pähkinöitä saatavilla. Syödä saa ja pitää nälkään, mutta pidä ruokavalio. Onhan sinulla elwktrolyyttijauhe ja heikotuksen voi ottaa merisuolaa. Vettä juo väh. 2 litraa päivässä muiden juomien lisäksi.