Adhd lääkitys

Puhumattakaan siitä, mitä kaikissa tutkimuksissa juokseminen ja jatkuva vääränlaiseksi kokeminen tekee lapsen psyykelle. Ei kelpaa omana itsenään, vaan etsitään vikoja ja lääkkeillä muutetaan lapsi helpoksi ja mukavaksi. 

Huomaa ettet ymmärrä asiasta mitään.

Sama sit diabeetikoille, opetelkoot syömään niin että pystyvät elämänsä elämään ilman lääkettä. 

Ja epileptikot, opetelkoot tärisemään niin että hommat sujuu ja ovat yhteiskuntakelpoisia. 

Terkuin 40v dg:n saanut ja lääkityksen aloittanut.

Lääke tukee ADHD-lapsen aivojen kehitystä ja auttaa myös itsetunnon ja itseluottamuksen kehittymisessä, kun lapsi pärjää eikä koe jatkuvaa huonommuutta. 

Et selvästikään ymmärrä ADHD:sitä etkä sen lääkitsemisestä yhtään mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Huomaa ettet ymmärrä asiasta mitään.

Sama sit diabeetikoille, opetelkoot syömään niin että pystyvät elämänsä elämään ilman lääkettä. 

Ja epileptikot, opetelkoot tärisemään niin että hommat sujuu ja ovat yhteiskuntakelpoisia. 

Terkuin 40v dg:n saanut ja lääkityksen aloittanut.

Eikö diabetes juuri lähde sillä millä se on tullutkin? Elintapasairaus kun on kyseessä, niin sitä usein hoidetaan tosiaan ruokavaliolla.

Tässä aloituksessa ei kyllä muuta ollutkaan kuin kuraa. Olen samaa mieltä siitä, että on huolestuttavaa, että kuka tahansa joutuu syömään lääkkeitä pärjätäkseen yhteiskunnassa, mutta ennen kaikkea ne helpottaa omaa oloa. Oma lapsi ei syö lääkkeitä, minä syön. Koska se auttaa minua. Adhd-lääke on lyhytvaikutteinen eikä muuta persoonaa tai aiheuta ainakaan fyysistä riippuvuutta. En syö lomilla enkä yleensä viikonloppuisin. Ei niiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena koko aikaa olla ja mitä ylipäänsä edes kuvittelet lääkkeiden tekevän? Ja se keskittymiskyvyttömyys ja muut oireet nyt ei vaan kasvatuksella häviä. Kyllä minä _osaan_ käyttäytyä ja käyttäydyn, mutta ilman lääkettä joudun pinnistelemään niin valtavasti, että uuvun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa ettet ymmärrä asiasta mitään.

Sama sit diabeetikoille, opetelkoot syömään niin että pystyvät elämänsä elämään ilman lääkettä. 

Ja epileptikot, opetelkoot tärisemään niin että hommat sujuu ja ovat yhteiskuntakelpoisia. 

Terkuin 40v dg:n saanut ja lääkityksen aloittanut.

Eikö diabetes juuri lähde sillä millä se on tullutkin? Elintapasairaus kun on kyseessä, niin sitä usein hoidetaan tosiaan ruokavaliolla.

Ei hyvänen aika millaisella tietotaidolla näitä aloituksia tehdään...palaapa koulun penkille lukemaan ykköstyypin diabeteksesta. 

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Vanhemmilla on vanhemmustaidot hukassa. Ollaan olevinaan niin traumatisoituneita itse omasta lapsuudesta, että ei uskalleta ottaa vastaan lapsen pettymystä, vaan sipsutellaan lapsen ympärillä, että vaan pysyisi rauhallisena eikä tuotettaisi pahaa mieltä lapselle. Lapsi vaan hämmentyy tästä, eikä opi noudattamaan ohjeita ja auktoriteettia, vaan sitten hyppivät täällä koulussa seinille ja hokevat, että he saa tehdä mitä haluavat, koska kotonakin saavat. 

Lapsen kehitykseen kuuluvat pettymykset ja vanhempien tehtävä on olla tukena säätelemässä nousevia tunteita, jolloin lapsen itsesäätelytaidot kehittyvät pikkuhiljaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Vanhemmilla on vanhemmustaidot hukassa. Ollaan olevinaan niin traumatisoituneita itse omasta lapsuudesta, että ei uskalleta ottaa vastaan lapsen pettymystä, vaan sipsutellaan lapsen ympärillä, että vaan pysyisi rauhallisena eikä tuotettaisi pahaa mieltä lapselle. Lapsi vaan hämmentyy tästä, eikä opi noudattamaan ohjeita ja auktoriteettia, vaan sitten hyppivät täällä koulussa seinille ja hokevat, että he saa tehdä mitä haluavat, koska kotonakin saavat. 

Lapsen kehitykseen kuuluvat pettymykset ja vanhempien tehtävä on olla tukena säätelemässä nousevia tunteita, jolloin lapsen itsesäätelytaidot kehittyvät pikkuhiljaa. 

Miksi nähdä vaivaa, kun lääkitsemällä lapsen tasaiseksi ei tarvitse. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa ei kyllä muuta ollutkaan kuin kuraa. Olen samaa mieltä siitä, että on huolestuttavaa, että kuka tahansa joutuu syömään lääkkeitä pärjätäkseen yhteiskunnassa, mutta ennen kaikkea ne helpottaa omaa oloa. Oma lapsi ei syö lääkkeitä, minä syön. Koska se auttaa minua. Adhd-lääke on lyhytvaikutteinen eikä muuta persoonaa tai aiheuta ainakaan fyysistä riippuvuutta. En syö lomilla enkä yleensä viikonloppuisin. Ei niiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena koko aikaa olla ja mitä ylipäänsä edes kuvittelet lääkkeiden tekevän? Ja se keskittymiskyvyttömyys ja muut oireet nyt ei vaan kasvatuksella häviä. Kyllä minä _osaan_ käyttäytyä ja käyttäydyn, mutta ilman lääkettä joudun pinnistelemään niin valtavasti, että uuvun. 

Minkälaisen esimerkin annat lapsellesi? Keskittymiskykyä pystyy harjoittelemalla vahvistamaan, samoin motivaatiota. Sen sijaan, että hakee helppoa ratkaisua lääkkeestä, voisi oikeasti käsitellä sen taustalla olevan ongelman ja etsiä siihen toimivia ratkaisuja. Vastoinkäymisiä ja virheitä voi oppia sietämään ja sen seurauksena resilienssikin kehittyy. 

 

Ja ei, kuka tahansa ei joudu käyttämään lääkkeitä. Suurin osa kuitenkin onneksi elää ilman. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa ei kyllä muuta ollutkaan kuin kuraa. Olen samaa mieltä siitä, että on huolestuttavaa, että kuka tahansa joutuu syömään lääkkeitä pärjätäkseen yhteiskunnassa, mutta ennen kaikkea ne helpottaa omaa oloa. Oma lapsi ei syö lääkkeitä, minä syön. Koska se auttaa minua. Adhd-lääke on lyhytvaikutteinen eikä muuta persoonaa tai aiheuta ainakaan fyysistä riippuvuutta. En syö lomilla enkä yleensä viikonloppuisin. Ei niiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena koko aikaa olla ja mitä ylipäänsä edes kuvittelet lääkkeiden tekevän? Ja se keskittymiskyvyttömyys ja muut oireet nyt ei vaan kasvatuksella häviä. Kyllä minä _osaan_ käyttäytyä ja käyttäydyn, mutta ilman lääkettä joudun pinnistelemään niin valtavasti, että uuvun. 

Minkälaisen esimerkin annat lapsellesi? Keskittymiskykyä pystyy harjoittelemalla vahvistamaan, samoin motivaatiota. Sen sijaan,

Huoh. En edes tiedä miksi vastaan tähän, koska olet selkeästi oman elämäsi besserwisser. Minun motivaatiossani ei ole mitään vikaa. Ei ole koskaan ollutkaan ja juuri se on ollut yksi syy, joka on ajanut minut uupumaan toistuvasti, aloittamaan lukuisia kouluja ja työpaikkoja ja jättämään ne kesken, joka on vienyt itsetunnon pohjamutiin. Se taustalla oleva ongelma on se, että aivoni toimivat eri tavoin ja siihen tarvitsen lääkettä. Sain diagnoosin vasta aikuisena ja ennen sitä olen käynyt muun muassa erittäin pitkän terapian, joten niitä vastoinkäymisiä on kyllä riittänyt ensimmäiset vuosikymmenet. Valitettavasti erittäin vaikeat kokemukset ei resilienssiä ainakaan lisää. 

Olen meditoinut, liikun, en syö sokeria, en käytä päihteitä, rajoitan somea jne että kyllä todellakin on käytössä "kaikki" keinot. Lääke ei ole mikään helppo ratkaisu. Se auttaa kyllä valtavasti, mutta ei edes kokopäivätyön ohessa. Olen elänyt niin kauan ilman lääkettä, että tiedän tasan tarkkaan, että tarvitsen sitä, jotta voin elää sellaista elämää kuin haluan. Millaisen esimerkin annan? Annan sellaisen esimerkin, että elämässä ei tule koskaan luovuttaa. Teen kokopäivätyötä ja valmistun juuri ammattikorkeakoulusta, jonka suoritin työn ohella. Ennen lääkitystä en kyennyt edes kokopäivätyöhön, vaikka kuinka yritin harjoittaa omatoimisesti keskittymiskykyä. 

Kuten sanoin, lapseni ei käytä lääkettä. Se tarkoittaa sitä, että lapseni pärjäilee tukitoimien ansiosta koulussa. Ja niitä tukitoimia on todellakin pitänyt vaatia ja sen olen tehnyt. Sellaisen esimerkin haluan antaa. Laitatko vielä linkin siihen tutkimukseen, jonka mukaan valtaosa ei käytä lääkkeitä, koska tuota on hyvin vaikea uskoa. Ja puhun siis niistä, joilla on ihan oikea diagnoosi eikä itse itselle annettu diagnoosi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa ei kyllä muuta ollutkaan kuin kuraa. Olen samaa mieltä siitä, että on huolestuttavaa, että kuka tahansa joutuu syömään lääkkeitä pärjätäkseen yhteiskunnassa, mutta ennen kaikkea ne helpottaa omaa oloa. Oma lapsi ei syö lääkkeitä, minä syön. Koska se auttaa minua. Adhd-lääke on lyhytvaikutteinen eikä muuta persoonaa tai aiheuta ainakaan fyysistä riippuvuutta. En syö lomilla enkä yleensä viikonloppuisin. Ei niiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena koko aikaa olla ja mitä ylipäänsä edes kuvittelet lääkkeiden tekevän? Ja se keskittymiskyvyttömyys ja muut oireet nyt ei vaan kasvatuksella häviä. Kyllä minä _osaan_ käyttäytyä ja käyttäydyn, mutta ilman lääkettä joudun pinnistelemään niin valtavasti, että uuvun. 

Minkälaisen esimerkin annat lapsellesi? Keskittymiskykyä pystyy harjoittele

Piti kirjoittaa, että lääke ei edes vaikuta kokonaista työpäivää, joten keskittymistä joutuu muutenkin harjoittamaan ihan tarpeeksi. Olen todella kiitollinen (vaikka tiedän sivuvaikutukset varsin hyvin) siitä, että minulla lääke toimii enkä enää koskaan halua siihen kierteeseen, jossa aiemmin elin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Vanhemmilla on vanhemmustaidot hukassa. Ollaan olevinaan niin traumatisoituneita itse omasta lapsuudesta, että ei uskalleta ottaa vastaan lapsen pettymystä, vaan sipsutellaan lapsen ympärillä, että vaan pysyisi rauhallisena eikä tuotettaisi pahaa mieltä lapselle. Lapsi vaan hämmentyy tästä, eikä opi noudattamaan ohjeita ja auktoriteettia, vaan sitten hyppivät täällä koulussa seinille ja hokevat, että he saa tehdä mitä haluavat, koska kotonakin saavat. 

Lapsen kehitykseen kuuluvat pettymykset ja vanhempien tehtävä on olla tukena säätelemässä nousevia tunteita, jolloin lapsen itsesäätelytaidot kehittyvät pikkuhiljaa. 

Miten tämä liittyy aloitukseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa ei kyllä muuta ollutkaan kuin kuraa. Olen samaa mieltä siitä, että on huolestuttavaa, että kuka tahansa joutuu syömään lääkkeitä pärjätäkseen yhteiskunnassa, mutta ennen kaikkea ne helpottaa omaa oloa. Oma lapsi ei syö lääkkeitä, minä syön. Koska se auttaa minua. Adhd-lääke on lyhytvaikutteinen eikä muuta persoonaa tai aiheuta ainakaan fyysistä riippuvuutta. En syö lomilla enkä yleensä viikonloppuisin. Ei niiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena koko aikaa olla ja mitä ylipäänsä edes kuvittelet lääkkeiden tekevän? Ja se keskittymiskyvyttömyys ja muut oireet nyt ei vaan kasvatuksella häviä. Kyllä minä _osaan_ käyttäytyä ja käyttäydyn, mutta ilman lääkettä joudun pinnistelemään niin valtavasti, että uuvun. 

Minkälaisen esimerkin annat lapsellesi? Keskittymiskykyä pystyy harjoittele

Ja lisään vielä, että kyllä, tiedän senkin, että traumat voi aiheuttaa ADHD:n kaltaista oireilua, mutta minun kohdallani terapia ei auttanut niihin pätkääkään, vaikka kaikkeen muuhun auttoikin. ADHD kun ei valitettavasti terapialla parane. 

Yllä kuvattu vanhempi on opettajien painajainen. Vanhempi selittää saamattomuuttaan muotisairauteen sairastumisella. Lasta käy sääliksi, koska hän on se, joka tässä tilanteessa kärsii. Vanhemmalla on niiin rankkaa, että paukut ei riitä lapsen koulunkäynnin tukemiseen, koska hällä on tää adhd. Voin kertoo, että muillakin on rankkaa, mutta niin vaan lapsia tuetaan eikä heittäydytä saamattomaksi. Ja ymmärtää näitä vielä pitäisi.